PaprikaRandom kirjastosta lainattu animeflikki, joka oli kuin psykedeelinen
Appleseed. Yhdessä vaiheessa elokuvaa oli aivan sekaisin, mutta pääsin takaisin kärryille. Hienosti piirretty ja animaatio oli tooosi nättiä

Juonessa riitti purtavaa, mutta loppu oli jotenkin tökerö. Kuitenkin ihan hyvä, tasokas kokopitkä animaatio.
the GodfatherKlassikko... Mitäköhän tästä kertoilisi? Näyttelijät ovat loistavat, eikä Vito Corleonen rooliin sopisi kukaan paremmin kuin Marlon Brando

Raaka, realistinen mutta kuitenkin inhimillinen kertomus.
Ameican History XOlen viimeksi itkenyt katsoessani elokuvaa, kun näin
Billy Elliotin ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana.
American History X teki sen taas, kyyneleet vierivät alas poskia elokuvan loppuminuutteja katsoessa. Miten voimakas elokuva! Ehdottomasti yksi parhaita, joita olen pitkiin aikoihin nähnyt. Näyttelijät olivat 110% täydelliset [Edward Norton nyt yleensäkin on] ja vetivät roolit täysin nappiin.
Mustavalkoisuuden ja värin vuorottelu leffassa oli nerokas idea, ja kaikki kohtaukset olivat niin voimakkaita, älykkäitä ja hyvin toteutettuja että melkein itki jo sitä neroutta katsoessa. Yhtä raaka ja realistinen kuin the Godfather, mutta vielä vaikuttavampi ja riipaisevampi.