Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity seuraan!
Tuorein uutinen
Sveitsin Lacrimosa (www.lacrimosa.ch) juhlistaa 20-vuotista taivaltaan toukokuun alkupäivien tienoilla julkaisemalla aivan uutta Lacrimosa-biisiaineista albumillisen verran. Goottimetallibändi suunnittelee tuovansa esiin tuplalevyn, jossa 17 aikaisemmin julkaisematonta kappaletta kahdelta eri vuosikymmeneltä. Äänite sisältää harvinaisuuksi arveltuja demoja 1990-luvulta ja aivan uunituoreitakin kappaleita Lacrimosan tuoreimmalta studioreissulta. Tarkempia tietoja juhla-albumista kerrotaan myöhemmin. Kiekko tultaneen julkaisemaan yhtyeen taustalla toimivien Tilo Wolffin ja Anne Nurmen perustaman levy-yhtiön kautta. Hall of Sermonin kautta ilmestyi edellisen kerran musiikkia viime vuoden toukokuussa “Sehnsucht“-kiekon muodossa.
Muuta ajankohtaista
Industrialia, elektronista musiikkia ja kokeellistakin sellaista tarjoava Xotox julkaisee selkäpiitä karmivalla kansitaiteella varustetun uusintapainoksen “Die Unruhe” -albumistaan. Xotoxin uusi “Die Unruhe 2.0” sisältää alkuperäisen lätyn biisimateriaalin ja kaksi entuudestaan tuntematonta biisiä.…
Saksan Leipzigistä käsin operoiva Painbastard uutisoi perjantana aikovansa julkaista 16. huhtikuuta seuraavan annoksen audiomateriaalia. Tuolloin ilmestyvä albumi on sodanjulistusta tarkoittava “Kriegserklärung”. Albumin ensipainos on rajoitettu tuplalevyversio, jonka Painbastard omistaa musiikkins…
Yhdysvaltalainen kokeellista ja elektronista musiikkia luova Cervello Elettronico tulee julkaisemaan uuden “Process of Elimination” -albuminsa Euroopan alueella levymerkki Rustbladen kautta 9. huhtikuuta. Aikaisemmin opus ilmestyi Yhdysvalloissa Crunch Podin avustuksella. Levyn voi hankkia nyt myös…
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.