Lokakuun loppu oli taas ja Halloween rantautui taas Suomeen. Markkinavoimat ovat tuoneet jo monta uutta amerikkalaista perinnettä tähän juhlapäivään, mutta mitä siitä taas jäi käteen? Keskivertokansalaiselle Halloween näkyi pukuina ja yhtenä syynä juhlia, iltapäivälehtien karmivimman maskin äänestämisenä ja muutamana kauhuelokuvana. Eurooppalaisille pelaajille juhla-aika on näkynyt eurooppalaisten casinosivustojen kauhu- ja Halloween-teemaisten pelien tarjonnan kasvun myötä. Meille tummemman värin ystäville tässä ei kuitenkaan ole erityisesti mitään uutta.
Albumin kansitaide
Saksalainen electropop-yhtye Obscenity Trial (www.otrial.de) aikoo julkaista uuden EP-levyn, minkä nimeksi on ristitty "Daydream", huhtikuun lopussa. Levy lasketaan ennakkotilattavaksi 27. päivä maaliskuuta. OT on julkaissut netissä n. 40 sekuntin pituisen promovideon, joka antaa hieman esimakua siitä mitä on tulossa.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa (17.10.) löytyy kulttuuriosiosta juttu Elina Rossista, joka pitää netissä omaa vaatekauppaansa, Red Crowta. Helsingin Sanomat kirjoittaa Rossin pähkäilleen kuinka tietyntyylisiä, nimenomaan goottivaatteita, saisi helpommin jos ei itsekään oikein osaa ommella sellaisia. Rossi päätyi pistämään nettikaupan pytyyn, jonka kautta voi tilata kaikenlaisia goottityylisiä asuja ja asusteita.
Astumme junasta pois vieraalla maaperällä. Puusta rakennettu sininen asemarakennus seisoo ystävällisen oloisena radan vieressä. Sen kulmaan on kiinnitetty kyltti, jonka ansiosta paikan nimestä ei voi erehtyä: olemme Jokelassa.
Noise.fi:n artikkeli kertoo oikein syvääluotaavasti kuinka perustetaan goottibändi.
Viime aikoina tuntuu keskustelupalstoilla paljon olleen juttua siitä, kuka on truegootti ja kuka on vain ärsyttävä wannabe. Ihmiset syyttelevät toisiaan ja loka lentää. Typerääkö? Kyllä ja ei. On typerää väitellä siitä mitä kukakin on, koska makuasioista on vaikea kiistellä. Toisaalta väittelyssä on perää, sillä tosissaan goottipiireissä pyörivää ärsyttää vain muoti-ilmiön takia gooteiksi itseään nimittävät.
Artikkeli Goottius elämäntapana on Sini Vainion (a.k.a PoorLittleGirl) Gootti.net:in käyttöön luovuttama. Palautetta tästä kirjoituksesta voi antaa sekä kommentoimalla artikkelia, kuin myös lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@gootti.net.
Kuten mahdollisesti tiedämme, gootit olivat historiallinen kansa ja vähitellen vuosisatojen vieriessä heidän kohtalonsa oli kadota.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.