Gootti.net

Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!

Goottifoorumi: Yleiset korinat: Goottityyli osana nuorten tv-ohjelmaa (YLE)

  • Muokkasi: Iiriva
  • Vastaa
Heissan everyone!

Minun kävi nyt niin kapulaisesti, että minua haastatellaan ja kuvataan huomenna johonkin erilaisista tyyleistä kertovaan dokumenttiin (voi apua), ja voitte arvata minkä lastin nyt sitten sain harteilleni (pitikin mennä statistiksi elokuvaan!).

Notta, haastattelijoiden tyhmät kysymykset tuntien, minkälaisia vastauksia suosittelisitte ja miten muuten vihjeitä antaisitte, kerta minun pitää nyt sitten kertoa tyylistä mahdollisimman monipuolisesti ja selkeästi, samalla myös varmana koko alakulttuurista. Tarkoituksena olisi kertoa oikeita faktoja eikä puuta heinää

Joihinkin mahdollisiin kysymyksiin minulla on jo valmiiksi mietittyjä vastauksia, mutta nekin ovat vain yhden ihmisen näkemys ja minä en tietenkään ole mikään kaikkitietävä tr00 kojootti!

Varmasti joku muu olisi ollut paljon parempi haastateltava jo ihan tietämyksensä puolesta, mutta minut siihen sitten haluttiin kerta dokumentin ohjaa 8 päivää ensi-iltaan-elokuvan apulaisohjaaja.

Eli apuja, voi pärkkeles tätä vastuuta ja stressiä! D:

Gootti.netin pinssi tulee näkyvälle paikalle

Vah! Denuone latine loquebar? Me ineptum. Interdum modo elabitur.

  • Vastaa
Hmmm, muista kertoa ''eri gootti-tyyleistä'', sillä yleinen mielikuva on joko black metallin ystävät taikka se stereotyyppinen emohtava gootti joka kirjoittelee runoja, itkee ja viiltelee..
Eli pukeutuminen ja musiikki... ''mitä gootti-tyyliä edustat''-keskustelussa taisi olla niitä..

???: '' With all this talk about nuclear warfare and terrorist threats, if you were a weapon of mass destruction, who, what or where would your target be? Sascha Konietzko (kmfdm): MTV

  • Vastaa
Jotkut yksinkertaiset ja kansantajuiset raamit siitä, mitä gootti on ja ei ole, voisi olla paikallaan. Vaikkapa niin, että "gootista luullaan usein asioita 1,2 ja 3. Sen sijaan gootti on asioita 4,5 ja 6". Tjsp. Onnea matkaan, neiti, kyllä se siitä!

"I reject your reality and substitute my own!" - Adam Savage

  • Vastaa

Lainaus: Berzerker

stereotyyppinen emohtava gootti joka kirjoittelee runoja, itkee ja viiltelee..


Öh, ensiksikin emohtava gootti ei ole minkäänsortin 'lajike' (kyllä katsoin lintukirjastakin) ja toisekseen paras vastaus miten emoa voi kuvailla on 'its like goth, but for pussies'. Ja toki, peruskäsitys emosta on se että rustailee runoja, nyyhkyttää 24/7, viiltelee, uhraa lintuja halinalle-jumalille, kuuntelee musiikkinsa vain ja ainoastaan c-kassuilta, 8-trackilta, lp-levyiltä, pelailee vain 8-bit nintendoa sekä yrittää iskeä naapurin Pertsaa jolla on kuppa ja kuus muuta... Mutta as we all know betta, asian laitahan ei todellisuudessa ole tuo, eihän ? ;>

Are you ready to fall eyes shut, dead, dead as a stone to the hands of archangels

  • Vastaa

Lainaus: Piiskansiima

Jotkut yksinkertaiset ja kansantajuiset raamit siitä, mitä gootti on ja ei ole, voisi olla paikallaan.

Juurikin näin. Kysymyksiin sellaisia ytimekkäitä vastauksia, jotka eivät rönsyile ohi aiheen. Eipä siinä kai muuta. Jos sinulta kysytään esim. mistä goottilaisuudessa oikein on kyse, voisit toki diplomaattisesti aloittaa vastauksen jotenkin tyyliin "Mielestäni...", "Uskoakseni...", "Nähdäkseni..." tai "Kokemusteni perusteella...", jolloin saat vähän liikkumavaraa etkä kuulosta siltä kuin lausuisit ehdotonta yhtä & ainoaa totuutta, vaan omia mielipiteitäsi ja ajatuksiasi aiheesta.

Gootti.netin valvojat auttavat jos kaipaat apua liittyen juttupalstaan liittyviin pulmatilanteisiin.

  • Vastaa
"no siis mun mielestäni, sen perusteella mitä mä oon kokenu nii tr00-g00tteiluun tarvitaan niiQ satanist's guidebook for n00bs, pinkki HIMin paita ku ville valo on niiQ niin g00tti ja sikstinainaisin levy ku ne on niiQ niin <2345678969 ja sit mä niiQ lovetan LoveXii ja spandexii Positiven lisäks!1#¤%& Vai olixne nyt noi, no eniveis niiQ.."

Rankka offtopic, mut eikös tuo kelpaisi kiteytettynä gootismin määrittelyksi ?

Are you ready to fall eyes shut, dead, dead as a stone to the hands of archangels

  • Vastaa
Komppailen edellisiä, mun on varmaa vähä paha neuvoa, kun oon enemmänki kallistunu tonne metallipuolelle

HC-Wild Line

  • Vastaa
On hyvä tosiaan alustaa kertomalla tyylin historiasta, eli siitä miten se kulki alunalkaen musiikin kanssa käsi kädessä. (Post-punk! Uusromantiikka!) Äh, mitä tässä nyt neuvomaan. Gootit eivät yleensä ole kovin synkkiä muuta kuin ulkonäöltään. Öööh...äääh. Kyllä sä varmaan tän kaiken jo tiedät. Ja tosiaan se, ettei meillä ole mitään yhdistävää ideologiaa.

"In a culture of beauty, the most beautiful are worshipped as gods." -Imperious Perfect

  • Vastaa
Mikäs dokumentti tämä on ja tuleeko se mahdollisesti jostain tuutista vuosien päästä?
Näitähän on tehty jo aiemminkin, aina olen tällaiset dokumentit kuitenkin välttänyt koska minulla vaan tuppaa olemaan omat käsitykseni asiasta kuin muilla...
Jokatapauksessa tässä tosiaan kannattaisi puhua siitä historiasta ja mistä tämä koko juttu lähti jotta ihmisiltä katoisivat ne stereotyyppiset käsitykset siitä, että goottius on hevin alakulttuuri tms.
Kehottaisin välttämään puhumasta liikaa ulkonäöstä ja puhumaan enemmän musiikista! Tämä on vain oma mielipiteeni, sori nyt vaan jos vain gootisti pukeutuvat eivät minun mielestäni ole gootteja! (Monesti se nelikymppinen kaljuuntuva mies baaritiskillä joka tulee kertomaan millaista oli kun Siouxsieta vielä soitettiin baareissa enemmänkin on gootinpi kuin kaksitoista vuotiaat tyttöset pukeutuneina lolitaksi kouluun...)

Taisipa kommenttini tulla liian myöhään jos haastattelu on tänään, mutta onnea silti!

Mustahuuli! >:F

  • Vastaa
No, se alkoi jo kymmeneltä, joten... Kovasti yritin höpöttää historiasta ja 80-luvusta sun muusta Onneksi siitä n. kahden tunnin materiaalista tehdään tiivis, n. 3-4 minuutin pituinen osio ohjelmaan.

Oli kyllä jotenkin hauskaa tehdä niitä tietynlaisia leikkausotoksia! Piti kävellä normaalin näköisenä kadulla, sitten katsella vain kaukaisuuteen kun kuvaaja teki kliseisen kamera-pyörii-ympärillä-jutun ja niin päin pois. Vaatteita pääsin esittelemään myös.

Toivottavasti en nyt menny sanomaan väärin tai jotain D:

Ohjelma tulee siis elo-syyskuussa FST5-kanavalla, joka näkyy kaikilla jotka digiboksin omaavat. Ruotsinkielinen nuortenohjelma on siis kyseessä, mutta minun osani tekstitetään ruotsiksi.

Toisaalta on helpotus että se tulee FST:lle, ehkä niin moni ei katso sitä...

Vah! Denuone latine loquebar? Me ineptum. Interdum modo elabitur.

  • Vain yhteisön jäseneksi liittyneet käyttäjät voivat lähettää viestejä tänne. Ilmoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen viestin lähettämistä, tai liity ensin jäseneksi.

  • Tälläkin hetkellä suurta suomalaista goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 2 goottiyhteisön jäsentä (Pudotus, BlackWidow). Kävijäennätys koettiin 24.03.2008 23.23, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 87 henkeä!