Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Viimeksi katsomasi elokuva 3 !

Kirjoittanut: Piiskansiima (Jäsen)
  • Lähetetty: 14.10.2009 20:54
Olen katsellut viime aikoina jotain täysin sattumanavaraisia leffoja telkkarista. Kaikkeen sitä aikaansa kuluttaa

Sunnuntaina jumiuduin katsomaan Michelle Pfeifferin ja Bruce Willisin tähdittämää Tarina Meistä Kahdesta -tekelettä, joka oli ihan mukiinmenevä kertomus siitä miten avioparin suhde rakoilee. Eipä tämä mikään maailmanhistoriaa mullistava taideteos ollut, mutta jotenkin sitä vaan taas lumoutui siitä miten Bruce on hyvä näyttelijä ja jotenkin yllättävän uskottava myös tällaisessa keskinkertaisessa parisuhdedraamassa.

Tapitin sunnuntaina myös toisen leffan nimeltään Ihmisen Pojat. Tässä brittivetoisessa tulevaisuuspläjäyksessä ihmiskunta on yhtäkkiä steriloitunut, tai tarkemmin ottaen kai vain naiset ovat menettäneet kykynsä lisääntyä. Hivenen hämäräksi jäi myös se, miksi juuri Brittein saarille oli niin valtavasti maahanmuuttotunkua että "ylimääräiset ihmiset" vietiin kaupungin kokoisiin siirtolaisleireihin. Leffan idea oli kiintoisa ja näyttelijäkaartikin ihan pätevä (Clive Owen, Julianne Moore, Michael Caine...) mutta jotenkin tämäkin jäi sinne scifilössähdysten harmaaseen massaan. Elokuvan kiintoisuutta kuvasi hyvin se, miten viimeisen puolen tunnin ajan loikin tämän ja CSI:Miamin välillä...

Maanantaina Teema tarjoili kiinalaisen elokuvan Tie kotiin. Suurin osa elokuvasta kulki takaumana ja kuvasi kertojan isän ja äidin rakkaustarinan 1950-luvun pienessä kiinalaiskylässä, kehyskertomuksena oli isän kuolema ja kuinka äiti halusi pitää hänelle perinteiset hautajaiset. Leffassa ei tapahtunut paljoa, mutta se oli suht koskettava. Maisemat olivat komeita ja Ziyi Zhang (Zhang Ziyi, kummin päin se nyt sitten on?) kaunis ja herttainen.
Kirjoittanut: Andy (Jäsen)
  • #682
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 15.10.2009 12:49
Star Wars 4
Kirjoittanut: FilthyVictorian (Aktiivi)
  • #683
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • • Muokkasi: FilthyVictorian
  • Lähetetty: 15.10.2009 13:37
Kunniattomat Paskiaiset

Oli kyllä todella hyvä. Tulee kyllä ilmestymään minun dvd hyllylleni. Sen enempää en nyt kerro.. saatte itse mennä mulkkailemaan elokuviin.
Kirjoittanut: Heetteri (Ex-inkvisiittori & Miss Halloween 2008)
  • Lähetetty: 15.10.2009 16:35

Lainaus: Andy

Star Wars 4


Vähän rakentavampaa keskustelua, kiitos. One-linerit eivät lisää mitään kiintoisaa ketjuun.
Kirjoittanut: neo_shaman (Aktiivi)
  • #685
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 15.10.2009 19:09
Onpa kulunut aikaa kun viimeksi olen täällä häiriköinyt... Laiskuus kai iskenyt.

No, tulipa katsottua kaikki Indiana Jonesit yhtenä sokerihumalantäyteisenä yönä, mutta minun osaltani elokuvaelämys keskittyi pitkälti mietteeseen ovatko leffat HD:nä vai eivät. Sen jälkeen tuli katsottua Twilight, joka ei lukeudu niihin leffoihin jotka paranevat joka katselukerta.

Pari päivää sitten katsoin The No 1 Womens' Detective Agency [Naisten etsivätoimisto nro. 1], joka pohjautuu Alexander McCall Smithin kirjoihin. Äitini sattuu olemaan tykästynyt ko. kirjoihin ja osti tämän uuden leffan DVD:llä.
Pidin kyllä paljon - ihanan lämminhenkinen elokuva josta tuli hyvälle tuulelle. Juonikin oli nokkela, vaikka en voikaan kirjoihin verrata kun niitä en ole lukenut.

Tänään katselin Mary Poppinsin, kun kävin eilen illalla katsomassa Kansallisteatterissa Maija Poppanen -musikaalin. Tästäkin elokuvasta tulee vaan aina niin hyvälle tuulelle. Parasta on musiikki ja tajuttoman kaunis Julie Andrews.
Kirjoittanut: Kalmankoura (Jäsen)
  • #686
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 19.10.2009 23:34
kolme viimisintä katsomaani elokuvaa

The beyond

oli hyvä, mutta oisi voinut olla paremmikin, yllättävä ja erikoinen loppu, kulttikauhua, josta tykkäsin, ja onnistu tosi hyvin pitmään otteessaan loppuun saaka.

Wall-E
Alkoi hyvin, mutta jotekin huononi loppua kohden. Ihan ovela ja hauska kuitenkin.

Secretary
Katsoin juuri lauvantaina kaverin kaa uudestaa, ko ei keksitty äkkiseltää muutakaa leffaa.
eräs toinen kaveri suositteli aikoinana kovasti, joten oletin että ei voi olla huono. Eikä ollutkaan.
Suosittelen itsekin kaikille vähässäkin määrin s/m henkisille ihmisille tai siitä kiinnostuneille.
Kirjoittanut: Sarutor (Nimetön)
  • Lähetetty: 21.10.2009 23:08
Trick 'r Treat
http://www.horror-movies.ca/AdvHTML_Upload/trick-r -treat-dvd-art.jpg

Trick 'R Treat vie Creepshow - yöjutun ja Kauhua kryptasta -sarjan tyylin uusiin kauhistuttaviin syvyyksiin tarjoilemalla neljä toisiinsa nivoutuvaa tarinaa halloween-yöstä.

Hieno ja toimiva elokuva ja tässä yön mittaan vielä kattoa The Hills Run Red
Kirjoittanut: Kryonik (Jäsen)
  • #688
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 22.10.2009 00:30
Tänään katsoin Orpokodin (El Orfanato) toisen kerran, kaverit ensimmäistä kertaa. Osasivat siis varautua säikyttelyihin aina kun minä aloin siristellä silmiäni ja käännellä päätäni

Tuo menee kyllä omaan top 3:een pelottavimmissa kauhuelokuvissa. Arvostan leffoja, joissa kauhu luodaan tunnelmalla, eikä hirviöillä ja väkivallalla. Ongelma niissä on vain se, että ne jäävät usein vaisuiksi, mutta Orpokoti ei jäänyt. Elokuvan nähneet tietävät meedio-kohtauksen, jonka aikana ainakin itselleni tuli valtavan ahdistunut olo ja kurkkua alkoi kuristaa, vaikka mitään ei varsinaisesti näytetty, vaan pelkillä mielikuvilla luotiin hirvittävä tilanne. Vaikuttava elokuva.

(Heh, kaksi muuta top3:eeni kuuluvaa leffaa ovat Marttyyrit ja The Descent, eli juurikin väkivaltaa ja hirviöitä.)
Kirjoittanut: FilthyVictorian (Aktiivi)
  • #689
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 22.10.2009 17:17

Lainaus: Kryonik

Tänään katsoin Orpokodin (El Orfanato) toisen kerran, kaverit ensimmäistä kertaa. Osasivat siis varautua säikyttelyihin aina kun minä aloin siristellä silmiäni ja käännellä päätäni


Hmmm... Olen itsekkin katsonut kyseisen pätkän, eikä oikein iskenyt. Ei pelottanut. eikä jännittänyt missään kohtaa. Harmitti vain jälkikäteen, että pitipä tuohonki paskaan tuhlata aikaansa. Äh. Mutta mutta..
Kirjoittanut: Sarutor (Nimetön)
  • Lähetetty: 22.10.2009 21:27

Lainaus: FilthyVictorian

Orpokodin (El Orfanato)

Erittäin hyvä elokuva

Tämä aihe on suljettu. Et voi lähettää tähän aiheeseen vastausta. Aihe on todennäköisimmin suljettu siksi, että siinä käsiteltävä asia on puitu perinpohjaisesti ja ns. kaluttu loppuun, tai sitten aihe ei ole enää ajankohtainen (jos viestiketjussa on käsitelty esimerkiksi festivaalia tai konserttia), tai sitten samasta aiheesta on ollut keskustelua jo aikaisemmin. Goottifoorumilla on myös tapana sulkea sellaiset viestiketjut, jotka sisältävät sata (100) sivua, ja avata uusi viestiketju samasta aiheesta toisaalla. Voit halutessasi kysyä foorumin valvojilta tai ylläpidolta syytä tämän viestiketjun sulkemisen syistä.

Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 4 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 04.01.2022 03:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 501 henkeä!