Gootti.net

Gootti.net: Aihe: the breath of life

Tällä sivulla listataan kaikki sellaiset Gootti.net-sivustolla julkaistut jutut, jotka on kytketty aiheeseen the breath of life. Aiheeseen liittyvät jutut listataan julkaisujärjestyksessä siten, että luettelon alkuosassa sijaitsevat tuoreimmat aiheseen the breath of life liittyvät jutut ja vastaavasti artikkelilistauksen lopussa vanhimmat julkaisut. Voit linkittää tälle sivulle käyttämällä linkkiä http://www.gootti.net/aihe/?&a=the-breath-of-life

The Breath of Life: "Whispering Fields".

Piirros vihreästä puusta, jonka seassa lukee The Breath of Life ja sen alla koristeellisella raudanvärisellä tekstillä "Whispering Fields". Julkaistaan 7.9.2012

Belgialainen goottibändi The Breath of Life (www.the-breath-of-life.com) tuo syyskuussa esiin uuden albumin Danse Macabre Recordsin avulla. Yhtyeen kahdeksas kiekko on nimeltään "Whispering Fields" ja seuraaja vuoden 2005 "Everlasting Souls" -levylle. Yli 25 vuoden ajan toimineen bändin uutukaisella kuullaan 13 hiottua kappaletta, joista kaksi on uudistettuja tulkintoja klassikkokappaleesta "Nasty Clouds". Levy-yhtiö kuvailee albumia kauniiksi sekoitukseksi viulujen, laulun ja kitaroiden, basson ja kosketinsoitinten ääntä. "Whispering Fields" on bändin ensimmäinen levyjulkaisu saksalaisen Danse Macabren kautta. Yhteistyökuviot sen kanssa starttasivat helmikuussa.

Lue koko julkaisu…

"Some Kind of Goth II" -kokoelma.

"Some Kind of Goth II" -kokoelman kannessa näkyy lyhythiuksinen naisihminen, jolla mustat huulet ja hihaton mustavalkoiseksi raidoitettu toppi. Goottinainen istuu vihertävää taustaa vasten. Taustalla lukee kokoelman nimi. Julkaistaan 26.4.2010

Alunperin goottirock-bändien musiikin julkaisemiseen perustettu Équinoxe Records tuo 26. päivä kuluvaa kuukautta kauppoihin oheisessa kuvassa näkyvän "Some Kind of Goth II" -kokoelman. Levyllä kuultavat biisit poimittiin samalla periaatteella kuin kokoelman ensimmäisenkin osan kohdalla — tavoitteena on tuoda esille artistien ja yhtyeiden kirkkaimpia hittejä synkiömusiikin genrestä. "Some Kind of Goth II" sisältää 15 kitaravetoista biisiä. Levyn avausraita on live-esiintymisestä taltioitu versio "Shattered in Aspect" -kappaleesta Faith & The Musen tulkitsemana. Tarjolla on tuotantoa lisäksi The House of Usherin, The Breath of Lifen, Ikonin, The Last Dancen sekä Potentia Animin soittajilta. Myös tulokkaiden tuotantoa on kuultavissa. Tulokasbändien kastiin luettakoon lontoolainen punk-henkistä goottirockia räimivä Devilish Presley.

Lue koko julkaisu…