Gootti.net

Gootti.net: Aihe: garden of delight

Tällä sivulla listataan kaikki sellaiset Gootti.net-sivustolla julkaistut jutut, jotka on kytketty aiheeseen garden of delight. Aiheeseen liittyvät jutut listataan julkaisujärjestyksessä siten, että luettelon alkuosassa sijaitsevat tuoreimmat aiheseen garden of delight liittyvät jutut ja vastaavasti artikkelilistauksen lopussa vanhimmat julkaisut. Voit linkittää tälle sivulle käyttämällä linkkiä http://www.gootti.net/aihe/?&a=garden-of-delight

Garden Of Delight: "Adoration Alive"

Mustaa taustaa vasten pieni valokuva ihmisistä siluetteina valkoista vasten. Kuvan yllä Garden Of Delight -logo valkoisella. Julkaistaan 21.10.2016

Vuosina 1990–1997 ja 2000–2008 toiminut goottirock-yhtye Garden Of Delight julkaisee livetaltioinnin Puolassa 30. heinäkuuta tekemästään konsertista. Koko konsertin sisältävä "Adoration Alive" -levy ilmestyy vajaan kuukauden päästä 1000 kappaleen CD-painoksena. Keikalla kuultiin erityinen settilista, jota ei oltu aikaisemmin soitettu yleisölle. Puolassa Castle Partyssa tehty keikka oli osa Garden Of Delightin 25-vuotisen uran juhlintaa. Samanlaisia juhlaesiintymisiä bändi on kirjannut myös päivämäärille 2.9., 10.12. ja 17.12.2016.

Lue koko julkaisu…

Garden Of Delight: "Lux Aeterna"

Mustaa taustaa vasten kuvan keskellä Garden Of Delight -logo tummanharmaalla värillä. Julkaistaan 27.5.2016

Enemmän tai vähemmän edesmenneeltä Garden Of Delight -goottiyhtyeeltä ilmestyy myöhemmin toukokuussa "Lux Aeterna" CD:n ja kahden LP:n pakettina. Siihen kuuluu lisäksi 24-sivuinen Garden Of Delightin elämänkerta ja sivumerkintöjä. "Lux Aeterna" tulee olemaan saatavilla 500 kappaleen käsin numeroituna painoksena. Yhtyettä pääsee katselemaan ja kuuntelemaan livenä 30.7. Puolan Bolkowissa järjestettävässä Castle Partyssa sekä 2.9. Saksan Leipzigissä, jossa vietetään Nocturnal Culture Night Festivalia.

Lue koko julkaisu…

Merciful Nuns julkaisee "Lib.1"-debyyttialbumin.

Merciful Nuns -yhtyeen logo valkoisella värillä mustaa pohjaväriä vasten. Valkoisella piirretty jonkinlainen monikulmainen pentagrammimianen symboli, jonka sisällä useita ympyröitä toistensa vieressä. Julkaistaan 31.3.2010

Saksalainen Garden of Delight -yhtyeen keulahahmo Artaud Sethin uusi goottihenkinen bändiprojekti Merciful Nuns (www.mercifulnuns.com) tuo debyyttialbumin esille maaliskuun viimeisenä päivänä. Rajoitettuna 1000 kopion kokoisena painoksena julkaistava digipak-painos sisältää yhden bonuskappaleen ja yhtyeen taustavoima Artaudin allekirjoittaman sertifikaatin albumin aitoudesta. Debyyttialbumi on nimeltään "Lib.1". Siihen lienee haettu tietoisesti vaikutteita The Sisters Of Mercyn sekä Rosetta Stonen tyylistä, mutta ennen kaikkea vuonna 2007 toimintansa päättäneen Garden of Delightin hengestä, joista kielii jo Merciful Nunsin valitsema logokin. Itsestään turhankin vähän tietoja paljastava Merciful Nuns on julkaissut MySpace-sivujensa jukeboksissa näytebiisejä tuotannostaan.

Lue koko julkaisu…

Kalt: "Dein Gott".

Kaltin albumin "Dein Gott" etukannessa näkyy pystysuunnassa korkeampi kuin leveämpi laatikko, jonka sisällä valokvua yötaivaasta. Kuvan yläosassa mustin kirjaimin goottibändi Kaltin logo ja logon yllä pienempää pränttiä valkoisella värillä. Julkaistin 2.11.2009

Saksalainen Kalt (www.die-kaelte.de), jota ei tule sekoittaa samannimiseen valko-venäläiseen goottiyhtyeeseen, julkaisi kuluvan kuukauden alussa debyyttialbuminsa "Dein Gott". Goottirockia soittavasta Garden Of Delightistä tuttu Mike York tarjoaa Kalt-sooloprojektinsa nimissä rokkaavaa musiikkia omasta elämästään, epätoivosta, ahdingosta ja rakkaudesta yhteensä 11 kertomusta. Albumin tarinoita kerrotaan saksaksi ja englanniksi, sekä kaksi kappaletta debyyttialbumin lopussa ovat täysin instrumentaalisia tekeleitä. Albumi julkaistiin 999 kappaleen painosmääränä. Albumit on pakattu DVD-koteloon, sillä Kalt haluaa tällä valinnalla painottaa elokuvamaista meininkiä, jota huokuu levyn mukana tulevalla 16-sivuinen kansilehtinen, bändijuliste sekä nimikirjoituksella varustettu postikorttikin. Kansilehtisessä on kappaleiden sanoitukset.

Lue koko julkaisu…

Garden Of Delight: "The Last Concert".

Garden Of Delightin "The Last Concert" -kiekon kansikuvassa musta pohjaväri ja sen ylä- sekä alaosassa tekstiä valkoisella värillä. Yläosassa yhtyeen nimi, alaosassa taas albumin nimi. Kuvan keskimmäisenä musta tähti tummanruskeaa taustaa vasten Julkaistaan 15.5.2009

Vuonna 2007 toimintansa virallisesti päättänyt Garden Of Delight (www.garden-of-delight.com) julkaisee jälleen musiikkia. Vuorossa on saksalaisen Trisol Music Groupin kautta esiin tuotava jäähyväiskeikan taltiointi, jonka yhtye soitti 1. marraskuuta 2008, käärittynä kahdelle CD:lle ja DVD:lle. Keikka soitettiin tasan vuosi sen jälkeen kun yhtye oli päättänyt lopettaa bänditoiminnan. Nyt julkaistavan livelevyn nimi on "The Last Concert". Sitä myydään Trisolin kautta suoraan, sillä taltiointia ei tultane myymään lainkaan perinteisissä musiikkikaupoissa. Julkaisu on kappalemäärältään erittäin rajoitettu ja koteloitu tyylikkääseen 8-paneeliseen digipakiin, jonka Artraud Seth on henkilökohtaisesti numeroinut. "The Last Concert" sisältää kaksi audio-CD:tä ja muhkean 135 minuuttia videokuvaa sisältävän DVD:n.

Lue koko julkaisu…

Garden Of Delight: "Darkest Hour".

Garden Of Delightin uuden 'Darkest Hour' -albumin kansikuva, joka on tummasävyinen kuvakollaasi erilaisista hahmoista ja muodoista. Yläosassa lukee bändin nimi, alaosassa albumin titteli. 1991-2007

Goottiryhmä Garden Of Delight (www.garden-of-delight.com) aikoo jättää tämän maailman 1. päivä marraskuuta. Yhtye jättää jälkeensä vielä yhden musiikillisen ulosannin, nimeltään "Darkest Hour", ennen lähtemistä manan maille. Albumi on bändin viimeinen tervehdys ja manifesti. Se tarjoaa 60 minuutin edestä musiikkia. Levyn avausraita saattaa kuuntelijansa epätoivon ja toivottomuuden maailmaa, toivo ei pilkahda tai tähdet valaise kulkijan tietä. Kyseessä on voimakas ja majesteettinen opus, joka paljastaa synkimmät puolensa mm. kappaleissa "Transmission" ja "Reign".

Lue koko julkaisu…

Garden Of Delight: uusia keikkoja.

Garden Of Delight (www.garden-of-delight.com) vahvisti tekevänsä muutamia live-esiintymisiä Euroopan suunnalla. Seuraavan kerran GOD:in sotarummut takovat livenä Lontoossa sunnuntaina 13. päivä. Bändi esiintyy näillä näkymin myös Saksassa ja Espanjassa.

Lue koko julkaisu…

Garden Of Delight: "Lutherion III" julkaistu.

Garden Of Delight featuring LutherionVuonna 1991 perustettu Garden Of Delight (www.garden-of-delight.com) julkaisi "Lutherion III" -albumin 12. päivä kuluvaa kuukautta. Levyn voi tilata esimerkiksi saksalaisesta InfraRot-verkkokaupasta, jossa myydään "Lutherion III" -julkaisun rajoitettu erikoispainosta. Myös Suomen CDON.com myy bändin tuotantoa kohtuuhintaan.

Lue koko julkaisu…

Garden Of Delight: Lutherion III julkaistaan 12.01.2007.

Garden Of Delight (www.garden-of-delight.com) julkaisee "Lutherion III" -albumin, joka on siis Lutherion-trilogian kolmas ja viimeinen osa, ensi vuoden tammikuussa 12. päivä. Albumi sisältää kaksi levyä, postikortin sekä bookletin, jossa on 12 sivua. Albumin toinen CD-levy on bonus, joka pitää sisällään "Illuminate"-singlen, sekä bonuskappaleita, multimediaosuuden ja videon.

Lue koko julkaisu…

Garden Of Delight: "Illuminate"-single "Lutherion III"-julkaisulta.

Garden Of Delight (www.garden-of-delight.com) julkaisee "Illuminate"-singlen samalla kun bändin "Lutherion III" -julkaisu lasketaan levitykseen. Single tulee olemaan neljä biisiä sisältävä CD-levy, jossa nähdään myös aivan uusi GOD:in musiikkivideo "Illuminate".

Lue koko julkaisu…