Gootti.net

Gootti.net: Aihe: whispers in the shadow

Tällä sivulla listataan kaikki sellaiset Gootti.net-sivustolla julkaistut jutut, jotka on kytketty aiheeseen whispers in the shadow. Aiheeseen liittyvät jutut listataan julkaisujärjestyksessä siten, että luettelon alkuosassa sijaitsevat tuoreimmat aiheseen whispers in the shadow liittyvät jutut ja vastaavasti artikkelilistauksen lopussa vanhimmat julkaisut. Voit linkittää tälle sivulle käyttämällä linkkiä http://www.gootti.net/aihe/?&a=whispers in the shadow

Whispers in the Shadow: "The Urgency Of Now"

Harmaasävyinen valokuva ihmisestä uppeluksissa veden pinnan alla niin että henkilö näkyy ojentavan kättään ylös pussin sisällä. Julkaistaan 13.4.2018

Goottirokin ja post punkin tekijä Whispers in the Shadow keräsi joukkorahoituspalvelu Pledgemusicin välityksellä lähes 130-prosenttisesti asettamansa tavoitteen. Fanien avulla bändin uusi albumi, järjestyksessä jo yhdeksäs sellainen, kyetään julkaisemaan huhtikuussa 2018. Bändi hoiti vuosien 2008 ja 2014 välillä neljästä yhteen kudotusta kiekosta koostuvan "okkultistisen syklin" valmiiksi ja sen projektin päätyttyä bändiläiset joutuivat miettimään mihin suuntaan Whispers in the Shadow jatkaa. Kuvassa näkyvä "The Urgency Of Now" esittelee yhtyeen suoraviivaisena, raakana ja välittömänä. Biisien sanoitukset käsittelevät ajankohtaisia huolia.

Lue koko julkaisu…

Whispers in the Shadow: "The Cycles Of Time"

Piirros suuresta ympyrästä, jonka seassa ihmisten raajoja ja päitä. Kuvan yläosassa Whispers in the Shadowin logo. Julkaistaan 4.4.2014

Goottirokkia soittava yhtye Whispers in the Shadow tunnetaan itävaltalaisen Ashley Dayourin bändinä, joka puolestaan parhaiten muistetaan goottimetallia ja -rockia soittaneen L’Âme Immortellen kautta. Whispers in the Shadowin viimeisin pitkäsoitto, "The Rites of Passage", ilmestyi vuonna 2012. Nyt bändi julkaisee kahdeksannen levynsä. "The Cycles Of Time" tullaan julkaisemaan huhtikuun alkuvaiheessa saksalaisen Out of Line Musicin kautta.

Lue koko julkaisu…

Whispers in the Shadow: "The Rites of Passage".

Piirros kahdesta naisesta, jolla koristeelliset tulipunaiset leningit, seisomassa toisiaan vasten. Kuvan alaosassa Whispers in the Shadowin logo. Julkaistiin 13.4.2012

Itävaltalainen goottirokkibändi Whispers in the Shadow julkaisi perjantaina uuden studioalbuminsa Solar Lodgen avittamana. Bändin seitsemäs pitkäsoitto on kolmas osa konseptikiekkojen sarjassa. "The Rites of Passage" -levyllä kuullaan runsaasti itämaisien soitinten ääntä, elokuvamaista tunnelmointia ja epätyypillisiä soittimia, kuten dulcimer-lyömäsoitinta. Whispers in the Shadow julkaisi edellisen vuoden puolella uransa ensimmäisen live-DVD:n ja -EP:n. Vuonna 2010 yhtye toi esiin "The Eternal Arcane" -albuminsa.

Lue koko julkaisu…

L'Âme Immortelle julkaisee materiaalia loppuvuodesta.

Itävaltalainen L‘Âme Immortelle (www.lai-music.com) on aktivoitumassa uudelleen vuosia kestäneen horroskauden jälkeen. Yhtyeen mieslaulaja Thomas Rainer, joka pyörittää tämän yhtyeen lisäksi Nachtmahr-sooloprojektia, vihjaa bändin aikovan julkaista uutta musiikkimateriaalia joko loppuvuodesta 2011 tai varhain ensi vuoden puolella. Yhtyeen ura vaikutti päättyneen vuoden 2008 heinäkuussa julkaistuun yhdeksänteen albumiin, nimeltään "Durch fremde Hand".

Mies- ja naislaulajaa sekä live-esiintymisiä varten keikkabändiä käyttävä L‘Âme Immortelle on toiminut vuodesta 1996 lähtien. Musiikillinen tyyli bändin pitkän uran varrella on vaihtunut goottimetallista industrial metalliin ja Neue Deutsche Härteen.

Lue koko julkaisu…

"Gothic Visions Vol II" -kokoelma.

"Gothic Visions Vol II" -goottimusiikkikokoelman etukannessa mustahiuksinen ja -pukuinen goottinainen. Naisen yläpuolella lukee valkoisella kokoelman nimi. Alaosassa monta riviä pientä pränttiä. Julkaistiin 22.11.2010

Järisyttävän laaja goottimusiikin kokoelmalevy "Gothic Visions II" sisältää kahdella CD-levyllä ja yhdellä DVD-kiekolla audiota ja liikkuvaa kuvaa sen verran reilusti, että kaiken tämän kuunteleminen ja näkeminen veisi työpäivän verran aikaa. DVD:lle sisältyy 330 minuutin edestä biisejä ja erikseen 300 minuuttia musiikkivideoita. CD:llä kuullaan 80 minuutin edestä musiikkia. Goottikokoelmasarjan toinen osa ilmestyi marraskuun viimeisellä puoliskolla Echozone-levymerkin kautta. Levy-yhtiö on kerännyt levyillä useita aikaisemmin julkaisemattomia biisejä ja videokuvaa. Kokoelmalla kuullaan muun muassa Whispers in the Shadowin, Wayne Husseyn, Golden Apesin, White Rose Transmissionin ja Shock Therapyn esittämää musiikkia.

Lue koko julkaisu…

Whispers in the Shadow: "The Eternal Arcane".

Whispers In The Shadowin uuden albumin etukannessa näkyy piirros kuolleesta ja lehdettömästä puunrungosta, jonka oksat ovat kuihtuneita ja elottomia. Kuvan alaosassa tummaa taustaa vasten valkoisella värillä goottibändin nimi ja sen alla kaunokirjo Julkaistaan 30.4.2010

Itävaltalainen goottirock-yhtye Whispers in the Shadow (www.noizeart.com) julkaisee 30. huhtikuuta uutta musiikkia oheisessa kuvassa näykvän "The Eternal Arcane" -albumin muodossa. Tusinan verran biisejä sisältävä levy tarjoaa 58 minuutin pituisen kuuntelukokemuksen. Sen kansitaiteen ja 16-sivuisen kansilehtisen graafisen ilmeen loihti Gerhard Simader. Goottikopla soitti jo maaliskuussa albumin ilmestymisen kunniaksi julkaisujuhlan kotikaupungissaan Wienissä. Tapahtumapaikalla myytiin albumin kopioita jo ennakkoon yhdessä bändipaitojen ja muun bänditavaran kera. Lisäksi yhtyeen vuonna 1996 perustanut laulaja-kitaristi Ashley Dayour yhdessä bändin basisti Forkin kanssa olivat yleisön jututettavissa. Dayourin mukaan tuleva kiekko on yhtyeen tähänastisista albumeista monipuolisin.

Lue koko julkaisu…

Whispers in the Shadow: "Into the Arms of Chaos".

Whispers in the Shadowin pitkäsoiton "Into the Arms of Chaos" kannessa myrskyisä tummanharma taivas, jonka keskellä musta piikikäs pallo, jonka päällä jonkinlaisia selittämättömiä symboleita. Kuvan yläosassa yhtyeen logo ja alaosassa kaunokirj Julkaistaan lokakuussa

Wieniläinen Whispers in the Shadow (www.noizeart.com) julkaisee ensimmäiäsen albuminsa lokakuussa 2008. Itävaltalaisen goottiyhtye L‘âme Immortellen kitaristin johtama Whispers in the Shadow soittaa modernia goottirockia, jota tämä debyyttialbumi sisältää aimo annoksen, sillä kiekosta julkaistaan bonus-DVD:llä varustettu ensipainos. DVD-levyllä kuullaan kolmen varttitunnin pituinen konserttitaltiointi, haastatteluja yhtyeen jäsenistä, bonusmateriaalia ja 12-sivuinen kansilehtinen. Keikkataltiointi on Wienissä tehdystä keikasta vuodelta 2008.

Lue koko julkaisu…

Whispers In The Shadow: "A Cold Night".

Whispers In The Shadow -bändin kitaristi vuonna 2004 otetussa promokuvassa. Mies seisoo kitara käsissään harmahtavaa taustaa vasten. Miehellä lyhyet mustat hiukset ja musta paita. Kuvassa kitaristi

Itävaltalainen darkwave-pumppu Whispers In The Shadow (www.noizeart.com) julkaisee yhtyeen kymmenvuotista taipaletta juhliakseen "A Cold Night" -nimisen live-albumin. Ilmestys sisältää materiaalia bändin parhaimmista keikoista — kiekkoa voinee pitää eräänlaisena kokoelmalevynä. Levyn soittolistalta löytyy bändin valitsemia parhaita biisejä ja fanien suosikkeja. Levystä painetaan rajoitettu 1000 kappaleen painos.

Lue koko julkaisu…