Syksy on upeaa aikaa, kun pimenevät illat tuovat suloisen synkkää tunnelmaa kotiin. Vuodenaikaan sopivat tietyt kolikkopelit, joiden karmaisevan viihdyttävät teemat sopivat loistavasti goottihenkiseen hauskanpitoon.
Kellertävät lehdet, kirpeät aamut ja pimeyden laskeutuminen yhä aikaisemmin iltapäivällä saattaa tuoda hymyn gootin huulille. Oma kotiluola vetää puoleensa entistä tiiviimmin, jossa voi harrastaa mieluisiaan asioita.
Kun ulkona sataa vettä tai räntää ja kadut kiiltävät lamppujen loisteessa, on aikaa mukava viettää esimerkiksi erilaisten nettipelien parissa. Suomi casino on mielenkiintoinen maailma ja se tarjoaa kotimaisille pelaajille monia kiehtovia pelejä. Esittelemme niistä goottihenkisimmät versiot tässä artikkelissa.
Wolf Hunters on Yggdras-peliyhtiön julkaisema slottipeli, joka on kasvattanut parin vuoden olemassaolonsa aikana suuren suosion. Sen teemassa liikkuvat ihmissudet ja pelin synkällä taustalla voi huomata pimeän goottihenkisen kylän kattoja ja vanhan tyylin katuvaloja. Teema on kuin suoraan kauhuelokuvasta, joten se sopii loistavasti esimerkiksi Halloween-viikonlopun ajanvietteeksi.
Pelissä taistelevat ihminen sekä susi ja taistelu alkaa, kun ruudulle ilmaantuu ihmissuden symboli. Jos taistelun voittaa ihmissuden symboli, muuttuu symboli wildiksi. Taistelun voitto parantaa siis voittoyhdistelmien todennäköisyyksiä ja ihmissuden elämien loppuessa, tarjoaa peli ilmaiskierroksia.
House of Doom laajentaa karmivaa teemaa entistä pidemmälle. Se tunnetaan pelaajien keskuudessa erittäin synkkänä kolikkopelinä, jossa kauhua ja pimeyttä tarjotaan suurella kädellä. Raskas metallimusiikki pauhaa kolikkopelin taustalla ja pelissä vilisee teemaan sopivia pääkalloja ja ristejä.
Pelin symbolit eivät säästele jyrkkyydellään, sillä niissä voi nähdä pukin kallon, pentagrammin ja demoninkin kallon, joista viimeisimpiä voi kauhistella House of Doomin bonuspelissä. Bonuspelin taustalla lepattavat liekit lähentelevät 15 pääkalloa, joista pelaaja voi valita mahdollisia voittoja. Näiden lisäksi pelissä voi saada jopa kymmenen ilmaiskierrosta, jos onnistuu saamaan kolme scatteria. Tunnelma tiivistyy tästä entisestään ja pelaajan on välillä pidettävä pöydästään kiinni.
Paranormal Activity –elokuvat olivat niiden ilmestyessään melkoinen ilmiö ja ne jakoivat monien elokuvien ystävien mielipiteitä. Näkemystään kyseisestä kauhuelokuvasta voi tukea samannimisellä kolikkopelillä, jonka inspiraation lähteenä on ollut alkuperäinen elokuva. Elokuva julkaistiin vuonna 2007 ja sen karmaisevat trailerit aiheuttivat hämmennystä meillä ja maailmalla.
Elokuvateemaisia kolikkopelejä on nykyään monia ja pelaaja voi valita itselleen suosikkinsa lähes mistä tahansa genrestä. Toteutukset ovat olleet vaihtelevia menestyksiä, mutta Paranormal Activity tuo kauhuelokuvan faneille varsin kutkuttavia elämyksiä. Vinkkinä kerrottakoon, että peliä kannattaa pelata kuulokkeet päässä, jolloin säpsähdyttävä tunnelma muuttuu entistäkin intensiivisemmäksi. Toisaalta volyymi kannattaa kuitenkin pitää maltillisena.
Pelin kuvaruutu alkaa satunnaisesti sumentua, jolloin pelaajalle tarjotaan ylimääräisiä wildeja keloille. Tämä tekee luonnollisesti voittoyhdistelmien muodostamisesta helpompaa, mutta niiden yllättäessä ne saattava säikäyttää keskittyneen pelaajan. Paranormal Activity tarjoaa myös monenlaisia ilmaiskierroksia, jotka kantavat teemaan kuuluvia nimityksiä: Paranormal, Possessed ja Demon. Jokainen ilmaiskierros poikkeaa hieman toisistaan, mutta kaikki takaavat paremmat voitot.
Kasinomaailma on internetin myötä laajentunut käsittämättömän suureksi ja pelivalikoima on monipuolistunut tarjoten vaihtoehtoja käytännössä jokaiseen makuun ja tyyliin. Nettipelit ovat parhaimmillaan mukavaa ajanvietettä, mutta sitä tulee harrastaa maltilla.
Vastuullinen pelaaminen on tulosta hyvien pelitapojen ylläpidosta ja edistämisestä, jonka puolesta sekä pelisivustot että pelaaja itsekin toimivat aktiivisesti. Kun pelaaminen on hallinnassa, tarjoaa se jännittäviä elämyksiä, joiden parissa synkinkin gootti viihtyy.
Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5600 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Sekalaista julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 06. päivä lokakuuta 2021 kello 20:08. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Aiheeseen liittyviä tekstejä: Haluatko nostaa oman pelaamisen tarvittavalle tasolle?, Kotimaisia kohokohtia, huikeaa sarjamurhaajadraamaa ja ihmissusiklassikko, Online casino, Pelottavimmat nettipelit pimeneviin iltoihin, Miten kolikkopelit netissä oikein toimivat?.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.