Tällä sivulla listataan kaikki sellaiset Gootti.net-sivustolla julkaistut jutut, jotka on kytketty aiheeseen cinderella effect. Aiheeseen liittyvät jutut listataan julkaisujärjestyksessä siten, että luettelon alkuosassa sijaitsevat tuoreimmat aiheseen cinderella effect liittyvät jutut ja vastaavasti artikkelilistauksen lopussa vanhimmat julkaisut. Voit linkittää tälle sivulle käyttämällä linkkiä http://www.gootti.net/aihe/?&a=cinderella-effect
Kuvassa Constance Rudert
Berliiniläinen Blutengel (www.blutengel.de) kertoo julkaisemassaan tiedotteessa, ettei naislaulaja Constance Rudert enää toimi yhtyeen kokoonpanossa. Verienkelin joukot uutisoivat, että eroamis- tai erottamispäätös astuu voimaan välittömästi. Naista ei siis nähdä enää yhtyeen keikoilla eikä studiokokoonpanossakaan. Bändi kiittää Constancea hyvistä hetkistä ja toivottaa hänelle menestystä tulevissa musiikillisissa toimissaan. Syytä Constancen poistumiselle ei ole vielä kerrottu. Elektronista goottimusiikkia tekevä Blutengel värväsi Constance Rudertin joukkoihinsa vuoden 2001 tienoilla, jolloin naisen oli tarkoitus esiintyä vierailijana "Black Roses" -singlellä. Hän päätyi myöhemmin osallistumaan bändin keikoille ja studiolevyjen luomiseen.
Julkaistaan 30.4.2010
Berliiniläinen Cinderella Effect (www.cinderella-effect.de), joka on Blutengelin naislaulajan sooloprojekti, tulee julkaisemaan uransa järjestyksessä toisen studioalbumin kuluvan kuukauden viimeisenä päivänä. Naisen uutukaiskiekko on nimeltään "Cinderellicious". Se on seuraaja 15 biisin kokoisella "Pearls"-debyyttille. Äänimaailmaltaan se on minimalistista elektronista musiikkia, jonka seassa kuullaan klassisen musiikin instrumentteja. Tulevalla studioluomuksellaan Constance Rudert tarjoaa yhdessä Marcus Seilerin ja Jonny Glückin kanssa vaihtoehtorock-vaikutteita, trip hopia ja new wavea. Luvassa myös jonkin verran sellaisia melankolisia rock-balladeja, joissa kuullaan vaikutteita Nick Cavelta.
"Pearls" on Constance Rudertin (joka toimii myös Blutengel-yhtyeen vokalistina) ensimmäinen sooloalbumi. Tällä Cinderella Effectin albumilla kuullaan Rudertin lisäksi kahden muun laulajan ääntelyä — "Pearls"-albumilla esiintyy myös berliiniläinen Coralie Thomas ja Katja Gutkowski. Albumi julkaistaan lokakuun 27. päivä. Levyn voi tilata esimerkiksi MNS-verkkokaupasta.