Tällä sivulla listataan kaikki sellaiset Gootti.net-sivustolla julkaistut jutut, jotka on kytketty aiheeseen hocico. Aiheeseen liittyvät jutut listataan julkaisujärjestyksessä siten, että luettelon alkuosassa sijaitsevat tuoreimmat aiheseen hocico liittyvät jutut ja vastaavasti artikkelilistauksen lopussa vanhimmat julkaisut. Voit linkittää tälle sivulle käyttämällä linkkiä http://www.gootti.net/aihe/?&a=hocico
Keikkajärjestäjä Elektrik Productsia on kiittäminen meksikolaisen electro–industrial-yhtye Hocicon saamisesta Suomeen. Bändi esiintyy Helsingin On The Rocksissa perjantaina elokuun 17. päivä. Tapahtumapaikka sijaitsee kivenheiton päässä rautatieasemalta osoitteessa Mikonkatu 15. Hocicon kanssa saman iltana esiintyy industrial metallia tekevä King Satan, sekä kolmas, mutta vielä nimeämätön akti.
Julkaistaan 21.7.2017
Seuraavan kerran jokavuotinen Amphi Festival järjestetään Saksan Kölnissä 22.–23. heinäkuuta. Päivää ennen festivaalia ilmestyy kuvassa näkyvä kokoelma-albumi. Se sisältää tänä vuonna 19 biisiä. Mukana on laaja valikoima gootti- ja electro-musiikin tekijöiden tunnettuja biisejä. Levyn aloittaa Eisbrecher kappaleella "Böse Mädchen" ja päättää Letzte Instanz biisillä "Wir Sind Eins". Niiden välillä on muitakin hyvin tunnettuja yhtyeitä, kuten meksikolainen Hocico, dark rockia tekevä Chris Harmsin yhtye Lord of the Lost ja Kirlian Camera Italiasta.
Julkaistaan 21.7.2017
Dark electro -yhtye Hocicon uusi levyjulkaisu on on kuvassa näkyvä kokoelma-albumi "The Spell Of The Spider". Siitä tehdään heinäkuussa levy-yhtiö Out of Linen kautta kolme eri CD-painosta. Lisäksi albumia myydään kahden punamustan LP:n erikoispainoksena. Ne tulevat myyntiin 21.7. Kokoelmalla meksikolaisyhtye haluaa juhlistaa kahden vuosikymmenen pituista uraansa.
Julkaistaan 21.4.2017
Tämänkertainen "Electrostorm"-kokoelma sisältää 17 uutta klubisoittoon suunnattua biisiä. Sarjan kahdeksanteen osaan on pakattu lupaavien nuorten yhtyeiden tuotantoa, kuten myös aikaisemmin julkaisemattomia biisejä. Uusia biisejä kuullaan ainakin Hocicolta, Agonoizelta, Solitary Experimentsiltä, Melotronilta ja Ashbury Heightsilta. Hocicon nimi mainitaan myös vuoden takaisella "Electrostorm Vol. 7 -kokoelmalla.
Julkaistaan 13.5.2016
Suositun "Electrostorm"-levysarjan seuraava osa ilmestyy jälleen toukokuussa. Sarjaa on vuosien aikana täydennetty aina kulloisenkin vuoden toukokuun puoleen väliin mennessä. Sarjan seitsemännellä osalla kuullaan electro-skenen tunnettujen nimien lisäksi musiikkia lupaavilta tulokkailta. Joukossa on runsaasti aikaisemmin julkaisematonta materiaalia ja harvinaisia remixejä. Levyllä kuullaan 17 kappaletta. Mukana on Blutengeliä, Hocicoa, Solar Fakea, Suicide Commandoa ja muita.
Syn/\psi-klubi järjestetään viimeistä kertaa tulevan viikonlopun aikana. 10-vuotisjuhla on jäävä klubin viimeiseksi kerraksi. Päätepiste on kaksipäiväinen tapahtuma, joka starttaa perjantaina ja jatkuu lauantaina. Järjestäjät toivottavat kaikki tervetulleiksi paikalle nauttimaan monipuolisesta ohjelmasta. Siihen on vielä myynnissä jonkin verran pääsylippuja: tiistaina lopuista noin 90% oli myyty. Pilettejä voi tilata Synapsin nettisivuilla sijaitsevalla tilausjärjestelmällä 38 euron kappalehintaan. Digitaalisesti tilatut ennakkoliput toimitetaan sähköpostitse. Ne voi joko printata tai näyttää tapahtumapaikan ovella kännykän näytöltä.
Julkaistaan 27.11.2015
Marraskuun 27. päivä julkaistavasta Hocico-albumista, nimeltään "Ofensor", on laitettu ennakkotilattavaksi lukuisia toisistaan poikkeavia levysettejä. Saksalaisen levy-yhtiö Out of Line Musicin kautta tilattavan albumin erikoisin vaihtoehto lienee 200 kappaleeseen rajoitettu painos, tai paremminkin kotelo. Punaiseksi maalatun puukotelon sisältä löytyy albumi, kaksi bonuslevyä, käsin numeroitu aitoustodistus ja kasvonaamio.
Julkaistaan 25.9.2015
Aggrotechia ja dark electroa tekevältä meksikolaisyhtye Hocicolta kuullaan syyskuussa kaksi aikaisemmin julkaisematonta biisiä ja "Forgotten Tears" kahtena eri versiona, sekä neljänä muiden bändien tekemänä remixinä. Tämä 999 kappaleen erikoispainos on päivitys aikaisemmin ilmestyneestä "Forgotten Tears" -singlestä. Mukana on toki sen alkuperäinenkin tulkinta. Erikoisuuksiin kuuluu entuudestaan julkaisematon instrumentaalinen "Limbotic" ja yksinomaan tällä kiekolla kuultava "Never Be Tamed!"
Julkaistaan 15.5.2015
Kuudennelle "Electrostorm"-sarjan levylel on kerätty 17 biisiä elektronisen musiikin skenessä vakiintuneilta nimiltä. Mukana on myös kyvykkäitä nousevia tähtiä. Mukana on aikaisemmin julkaisemattomia kappaleita ja remixejä. "Electrostorm Vol. 6" on tarkoitus julkaista out of Line Musicin kautta toukokuussa. Sarjan edellinen osa ilmestyi vuosi sitten. Tämänkertaisella elektromyrskyllä kuullaan esimerkiksi Blutengeliä, Combichristia, Hocicoa ja Suicide Commandoa, jolta kuullaan täysin uusi kappale.
Julkaistaan 27.3.2015
"In The Name Of Violence" -singlen CD-painos on käsin numeroitu ja 999 kopion suuruinen. Keräilijöille suunnattu kohde on 250 kopion kokoinen ja sen mukana tulee kuvavinyyli, aitoustodistus sekä bändipaita. Lisäksi settiin sisältyy latauskoodi, jolla voi poimia netistä levyllä kuultavat biisit. Meksikolaisyhtye Hocico aikoo julkaista sen maaliskuun lopussa.
Julkaistaan 8.8.2014
1990-luvulla laukaistu Hocico on aggrotechia, harsh ja dark electroa tekevä yhtye Meksikosta. Se juhlisti pitkää uraansa edellisvuoden elokuussa, kun Hocicon toiminnan käynnistymisestä oli kulunut noin 20 vuotta. Erk Aicrag ja Racso Agroyam järjestivät massiivisen konsertin, jonka settilista sisälsi tunnettujen biisien lisäksi yllättäviäkin kappaleita bändin koko pitkän uran varrelta. Konsertti taltioitiin. Se tullaan julkaisemaan elokuussa 2014 nimellä "Die Hölle über Berlin" yhden CD:n ja DVD:n painoksena. Sen painos on 1000 kopiota maailmanlaajuisesti.
Julkaistaan 2.5.2014
Tämän kokoelma-albumisarjan viidennellä osalla kuullaan musiikkia eri puolilta maailmaa. Kansainvälisen electro-skenen laatukappaleita kuullaan 17 biisin verran. Niiden joukossa on lukuisia entuudestaan tuntemattomia raitoja ja eräitä harvinaisia remixejä. Tunnettujen nimien, kuten Combichristin, Hocicon, Suicide Commandon ja Clientin lisäksi soittolistalla esiintyy legendaariseen asemaan nousseet The Klinik, Die Form ja Signal Aout 42. Mukana on myös nousevia tähtiä, kuten venäläinen Too Dead To Die.
Kesä ja Wave Gotik Treffen lähestyy ja on jo korkea aika alkaa valmistautua. 6.–9.6.2014 Leipzigiin saapuu jälleen noin 20 000-päinen yleisö nauttimaan niin musiikillisesta kuin ulkomusiikillisestakin annista, jota tämä 23. kerran järjestettävä maailman suurin goottifestari meille jälleen tarjoilee.
Neljän päivän aikana ympäri kaupunkia soittaa yli 200 bändiä, joista vasta 110 on vahvistettu. Jännityksellä siis odotan mitä kaikkea vielä on luvassa. Keikkapaikkoja on lukuisia ja jokaiselle löytyy jotain. Goottirockia, EBM:ää, deathrockia, ambienttia, industrialia, neofolkkia, metallia ja kaikkea siltä väliltä. Lisäksi on monenlaista oheisohjelmaa. On oopperaa, elokuvia, museokierroksia, ohjattuja kierroksia hautausmaalle ja ensimmäistä kertaa myös autonäyttely. Myös shoppailija on taivaassa kun messuhalli Agralla, päälavan ja leirintäalueen vieressä, täyttyy alan myyjistä. Tarjolla on kaikkea levyistä ja bändipaidoista aina vampyyrihampaisiin ja designkorsetteihin. Myös keskiaikamarkkinat tarjoavat omaa tunnelmaansa.
Maineikas meksikolaisyhtye Hocico juhlistaa 20-vuotista uraansa soittamalla elokuun lopussa konsertin Berliinissä. Päivää ennen keikkaa yhtyeeltä ilmestyy tämä "Los Dias Caminando En El Fuego" -kokoelma. Out Of Line Musicin mukaan Hocico on nimekkäimpiä ja innovatiivisimpia harsh electron tekijöitä, eikä se ole kahden vuosikymmenen aikana päätynyt imitoimaan muita vaan päin vastoin. Erk Aicragin ja Racso Agroyamin Hocicon parhaita biisejä sisältävä levy ilmestyy varhaista tuotantoa edustavilla biiseillä täytettynä. Racso löysi vanhoja keskeneräisiä kappaleita, jotka hän tätä julkaisua varten hioi valmiiksi Erk Aicragin kanssa.
Julkaistaan 17.5.2013
17. toukokuuta Out of Line Music julkaisee neljännen osan "Electrostorm"-sarjalleen. Levy-yhtiön mukaan uusimmalla samplerilla kuullaan electro-skenen uusimpien ja merkittävimpien bändien biisejä. CD-singlen hintaan myytävä levy kattaa 17 rallia, joista monet ovat aikaisemmin julkaisemattomia, toiset hyvin harvinaisia. Mukana on Blutengeliä, Hocicoa, Suicide Commandoa, myös Combichrist, Agonoize, Funker Vogt, Solitary Experiments, Amduscia ja Melotron avaavat korvia. Skenen vanhojen vaikuttajien liigasta kuullaan The Klinikiä ja Pankowia, toisaalta mukana on myös nuorempien Formalinin ja The Juggernautsin musiikkia.
Julkaistaan 7.12.2012
Meksikon Hocico (www.hocico.info) levittää tuomiopäivän sanomaa 7. joulukuuta ilmestyvällä albumillaan, "El Último Minuto" -luomuksellaan. Bändin uran aggressiivisin annos hard electroa ilmestyy yhden ja kahden CD:n painoksena. Niiden lisäksi tullaan julkistamaan 666 kopion painoksena tehtävä keräilijöiden kohde. Erk Aicrag ja Racso Agroyam tarjoavat albuminsa erikoispainoksella bonuslevyllisen verran ralleja; pari harvinaisuutta ja kolme remix-kappaletta. Bonuslätyn nimi on "Prophecy Of Hate". Hocicon jäsenet ovat pääbändinsä lisäksi viime aikoina aktivoineet sivuprojektejaan, sillä Racso Agroyamin Dulce Liquido ja Erk Aicragin Rabia Sorda ovat myös aikeissa tuoda kuunneltavaksi musiikkia.
Julkaistaan 30.11.2012
"Machineries of Joy Vol. 5" julkaistaan 30. marraskuuta Saksan Out of Line Musicin kautta ja sen voi ennakkotilata levy-yhtiön nettikaupasta 13 euron hintaan. Huolellisesti koostettu monipuolinen musiikkiannos sisältää asemansa vakiinnuttaneiden gootti- ja electro-skenen tekijöiden lisäksi nousevien lahjakkuuksien biisivalintoja. Mukana on kaksi CD-levyllistä musiikkia. Monet biiseistä ovat aikaisemmin julkaisemattomia ja remixejä. Levysarjan viidennellä osalla Out of Line pyrki ylittämään ne tavoitteet, joita se oli aikaisemmilla sarjan osilla saavuttanut. Mukana on Blutengeliä, Hocicoa, Combichristia, Kirlian Cameraa, Ordo Rosarius Equilibriota ja Solitary Experimentsiä.
Julkaistaan 30.11.2012
Meksikolaisen Erk Aicragin sivuprojekti Rabia Sorda (www.rabiasorda.com) julkisti maaliskuun alussa tupla-CD:nä uusintapainoksen aikaisemmista albumeistaan ja antoi julkaisulle nimeksi "The Art Of Killing Silence". Nyt saksalainen Out of Line Music valmistautuu tuomaan sille seuraajan EP-levystä "Eye M The Blacksheep". Se ilmestyy marraskuun viimeisenä päivänä täytettynä useilla eri versioilla levyn nimikkokappaleesta. Remixejä levylle ovat tehneet Officers, Pankow, Lord of the Lost ja Absolute Body Control. Mukana on Rabia Sordan tulkinta Joy Divisionin klassikosta "She’s Lost Control". Tämä on esimakua tulevasta, Rabia Sordan tulevasta studioalbumista.
Julkaistaan 30.11.2012
Meksikolainen Dulce Liquido, joka on Hocico-yhtyeen Rasco Agroyaman sivuprojekti, aikoo julkaista ensimmäistä kertaa vuosiin musiikkia. Yhden miehen yhtyeeltä ilmestyy 30.11. kaksi vanhaa albumia, levyt "Disolución" sekä "Shock Therapy" tupla-CD:nä, jolle annettiin nimeksi "Contaminaciòn Harmònica". Aggressiivista elektronista musiikkia, industrial electroa, power noisea sisältävät äänitteet ovat harvinaisuuksia. Ne prässätään nyt samojen kuorien väliin muutamilla kokoelmalevyillä julkaistujen bonusraitojen ryydittämänä. Bändi ei ole tiettävästi uransa varrella purkittanut muita äänilevyjä kuin edellä mainitut "Disolución" vuonna 2000 ja "Shock Therapy" vuonna 2003.
Julkaistaan 2.11.2012
Meksikon tunnetuimpiin elektronisen musiikin tekijöihin luettava Hocico tuo marraskuun alussa vaikuttavan annoksen aggressiivista räimettä "Vile Whispers" -singlen ominaisuudessa. Erk Aicrag yhdessä Racso Agroyamin kanssa ovat säveltäneet silmille pyrkivän edustuskappaleen, josta singlellä kuullaan kolme erilaista tulkintaa, sekä B-puolen biisiksi suunnatun "It Doesn’t Exist" -nimisen luomuksen. Meksikolaisten tämänkertainen tanssiinkutsu on brutaali ja psykoottinen. Yhtyeen tuotantoa tulkitaan Rabia Sordan ja hard industrialia soittavan Dulce Liquidon toimesta kahdella remixillä. Singleä seuraa myöhempänä ajankohtana täyspitkä albumi. Sen yksityiskohtia ei vielä ole tiedossa.
Julkaistaan 27.4.2012
Out of Line Musicin 27. huhtikuuta julkaisema "Electrostorm Vol. 3" –samplerilätty sisältää 19 biisiä erilaisten elektronisen musiikin suuntausten edustajilta. Mukana on teoksia tunnetuilta EBM–, syntikkapoppi-, dance-, ja industrial-suuntausten edustajilta. Singlelevyn hinnalla myytävä kokoelma on täytetty muun muassa Blutengelin, Hocicon, Agonoizen ja Kirlian Cameran hittibiiseillä. Mukana on tulokkaidenkin, kuten Forgotten Sunrisen ja Auto-Auton, antia. Kokoelma on ennakkotilattavissa Out of Linen nettikaupasta vajaan kuuden euron hintaan.
Julkaistaan 8.5.2012
Yhdysvaltalainen Metropolis Records tulee julkaisemaan toukokuun alussa kuuden CD-levyn laajuisen kokoelmajulkaisun "Electronic Saviors 2: Recurrence", jolla kuullaan biisejä kymmeniltä eri esittäjiltä, ja jotka kaikki ovat elektronisen musiikin rintamalta. Levy-yhtiö runoilee kokoelman aiheeksi valitun sairaudet ja kaikenlaiset vaivat, kuten kemoterapian ja säteilyhoidon aiheuttamat ongelmat. Tämän kokoelman soittolistojen koostamiseen osallistunut DJ ja muusikko Jim Semonik on kokenut syövän. Kun se oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä, mies koosti vuonna 2008 yhteensä 83 muusikolta saaduista biiseistä tämän kokoelmalevysarjan ensimmäisen osan.
Julkaistaan 16.12.2011
Meksikolainen Hocico kävi Venäjällä soittamassa keikkoja ja nauhoitti niistä kaksi tälle "Blood On The Red Square" –levylle, joka nyt julkaistaan Out of Line Musicin avulla CD- ja DVD-formaatissa. Erk Aicragin ja Racso Agoryamin musiikkiprojekti esiintyi viimeisimmän "Tiempos de Furia" -albuminsa merkeissä Moskovassa ja Jekaterinburgissa. Keikat nauhoitettiin korkealaatuisten ja monilukuisten kameroiden avulla vaikuttavien valoefektien alla. Joulukuun 16. päivä ilmestyvä kiekko ilmestyy yleisesti saatavilla olevan painoksen lisäksi vain 499 kopion suuruisena fanikohteena, joka sisältää sekä CD:n että DVD:n, sekä Hocicon teräksiset sandaalit, kaksi vodkalasia yhtyeen logolla koristeltuna, sekä venäläisen kunniamerkin Hocicon logolla. Lisäksi mukana tulee numeroitu sertifikaatti julkaisun aitoudesta. Albumi tavaroineen asetetaan puiseen koteloon.
Julkaistaan 15.4.2011
Meksikolainen kahden muusikon miehittämä Hocico (www.hocico.com) julkaisi viime vuoden lokakuussa "Tiempos de Furia" -albuminsa ja nyt sen soittolistalta singleksi kappaleen "Bite Me!" varustettuna useilla remixeillä ja parilla uudella kappaleella. Raivokasta aggrotechiä takova Hocico ajoittaa singlelevyn ilmestymisen uuden Euroopan-kiertueen alustukseksi. Teos ilmestyy saksalaisen Out of Linen tuella 15.4. Äänite sisältää kolme remixiä levyn nimikkokappaleesta, sekä kaksi B-puolen raitaa; synkän "Embraced by the Light" -lohkaisun ja klubikompaktin "Silence is the Death" -biisin.
Julkaistaan 29.10.2010
Tämä saksalaisen Out of Line Musicin kautta julkaistava kokoelma-albumien sarja sisältää neljä erikseen ilmestyvää kahden CD-levyn satsia. Yhteensä kiekkoja on siis kahdeksan kappaletta. Niillä kuullaan kymmenittäin biisejä, joista osa on aivan uusia, erittäin harvinaisia, uudistettuja tai muuten vain päivitettyjä versioita. Meksikolaisyhtye Hocico (www.hocico.com) tituleeraa tätä pitkän uransa kattavinta halkileikkausta nimellä "Crónicas Letales: A Music Collection”. Levyt julkaistaan lokakuun loppuvaiheilla niin, että kukin tuplalevy on hinnoiteltu 13 euron arvoiseksi. Materiaalia kuullaan kahdelta vuosikymmeneltä. Erk Aicragin ja Racso Agroyamin musiikkikokoelma on kaikkien kappaleidensa osalta masteroitu uudelleen.
Julkaistaan 1.10.2010
Meksikon Hocico (www.hocico.com) tuo lokakuun alussa "Tiempos de Furia" -albuminsa kauppoihin Out of Line Musicin kautta. Albumista prässätään useita toinen toistaan erikoisempia versioita. Luksusmalleihin sisältyy miesten ja naisten pakettiversiot, jotka on hinnoiteltu noin 50 euron arvoisiksi. Paketti sisältää albumin tupla-CD-version, miesten tai naisten t-paidan, pillinarun, Hocico-lipun, "Tiempos de Furia" -tarran ja käsipelillä numeroidun sertifikaatin paketin aitoudesta. Erikoispainokseen sisältyvä bonus-CD sisältää neljä biisiä ja niistä kaksi on remixejä. Bonuslätty on nimeltään "A Call for Destruction". Varsinaisella albumilevyllä kuullaan 13 värssyä, joiden joukossa kuullaan tuorein hittisingle "Dog Eat Dog".
Meksikon tunnetuimpiin aggrotech-tyylin edustajiin luettava Hocico (www.hocico.com) risti aikaisemmin odotetun uuden albuminsa nimeksi "Tiempos de Furia". Nimi on suomeksi vapaasti käännettynä "Raivon Aika". Teos tullaan julkaisemaan myöhemmin kuluvana vuonna. Se on seuraaja vuonna 2008 julkaistulle studioalbumille "Memorias Atrás" ja saman vuoden joulukuussa ilmestyneelle livealbumille "Tora! Tora! Tora!, joka sisältää Japanista alkuvuodesta 2008 nauhoitetun esiintymisen. Kaksipäisen Hocicon jäsenet aikovat vuodattaa faniensa korville uutta musiikkia ensimmäistä kertaa kesäkuun lopussa, jolloin albumilta lohkaistaan single kappaleesta "Dog Eat Dog". Samasta biisistä suunnitellaan musiikkivideonkin tekemistä. Hocicon tuotantoon voi tutustua yhtyeen omilla MySpace-sivuilla, jossa musiikkisoittimen lisäksi sijaitsee bändin ajan hermolla oleva keikkakalenteri. Sen mukaan kaksikko konsertoi seuraavan kerran yleisön edessä kesäkuun lopussa.
Julkaistaan 17.7.2009
Out of Line Music julkaisee ensi viikon perjantaina jokavuotisen musiikkitapahtuma Amphi Festivalin esiintyjien kappaleilla varustetun kokoelma-albumin. Festivaalia on vietetty heinäkuussa vuosittain Saksan Kölnissä sijaitsevan Tanzbrunnenin tiloissa. Tämän vuoden kohdalla festivaalia vietetään ensi viikonloppuna, eli aikavälillä 18.–19. heinäkuuta. Levy-yhtiö Out of Line julkaisee ensimmäistä kertaa festivaalikaartin parhaimpia kappaleita EP-levyn hinnalla tällä "Amphi Festival 2009" -kokoelmalla. Levy sisältää 18 biisiä, joiden joukossa on Hocicon, Front 242:n, Feindflugin, Laibachin, The Birthday Massacren ja Eisbrecherin tuotantoa.
Kuvassa Erk Aicrag
Meksikolainen Rabia Sorda (www.rabiasorda.com) luo tällä hetkellä uutta musiikkia, sillä yhden miehen yhtye haluaa julkaista kiekon vielä kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon puolella. Erk Aicragin sooloprojekti Rabia Sordan levy julkaistaan Out of Linen kautta. Levymerkki hehkuttaa uuden kiekon tulevan olemaan musiikillisesti vieläkin mielipuolisempi kuin debyyttialbumin "Métodos del Caos". Esikoisalbumin ilmestymisestä on kulunut jo kaksi vuotta.
Erk Aicrag, eli Erik Garcia, on tullut vuosien varrella tunnetuksi elektronisen musiikin piireissä Hocico-nimisen rytmiryhmän kautta. Aicrag on Hocicon säveltäjä ja laulaja.
Hocico haahuilee Pohjolassa
Meksikon Hocico (www.hocico.com) tiedottaa tulevansa tekemään temppunsa tänne Suomeen. Yhtye esiintyy elokuussa ensin Tampereella ja sitten Helsingissä osana Synapsi_-iltojen elävän musiikin kattausta. Ennen Suomeen marssimista kaksihenkisen Hocico-yhtyeen miehistö aikoo esiintyä mm. jo 17. kerran vietettävässä _Wave-Gotik-Treffenissä lauantaina, huomenna. Suomessa bändi koetaan 14. ja 15. päivä elokuuta. Helsingistä yhtye valahtaa lahden toiselle laidalla, sillä Hocico aikoo ilmestyä Tallinnaan 16.8.
Vuodesta 1993 lähtien nimellä Hocico toiminut ankaraa elektronista musiikkia kurnuttava bändi on miehitetty Erik Garcialla (Erk Aicrag) ja Oscar Mayorgalla (Racso Agroyam). Miehet perustivat yhtyeen ollessaan vasta 15-vuotiaita nuorukaisia.
Hard electro -kaksikko
Meksikolainen Hocico (www.hocico.com) julkaisee uudesta "Memoria Atrás" -albumistaan rajoitetun erikoispainoksen, minkä mukana kulkee bonus-CD, nimeltään "The Day the World Stopped". Bonuslevyn sisältä löytyy kaksi uutta biisiä, sekä neljä remix-versiota. Albumi on tarkoitus julkaista helmikuun viimeisenä päivänä Out of Linen kautta.
"Memorias Atrás" on musiikillinen paluumatka bändin varhaisemmalla tuotannolla esiteltyyn raakaan ja suoraan naamalle pyrkivään intensiivisyyteen. Kaksihenkinen Hocico-yhtye pyrkii tällä tekeleellään tuomaan aikaisempaakin tummemman ja massiivisemman ääni-iskun. Biisit ovat tarttuvia, jopa brutaaleja, joita uusi pitkäsoitto sisältää 12 kappaletta.
Musiikkia Meksikosta
Meksikolainen Hocico (www.hocico.com), joka on julkaissut musiikkiaan jo vuodesta 1993 lähtien, aikoo tuoda esiin uuden albuminsa. Pitkäsoiton saapumista tähän päivään edeltää "About A Dead" -niminen single, mikä julkaistaan 10. päivä elokuuta. Kyseessä on energinen ja aggressiivinen industrial-pakkaus.