Tällä sivulla listataan kaikki sellaiset Gootti.net-sivustolla julkaistut jutut, jotka on kytketty aiheeseen leaether strip. Aiheeseen liittyvät jutut listataan julkaisujärjestyksessä siten, että luettelon alkuosassa sijaitsevat tuoreimmat aiheseen leaether strip liittyvät jutut ja vastaavasti artikkelilistauksen lopussa vanhimmat julkaisut. Voit linkittää tälle sivulle käyttämällä linkkiä http://www.gootti.net/aihe/?&a=leaether-strip
Julkaistaan 11.6.2010
Tanskalainen vuodesta 1988 asti toiminut Leaether Strip tuo uutta musiikkia esille sellaisen läjän, joka sisältää jopa neljän CD-levyllisen edestä musiikkia. Kiekoilla kuullaan yhteistyössä Andi Sex Gangin ja I:Scintilla-yhtyeestä tutun Jim Cookaksen kanssa tehtyä musiikkia yhden akustisen biisin sekä toisen duettona lauletun kappaleen verran. Elektronisen musiikin saralla nimeä niittäneen Claus Larsenin uutukaislevy on nimeltään "Mental Slavery". Se julkaistaan Alfa Matrixin kautta kesäkuun toisella viikolla. Teoksen kansitaiteen ja muun graafisen materiaalin toteutti amerikkalainen Evi Numen. Opuksen ennakkotilausvaihe starttasi huhtikuun lopussa. Teoksen voi tilata suoraan belgialaisen levy-yhtiön nettisivuilta, josta voi myös katsella Beethovenin "Kuutamosonaatti"-kappaleen innoittaman musiikkivideon biisistä "My Shadow Is Your Home".
Tänä vuonna kymmenettä kertaa järjestettävä Lumous Gothic Festival -tapahtuma Tampereella on ajoitettu heinäkuun 8.–11. päivälle. Suomen suurin goottikulttuuriin liittyvä yleisötapahtuma kattaa klubi-iltoja ja ulkomusiikillisia tapahtumia eri puolilla Tamperetta. Festivaalin musiikkiin liittyvä pääohjelma koetaan ravintoloissa. Bändiesiintymisten lisäksi Lumouksessa järjestetään saunahetki, Dark Market -goottimarkkinat, sekä 11. heinäkuuta piknik sään salliessa ja illemmalla myös Vuoden Synkin Juhla -elokuvan näytös. Tapahtumassa nähdään pääesiintyjinä Leaether Strip, XP8, Two Witches ja Nosferatu. Goottitapahtuman päiväkohtainen ohjelma julkistettiin maanantaina. Festivaalilippujen ennakkomyynti starttaa Lumouksen nettisivujen välityksellä 3. toukokuuta.
Julkaistaan 25.12.2009
Tanskalainen yhden miehen musiikkiprojekti Leaether Strip kiittää kaikkia niitä tuhansia fanejaan, jotka näkivät yhtyeen esiintymässä lvienä viime vuoden puolella. Osoituksena kiitollisuudesta Leaether Strip tulee julkaisemaan ilmaisen EP-levyn, jossa on peräti 10 remixiä sen nimikkokappaleest "It’s who I am". Remixejä ovat käyneet toteuttamassa ainakin Psychopomps, Axel Kleintjes, Spark!, As Able As Kane. Tämä äänilevy tullaan julkaisemaan yksinomaan digitaalisesti ladattavassa muodossa bändiprojektia edustavan Alfa Matrixin avustuksella. Levyn biisimateriaalin voi ladata viikon ajan joulun jälkeen rekisteröitymällä suoraan täällä.
Julkaistaan 30.10.2009
Hyväntekeväisyysprojektina julkaistava kokoelma-albumi "Help Can’t Wait" sisältää yhteensä kaksi CD-levyllistä musiikkia Leaether Stripin, Die Kruppsin, Wynardtagen, Die Perlenin ja Somanin sekä muun muassa Project Pitchforkin muusikoilta. Tämä tuplalevy ilmestyy perjantaina 30. päivä kuluvaa kuukautta vain ja ainoastaan 1000 kappaleen suuruisena painosmääränä. Levyn julkaiseminen tullaan hoitamaan saksalaisten levy-yhtiöiden Elektrofront Erzgebirgen, Black Rainin ja Promofabrikin toimesta. Kaikki tästä äänitepaketista saadut myyntivoitot tullaan välittämään Humedica-nimisen hyväntekeväisyysorganisaation pohjattomaan kassaan. Humedican vastaanottamia rahoja käytetään etenkin Intiassa onnettomien orpolasten elättämämiseen ja kouluttamiseen.
Julkaistaan 16.10.2009
Vinyylilevynä julkaistava kokoelma-albumi "EBM Collection Volume 1" sisältää mitä sen nimikin kertoo. Levyn A- ja B-puolet sisältävät vanhojen EBM-yhtyeiden tuotantoa. Levy sisältää musiikkia Leaether Stripiltä, Tyske Ludderilta, Vomito Negrolta ja yksinomaan tällä äänitteellä kuultavia kappaleita E-Craftilta, Der Prager Handgriffiltä, Ionic Visionilta ja muilta. Vinyyliversio pöllähtää ihmisten ilmoille viikon päästä perjantaina saksalaisen levy-yhtiö Black Rainin julkaisemana. Siitä tehdään vain 500 kopiota, jotka on numeroitu käsin ja jonka mukana tulee juliste sekä tarra.
Julkaistaan 27.3.2009
Tanskalainen elektronisen musiikin pitkäaikainen toimija, Claus Larsen vuonna 1988 perustama Leaether Strip, tulee julkaisemaan uuden studioalbuminsa belgialaisen Alfa Matrixin kautta maaliskuun lopussa. Uuden albumin nimi on "Ængelmaker". Sen standardiversio sisältää albumilevyn lisäksi bonus-CD:n. Levystä ilmestyy myös versio, jossa kolme CD-levyllistä musiikkia, sekä samanlainen boxset-painos. Albumi laskettiin äskettäin belgialaisen Alfa Matrixin nettikauppaan ennakkotilattavaksi. Pahaenteisesti nimetyllä "Ængelmaker"-albumilla kuullaan kaksi Leaether Stripin tulkintaa Depeche Moden kappaleista, sekä elektronisen version saksalaisesta kestohitistä "Lili Marleen".
"Ængelmaker" on eräänlainen konseptialbumi. Se käsittelee kappaleissaan tanskalaista massamurhaaja Dagmar Overbyetä, julmaa naista, joka murhasi viime vuosisadan ensimmäisten vuosikymmenien aikana todistetusti ainakin 25 lasta.
Julkaistaan 27.2.2009
Saksalainen Supreme Court (www.supreme-court.biz), jota ei tule sekoittaa samannimiseen suomalaisyhtyeeseen, tulee julkaisemaan Infacted Recordingsin kautta kolmannen pitkäsoittonsa kuluvan kuukauden lopussa. Energisen elektronista musiikkia tarjoavan kiekkonsa yhtye loi osittain yhteistyössä Feindlugin ja Leaether Stripin keulahahmo Claus larsenin kanssa. Larsen käy vierailemassa albumilla kahdessa kappaleessa, joissa kummassakin hän laulaa.
Kuvassa Claus Larsen
Tanskalainen Leæther Strip, joka on vuonna 1988 Claus Larsenin perustama electro-/industrial-yhtye, tulee julkaisemaan uudesta albumistaan tyypillisten CD-versioiden lisäksi mm. rajoitetun 3CD:n paketin, joka on kääritty pahvikuorien sisälle. Julkaisu sisältää uunituoreen "Civil Disobedience" -albumin lsiäksi bonuskiekkona levyn "One Nine Eight Two", mikä on äänitetty käyttäen vain 1980-luvun analogisia laitteita 20-vuotiaan Leæther Stripin uran kunniaksi.
Brutaali Leæther Strip -koneisto ei näytä merkkiäkään hengästymisestä. Uusi "Civil Disobedience" -albumi tarjoaa päinvastoin täyslaidallisen raivokasta musiikkimateriaalia, jossa pureudutaan vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen kritisoimiseen ja päättäjien toimien kyseenalaistamiseen.
Albumi ilmestyi huhtikuussa
Vaikka EBM/electro-industrial-fani olenkin, tämä levy oli minulle ensikosketus genren pioneeriin Leæther Stripiin. Olen kuullut artistia ylistettävän paljonkin, joten odotukset levyn suhteen olivat korkealla. Kun ensimmäinen kappale oli pyörinyt läpi, päällimmäinen tunne oli hienoinen pettymys, mutta levy petrasi otettaan pidemmälle päästessään ja loppujen lopuksi suuhun ei jäänyt ainakaan karvas maku.
Albumin etukansi
Jälleen uusi albumi tanskalaiselta elektronista musiikkia luovalta Leæther Strip -ryhmältä. "The Giant Minuts To The Dawn" on albumi, mistä painetaan kolme eri versiota. Bändin takana häärää Claus Larsen, jolle vuosi 2006 oli erittäin kiireistä aikaa. Nyt Larsen palaa musiikkirintamalle uudella albumilla, joka tarjoaa kuuntelijalle 13 uutta biisiä. Albumi julkaistaan huhtikuun 13. päivä Alfa Matrix (www.alfa-matrix.com) -nimisen levy-yhtiön kautta.
Tanskalainen Leaether Strip uutisoi Alfa-Matrixin kautta aikovansa luoda uuden ilmaisen biisin, jonka sanoitukset bändin fani saa itse kirjoittaa. LS:n takana toimiva Claus Larsen kertoo Alfa-Matrix Label Groupin nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa ideastaan luoda uusi biisi — ilmainen kappale, minkä sanoitukset yksi bändin faneista saa kirjoittaa. Sanoittajalle Larsen lupaa vapaat kädet. Kappaleen sanoituksiin hän ei aio kajota. Mies luo biisin sanoituksien pohjalta. Rahallista korvausta kappaleen sanoittamisesta ei ole luvassa.
Claus Larsenin Leæther Strip palaa takaisin musiikkimaailmaan uudella "Fætish"-nimisellä mini-albumilla. Albumi on tarkoitus julkaista lokakuun 31. päivä.