Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Viimeksi katsomasi elokuva 3 !

Kirjoittanut: Malys_ (Jäsen)
  • Lähetetty: 11.01.2010 20:41
Avatar, visuaalisesti hieno ja näyttävä leffa. Mutta jotenkin elokuva kuitenkin kaikessa mahtipontisessa näyttävyydessään jäi melko vaisuksi.
Ehkä odotukset oli hieman korkeammalla tämän suhteen kuin yleensä ns. tavan leffoja katsoessa, onhan tätäkin vouhkattu jo jonkin aikaa ja ensisijaisesti mainostettu juurikin suuren budjetin leffana... Jotenkin olettaisi että tämän tason leffaan olisi mm. valittu hieman parempia näyttelijöitä ja itse juonikin oli kuin suoraan Amerikan intiaanien ja valkoihoisten välisestä sotimisesta (se vaan että yleensä nämä länkkärileffat ovat vaikuttaneet enemmän, vertaen vaikkapa Tanssii susien kanssa.).

Kyllähän tämän katsoi ja omaankin leffahyllyyn ehkä voi hankkia sitten joskus, mutta näin päällimäisenä ei nyt jäänyt mieleen kuin hervoton päänsärky...>.<
Kirjoittanut: Iiriva (Miss Halloween 2006 & 2007)
  • Lähetetty: 11.01.2010 22:48

Lainaus: Malys_

juonikin oli kuin suoraan Amerikan intiaanien ja valkoihoisten välisestä sotimisesta.


Niinpä niin...

Avatar vs. Pocahontas
Kirjoittanut: Nordis (Jäsen)
  • Lähetetty: 12.01.2010 00:08
Viikonloppuna tuli katseltua seuraavanlaista laatuviihdettä:

Who framed Roger Rabbit?
Olin nähnyt leffan viimeksi joskus kuusivuotiaana joten en muistanut siitä juuri mitään. Animaation taso sai leuan lattiaan ja muutenkin leffa oli todella viihdyttävää koohotusta alusta loppuun. Juuri tätä on hyvä viihde

Attack of the 50ft. woman
Luulin hankkineeni alkuperäisen 50-luvun tekeleen, mutta leffa paljastuikin vuoden '93 remakeksi jollaista en tiennyt edes olevan olemassa. Kun pettymyksestä oli toivottu, osoittautui tämäkin ihan kelvolliseksi b-luokan hupailuksi. Mikäpä olisi viihdyttävämpää kuin jättinainen hajoittamassa pahvitaloja Toistamiseen tätä tuskin tulee kuitenkaan katsottua.

Red Scorpion
Kasaritoiminta on ollut aina sydäntä lähellä ja tämä oli varmaan kolmas kerta kun näen kyseisen leffan. Dolph Lundgren on spetsnaz joka tajuaa että kommunismi on pahasta ja vapauttaa kokonaisen afrikkalaisen valtion siitä käyttäen hyväkseen hidastettuja ampumakuvia, one-linereitä ja valtavasti räjähdyksiä. Toimii niin maan loistavasti.
Kirjoittanut: DarkQueens (Jäsen)
  • #764
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 12.01.2010 04:29
Hellraiser menee tälleen flunssaa podettaessa
Kirjoittanut: Malys_ (Jäsen)
  • Lähetetty: 12.01.2010 14:55

Lainaus: Iiriva

juonikin oli kuin suoraan Amerikan intiaanien ja valkoihoisten välisestä sotimisesta.



Niinpä niin...


o_O Justiinsa nuin.
Tosin en tarkoittanut ihan todellisuuteen perustuvaa historiaa vaan lähinnä peruslänkkärileffoja johon ympätty romantiikkaa, peruskuvio siis... Mikäli tässä nyt oli pienestä piikistä kyse tuota kieltämättä tyhmää lausettani kohtaan.? Itseilmaisu nollassa toisinaan, myönnän...:/
Kirjoittanut: FilthyVictorian (Aktiivi)
  • #766
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 12.01.2010 17:11

Lainaus: Malys_

Avatar,


Itse irvistelin jo koko elokuvan mainoksille. Sinisiä miehiä joilla on outo nenä(kö?).
Kirjoittanut: Malys_ (Jäsen)
  • Lähetetty: 12.01.2010 17:30

Lainaus: FilthyVictorian

Itse irvistelin jo koko elokuvan mainoksille.

Meidän ei pitänyt mennä katsomaan koko elokuvaa mutta niin sitä huomattiin istuvamme 3D-lasit nenällä ja ihmettelemässä valkokankaalla poukkoilevia sinisiä pitkähäntäisiä hokutipokkuksia. No kuten sanottu, olihan se ihan kiva leffa loppujen lopuksi puutteistaan huolimatta, varmasti ainakin parempi kuin leffaa edeltävä mainos tulevasta 3D-piirretystä missä satoi hampurilaisia taivaalta...
Kirjoittanut: UndyingDreams (Mister Halloween 2008)
  • #768
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 12.01.2010 22:52
Twilight - New Moon

Käytiin tyttöystävän kanssa teatterissa katsomassa. Mielestäni parempi kuin ensimmäinen elokuva, vaikkakin koko sarja ei nyt ole mielestäni yhtään niin ihmeellinen kun se vaikuttaa olevan. Mutta ei ihan huonokaan. Ihan ookoo, ja lainaa sopivasti Anne Ricen vampyyrinä olemisen sääntöjä ja lainalaisuuksia, joista pidän :>

Ärsyttävää kun aina kun tulee joku tällainen hypetysjuttu, niin pitää joko vihata sitä tai olla typerä teini-cullenfani ja rakastaa sitä, sen sijaan et vois vaan suhtautuu siihen normaalisti...
Kirjoittanut: Heetteri (Ex-inkvisiittori & Miss Halloween 2008)
  • Lähetetty: 17.01.2010 10:25
Käytiin eilen Jonepeikon, Piiskiksen ja Blackratin kanssa Tennarissa katsomassa Zombieland. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille fiksun huumorisplatterikauhun ystäville, jäi hirmu hyvä mieli, vaikka Piiskansiima sanoikin että oli vähän pelottava. Tykkäsin!
Kirjoittanut: Nordis (Jäsen)
  • Lähetetty: 17.01.2010 13:50
Törmäsin vahingossa leffaan nimeltä Santa's slay ja traileri oli sen verran loistava että pakkohan tuo oli hankkia katsottavaksi Ihan kelpo pläjäys jolle sai jopa nauraa melko usein, mutta valitettavasti parhaat pätkät näki jo trailerista ja loppu oli suorastaan pettymyksen aiheuttava sössössöö. Viihdyttävä moderni b-raina jota tuskin tulee toiste katsottua.

Tämä aihe on suljettu. Et voi lähettää tähän aiheeseen vastausta. Aihe on todennäköisimmin suljettu siksi, että siinä käsiteltävä asia on puitu perinpohjaisesti ja ns. kaluttu loppuun, tai sitten aihe ei ole enää ajankohtainen (jos viestiketjussa on käsitelty esimerkiksi festivaalia tai konserttia), tai sitten samasta aiheesta on ollut keskustelua jo aikaisemmin. Goottifoorumilla on myös tapana sulkea sellaiset viestiketjut, jotka sisältävät sata (100) sivua, ja avata uusi viestiketju samasta aiheesta toisaalla. Voit halutessasi kysyä foorumin valvojilta tai ylläpidolta syytä tämän viestiketjun sulkemisen syistä.

Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit