Gootti.net

Joulumankeli 2007

Kirjoittanut: MrLuckarin (Aktiivi)
  • #1
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 01.12.2007 20:53
Tässä pieni lukulahja kaikille lukutaitoisille.
Onhan sentään sesonki kuukausi antaa ja tulla annetuksi.
Joten, pidemmittä puheitta lapsoset. Tässä se tulee.
Parempi tykätä kun muuta ei ole.

t. pukin rautainen koura, Mr.Luckarin
====


Joulumankeli 2007

Kirjoittanut: Esa Luckarin



Hiljalleen marraskuusta asti kasvanut laskupino, maksetut ja maksamattomat, pilkottaa keittiön pöydällä yksinäisen lampun kelmeässä hohteessa.
Katselen niitä, kauniisti viikattuja sivuja, numeroita ja yhtiöiden logoilla ehostettuja kirjekuoria.
Hymyilen hiljaista ja kylmää hymyä auton ajaessa taloni ohitse, ajovalot tekevät enkelikynttelikön varjoista elävän pitkin tyhjiä seiniä.
Hetkeksi, pieneksi hetkeksi vain kerrallaan.
Sitten on jälleen taas hiljaista, niin hiljaista että voi kuulla korviensa ininän.
Aukeavia ja sulkeutuvia auton ovia, kova äänistä keskustelua siitä kuinka taas on kaikki niin pielessä vain sen vuoksi koska sinun, kuka tahansa se sitten onkaan, piti tehdä niin ja niin, etenkin vielä moukkamaisesti ja häpäisten minut, kuka sekään sitten lienee, kaikkien ja erityisesti äidin silmien edessä.
Sadattelun jatkuessa en voi olla kiroamatta avio-onnen autuutta ja sitä hyvää mitä se mukanaan tuo.
Asuntolainan, perheauton, vaimon.
Kolme lasta, joista yhden kasvon piirteet eivät ole omasi kahden muun muuten vain vihatessa sinua sydämensä pohjasta. Kukkuran päällä oleva kirsikka on nuorimman lapsen kehitysvammaisuus, mitä ilmeisemmin saisit sietää tämän kuolaisaa läsnäoloa lopun elämääsi.
Mitä helvetin elämää?

Minä kun luulin että osani olisi sieltä syvimmästä päästä, mutta taisinkin olla väärässä, vielä päästiin yksi nytkäys alemmas elämän peräsuoleen. Aivan herne-maissi-paprika kikkarekokkareen juurelle, siellä niitä sitten riitti, elämän käpyjä jokaiseen päivään.

Vaarini salainen resepti, kerroinko jo siitä?
Lämmintä vettä, vodkaa, isossa mukissa ja ripaus sitruunan mehua.
Hän oli alkoholisti, tapa periytyi. Sillä erolla että voin helposti laskea itseni pyristelevään toipuvien alkoholistien luokkaan, siinä missä isoisän pystyi lukemaan vaikka sitten pyristelemättömien alkkisten suorajalkaisiin hiljaisiin jäseniin.
Ymmärrättekö mitä sanon? Ette?
Hyvä.
Joka tapauksessa sitruunan lämmin pistävyys kielelläni kesti ja kesti.
Maksamattomat ja maksetut laskut, yhden tekevää.
Ehkä olen liian masentunut miettimään koko asiaa, laskuja, kaikkea.
Enimmäkseen laskuja.
No okei, myös tissejä.


Enkelit tanssivat seinälläni valokeilan pyyhkäistessä jälleen asuntoni ohitse, samalla näen kasvojeni heijastuvan ikkunasta.
Ei perin kummoinen näky.
Pari väsyneitä silmiä keskellä keski-iän kuluttamaa naamaa. Nenä, rohtuneet huulet ja orastava kaksoisleuka.
Erityistuntomerkit, kuten poliisilla on kansiossaan, pieni sivuttainen arpi alahuulen alla.
Arpi on niin pieni kuin lapsen hammas voi tehdä lävistäessään huulen, olin ollut tuhma.
Isä löi, joskus pelkäsin ettei hän malttaisi lopettaa, eikä lopettanutkaan kunnes tähdet tanssivat ja enkelikuoro lauloi kutsuvasti korvien kirkunan takana.
Pääkallo peukalon tyvessä, niin siellä lukee. Tämäkin hupsutus piti teettää joskus nuorena miehenä ensimmäisellä merimatkalla Tukholmaan.
Grr kuinka vaarallinen nyt olinkaan.
Anteeksi jos käheä nauruni häiritsee, huomasin olevani pelle.
Pelle, enkä mitään muuta.


Kierrän lasku pinon viereltä, pelkään että jokin niistä hyökkää kimppuuni.
Pakko paeta, jonnekkin vain, tuonne, sohvalle makaamaan.
Maatessani pimeässä huoneessa, jonne vain katuvalojen kajo pääsi tunkeutumaan sälekaihdinten välistä piirtäen pimeään vaaleita juovia, käteni tärisivät pahan olon voimasta.
Toivon ainakin sen olevan vain pahaa oloa, eikä jotain vallan muuta.
Harrastin nuorena nyrkkeilyä, paljon paljon nyrkkeilyä.
Olin piirimestari, kisailin jopa nuorten amatöörien valtion mitaleistakin. Ottelut olivat kovia, niin on päänikin. Tai ainakin luulin niin kunnes törmäsin siihen murikkamaiseen nyrkkiin joka pudotti minut jaloiltani.
Valot poissa ennen kanveesin kumahdusta. Loukkasin muuten polveni kaatuessa, niskanikaan ei ollut entisensä sen koomin. Voisikin todeta että nousukiidossa ollut rakettini kaartoi tämän jälkeen vain alaspäin vievälle radalle, eikä siitä vuoristoradasta ole nousemista.
Minut pudottanut kaveri, se pisamanaamainen punatukkainen poika tukehtui kuulemani mukaan minttulikööri oksennukseen seuraavana juhannuksena jonkin mökin rantaan.
Kurjaa, niin kyvykäs heppu, kurja tapa lähteä tuo tukehtuminen.
Etenkin kun muut luulevat sinun vain nukkuvan.

Vapina rauhoittuu hiljalleen, pimeys ei hellitä. Ei edes silloin kun siniset valot välkähtelevät ääneti kadulla lipuvan ambulanssin katolla, nousen, raotan ikkunaa ja katson mitä on tekeillä.
Paarejahan siellä viritetään, viedään sisään ja tuodaan ulos pienen nyytin keikahdellessa kyydissä ruumispussiin pakattuna. Kylläpä joku pääsikin helpolla.

-Senkin löysä *********.
Säpsähdän pimeästä nurkasta kuuluvaa tuttuakin tutunpaa ääntä. Ja ennen kuin ehdin varautua mitä tuleman pitää ääni jatkaa sättimistäni, tummana ja karheana kaikesta viinasta ja savukkeista joita isäni ehti nautiskella joka ikisenä päivänä minkä muistan.
Hän ei ollut hyvä mies, jopa minäkin olen parempi. Siltikin, siinä hän nyt on, valoon kumartuen ja paljastaen minulle haudan kalpeat kasvonsa. Suu ammottaen mustana kuin sydän yö se parjaa kaikkea mitä olen saavuttanut. Jollain kalmaisella tavalla se on myös koskettavaa, kuinka tärkeäksi voi itsensä lopulta tuntea kun tuolta tuonelan rajan takaakin tullaan vielä ************.
-Ikänäsi et tehnyt mitään oikein, etkä tee vieläkään, tollanen läskilotjake. Ihan kuin äitinsä.
Tahmaiset hiukset valahtavat kasvoille elottomien silmien kääntyessä katsomaan minua.
Tuntuu kuin se lipuisi huoneen lävitse, vai liikuinko minä.
Kylmä kouristus käy sydämeni alla, jalkani pettävät ja vieläkin se on siinä. Ikenet märkivänä ja sylki roiskahdellen hampaiden välistä täynnä vieläkin sitä raivoa joka johti sydänhalvaukseen.
-*****, ääliö, moukka! Nyt menet ja haet minulle Eikalta pullon jos ymmärrät mikä on sulle parasta!
Törmätessäni pöytään tunnen polvessani pistävää kipua, horjahdan ja pöytä narahtaa pahasti hiljaisessa asunnossa kuuluvana kuin piukein pieru megafonista.
Ja niin nopeasti kuin kaikki oli alkanutkin, oli isäni poissa, hän muuttui kivuksi polvessani.
Kylmäksi hieksi, tykyttäväksi sydämeksi itkua tuhertavan miehen rinnassa.


Jälleen yksi yö liikaa. Varjojen tanssiessa infernaalista valssiaan pitkin seiniä, vuodetta, minua ja näkemääni maailmaa sain hiljalleen itkuni rauhoittumaan. Isäkään ei tullut enää takaisin, vaikka tunsinkin hänen määräävän olemuksensa näkymättömän paikalla olon. Tuolla noin, sänkyni jalkopäässä se ***** seisoi ja odotti vain hetkeä jolloin olisin huolimaton ja antaisin aihetta sanomiseen.
Kuristin peittoa, sormet valkoisina, ranteisiin särki.
Aamu tulisi aikanaan mutta ensin olisi pitkät ja ikuiset minuutit pimeyttä ja vaaraa.
Synkkiä hetkiä, verta ja hirviöitä.

Kerään rohkeutta ja ponkaisen vuoteestani, nopeasti ja väkivaltaisesti.
Kyllä minua vielä kiitetään naapurien toimesta, asekeleni kuulostivat kuin tuhannen norsun töminältä huojahdellessani keittiöön, ja suihkuun.
Otin jääkaapista mehua, sitä keltaista jota sai halvalla lähikaupan alesta.
Vitut tässä ollut kun makuaineita, mutta väliäkö tuon kun käytti vain lantrinkina.
Pelotti niin kovasti että otin pöydältä mukaan veitsen.
Sellaisen sahalaitaisen, niitä joilla mainoksissa leikataan leipää ja kaljatölkkejä.
Todellisuudessa niillä et saanut halki edes nenäliinaa.
Haista giznu pitkä pukin pillu, räävitön värkki mutta piru vie miten komea design..
Pikkaisen uhkaavasti kaareutuva terä, ehkei suotta fallos-symboli.
Mutta maatessani alastomana haaleassa kylvyssä vaahdon peittämänä en voinut peittää korviani jostain ilmastointi putkesta kuuluvasta kova äänisestä riitelystä jossa ei voimasanoja säästelty.
Leikittelin veitsellä, kuvittelin olevani merirosvo kapteeni.
Suuri seikkailia, kuten lastenkirjoissa ja elokuvissa joita näin ollessani nuori.
Oikea seitsemän meren kasvatti ja kauppalaivaston kauhu.
Minäpä minä.
Riitely muuttui eläimelliseksi huudoksi, tuli kotoisa olo.

Silmiä painaa.
Vesi on juuri sopivan lämpöistä.
Minun lämpöistäni.
Vajoan hiljaa raukean väsyneeseen uneen.
Kunnes pärskähdän hereille paniikissa pystyyn itseni riuhtaisten.
Nyt saa yskiä, ai hyvä jumala sentään kuinka pesuaine polttaakaan kurkkua.
Olla nyt lähellä hukkumista omaan ammeeseen.
Ei saatana..

Olin ilmeisesti pitänyt veistä kädessäni kokoajan, sillä ammeesta noustessani tunsin kipristelevän tunteen kyljessäni, katsoin peiliin ja olin kuin jeesus nasaretilainen pääsiäisenä.
Kylki haavoilla ja saippuoitu vartalo värjäytymässä tumman punaiseksi hiljalleen pulppuavasta verestä.
Kuivauduin niin nopeasti kuin kykenin, ja painoin pyyhettä haavaan.
Veren vuoto jatkui vielä.
Pidä paine.
Purista.
Pidä suonen päät kiinni.
Älä panikoi.
Älä panikoi..
Älä pa...

Kaakeliin kilahtava veitsi kaikuu kauan.
Loppuen pistäväksi ininäksi tajunnan harson takana.
-Senkin ******..
Se oli isäni, nyt vain luun kalvakkaana ja täysin alastomana.
Niljakas ****** nenäni edessä keinahdellen.
-******.. vitun ******.. pilasit elämäni..
Luiseva käsi lyö jälleen, kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään.
Eikä rankaiseva käsi lopeta lyöntejään ennen kuin herään kalvakkana lammikosta omaa vertani.
Jotenkin vereni sävy ja ammeesta pirskahdellut pesuaine loivat yhdessä punan ja valkean värimaailman joka muistutti minua ja kaikkia tämän maailman ihmisiä joko virvoitusjuomasta tai yllä olevasta teemajuhlasta nimeltä joulu.
Joka tapauksessa, vain minä näin sen kauneuden.
Voisin helposti luulla olevani etuoikeutettu.
Mutten ole.
Olinhan nähnyt tämän jo niin monta kertaa.
Vain ja ainoastaan kuollut sisältä, ja pian myös ulkoa.
Jotenkin sopivaa.
Onhan joulu ja avattu lahja olinkin minä itse..

Alkaa tulla kylmä..
Äiti, minun on sinua niin ikävä...


====

ps. jos luit tänne asti. kiitos ja ole hyvä.
pps. tänäkin jouluna kun sinulla on hyvä olla ja on lämpöisää ja mukavaa, jossain joku itkee.
Kirjoittanut: Funereal Soul (Inkvisiittori)
  • #2
  • Arvo: Platinagootti+
  • Lähetetty: 01.12.2007 21:10
Hmmm.. Karun todellinen tarina.. Piti oiken pariin kertaan lukea. Niin todellinen ja varmasti arkinen monelle. Kylmä. Tai ehkä tyly olisi se oikeampi sana kuvaamaan tätä karua, mutta niin todellista elämää. Silti tässä oli jotain kaunistakin.
Tämä koskettaa varmasti montaa ihmistä.
Kirjoittanut: DarkMessiah (Aktiivi)
  • #3
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 01.12.2007 21:41
Jättää sanattomaksi. Todellakin karun kaunis tarina. Tähän ei oikein osaa sanoa mitään. Olen ollut pelokkaan odottavaisin mielin miettimässä, miten tarina jatkuu viime joulusta.
Kirjoittanut: Sire (Aktiivi)
  • #4
  • Arvo: Mahtigootti
  • • Muokkasi: Sire
  • Lähetetty: 01.12.2007 21:46
Luin tarinan jo kaksi kertaa, hienosti kirjoitettu. Herätti tunteita, toden totta Tuskinpa löysin kaikkia hienouksia, tahi ymmärsin niiden merkityksen, mutta onhan tässä aikaa pureskella. Sanoihisi kätkeytyy merkityksellisiä ja viisaita ajatuksia, se on varma se.

Hieno juttu, että viitsit julkistaa tarinan
Kirjoittanut: Mariel (Nimetön)
  • Lähetetty: 01.12.2007 22:12
Ihan ok. Jotenkin jännä kirjotustyyli.
En vaan tykkää tästä aiheesta, ihmisistä joilla menee elämä p*rseelleen.
Kirjoittanut: Evelyn (Aktiivi)
  • #6
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 01.12.2007 22:55
Pidin todella paljon, sun kirjoitustyyli on just mun makuun. Kauniin todellinen, riipaiseva ja koskettava tarina.

Lainaus: Sire

Sanoihisi kätkeytyy merkityksellisiä ja viisaita ajatuksia, se on varma se. Hieno juttu, että viitsit julkistaa tarinan


Olen samaa mieltä Sire:n kanssa.
Kirjoittanut: diamond_385 (Aktiivi)
  • #7
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 01.12.2007 23:12
Ei jumalauta jätkä. Jos luulin edellisen joulusta kertovan tarinasi olevan upea kaikessa karuudessaan... tämä nousee kyllä senkin edelle. Osaat kirjoittaa niin pahuksen hyvin, että johan tässä meinaa itku tulla itseltäkin.
Kirjoittanut: Venom (Jäsen)
  • #8
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 01.12.2007 23:14
tämä oli niin kauniisti kirjoitettu,,,mä tykkäsin tästä
Kirjoittanut: nahkarotta (Jäsen)
  • #9
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 02.12.2007 11:53
olipas pirteä joulutarina. jaksoin melkein lukea kokonaan. joka joulu tuntuu tulevan tälläinen melankolinen tarina. herkkää, niin herkkää.
Kirjoittanut: Irodorareta (Aktiivi)
  • #10
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 02.12.2007 12:00
Todella kauniisti kirjoitettu. Upea. Koskettava. Osaisinpa mäkin kirjoittaa noin hyvin...

Tämä aihe on suljettu. Et voi lähettää tähän aiheeseen vastausta. Aihe on todennäköisimmin suljettu siksi, että siinä käsiteltävä asia on puitu perinpohjaisesti ja ns. kaluttu loppuun, tai sitten aihe ei ole enää ajankohtainen (jos viestiketjussa on käsitelty esimerkiksi festivaalia tai konserttia), tai sitten samasta aiheesta on ollut keskustelua jo aikaisemmin. Goottifoorumilla on myös tapana sulkea sellaiset viestiketjut, jotka sisältävät sata (100) sivua, ja avata uusi viestiketju samasta aiheesta toisaalla. Voit halutessasi kysyä foorumin valvojilta tai ylläpidolta syytä tämän viestiketjun sulkemisen syistä.

Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 6 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit