Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Lempikirjasi/kirjailijasi (kauhu- ja gootti-genret)

Kirjoittanut: neo_shaman (Aktiivi)
  • #11
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 07.08.2009 10:56

Lainaus: Utu

Robert Louis Stevenson

Stevenson on kyllä erittäin hyvä, Dr. Jekyll & Mr. Hyden lisäksi häneltä on myös loistava The Body Snatcher sekä The Suicide Club.
New Arabian Nights -kokoelma on minulla ollut jo pitemmän aikaa hankintalistalla.
Kirjoittanut: Wednesday (Jäsen)
  • Lähetetty: 08.08.2009 11:45
Ohoh, tänne en olekaan vielä nokkaani työntänyt.. apropoo.. Kauhu? Tykkään Clive Barkerin ja Dean Koontzin töistä. Jokerina mainittakoon Nancy A Collinsin "Musta yö, Tummat lasit" (Sunglasses after dark); pokkari, joka lähti mukaan joskus jonkin kioskin alekorista, ja osoittautui yhdeksi parhaista lukemistani kirjoista. Gootti? Keräilen "Keskiyön Kirjasto" -sarjaa, jossa julkaistaan wanhoja klassikoita, kuten Dracula ja Frankenstein, mielestäni laadukkaina käännöksinä. "Dorian Grayn Muotokuva" Wildelle ominaisine, filosofisine pohdintoineen on aivan loistava, ja Aino Kallaksen "Sudenmorsian" on kahlattu jo moneen kertaan läpi.
Kirjoittanut: Count Dracul (Jäsen)
  • #13
  • Arvo: Edistynyt
  • • Muokkasi: Count Dracul
  • Lähetetty: 25.09.2009 20:00
Niin kuin näemmä moni muukin Bram Stokerin Dracula kuuluu lempikirjoihini, yleisesti luen paljonkin kirjoja. Useimmat fantasiaa tai kauhua.

Lainaus: Wednesday

Keräilen "Keskiyön Kirjasto" -sarjaa,


Ihan sama juttu täällä, ei ole vielä kauhean laaja "kirjasto " tosin koossa.
Kirjoittanut: TaruinenAave (Jäsen)
  • Lähetetty: 25.09.2009 20:16

Lainaus: Wednesday

Keräilen "Keskiyön Kirjasto" -sarjaa

Oh, kappas vaan, muitakin kys. sarjan keräilijöitä. Minäkin olen tähän mennessä saanut hamstrattua jokaisen julkaistun, joskin Kärpästen herra on mieheni (ostin synttärilahjaksi, eikä se mokoma ole edes lukenut sitä ihanaa teosta ). Dahlin Nahka ja muita kertomuksia ja Doylen Baskervillen koira olivat hieman vaikeita löytää, kun en vielä niiden ilmestymisaikaan sarjaa kerännyt. Yritin tuossa Otavalle laittaa sähköpostia siitä, että millä aikataululla loput kolme julkaistaan ja mitä kirjoja, mutta eivät vastanneet, perhanat. Toivoisin ainakin, että Oopperan kummituksesta tulisi uusi painos uudella suomennoksella, sillä se edellinen käännös oli mielestäni varsin kökkö. Sitä paitsi, se oli käännetty englannista, eikä suinkaan alkukielestä ranskasta!
Kirjoittanut: Nibs (Jäsen)
  • #15
  • Arvo: Tulokas
  • • Muokkasi: Nibs
  • Lähetetty: 30.11.2009 16:54
Anne Rice ja Vampyyrikronikat

SAATTAA SPOILATA koko kirjasarjaa.

Pidän ko. kirjoista ja pidän myös elokuvista - kyllä, myös Kadotettujen Kuningattaresta, vaikka se onkin joku maailman vähiten kirjaversiolleen uskollisin elokuvasovitus kirjasta-elokuvaksi -systeemin historiassa ja lisäksi häpäisee kirjojen ja hahmojen kauneuden. Mulla on viha-rakkaus-suhde siihen leffaan. En voi olla rakastamatta sitä, koska näin sen ekan kerran ennen kuin luin sanaakaan kirjoista ja elokuva kuitenkin toimii elokuvana itsessään ja on viihdyttävä (sitä stnan Lestat&Jesse -paritusta lukuunottamatta, mikä saa repimään hiuksia päästä kenet tahansa joka ymmärtää realististen suhteiden päälle.) Vihaan sitä koska se ei ole mitään kirjoihin päinkään ja tosiaan häpäisee ihanat hahmot ja mahtavat tarinapolut. Eli loppujen lopuksi varsinaisesti pidän siinä vain musiikista ja näyttelijöistä.

Luonnollisesti kirjat lyövät Kadotettujen Kuningatar -elokuvan laudalta 100-0, mutta pidän silti monia elokuvaan tehtyjä muutoksia muutenkin oikein hyvinä ja mielenkiintoisina, siinä missä jotkut ovat äärimmäisen idioottimaisia ja suorastaan epäkunnioittavia.

En kuitenkaan pidä kirjoja niin fantastisina, kuin monet - ainakin ulkomaalaiset - fanaattisimmat fanit antavat ymmärtää. Siis jotkut suhtautuvat Vampyyrikronikat-kirjoihin kirjaimellisesti uskonnollisella paatoksella, ja jos multa kysytään, se ei ole enää tervettä. Saahan sitä toki intohimoisesti ja sydämensä pohjasta jotakin rakastaa, mutta jätetään nyt kuitenkin jotain tilaa muillekin visioille... Ihan oikeesti - luin fanien mielipiteitä Kadotettujen Kuningatar -elokuvasta sen epävirallisilla fanisivuilla ja joku käytti kirjaimellisesti sanaa "jumalanpilkka", ennen kuin uskalsi myöntää, että piti elokuvan visiota siitä, että Marius on Lestatin luoja, hyvänä ideana. Ja ei, se ei toki ole ainoa, joka on antanut mulle monien puolelta uskontosuhtautumismaisen kuvan, vaan ylipäätään se, miten fanaattisesti ne ulvoo capsien kera ja joka käänteessä niuhottaa mitä merkityksttömimmistä seikoista, kuten Lestatin hiusten väri..... Onhan sillä toki pointti kirjassa, mutta ei siitä tarvitse palkokasvia nenään vetää, ettei se ole sama elokuvassa. Ulkoinen olemus kun ei tee hahmoa persoonan eikä vaikuta tarinapolkuihin.

Pidän siis kirjoja mielenkiintoisina ja viihdyttävinä ja ehdottoman kauniisti kirjoitettuna - ja hahmot ovat suurin osa aivan ihania.

Kuitenkin, se oli nimenomaan Kadotettujen Kuningatar -elokuva, joka sai mut kiinnostumaan Vampyyrikronikat-kirjoista. Tosin, oikeastaan vain Lestatin ja Mariuksen takia. Rakastuin niihin totaalisesti jo elokuvassa, vaikka se tarinapolku tuntuikin aina jotenkin väärältä, tai siis, enimmäkseen Marius persoonana tuntui oudolta. Tiesin jotenkin alitajuisesti, että joku tossa nyt kusee ja kirjoihin tutustuttuani sain todeta, että ne oli idioottimaisesti yhdistänyt Mariuksen ja Lestatin alkuperäisen luojan, Magnuksen persoonat yhteen. Millainen vertavuotava imbesilli tekee niin, kun kyseessä on kaksi aivan erilaista persoonaa? Ja etenkin, kun Mariuksen oikea persoonallisuus on ehdottoman tärkeä hänen ja Lestatin suhteen kannalta ja sitä kautta koko sarjalle - tuon suhteen ollen äärimmäisen tärkeä ja merkittävä Lestatin hahmolle, joka on sarjan päähahmo.

Samasta syystä revin hiuksia päästäni, kun Lestat & Marius -suhde on pahoinpidelty jokaikisessä tunnetussa sovituksessa. Ne musikaalitkin on lahjakkaasti esittäneet sen suhteen täysin päinvastaisena, mitä se on - eli saavat sen näyttämään siltä, kuin Mariusta ei vois vähempää kiinnostaa ja, että tämä haluaisi eroon Lestatista niin pian, kuin mahdollista. Eijeijei...EI!

Sitten on vielä se joidenkin "fanien" täysin perusteeton homovisio. voi huoh.

No mutta siis, se tosiaan oli Lestat ja Marius KK-elokuvassa, joka mut sai tarttumaan kirjoihin ja huomaamaan, että olin tosiaan jotenkin onnistunut ymmärtämään sen suhteen todellisen vahvuuden aivan oikein elokuvan vammailuista huolimatta. Mä todella toivon, että joku tekee kunnollisen, kirjoille uskollisemman minisarjan Vampyyrikronikoista. Palan halusta nähdä Lestatin ihmiselämän ruudulla ja totuudenmukaisen version Lestatin ja Mariuksen suhteesta!!

Ja mitä tulee Lestatin hahmoon - rakastan sitä ihan hirmuisesti. Sitä versiota siis, joka on Veren Vankien jälkeen. Veren Vangit -kirja Lestat ei liiemmin kolahda, vaikka on sekin kiva, mutta ei lähellekään niin kiehtova ja rakastettava, kuin tämä lopullinen canon Lestat. Olen itse asiassa aloittanut tänne ketjun yksinomaan Lestatin hahmosta, koska koen, että hahmon keskeisintä elementtiä ei ole huomioitu tarpeeksi ja muutenkin herra ansaitsee ihan oman topiccinsa.

En ole kiinnostunut muista Anne Ricen kirjoista, mutta Vampyyrikronikat ovat kyllä kolahtaneet ehkä syvemmin ja kovempaa, kuin mikään muu koskaan ja aiheuttavat niin palavaa ja syvää inspiraatiota keskustelun ja fanitaiteen saralla, että siitä ei kertakaikkiaan pääse eroon muuta kuin keskustelemalla ja piirtämällä / tekemällä fanivideoita.
Kirjoittanut: Nibs (Jäsen)
  • #16
  • Arvo: Tulokas
  • • Muokkasi: Nibs
  • Lähetetty: 30.11.2009 16:58
ENTÄPÄ KRONIKOIDEN PITKÄAIKAINEN PÄÄHAHMO - LESTAT DE LIONCOURT?

En väitä, etteikö Lestatin hahmossa olisi muutakin keskeistä, tärkeää ja kiehtovaa ja etteikö olisi hyvä, että niistä puhutaan, mutta kun Lestatin hahmon todella keskeinen elementti on hänen syvällisen psykologinen isä-suhde -ongelmansa, ja sitä kautta suhde Mariukseen keskeinen osa hahmoa ja tarinaa. Ei Anne Rice muuten olisi pistänyt niille elementeille Lestatin tarinaa niin valtavasti painoa.

Ei siis sillä, että kaikkien pitäisi keskustella ja pohtia seuraavia asioita oikein urakalla ja erikseen, mutta kun en ole koskaan törmännyt kehenkään, joka olisi edes niiden muiden asioiden lomassa vaivautunut miettimään näitäkin.

Eli Rice esimerkiksi painottamalla Lestatin ihmiselämästä kertovassa osassa Lestatin äärimmäisen kurjaan ja onnettomaan henkiseen tilaan ja siihen miten hänen isänsä ja isoveljensä kohtelivat häntä - ja sitten vielä osoittaen oikein kirjaimellisesti Lestatin sanoissa asian olennaisuuteen:
"Näen joskus unta, että saatan tappaa heidät kaikki. Tapan isäni ja veljeni siinä unessa. Kuljen huoneesta huoneeseen teurastaen heidät, kuten tein susille.", Lestat kertoo äidilleen. Ja kun tuohon uneen liittyi vielä harvinaisen mielipuolinen sävy. Ja samaisessa kohtaukksessa Lestatin äidin lausuttua mielipiteensä "Ei, sinä tapoit sudet. Sinä olet metsästäjä, soturi. Olet vahvempi, kuin kukaan muu täällä. Se on sinun tragediasi." - johon Lestat kertoo vain pudistaneensa päätään, todeten lukijalle, että tottahan tuo oli, mutta ettei sillä ollut merkitystä - se kun ei voinut olla syy niin syvään onnettomaan tilaan ja pahoinvointiin. Ja tuo juuri kertomansa uni viittaa päivänselvästi siihen, että se oikeasti merkitsevä syy liittyy vahvasti suhteeseen isään ja veljiin. Lestat totesi ko. kohtauksessa myös, että hän ei kuitenkaan sanonut tätä merkittävää vaikuttajaa ääneen, eli korjannut äitinsä käsitystä - sillä ei uskonut siitä olevan hyötyä.

Ja sitten se Marius. Lestat muistaa mainita Mariuksen vähän joka käänteessä tavalla tai toisella ja kuulostaa pinnalta katsoen jo pakkomielteiseltä. Mutta Kadotettujen Kuningattaren loppupuolella etenkin, käy kirjaimellisesti ilmi, miten syvästi Lestat tarvitsee Mariusta: "Sinä lohdutat minua. (AH of you.) En voisi kuvitellakaan jättäväni sinua, ainakaan kovin pitkäksi aikaa." se sanoo Mariukselle. Ja kuten ne muutkin, myös tämä nimenomainen kohtaus alkaa selvästi osoitella dialogeissaan heidän isä-poika -kuviotaan. Ja Vampyyri Lestat -kirjassa Lestat on jatkuvasti romahtamispisteessä tilanteissa, joissa Mariuksesta eroaminen on keskustelun aiheena.

Ja mitä Mariuksen puolelta tulee - hän painotti keskustelussa miten epätoivoisesti haluaisi Lestatin jäävän (käytti kerran jopa muotoilua "sinun on vielä tehtävä se, mikä vie sinut minulta hyvin, hyvin pian") ja kieltäytyi liittymästä Lestatin seuraan sen eliniän ajaksi, koska suojelisi tätä aivan liika amaailmalta, eikä voisi sille mitään. Ja niin se varmasti olisi ollutkin, koska myöhemmin Kadotettujen Kuningatar -kirjassa Marius yrittää epätoivoisesti olla Lestatin tukena ja turvana ja suojella jopa vain ajatuksen / telepatian tasolla, kun ei fyysisesti yksinkertaisesti pääse niin tekemään. (Ensin oli jäihin vangittu ja toisella kerralla ei löytänyt Lestatia ja Akashaa.)

Ja siis kun se Lestatin lähtökohtainen kasvutarina ei luonnollisestikaan vaikuta vain hänen suhteeseensa Mariukseen vaan häneen hahmona ylipäätään. Lestatin ihmiselämässä kärsimät ja kokemat asiat luonnollisesti vaikuttavat häneen persoonana ja hahmokehitykseen ylipäätään ja kuten sanottua isä-suhde on äärimmäisen olennainen elementti tuota lähtökohtaa. Eli ei oikeastaan voisi sanoa, että "no ei mua kiinnosta se juttu ku se vaikuttaa vaan tohon yhteen suhteeseen", koska se vaikuttaa todellisuudessa koko hahmoon.

AIVAN yhtä suuresti kuin sitä myötä se suhde Mariukseen vaikuttaa hahmoon kokonaisuutena, mutta tällä kertaa parantavaan sävyyn sen suhteen miten aiempi vaikuttaja oli pahoinpidellyt. Johan sen elokuva VS. kirjaversio Lestat&Marius -suhteestakin todistaa. Suhteen sävy ja tarinapolku oli aivan päinvastainen kuin kirjassa ja täten myös Lestat elämänasenne oli jokseenkin radikaalisti eri.

Oikeesti oon vuoden päivät ja ylikin etsinyt ja kaikesta muusta puhutaan kyllä suu vaahdossa mutta Lestatin isäsuhteesta ja sitä kautta suhteesta Mariukseen ei mitään - ja ikään kuin SE ei olisi tarpeeksi, niin sen vammaisen ja perättömän homosteluvision annetaan jyllätä täydellä volyymella.

Jos Mariuksesta ja Lestatista on puhuttu jollain sivulla sen oikeassa visiossa niin vain pintaraapaisullisesti vain siitä miten Lestat etsi häntä opettajakseen. Puhumattakaan siitä, miten totuutta päinvastaisen kuvan viralliset kirja-adaptatiot (elokuva ja se musikaali) antaa ko. keskeisestä suhteesta. Elokuva raiskaa Mariuksen ahhmon yhdistämällä sen Magnuksen persoonaan ja täten muuttaa koko Lestat&Marius -suhteen vahvuuden ja läheisyyden täysin päinvastaiseksi todellisesta - ja Lestat-musikaali antaa kuvan kuin Marius olisi vain opetta opettaja ja jopa sellaisena haluaisi Lestatista eroon sillä punaisella sekunilla, kun tämä saapui. Xp

Anteeksi. Tää on taas niitä hetkiä, kun pitää päästää höyryjä pihalle.
Olen kai liiankin omistautunut ja innokas Lestat-fani kestämään viileästi ja neutraalisti tällaista törkeää olennaisten elementtien syrjimistä ja pahoinpitelyä. Onneksi mulla on vähän henksitä tukea muissa ko. asian faneista, jotka jakavat turhautumiseni tästä epäarvostavasta tilanteesta.

...Joku pässi yritti kerran vedota sen homovision puolesta siihen, miten Lestat ei missään vaiheessa sano suoraan millä tavalla rakastaa Mariusta, vaan sanoo vain rakastavansa tätä. Mutta on se nyt ihme, jos tyyppi ei näe mistä rakkaudesta on kyse jo kaiken yllä paasaamani pohjalta, mutta myös sillä, ettei Lestat missään vaiheessa puhu Mariuksesta muuten kuin termeillä "father" (isä), "parent" (vanhempi, niin kuin isä tai äiti), "teacher" (opettaj) ja "high priest" (ylipappi; minkä termin näkisin viittaavan siihen, miten Lestat nauttii suuresti siitä, että muut saarnasivat hänelle aina kun hän käyttäytyy kuin pahainen kakara, ja Marius on se, jolta nuhteiden ja saarnan kuunteleminen on hänestä kaikkein hauskinta ja lisäksi Marius on aina selvästi se henkilö, jota Lestat kuitenkin kunnioittaa ja ihan oikeasti kuuntelee tosissaan, eikä vain hauskanpidon kannalta.) Ja kun ei se veren juominen edes ole seksuallista vampyyreille ja se käy pirun hyvin ilmi kirjoissa monella tapaa. Ja Lestathan juo Mariuksen verta tasan kerran koko niiden olemassaolon aikana mitä kirjoissa siis kerrotaan ja silloinkin saadakseen voimia. Ja rakastaminen tunteenahan ei missään nimessä tee kenestäkään homoa, bitä tai muutakaan, vaan se vaatisi seksuaalisen suhteen.

Olen ulkomaalaisista onnistunut keräämään siellä täällä yhteen ko. suhteen ja asian faneja - julkaisemalla tekemiäni fanivideoita, perustamalla faniclubin Fanpop-sivustolle ja yrittämäll levittää tuota Lestat&Marius -fanisivustoni linkkiä ja mainostaa sitä ylipäätään tiedottavasti... Joten tilanne ei ehkä enää ole ihan niin paha kuin oli ennen kuin päädyin internettiin tämän pakkomielteisyyttä hipovan rakkauteni kanssa - silloin täysin tietämättömänä siitä, että muut fanit on nysvänneet jossain kiven alla ja aiheeseen ei muutenkaan ole netissä liiemmin pansotettu, mutta... Olisi kiva jos aiheesta heräisi keskustelua myös Suomen puolella.

Sen haluan tähän vielä lisätä, että siinä, missä pidän Veren Vangit -kirjan Lestatista, olen kuitenkin todella onnellinen, että Anne Rice päätti muutta ahäntä niin radikaalisti kuin teki ja mitä hän ei pystynyt linkittämään yhteen tai perustelemaan, hän laittoi Lestatin sanojen kautta olemaan vain Louisin valheita. (Vampyyri Lestat -kirjassa Lestat sanoo vihaavansa Louisia niiden kaikkien valheiden takia, joita tämä kertoi Veren Vangit -kirjassa.)

Koska mielestäni Lestatin hahmon yksi kiehtovimpia asioita on juuri se, että hän on persoonaltaan kaukana tyypillisestä mielikuvasta vampyyristä, mutta kuitenkin rakastaa vampyyriyttä ja nauttii tappamisesta. Ja menneisyyteensä katsoen syntyi tullakseen aikanaan kuolemattomaksi ja nimenomaan vampyyriksi. Mutta, että tästä tarkoituksesta huolimatta hän ei kuitenkaan halua sopeutua lajin yhteiskuntaan – ja samalla kuitenkin pitää vampyyriyttä lahjana ja nauttii siitä. Lisäksi hyvin kiehtovaa on se, miten hän oli ihmiselämässään pelännyt kuollakseen sitä ainoaa asiaa, joka lopulta toi hänelle onnellisuuden; ihmiselämänsä loppupuolella kaiken elämässään kärsimänsä onnettoman henkisen tilan ja kurjuuden tähden hän alkoi pelätä pimeää ja kuolemaa ja lopulta vain kuolemalla ja liikkumalla vain yöaikaan, hän sai todeta vasta sen myötä saaneensa kaiken sen, mitä hänellä olisi pitänyt olla ihmiselämässään: Varallisuutta, seikkailuja ja rakastava isähahmo, joista viimeksi mainittu oli tässä viestissä viittaamiini asioihin katsoen selvästi hänelle kallisarvoisempi ja tärkeämpi asia, kuin mikään muu koskaan.

Lestatia on sanottu legendaksi kirjallisuuden hahmojen joukossa ja todennäköisesti hän on maailman tunnetuin fiktiivinen vampyyri heti Draculan jäljessä – ja mielestäni todella ansaitsee sen aseman.

HALF LIGHT - VAMPYYRIKRONIKAT -ROOLIPELI:
Kyseessä on foorumilla pelattava, tekstipohjainen vuorovaikutteinen tarinakerrontaa-roolipeli.

Anne Ricen Vampyyrikronikoihin hyvin sovelletusti pohjaava roolipeli. Infot niin kattavat, että tietämättömämpikin pärjää. Täysin itse luomalla hahmolla ei tarvitse tuntea kronikoita lainkaan, mutta kirjoissa esiintyvien hahmojen pelaamiseksi on plussaa, jos on edes osa kirjoista luettu, mutta kronikkahahmoa joutuu soveltamaan, sillä tarinaa on sovellettu kirjoista ja elokuvista. Kadotettujen Kuningatar –osan lopulle sijoittuvan prologipelin lisäksi tarinaa jatkava oma idea.

http://hiddenkiss.net/halflight/hlrp.php
Kirjoittanut: BlackWidow (Jäsen)
  • Lähetetty: 15.05.2010 07:57
Kirjailijat ainakin ovat:
-Edgar Allan Poe
-H.P. Lovecraft
-Anne Rice
-Carlos Castaneda
-Tolkien
Siinä parhaimmat.
Kirjoittanut: Lycantrophia (Jäsen)
  • #18
  • Arvo: Mahtigootti
  • • Muokkasi: Lycantrophia
  • Lähetetty: 16.05.2010 20:53
Wilden Dorian Gray kuuluu ehdottomasti suosikkiteoksiini. Pidän kovasti lordi Henryn hahmosta. Lisäksi maininnan arvoisia ovat miehen sadut, jotka eivät ehkä ole suorastaan goottilaisia, mutta älykkäitä, kauniita ja surullisia kylläkin. Erityisesti täytyy mainita Onnellinen prinssi ja Kalastaja ja hänen sielunsa. Kallaksen Sudenmorsian ja Lerouxin Oopperankummitus täytyy myös mainita siinä missä Noidan käsikirja ja Verikekkeritkin. Jälkimmäisiä tuli plarailtua aika runsaasti kasvuikäisenä. Myönnetään, olen myös melko kiintynyt omaan kappaleeseeni Goth chiciä.

Jo mainituista kirjailijoista on minunkin pakko nostaa esille Poe, Lovecraft ja Rice. Hankalaa kuvitella kauhukirjallisuutta ilman heitä. Muita kiintymyksen kohteita minulle ovat Grimmin veljekset, Poppy Z. Brite, Tanith Lee (lähinnä novellimuodossa) ja Neil Gaiman. Grimmin veljekset erityisesti. Kun luut puhkeavat laulamaan, keilailuun käytetään pääkalloa ja Kuolemaa pyydetään kummiksi ei satujen goottilaisuudesta pitäisi olla epäilystä H.C. Andersen ei ole aivan yhtä rankka, mutta kyllähän esimerkiksi Pieni merenneito ja Pieni tulitikkutyttö ovat kaikkea muuta kuin hilpeää luettavaa. Edgar Lee Masters on pakko mainita myös. Mies kirjoitti aikoinaan paksun tukun runoutta epitafien muodossa ja jälki vetää mietteliääksi. Jos minulta kysyttäisiin minkä kirjan olisin halunnut kirjoittaa vastaus voisi hyvinkin olla Spoon River antologia.

Takaisin teoksiin siis palatakseni Angela Carterin Verinen kammio on myös hyvin innovatiivinen tapaus. Tuttuja satuaihioita erotisoituina versioina ja hyvin kirjoitettuna, mainiota. E.T.A. Hoffmannin Paholaisen eliksiireissä on myös viehätystä. Olisin hyvin kiinnostunut lukemaan hänen novellejaan tai satujaan, mutta en ole saanut siihen vielä kunnon mahdollisuutta. Shakespearen Hamlet on myös erittäin rakas. Mustiin pukeutuva prinssi, teeskenneltyä tai todellista mielipuolisuutta, kiemuraisia ihmissuhteita, angstia, alakuloa, pohdintaa, miekkoja, myrkkyä, hautausmaa ja traaginen loppu. Ah Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset on myös hyvä, muttei paini aivan samassa sarjassa edellisen kanssa. Oikeastaan näihin kärsiviin nuoriin miehiin voisi lisätä myös Raul Roineen sadun Uneksija, jonka päähenkilöön on helppo samastua. Korppi on myrkyttänyt nuoren prinssin mielen toistelemalla alituiseen kuinka inhottavaa on olla ihminen, eikä elämä näin ollen oikein maistu prinssille. Olisi kiusaus mainita myös Arthur Conan Doyle, joka kyllä kirjoitti hyviä kauhunovellejakin, mutta kun minä kuitenkin väistämättä ihailen häntä eniten herra Holmesin vuoksi, niin en tiedä kuinka hän sopii tämän keskustelun otsakkeen alle. Hessen ihanainen Arosusi taas...mielestäni siinä on jotain goottilaista, mutta en tiedä kuinka yksin olen ajatusteni kanssa. Baudelairesta ei tarvinne kiistellä? Pariisin ikävä on minulle oikeastaan rakkaampi kuin Pahan kukkia, joka tuli aikoinaan luettua läpi vähän turhan nopeasti.

Tämä dekadenssin ajattelu alkaa väistämättä ohjata ajatuksiani hiukkasen sivupoluille (Suuri illusioni, Mirdja, köh köh), joten lienee parasta pistää piste tälle listaukselle. Syvästi rakkaita ovat minulle nämä. Ynnä pari paksua englanninkielistä vampyyrinovellikokoelmaa. Kauhunovelli on hieno kirjallisuuden muoto
Kirjoittanut: LauriGhost (Jäsen)
  • #19
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 18.08.2010 22:23
Stephen Kingin koko tuotanto. Erityisesti Epätoivon kaupunki, joka oli ensimmäinen lukemani Kingin kirja, oli erinomainen.
Yksittäisistä kauhukirjoista Guillermo Del Toron ja Chuck Hoganin Vitsaus oli erittäin hyvä. Odottelen jatkoa kyseiselle kirjalle.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit