Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Viimeksi katsomasi elokuva 3 !

Kirjoittanut: Aditu (Aktiivi)
  • #391
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 02.05.2009 21:47
Crank

Chev Chelios (Jason Statham) on palkkatappaja, joka tehtävän suoritettuaan herää kodistaan ja huomaa olonsa varsin heikoksi. Chelios löytää olohuoneestaan DVD:n, jossa kilpaileva palkkatappaja Ricky Verona kertoo ruiskuttaneensa häneen Pekingin cocktailiksi kutsuttua myrkkyä, ja että hänellä olisi vain muutama tuntia elinaikaa. Chelios lähtee liikkeelle talostaan ja huomaa pian, että adrenaliinitason nousu lieventää väliaikaisesti myrkyn vaikutusta. Chelios lähtee kostamaan hänet myrkyttäneille henkilöille ja hyvästelemään samalla tyttöystävänsä Even (Amy Smart), samaan aikaan kun hän kamppailee pitääkseen adrenaliinitasonsa korkealla. Elokuvan aikana hän kohtaa useita työnantajiaan etsiessään vastalääkettä mysteeriseen myrkkyyn ja saa lopulta selville kuka kaiken takana on.

Actionleffat ovat harvemmin makuuni, mutta tästä oikeasti pidin. Ehkä siksi, että leffa oli tehty pilke silmäkulmassa ja sisälsi paljon hassuttelua kaiken menon ja meiningin ohella. Myös Jason Statham vakuutti roolissaan. Pitänee katsoa juuri ilmestynyt jatko-osakin jossakin vaiheessa
Kirjoittanut: Iiriva (Miss Halloween 2006 & 2007)
  • Lähetetty: 02.05.2009 22:54
Twilight

Nyt sain sitten itsekin katsottua tuon kyseisen elokuvan. Noh, tuota... Ihan hyvästä syystä jätin kirjan näemmä lukematta, koska olisin tylsistynyt kuoliaaksi. Olihan elokuvassa tosin ihaniakin asioita, kuten Edwardin jotkut lausahdukset ja eleet, vaikken näyttelijää mitenkään päin komeana muuten pitänytkään. Vampyyrien perheyhteisö oli myös ajatuksena ihan kiva, mutta minusta tuo oli nyt sellaista amerikkalaista kouluhuttua vähän erilaisemmilla hahmoilla kuin yleensä. Elokuvassa ei ollut mitään koukuttavaa, jotta olisi oikeasti halulla katsonut sen loppuun, mutta katsoin kuitenkin. Isabellaa näyttelevän tytön jatkuva naamanvääntely ärsytti myös. Elokuva oli myös liian hidastempoinen minun makuuni.

Noh, ostos mikä ostos. Varmasti moni teini katsoo elokuvaa sydän lääpällään, ja miksei moni vähän vanhempikin, mutta omasta mielestäni elokuvana se ei vain ole hyvä. Kirjaa lukemattomana en voi tietenkään tuntea koko tarinaa, mutta juu.
Kirjoittanut: Layil (Jäsen)
  • Lähetetty: 03.05.2009 14:18

Lainaus: Iiriva

Nyt sain sitten itsekin katsottua tuon kyseisen elokuvan. Noh, tuota... Ihan hyvästä syystä jätin kirjan näemmä lukematta, koska olisin tylsistynyt kuoliaaksi

Mielestäki kirja on miljoona kertaa parempi, koska ei ole mielestäni yhtä tylsä todellakaan kuin se elokuva. Ei tuo elokuva voita ikinä sitä ensimmäistä kirjaa. Täytyy myöntää, että odotan toiselta elokuvalta enemmän. Luultavasti sen takia, kun ohjaaja vaihtuu. Ehkä sitten saadaan vähän enemmän actionia. Täytyyhän kyllä myöntää, että ensimmäinen kirja jostain kirjasarjasta saattaa olla enemmän sitä "tutustumista" eikä siksi toimi elokuvana kovin hyvin. :/ Lopulta kokonaisuutena ne elokuvat saattaa toimia paremmin ja juu näyttelijöiltä odotin vähän enemmän myös.

Mutta juu... tulipa tässä katsottua eilen Cheetah girls, mikä oli huonoin leffa aikoihin minkä katsoin. Eipä ollut muutakaan tekemistä ja sitten tuli katsottua Miesjahti... noh ihan katsottava oli.
Kirjoittanut: Dark Secret (Jäsen)
  • #394
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 03.05.2009 14:25
Viimeksi katsomani elokuva taisi olla tuo Ring2, joka televisiosta tuli. Pikkuserkku niitä suositteli ja olen kauan kuumeisesti etsinyt että mistä voisi vuokrata. hihii ja tulivat sitte televisiosta ja minä hölmö nukahdin enkä nähnyt puolta tuntia alusta ja siksi jäi vähän sekavaksi mutta ekasta pidin vaikka oli vähän kaunamainen..
Kirjoittanut: BronzeRain (Aktiivi)
  • #395
  • Arvo: Platinagootti+
  • Lähetetty: 04.05.2009 19:38
Ukko puoliksi kiristi leffan katselu seurakseen, joten tuli katsottua Signs. Ihan kelvollinen elokuva, vaikken yleensä pidä UFO filkoista. Toisaalta, tässäpä olikin "syvällisempi" idea kuin pelkästään että toinen maailma hyökkää, ja toteutus oli jotenkin todenmakuinen. Mel Gibsonin näyttelemä päähenkilö käyttäytyi hyvinkin pitkälle niin kuin voisin itsekin kuvitella samanlaisessa tilanteessa käyttäytyväni. Viihdyttävä filmi.
Kirjoittanut: Sarutor (Nimetön)
  • Lähetetty: 04.05.2009 19:54
Twilight just katoin ja tykkäsin hyvä elokuva =)
Saman tyylinen q Blood and Chocolate josta kanssa tykkäsin erittäin paljon.
Kirjoittanut: Layil (Jäsen)
  • Lähetetty: 04.05.2009 20:20

Lainaus: Sarutor

Blood and Chocolate josta kanssa tykkäsin erittäin paljon.

Itse haluaisin tuon leffan nähdä. En oo vaan viel törmännyt siihen.
Kirjoittanut: Sarutor (Nimetön)
  • #398
  • • Muokkasi: Sarutor
  • Lähetetty: 05.05.2009 15:45
Se on kyllä hyvä leffa, Romanttinen kuten Twilight
Kirjoittanut: Sähikäinen (Nimetön)
  • #399
  • • Muokkasi: Sähikäinen
  • Lähetetty: 05.05.2009 15:49
The Crow.. ensimmäinen ja alkuperäinen. taitaa olla viimeisin.

Niin siispä pidempi litania tarvittiin.
Tämä elokuva ei mielestäni juurikaan perusteluja tarvitse..ensinnäkin näyttelijä on varsin sykähdyttävä ja tarina on kiehtova siitä kuinka koko leffa olisi kirottu siellä sattuneiden onnettomuuksien takia joka siis päättyi päänäyttelijän kuolemaan.
Kaipa tämä eräänlainen rakkaustarina on ainakin minun kieroituneessa mielessäni
Ns. elokuva joka ei aukea ihan ensimmäisellä katselu kerralla.. juurikin sellainen mikä on minun mieleeni.
Jotkin kohtaukset tosin huonosti tehtyjä kuten elokuvan ns. loppukohtaus jossa se korppi tiputtaa sen sormuksen sen tytön käteen. se sormus sanoo "kling" miten sormus voi sanoa " Kling" jos se putoaa jonkun käteen.
Kirjoittanut: Heetteri (Ex-inkvisiittori & Miss Halloween 2008)
  • Lähetetty: 05.05.2009 16:31
Vähän pidempiä arvioita ja perusteluita nyt molemmilta edellisiltä postaajilta, kiitooooos! Sarutorillekin pari kertaa asiasta sanonut.

Tämä aihe on suljettu. Et voi lähettää tähän aiheeseen vastausta. Aihe on todennäköisimmin suljettu siksi, että siinä käsiteltävä asia on puitu perinpohjaisesti ja ns. kaluttu loppuun, tai sitten aihe ei ole enää ajankohtainen (jos viestiketjussa on käsitelty esimerkiksi festivaalia tai konserttia), tai sitten samasta aiheesta on ollut keskustelua jo aikaisemmin. Goottifoorumilla on myös tapana sulkea sellaiset viestiketjut, jotka sisältävät sata (100) sivua, ja avata uusi viestiketju samasta aiheesta toisaalla. Voit halutessasi kysyä foorumin valvojilta tai ylläpidolta syytä tämän viestiketjun sulkemisen syistä.

Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 4 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 04.01.2022 03:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 501 henkeä!