Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Paineet/odotukset elämässä

Kirjoittanut: momo (Nimetön)
  • Lähetetty: 31.03.2009 10:30
Terve!

En vähään aikaan ole ehtinyt foorumeille, kun koko ajan pitää säätää ja tuli mieleen tällainen aihe. Koitin etsiä aikaisempia threadeja, mutta ei ihan vastaavaa löytynyt. So here goes!

Eli onko teillä joskus aivan hirveän surkea olo itsestä, kun ei saavuta tarpeeksi tai täytä omia ja muiden odotuksia? Tällaisia mietin, kun olen 5 vuoden graafisen suunnittelun opiskelija ja pikku hiljaa pitäis ruveta valmistumaan, mutta kyllä tässä vielä menee. Minulla on ihan hyvin pullat uunissa, kun teen töitä ja teen kaikenlaista opintojen ohella. Silti en osaa vain olla ja rauhottua. Koko ajan on huono omatunto, kun mietin että vanhemmat ja sukulaiset vaan odottaa, että valmistun ja rupean jotain lapsia pyöräyttämään. Minulla on suunnitelma miten etenen elämässä ja omat prioriteetit on selvät, mutta silti sorrun aina ajattelemaan mitä muut minusta ajattelevat.

Lopetin aikoinaan hyväpalkkaisen työn ja siirryin tekemään nälkäpalkalla videopelejä. Halusin tehdä jotain mistä nautin, vaikka palkka ei päätä huimaa. Olen valintaani tyytyväinen, mutta vanhemmat ovat sitä sukupolvea jolle työ on työtä ja raha on se mikä määrittää työn tärkeyden ja statuksen. Tuntuu kurjalta, että he eivät oikein tajua valintaani ja tämä aiheuttaa välillä minussa epäilyksiä itseäni kohtaan. Tarkoitus ei ole whinettää omista ongelmista vaan kuulla onko teillä muilla vastaavia tuntemuksia ja miten sitä oloa voisi helpottaa.
Kirjoittanut: Heetteri (Ex-inkvisiittori & Miss Halloween 2008)
  • Lähetetty: 31.03.2009 11:52
Kuten aloittamassani taantumaketjussakin päivittelin, työ on todella kiven alla, ja ahdistus lopputyöstä, kursseista, valmistumisesta ja työnsaannista + rahaongelmista painaa päälle. Olin viime syksynä pettynyt itseeni, kun valmistumiseni venyi masennuksen vuoksi, mutta ihmiset olivat yllättävän ymmärtäväisiä - jopa nekin joilta etukäteen odotti jotain syyllistystä tai "nyt vaan kuule piristyt ja teet kunnialla loppuun asti" -vammailua.

Loppujen lopuksi turvaverkkoni tuntuisi olevan melko pitävä; jotenkin takaraivossa on aina se tieto että tulen kyllä selviämään jotenkin, koska vaihtoehto on olla selviämättä.
Kirjoittanut: Natassja (Jäsen)
  • #3
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 31.03.2009 12:54

Lainaus: momo

Olen valintaani tyytyväinen, mutta vanhemmat ovat sitä sukupolvea jolle työ on työtä ja raha on se mikä määrittää työn tärkeyden ja statuksen. Tuntuu kurjalta, että he eivät oikein tajua valintaani ja tämä aiheuttaa välillä minussa epäilyksiä itseäni kohtaan.

Välillä minusta tuntuu samalta. Kyse on kuitenkin työn mielekkyydestä ja se on mielestäni merkittävämpi tekijä työssä jaksamisessa kuin suuri palkka tai korkea status. Tosin työ on työtä siinä mielessä, että siitä kuuluu saada koulutuksen ja tehtävän vaativuuden mukainen korvaus. Olen minäkin saanut kuulla ihmettelyitä siitä, miten olen maisteritutkinnolla päätynyt viranomaishommiin kun "olisin voinut" lähteä politiikkaan mukaan tai tehdä väitöskirjan tms. Usein saan vihjailuja siitä, että olen mennyt sieltä mistä aita on matalin. Se todellakin sieppaa! Ei kuitenkaan saisi antaa toisten puheiden ja mielipiteiden vaikuttaa, koska muuten toisten toiveita pitäisi olla ehtimiseen täyttelemässä. Sukulaisilta tms. olen saanut kuulla, että "tekisit sinäkin jotain järkevää", siitäkin huolimatta, että perustin ratkaisuni järkeen enkä tunteisiin: virasta ei niin vaan potkita pellolle. On helpompi keskittyä muuhun elämiseen, kun työsopimuksen jatkumista ei tarvitse murehtia. Voisin surutta ottaa asuntolainan, jos haluaisin. Jotkut ihmiset ovat sellaisia, että mikään ei riitä heille vaikka mitä olisi saanut aikaan.

Vaikka olen jo 32-vuotias, niin silti toisten ihmettelyt ja vaatimukset joskus satuttaa. Siitäkin huolimatta, että olen omiin ratkaisuihini tyytyväinen enkä haluaisi tehdä asioita toisin. Naisilta kysytään AINA siitä, että jokos niistä sulhasehdokkaista on sopiva valittu ja milloin tulee lapsia. Onneksi oma biologinen kello on torkkuajastimella, koska muutoin moisia kyselyitä olisi todella raskasta kuulla. Toki mielessäni on käynyt, että kolmenkympin rajapyykki on selvitetty, opinnot suoritettu ja työpaikka hankittu: lasten tekoa pitäisi nyt alkaa miettimään jos niitä haluaa. Olen aina ollut sellainen, että elän tässä ja nyt, en halua laatia elämääni viisivuotissuunnitelmia jotka ei kuitenkaan toteudu. Minun mielestäni elämä on sellaista, jota ei kannata kovin paljoa suunnitella. Enkä vieläkään tiedä, miten suhtautuisin lasten hankkimiseen. Siitä on joskus ahdistunut olo, kun muille naisille tuntuu olevan päivän selvää, milloin ja kenen kanssa lapsia haluavat. Ja minä en oikeastaan tiedä, haluanko lapsia ollenkaan. Voisihan elämän viettää toisinkin.

Enpä oikein tiedä, miten niistä paineista voisi selvitä, kun kyseessä on kuitenkin oman elämän eläminen ja omien valintojen tekeminen. Kai niistä kuuluukin tulla jonkin verran paineita. Tuskin yhtään helpottaa, kun totean että vaatimukset ja paineet ei tästä maailmasta lopu. Kun niistä selviää, tulee aina uusia. Itselläni olo on helpottunut ja asiat näyttäytyneet kirkkaampina, kun olen välillä irrottautunut arjesta vaihtamalla maisemaa. Minä suosittelen matkustelua, se todellakin avartaa omaa mieltä ja matkalta saa toisenlaista perspektiiviä omiin asioihinsa. Kotiin palatessaan ei koskaan ole entisensä.
Kirjoittanut: Heetteri (Ex-inkvisiittori & Miss Halloween 2008)
  • Lähetetty: 31.03.2009 12:59

Lainaus: Natassja

Naisilta kysytään AINA siitä, että jokos niistä sulhasehdokkaista on sopiva valittu ja milloin tulee lapsia.


Hupaisaa. En usko että minulta on koskaan kukaan kysynyt sitä. :P
Kirjoittanut: Natassja (Jäsen)
  • #5
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 31.03.2009 13:04

Lainaus: Heetteri

En usko että minulta on koskaan kukaan kysynyt sitä.

Minulla on huono karma. Tai sitten kiinnitän asiaan liikaa huomiota. Tai sitten näytän hedelmälliseltä. Öh.
Kirjoittanut: momo (Nimetön)
  • Lähetetty: 31.03.2009 13:18
Kiitos vastauksista Aika samanlaisia tuntemuksia näyttää löytyvän. Kai tämä kaikki tulee juuri siitä, että ikinä ei ole tyytyväinen vaikka olisi mitä saavuttanut. Jostain olen lukenut, että ihminen siirtyy elämässään kriisistä kriisiin. Luulin pari vuotta sitten, että olin jo käynyt teini-iän identiteettikriisit läpi, mutta sama homma näyttää jatkuvan läpi elämän Koko ajan vaan joutuu tekemään uusia päätöksiä. Toisaalta se on kai ihan hyvä, että ei ainakaan jää jumittamaan samaan tilanteeseen ikuisesti, mutta olisi kiva joskus pistää aivot narikkaan ja ottaa tauko tästä jatkuvasta pähkäilystä ja jahkaamisesta.

Ehkä tärkeintä olisi vaan saada paksuun kaaliinsa perille, että tekee asiat juuri niin kuin itse haluaa. Eikä tarvitse aina odottaa ja haluta hyväksyntää koko suvulta tekemisilleen. Vihaan vain sitä "kivi mahassa" fiilistä mikä aina välillä tulee, kun mietin asioitani muiden asettamien standardien kautta.
Kirjoittanut: warheart (Jäsen)
  • #7
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 31.03.2009 14:30
Kauheet paineet siitä että riittääkö mun keskiarvo sinne minne haluan jatko-opiskeluun... Ja on vähän myös pääsykokeestakin, kun ei millään taas tahdo sormet venyä siihen mitä siellä pitäis soitella... Musiikkilukioon hakemassa kun olen. Ja musiikista olis tosi hyvä saaha itellee ammatti, tavalla tai toisella. Isoilla keikoilla tiluttamassa, tai sitten vaikka soiton opettajana
Kirjoittanut: Bianco (Jäsen)
  • #8
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 31.03.2009 15:33
Jep jep, opiskelu- ja urapaineita on. Tällä hetkellä jauhan tyhjänpäiväistä, ei-kiinnostavaa alaa yliopistossa, josta en koskaan tule valmistumaan mihinkään järkevään ammattiin. Ainoa vaihtoehto olisi siis alipalkattu tutkija, enkä välittäisi tutkia aihetta josta en ole kiinnostunut. Ainoa kunnon vaihtoehto jonka olen tälle keksinyt, ja josta toistaiseksi pidänkin kiinni, on vaihtaa kätilöksi/sairaanhoitajaksi. Ala kiinnostaa ja "tuntuu hyvältä", mutta toisaalta pelottaa kuinka pitkään jaksan hankalia asiakkaita, vuorotyötä ja huonoa palkkaa.

Lupaava sulhasehdokas on plakkarissa eikä lasten saannin kanssa ole vielä kiirettä, joten se ei ole ongelma. Tosin nyt joudun ensimmäistä kertaa elämässäni sopeutumaan ajatukseen, että tulen jakamaan kaiken elämässäni jonkun toisen kanssa, kun tähän asti olen tottunut olemaan paljon yksikseni. Tästä selviän kyllä ja totun, mutta paine se on pienikin paine.

Ei ole elämää ilman paineita.
Kirjoittanut: Cata (Aktiivi)
  • #9
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 31.03.2009 15:54

Lainaus: Bianco

Tosin nyt joudun ensimmäistä kertaa elämässäni sopeutumaan ajatukseen, että tulen jakamaan kaiken elämässäni jonkun toisen kanssa, kun tähän asti olen tottunut olemaan paljon yksikseni.


njoo, musta on outoa olla vasta 19-vuotias ja olla näin varma, että nykyinen suhde voi hyvinkin olla se life-long juttu. Huomenna tulee kaksi vuotta täyteen. Mitään paineita tässä sen suhteen ei ole, mutta mun vanhemmat tuntuu lähinnä odottavan että milloin tää loppuu; isä sanoi, että tässä iässä suhteet ei oo kestäviä. Jep, ja mun äiti oli 16-vuotias, kun he rupesivat seurustelemaan...

Suurin osa -90-syntyneistä valmistuu tänä keväänä, mutta minä kun olen rellestänyt ympäriinsä, keskeyttänyt kouluja ja tapellut päänsisältöni kanssa, valmistun _mahdollisesti_ vasta tämän vuoden lopulla. JOS valmistun, sillä viimeiset kuusi pakollista kurssia tulisi suorittaa ensimmäisen syysjakson aikana, mikäli niitä on edes tarjolla. Varmaan sitä kirjoitettavaa jää vielä ensi keväällekin, mutta musta on jotenkin noloa, jos saan lakin saman aikaan vuotta nuoremman serkun kanssa. Kaikki on tainneet olla muhun pettyneitä muutenkin, ei ollut rippijuhlia, eikä tuu lakkiaisikaan ajallaan.
Kirjoittanut: groomeri (Aktiivi)
  • #10
  • Arvo: Mahtigootti+
  • • Muokkasi: groomeri
  • Lähetetty: 31.03.2009 15:59

Lainaus: Heetteri

Hupaisaa. En usko että minulta on koskaan kukaan kysynyt sitä. :P

Minä saan myös usein kuulla kysymyksiä siitä, että koska aion naimisiin tai hankkia lapsia. Poikakaverin kaverit on jo suurin osa perheellisiä, joten tottakai on luonnollista että he haluavat tietää koska meilläkin alkaa "pikkujalat töpsöttelemään". Omalla luokallanikin osalla on jo lapsia ja loput suunnittelevat niitä. Yksi luokkakaveri on nyt raskaana ja toinen äitiyslomalla. En oikeastaan koe kyselyä paineena, mutta kyllä se pistää miettimään sopivaa aikaa. Poikakaverini kun ei enää mikään pojankloppi ole ja itsekin vanhenen koko ajan.

Suurimman paineen otan kuitenkin itselleni koulusta. Niin moni muukin lähipiirissä on sairaanhoitajaksi opiskellut, joten välillä tulee olo, että ei minusta ole mihinkään. Toisaalta lohduttaudun aina sillä, että kokemuksia verrattaessa nämäkin tuttavat kummastelevat kouluni tiukkaa linjaa. Vähintään 80% läsnäolopakko (joillakin kursseilla 100%) ja 75% suurimmasta osasta kokeista pitää olla oikein että saa edes ykkösen. Kyllä siinä tekemistä riittää.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 04.01.2022 03:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 501 henkeä!
Järjestä treffit