Tällä sivulla listataan kaikki sellaiset Gootti.net-sivustolla julkaistut jutut, jotka on kytketty aiheeseen i:scintilla. Aiheeseen liittyvät jutut listataan julkaisujärjestyksessä siten, että luettelon alkuosassa sijaitsevat tuoreimmat aiheseen i:scintilla liittyvät jutut ja vastaavasti artikkelilistauksen lopussa vanhimmat julkaisut. Voit linkittää tälle sivulle käyttämällä linkkiä http://www.gootti.net/aihe/?&a=i:scintilla
Julkaistaan 21.9.2018
Yhdysvaltalainen I:Scintilla julkaisee syyskuussa albumillisen post-industrialia. Chicagolaisten uutukainen nauhoitettiin Greg Pancieran valvonnassa viimeisten kahden vuoden aikana. Kyseessä on bändin ensimmäinen uusi studioluomus sitten vuoden 2010, jolloin I:Scintillalta valmistui sen uran järjestyksessä kolmas albumi.
Julkaistaan 10.6.2016
Metropolis Recordsin kautta jo nyt ennakkotilattavaksi asetettu "Electronci Saviors IV" sisältää neljällä CD-levyllä musiikkia keskenään hyvin erilaisilta yhtyeiltä. Tämä kokoelmasarja sai alkunsa vuonna 2008 on promoottori, tiskijukka ja muusikko Jim Semonik joutui omakohtaisesti taistelemaan syöpää vastaan. Levysarjan myyntitulot välitetään sataprosenttisesti hyväntekeväisyyteen, kuten syöpäjärjestöille. Semonik on tehnyt musiikkia soolona, mutta myös sellaisissa yhtyeissä kuin Armed For War, Borderlines, Forced sekä tälläkin kokoelmalla mainittu Rein[Forced].
Julkaistiin 12.12.2012
Äskettäin akustisen EP-levyn "Marrow 1" julkaissut I:Scintilla jatkaa elektronisen rokin tekemistä tämän vain digitaalisessa muodossa ilmestyneen "Skin Tight" –singlen soittolistalla. Nelikko julkaisi levynsä Alfa Matrixin avulla eilen keskiviikkona. Single on asetettu tilattavaksi I:Scintillan Bandcamp-sivuille ja useisiin nettikauppoihin, kuten iTunesiin, Amazoniin, Deezeriin sekä Spotifyhyn. Klubisoittoon tähdätty singlelohkaisu antaa runsaasti tilaa vokalistilleen, Brittany Bindrimille, jättäen kitararallit sivuun ja basso- sekä syntikkakuviot taustalle. Äänitteen soittolistalta löytyy nimikkobiisin lisäksi remixit The Luna Sequencelta sekä Psy’Aviahilta.
Julkaistiin 15.10.2012
Yhdysvaltalainen I:Scintilla (www.iscintilla.com) julkaisi maanantaina vajaan neljän euron arvoisen digi-EP:n "Marrow 1", BandCamp-sivuillaan. Äänite on täysin akustinen. Se sisältää viisi kappaletta. Kipinä kiekon tekemiseen saattaa olla syntynyt akustisista live-esiintymisistä, joita ryhmä pääsi soittamaan Lacuna Coilin kanssa, sekä Dragon*Con-tapahtumassa. Elektronista rokkia räimivä I:Scintilla tarjoaa tämän levyn vain digitaalisessa muodossa. BandCampin lisäksi sen voi löytää iTunesista, Amazonista ja Spotifystä.
Julkaistaan 29.3.2011
"Extreme Traumfänger Volume 12" -CD sisältää yhteensä 15 biisiä eri esittäjiltä, joista osa on goottiskenen kirkkaimpia (tai pimeimpiä) nimiä. Myöhemmin tällä viikolla julkaistava levy sisältää lisäksi useita sellaisia raitoja, joiden esittäjät ovat suomalaiselle yleisölle vähän tunnettuja. Herkkupaloja tarjoavat esimerkiksi ASP, I:Scintilla, The Mist of Avalon ja Faderhead. Balladilevysarjan 12. osa julkaistaan, kuten sen aikaisemmatkin osat, UpScenen kautta. Sarjan edellinen osa saatettiin synkille korville vasta muutamia päiviä sitten.
Julkaistiin 26.11.2010
Naisvetoinen I:Scintilla (www.iscintilla.com) julkaisi uuden studioalbuminsa perjantaina 26. marraskuuta. Jenkkibändin odotettu uutukainen tunnetaan nimellä "Dying & Falling". Se on järjestyksessä jo neljäs pitkäsoitto, jonka I:Scintilla nauhoitti yhdessä tuottaja Wade Alinin kanssa. Alin on aikaisemmin uransa varrella jättänyt jälkensä Christ Analoguen ja The Atomica Projectin levyihin. Levy-yhtiö Alfa Matrix kertoo suojattinsa olevansa Valloissa yksi nopeimmin kasvavista dark wave -yhtyeistä. I:Scintillan edellinen levy on vuoden päivät sitten julkaistu EP-platta "Prey On You". Uusi "Dying & Falling" ilmestyi kahtena eri CD-versiona. Niistä erikoisempi on painosmäärältään rajoitettu ja varustettu bonus-levyllä, nimeltään "Resuscitation", jossa kuullaan uusia biisejä, vaihtoehtoisia versioita ja klubiremixejä mm. Irikseltä, The Dreamsidelta, Essence Of Mindilta ja DJ Ramilta sekä Freakangelilta.
Belgialainen elektronista musiikkia työkseen julkaiseva Alfa Matrix, joka edustaa Front 242:ta, Ayriaa, I:scintillaa, Leaether Stripiä ja muita, on aikeissa luoda uuden kokoelma-albumin. Levy-yhtiö haluaa julkaista neljän CD-levyn kokoisen musiikkiannoksen syksyllä 2010. Levy-yhtiötä edustava Seba Dolimont kertoo Alfa Matrixin vievän kuuntelijansa EBM-juurille ja pyrkii näyttämään nyt valmistettavalla kokoelmalla, että underground-tason elektronisen musiikin skenellä on paljon annettavaa. Kokoelma-albumi painottuu melodiseen ja klubikelvolliseen elektroniseen musiikkiin. Painopisteinä ovat täysiverinen EBM, industrial dance, syntikkapoppi ja techno body music.
Kuvassa Brittany
Naisvetoinen industrial rock -yhtye I:Scintilla (www.iscintilla.com) julkaisi helmikuun loppuvaiheilla musiikkivideon kappaleeseen "Ammunition". Musiikkivideolla kuorrutettu kappale kuultiin alunperin yhtyeen Alfa Matrixin kautta julkaisemalla EP-levyllä "Prey On You". Lähes viiden minuutin pituinen biisi on yksi kolmesta aivan uudesta biisistä, joihin I:Scintilla faninsa tutustutti 41-minuutin pituisella EP-lohkaisullaan. Levyllä kuullaan uusien biisien ohessa remixejä Sebastian Komorilta, Die Warzaulta, Studio-X:ltä, C/A/T:ltä ja Cylabin joukoilta. I:Scintilla työstää tällä hetkellä seuraavaa täyspitkää lättyä julkaistavaksi "Optics"-albumin seuraajaksi. Uuden pitkäsoiton nimi on "Dying & Falling". Se ilmestyy jossain vaiheessa kuluvaa vuotta.
Julkaistaan 27.11.2009
Yhdysvaltojen Chicagossa alkunsa saanut I:Scintilla (www.iscintilla.com) tuo keskiviikkona 25. marraskuuta esille jonkin verran uutta musiikkimateriaalia sisältävän EP-lättynsä "Prey On You". Belgiassa operoiva Alfa Matrix tulee julkaisemaan sen seuraajaksi kaupallisestikin menestyneelle studioalbumille "Optics". Uusi nelihenkisen I:Scintillan äänite sisältää naisvokalisti Brittany Bindrimin tähdittämiä biisejä kolmen uuden biisin verran. Lisäksi tällä 41-minuuttisella äänitteellä tullaan kuulemaan remixejä kourallisen verran. Bändi tulee Alfa Matrixin mukaan lähtemään tien päälle talvella 2009 ja soittamaan keikkoja ainakin kotiseudullaan.
Kuvassa I:Scintilla<br />Kuva: Andrew Reynolds
Chicagolainen goottibändi I:Scintilla (www.iscintilla.com) on lähdössä yhdessä kanadalaisen Ayrian ja The Crüxshadowsin kanssa "The Immortal Tour 2008" -kiertueelle kotimaassaan. Järkälemäinen syyskiertue on I:Scintillan mukaan kolmen kuukauden pituinen ja se sisältää yhteensä yli 70 esiintymistä. Useissa live-esiintymisissä bänditrion lisäksi lämmittelijöinä toimivat paikalliset orkesterit ja/tai DJ:t. Aikaisemmin I:Scintilla on tehnyt keikkoja USA:n keskiosissa ja jonkin verran myös itäisellä rannikolla, mutta syyskuussa starttaava reissu on tähänastisista taipaleista kunnianhimoisin. "The Immortal Tour 2008" -nimisen kiertueen 40 ensimmäistä keikkapäivämäärää on jo nimetty. Loput 30 listataan lähiviikkojen aikana.
Industrial-tyylistä musiikkia soittava I:scintilla ei ollut minulle aikaisemmin tuttu bändi, mutta se vaikutti tutustumisen arvoiselta. Optics-levyn kannet ovat hillityn yksinkertaiset, mutta kuitenkin viehättävät violeteissa sävyissään. Promokuvissa näyttäytyy upean näköinen yhtye.
"Optics"-albumin etukansi
Amerikkalainen I:Scintilla (www.iscintilla.com) kaavailee julkaisevansa uuden "Optics"-pitkäsoittonsa Pohjois-Amerikassa toukokuun 22. päivä ja muualla maailmassa 15. kesäkuuta. Albumista julkaistaan normaalin version lisäksi rajoitettu boxset-painos, minkä sisälmyksiin kuuluu 12 biisiä sisältävä bonus-CD. Bonuslevyn soittolistalla kuullaan remix-versioita mm. Combichristilta, Clan Of Xymoxilta, En Eschilta (KMFDM) ja Angelspitilta.