Gootti.net

Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!

Goottifoorumi: Arkisto: Vantaa-miitti IV

  • Muokkasi: Chrystalis
Juu, eli puhetta on muutaman voorumilaisen kanssa ollut että josko voisi Vantaalla harkita taasen sitä törmäilyä. Testialueenamme näissä on tähän asti toiminut jo tutuksi tullut Tikkurilan Waynes Coffee, mutta mikäli SINULLA on jokin parempi miittispotti tiedossa, niin heitä toki ilmoitus siitä. Ajatuksia, mietteitä ja ehdotuksia satelemaan!

Itse olen valitettavasti 25.4 saakka opistolla, ellei sitten minua onnistuta puhumaan ympäri pk-seudulle suuntaamiseen vkonlopuksi.


YARR

Are you ready to fall eyes shut, dead, dead as a stone to the hands of archangels

Juu kyllä ois jo aika neljännen Vantaa-miitin! (muistan vielä et eka pidettiin vuosi sitten maaliskuussa, toinen viime huhtikuussa ja kolmas 20.9 viime syksynä ) Eli ehdotelkaahan ajankohtaa. Se Tiksin Waynes on ihan ok mesta miitille, joten eiköhän pitäydytä siinä!

Vain Viikatemiehelle on ovi avattava. Itse Kuolema on kunkin tavattava. Taipaleellaan ruusut kitkee, lakoon iskee kauran. Vaikka silmäni nyt verta itkee, silti minä nauran.

Ensi viikollahan on goottikahvila, joten ehkä seuraavalla, tai sitä seuraavalla viikolla olis sopiva ajankohta. Olis tosiaan taas kiva piipahtaa siellä Tiksussa

pimeys=hulluus

Käykää matkan varrella raahaamassa minut mukaan opinnäytetyön ääreltä.

"I reject your reality and substitute my own!" - Adam Savage

Lainaus: Piiskansiima

äykää matkan varrella raahaamassa minut mukaan opinnäytetyön ääreltä.

Mistäs sut napataan mukaan ?

pimeys=hulluus

Pölytyn Evtek Muotoiluinstituutin uumenissa, se on osa sitä aseman lähellä radanvarressa olevaa oppilaitoskompleksia. Elikkä voisin tulla miittailemaan kunhan joku opastaa minut sinne Waynesiin koska en todellakaan tunne Tikkurilaa.

"I reject your reality and substitute my own!" - Adam Savage

Lainaus: Piiskansiima

Pölytyn Evtek Muotoiluinstituutin uumenissa, se on osa sitä aseman lähellä radanvarressa olevaa oppilaitoskompleksia. Elikkä voisin tulla miittailemaan kunhan joku opastaa minut sinne Waynesiin koska en todellakaan tunne Tikkurilaa.


Minä taidan ainakin tietää, mistä rakennuksesta puhut. Mie voin hakea, sieltä matka kahvittelemaan ei ole hirveän pitkä

Vah! Denuone latine loquebar? Me ineptum. Interdum modo elabitur.

Siinä on myös Tikkurilan kirjasto vieressä. Milloin tämä tilaisuus muuten on?

"I reject your reality and substitute my own!" - Adam Savage

Piiskansiima:
Mä tiedän myös ko mestan. Mut se päivä nyt pitäis päättää. Saanko ehdottaa ei ens vaan seuraavan viikon keskiviikkoa? eli 2.4? Just sen takia sille viikolle ku ens viikolla on Soihtu, eikä taas viittis kovin pitkälle tätä siirtää.
No, sopiiko klo 17.00 tutun ärrän edustalla 2.4.08? Jos ei, niin ehdottakaa jotain muuta.

Vain Viikatemiehelle on ovi avattava. Itse Kuolema on kunkin tavattava. Taipaleellaan ruusut kitkee, lakoon iskee kauran. Vaikka silmäni nyt verta itkee, silti minä nauran.

Mä voisin melkeen tulla, mutta tuskin tuun kun silloin on koeviikko. -.-

~

Tämä aihe on suljettu. Et voi lähettää tähän aiheeseen vastausta. Aihe on todennäköisimmin suljettu siksi, että siinä käsiteltävä asia on puitu perinpohjaisesti ja ns. kaluttu loppuun, tai sitten aihe ei ole enää ajankohtainen (jos viestiketjussa on käsitelty esimerkiksi festivaalia tai konserttia), tai sitten samasta aiheesta on ollut keskustelua jo aikaisemmin. Goottifoorumilla on myös tapana sulkea sellaiset viestiketjut, jotka sisältävät sata (100) sivua, ja avata uusi viestiketju samasta aiheesta toisaalla. Voit halutessasi kysyä foorumin valvojilta tai ylläpidolta syytä tämän viestiketjun sulkemisen syistä.

  • Tälläkin hetkellä suurta suomalaista goottifoorumia selaa 5 vakoilijaa ja 2 goottiyhteisön jäsentä (Desternia, kuopassa). Kävijäennätys koettiin 24.03.2008 23.23, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 87 henkeä!