Olen tilannut tuolta romua noin viisi kertaa ja aina samalla myös kavereille, jotta olen vielä saanut säästettyä niissä olemattomissa postikuluissa. Korut ovat tulleet suhteellisen nopeasti, mutta aina kahdessa erässä. Tätä jälkimmäistä erää saa joskus odottaa useamman viikonkin.
Aikaisemmin ei ole ollut mitään valittamista korujen laadusta, mutta tässä viimeisimmässä tilauksessa oli ongelmana, että parin korun kierteet olivat viallisia. Pitänee valittaa asiasta, josko saisi uuden korun tilalle.
Homma on kuitenkin niin, että noi korut ei tuolla maksa käytännössä mitään ja postikulutkaan eivät ole ongelma. Näin ollen en ole nähnyt enää juuri mitään syytä ostaa tavallisista lävistyskorukaupoista mitään.
Sen verran vielä sanottava, että noi eivät ole jääneet koskaan tulliin. Eivät edes Islannissa, missä ollaan kaiken maahan tulevan tavaran suhteen kovin tarkkoja iskemään veroja päälle. Suurimpana syynä varmaankin se, että paketissa on aina lukenut "Samples - no commercial value" eikä siellä tule laskua mukana. Asiaa ymmärtämättömän tullimiehen silmissä pussillinen erivärisiä palloja ja piikkejä ei varmaan näytä erityisen arvokkaalta
