Gootti.net

Infektio-miitti 6.8

    Kirjoittanut: Ninni (Järjestäjä & Valokuvavastaava)
    • Lähetetty: 31.07.2011 19:09
    Tampereen suunnalta tulleen pyynnön johdosta täten ilmoitan kootimiitin järjestettäväksi kuudentena päivänä mätäkuuta herran vuonna 2011. Ennen Infektio-tanssiaisten alkua tulisi halukkaiden kokoontua juhlistamaan viimeisiä suven päiviä uuden pääkaupunkimme Helsingin vehmaille kukkuloille Vanhaan Kirkkopuistoon. On toivottu kellon lyödessä 18 juhlaseurueen saapuvan paikalle. Herrat pyhäasuissaan ja neidot koreimmillaan.
    Kellon käydessä yhdeksää seurue siirtyy tanssiaisiin Dark Side-juhlahuoneelle.

    Heinäkuun yksineljättä Helsingissä

    Ninni ja TaruinenAave
    Kirjoittanut: emanon (Inkvisiittori)
    • #2
    • Arvo: Mahtigootti+
    • Lähetetty: 01.08.2011 11:03
    Hehe Hienoa! Kuten arvata saattaa tällainen miitti jää itseltäni ja muutamalta muulta foorumiaktiivilta välistä, sillä olemme virittelemässä äänentoistoa ja valoja bileitä varten, mutta tässä lienee hyvä mahdollisuus uudemmillekin foorumilaisille tutustua jengiin ennen bileisiin saapumista. INFEKTIO avaa ovensa lauantaina klo 20.00 ja meininkiä jatketaan aina aamu neljään saakka. Tervetuloa!
    Kirjoittanut: Signum (Jäsen)
    • #3
    • Arvo: Asiantuntija
    • Lähetetty: 01.08.2011 12:48
    Pyhäasusta en mene vannomaan, mutta mikäli miittiin saapuvia olisi edes kourallinen, niin illan Infektioonkin olisin itseäni väkipakolla tunkemassa.
    Tuo kello 18 olisi myös hyvä ajankohta, ehtisi ennen miittailuja kiertää muutaman melkein pakollisen paikan kaupungilla, kuitenkin elän vuosiloman vuorokausirytmissä. : )
    Kirjoittanut: Nordis (Jäsen)
    • Lähetetty: 01.08.2011 12:55

    Lainaus: emanon

    INFEKTIO avaa ovensa lauantaina klo 20.00 ja meininkiä jatketaan aina aamu neljään saakka.


    Ja terassikin taitaa olla auki peräti kahteen asti
      Viesti

      Vaihda maisemaa

      Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

      • Goottifoorumia selaa 2 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
      Järjestä treffit