Gootti.net

Musiikillinen historianne ja (toivottavasti) tulevaisuutenne

Kirjoittanut: FrozenCorpse (Aktiivi)
  • Lähetetty: 29.04.2008 17:48
Ala-asteella tykkäsin smurffeista ja iskipä jo silloin mm. iron maidenkin. Jossain välissä tykkäsin HIM:istä, Negativestä, rapki meni siinä , kunnes legenda kaveri tutustutti mut Gunnareihin, Skid Rowhun ja kamuihin ja siitä se sitte alkoi mennä metallimmaksi ja tässä sitä ollaa vieläkin.
Kirjoittanut: neo_shaman (Aktiivi)
  • #32
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 13.07.2008 20:55
Varhaisin muistoni on ajoilta, kun olin kolmivuotias; muistikuvassa keinun huoneenioviaukkoon kiinnitetyssä keinussa ja kuuntelen the Beatlesin "Ticket to Ride"a. Isäni on hillitön the Beatles -fani, eivätkä vanhempani ikinä ole soittaneet minulle ja veljelleni ns. lastenmusiikkia. ABBA, the Beatles sekä the Rolling Stones liittyvät varhaislapsuuteeni. Smurffeja kuuntelin paljon, mutta siihen vaikutti varmaankin paljon se, että uusi levy ilmestyi aina syntymäpäivieni aikaan isäni levy-yhtiöltä, joten saimme sen aina kotiin ilmaiseksi Aikoinaan myös veljeni suosikit the Offspring sekä Papa Roach kuuluvat muistoihini, ompahan minulla yhä pari Offspringin vanhaa kiekkoa levyhyllyssä.
Suurinpiirtein kolmannen/neljännen luokan tienoilla kuuntelin paljon 80-luvun hardrock klassikoita, sekä Deep Purplea, AC/DCtä, Uriah Heepiä ja muuta vastaavaa, jotka tarttuivat minulle veljeltäni. Satunnaisesti myös Jerry Lee Lewis, Chuch Berry ja Eddie Cochranin klassikot pyörivät levysoittimessa, mutta suurin oli ehdottomasti Elvis. Kingin levyjä tuli kulutettua jos mitä! Toisena Kingin jälkeen tuli Andrew Lloyd Webberin musikaalin Cats -sountrack. Olin nähnyt Catsin livenä Hartwall areenalla joskus 2000-luvun aluilla pitkään sitä fanitettuani.
Koska vanhempani ovat niin ihania, he antoivat minulle käteen joskus 9- 10-vuotiaana David Bowien Ziggy Stardustin sekä Lou Reedin Transformerin. Pidin paljon Bowien musiikista, sekä glamrockista. 70-luvun musiikki tuli muutenkin tutuksi Pink Floydien ja Led Zeppelinien myötä.
Joskus 10-vuotiaana armottomana AC/DC ja Iron Maiden diggarina löysin faijani levyhyllystä Sex Pistolsin Never Mind the Bollocksin. Sen jälkeen minulle iski hillitön punk-buumi, jolloin kalusin läpi Sex Pistolsin, the Ramonesin, the Clashin sekä joukon muita bändejä joiden levyjä löysin, ja Cash from Chaos -punk kokoelman. Säästin samoihin aikoihin omista viikkorahoistani itselleni luotivyön joka maksoi 50 euroa, ja herranjumala olin siitä ylpeänä Lontoossa käydessä mukaan tarttui kolme Sex Pistols paitaa, juliste, PVC-penaali (yhä käytössä) sekä kirja Sid Viciousista ja John Lydonin elämänkerta.
Joskus 11-12 vuotiaana seurasin musiikkilehdistöä ja kuutelin paljon levyjä mitä niissä arvosteltiin, kuten Interpol, Muse, Radiohead, Placebo tulivat minulle tutuksi. Interpolin Anticsia hehkutettiin joka lehdessä ja verrattiin Joy Divisioniin, joten minun oli pakko kuulla Joy Divisionia. Lainasin Substance -kokoelman kirjastosta. Siihen ihastuttuani etsin wikipedian kautta tietoa bändistä ja samanlaisia bändejä; tuloksena oli Bauhaus.
12-vuotiaana suurimmat nimet olivatkin Joy Division, Bauhaus, Nine Inch Nails sekä Marilyn Manson. Manson vaikutti elämääni todella suuresti. Nämä bändit painottivat sen aikaista elämääni, ja päiväkirjassani on monia lainauksia sanoituksista yms. Placebon uuden Meds -albumin myötä sekin nousi erittäin nopeasti sinne NINin ja muiden rinnalle.
Yläasteikäisenä tulikin sitten kuunneltua jo aivan kaikkea. Industrial, thrash-metal, powermetal, hard rock sekä suomalainen vaihtoehtomusiikki olivat ehkä 7-luokalla suurinta, Mike Oldfieldin instrumentaaliprogen ja Mani Street Preachersin kanssa. Sen jälkeen iski goottirock lujempaa. Halusin kuulla lisää Bauhausin ja JDn kaltaisia bändejä. Sitten tulikin kaikki Sisters of Mercyt, Fields, Siouxsie (johon olin tutustunut jo punkin kautta), the Cure yms... Ja tässä sitä ollaan.
Kirjoittanut: Dragonfly (Jäsen)
  • #33
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 01.08.2008 15:05
Isä kuunteli koko lapsuuteni ahkerasti musiikkia (esim. Pink floyd, uriah heep, iron maiden, ELO, Juice leskinen ym.) ja itse kuuntelin vielä ahkerammin siinä sivussa. Aloin kuulemma autossakin valitsemaan isän kasetteja kuunneltavaksi kun olin vasta neljän Eli tässä siis varhaisimmat vaikutteet musiikista, kiitos isän, ja jopa äidin( äitini tykkää judas priestista ).

Itselläni alkoi musiikin kuuntelu ja ostelu joskus kun olin 8 vuotias nassikka. Sain äitini vanhan mankan ja siitä se ajatus sitten lähti. Ensin ostelin vain muutaman kasetin ja enimmäkseen tuli nauhoitettua biisejä eri radiokanavilta. vuonna -97, ollessani siis 9 vuotias , pyysin joululahjaksi uutta radiota, jossa olisi cd soitin. Pesulta tullessani, huomasin kuusen alla suhteellisen ison paketin, minun nimelläni varustettuna.

Ensimmäinen levyni taisi olla... tai no, en kyllä muista mikä se on ollut. Ei taida olla tallessa enään .

Esimmäinen minkä muistan ostaneeni oli Apulannan Kolme.

95-01
Ala-asteen musiikkimakuni oli siis aika laidasta laitaan. Kuuntelin Suomi"punkia", ihan perus purkkapoppia ja monien luokkakavereiden ihmetykseksi jopa Pink Floydia.
Olin ala-asteella luokkani silmätikku, osittain koulukiusattu ja tästä syystä (varmaan, ehkä) erittäin helposti omassa maailmassaan elävä tyttö. olihan mulla myös niitä hyviä kavereita, mutta kyllä hekin osasivat puukkoa vääntäää haavassa, etenkin musiikin suhteen. Muistan vieläkin ystäväni sanoneen, että minun musiikkini hävettää häntä. Yläasteellla pulkat alkoivat heillä musiikin suhteen kääntymään, ja minusta uhkasi tulla "suosittu".

01-04
Yläasteella musiikkiin tuli huimasti lisäyksiä, goottirock, metalli parhaimmillaan, industrial, postpunk ja punk. Tuli jopa blackmetallia kuunneltua siinä 14-16 vuotiaana paljon.
Levyhyllyt alkoivat täyttyä ja matikan vihkot täyttymään piirrustuksilla ja biisien sanoilla.
Killing Joke ja Nine Inch Nails olivat minun kytkökseni vielä syvemmälle tähän maailmaan. Enkä ole vieläkään ajatellut päästää niistä irti
Kirjoittanut: Kryonik (Jäsen)
  • #34
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 25.09.2009 21:28
Levyhyllyn noloimmat-ketju inspiroi minuakin vastaamaan tähän

Aikakoneen "Toiseen Maailmaan" ja Captain Jackin "The Mission" olivat ensimmäiset omat cd-levyni vuonna 1996. Sitä ennen musiikkia kuuli lähinnä Jyrki-ohjelmasta, MTV:ltä ja radiosta, joista kavereiden isommat sisarukset nauhoittivat videoita ja biisejä. Siitä eteenpäin musiikkimaku oli pitkälti massasuosion sanelemaa, yhden hitin europop-ihmeiden levyt ostettiin ja Spice Girls oli kovinta maailmassa. Jo tuolta ajalta muistan kuitenkin, kuinka hyvältä kuulostikaan Stratovariuksen Kiss of Judas-biisi, jonka videon näin Jyrkissä koulusta tultuani. Semmoinen HEVI tuntui kuitenkin vielä liian rajulta ainakaan julkisesti tykättäväksi, kun videossakin vallan kirkossa pyörittiin.

Luokallani sattui olemaan poika, joka oli kova Iron Maiden-, Van Halen- ja Stratovarius-fani ja hän lainasi minulle Stratovariuksen levyn vuonna 1999. Myös Nightwishin Oceanbornin ostin noihin aikoihin, kun tykkäsin radiossa kuulemistani Walking in the Air- ja Sleeping Sun-biiseistä. Siitä lähtien olinkin die hard-Stratovarius-fani monta vuotta, kunnes tutustuin raskaampaan metalliin Children of Bodomin myötä. COB olikin seuraava kova fanituksen kohde, kunnes löysin folk- ja blackmetallin. Moonsorrow on edelleen yksi kovimmista bändeistä ikinä, eivätkä he ole mielestäni tehneet yhtäkään huonoa levyä. Moonsorrowin, Finntrollin ja Bathoryn kuunteleminen muuttivat ajatus- ja arvomaailmaani kovasti ja osan sen ajan mietteistäni allekirjoitan yhä, vaikka tietty mustavalkoisuus onkin lieventynyt.

Vuonna 2002-2003 internet oli jo arkipäivää meidänkin taloudessamme, ja musiikkia oli jo helppo löytää sen syövereistä. Aloin kaipailla myös elektronisempia sävyjä musiikkiini, vaikka folkmetalli upposi edelleen. Joidenkin industrialmetallikokeilujen (The Kovenant, Thyrane) jälkeen törmäsin melko sattumalta Apoptygma Berzerkiin, ja se oli menoa. Ymmärsin, että konemusiikki voi olla muutakin kuin aivotonta amispoppia, ja halusin löytää lisää. Sillä tiellä olen yhä, elektroninen musa maistuu monessa muodossa ja metallikin yhä silloin tällöin. En enää ole yhtä tarkka genrerajoista kuin nuorempana, jolloin "hevi oli paskimmillaankin parasta", vaan kuuntelen (omasta mielestäni) Hyvää Musiikkia. Mp3-soittimessa taitaa olla samaan aikaan Reginaa, Alek Szahálaa, Manowaria, Eläkeläisiä, VNV Nationia, Michael Jacksonia ja Hocicoa.
Kirjoittanut: Sharida (Jäsen)
  • #35
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 02.10.2009 00:46
Musiikki oli minulle todella tärkeää jo lapsena. Kuulemma minulla oli jo konttausikäisenä tapana tuijotella MTV:ltä Madonnaa sekä kumppaneita ja samalla heijailin itseäni vatsalla kelliessäni puolelta toiselle musiikin tahtiin Minä olin meidän perheestä se ainoa lapsi joka oikeasti kuunteli musiikkia, veljieni tapana oli vain lähinnä riehua musiikin tahtiin. Tämän lisäksi tuli oltua muskarissa ja ties missä laululeikkikerhoissa äidin kanssa eikä se nyt ainakaan pahaa ole tehnyt, päin vastoin. Pianoa aloin soittamaan 8-vuotiaana ja sitä treenailin kolmisen vuotta, en kuitenkaan koskaan oikein päässyt hommaan sisään niin loppui sekin melko varhaisessa vaiheessa. Suihkulaulamisen lisäksi on tullut kokeiltua myös niin rumpujen, kitaran kuin bassonkin soittamista.

Oikeastaan ensimmäiset bändit, joita rupesin kuuntelemaan, olivat pitkälti samoja kuin suuresti ihailemallani isoveljelläni. Löytyi Jon Bon Jovia, Prodigya jne. Ala-asteen alussa tietenkin tuli kuunneltua Spice Girlsit, Bäkkärit ja muut perusjutut puhki. Vasta yläasteelle siirtyessä rupesin vähän tiedostamaan, että muutakin musiikkia on kuin sitä radiossa soitettavaa ja rupesin jostain syystä haalimaan metallia levyhyllyyni. Kaipa se siinä angstin ja ahdistuksen pyörteissä tuntui siltä oikealta jutulta. Aluksi lähdettiin liikkeelle perinteisellä Sentenced, Charon, Type O Negative, Lacuna coil, Paradise lost, In Flames linjalla, joka yläasteen lopuilla rupesi vaihtumaan sitten Emilie Autumniin, The Sisters of Mercyyn, VNV Nationiin jne. Näillä eväillä mentiin lukion ajan koko ajan haalien lisää uusia tuttavuuksia levyhyllyyn ja tietokoneella. Jossain vaiheessa metalli rupesi tippumaan pois kun tilalle vaihtui tanssittavampaa sekä elektronisempaa kamaa aina Combichristin tykityksestä Unheiligin tunnelmointiin. Tällä hetkellä olen musan suhteen melko avoin ja kuulostelen aktiivisesti uusia tuulia. Paikallisissa teinihelveteissä, joita myös yökerhoiksi kutsutaan, käydessäni olen myös omaksunut jonkinlaiset tiedot tämän päivän poppikultuurista, että osaan sitten liikuttaa muutaman tuopin jälkeen lanteita jotenkin sinne päin, mutta kyllä se sydän silti kuuluu synkemmälle musiikille.
Kirjoittanut: Nikkisuicide (Jäsen)
  • #36
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 31.08.2011 19:32
Olin kolmivuotiaana sisäistänyt isäni muusikonleiman, mutta ei proge silloin minuun oikein pudonnut... Varsinkaan englanniksi. Viisivuotiaana äitini osti HIMin Razorblade Romancen ja se kolahti minuun, kuin tiili kallooni vaikken sanoista ymmärtänyt yhtään mitään. Kahdeksanvuotiaana ostin oman kitarani ja tälläkin hetkellä veivailen osittain samoja biisejä kuin silloin. Ensimmäinen oppimani kappale oli When Love and Death Embrace. (artistia en uskalla edes mainita/se on suomen mittapuulla yleistietoa) Ensimmäisen bändini perustin keväällä 2007 ja samassa orkesterissa soittelen vieläkin ainoana perustajajäsenenä.
Kirjoittanut: Wormboy (Jäsen)
  • #37
  • Arvo: Mahtigootti
  • • Muokkasi: Wormboy
  • Lähetetty: 19.07.2012 22:33
Ihan pienenä tykkäsin hirveästi NylonBeatista. Osaan edelleen Satasen Lainan ulkoa ja voivoivoi niitä muistoja kun se tulee radiosta
Sitten tuli Nightwish ja ensimmäinen itse ostamani levy oli Oceanborn. Löysin telkkarista semmosen kanavan kun TheVoice(silloin kun sieltä tuli vielä musiikkia) ja sieltä löysin System Of a Downin, Rammsteinin, HIMin, Apocalyptican ja Stone Sourin, tykkäsin hirveästi MyChemicalRomancesta myös noihin aikoihin. Kolmannella luokalla isoveli näytti Youtubesta mulle Dimmu Borgirin Progenies of the Great Apocalypsen ja ihastuin siihen.
Sitten veli osti mulle 11-v synttärilahjaksi Children Of Bodomin Blooddrunkin.
Olin ihan älytön COB fani sen jälkeen vähän aikaa. Bodomin foorumia ja haastatteluja lukiessani löysin paljon hyviä bändejä ja englannintaitoni kehittyivät aivan älyttömästi, siksi enkunkokeista tuleekin melkeinpä pelkkiä kymppejä
Vitosluokan keväällä löysin Marilyn Mansonin, ja sen kautta taas niin paljon hyviä bändejä. Twiggy Ramirez ja Marco Hietala innostuttivat minut soittamaan bassoa, ja soitan muuten edelleen.
Viime kesänä katselin deviantArtista jotain kuvia ja vastaan tuli kuva Joji Greystä. Hänen tumblr sivun avatessani pärähti soimaan the Cure, jonka takia löysin lisää tällaisia samantapaisia bändejä.

Olen periaatteessa omistanut elämäni musiikille, kaikki rahat menee levyihin ja bändien fanituotteisiin. Levyjä olen keräillyt aika kauan ja nyt niitä on lähes 200.
Laulan ja soitan bassoa, viulua ja pianoa. Kirjoittelen myös omia biisejä, mutta eine nyt mitään mestariteoksia ole, jotain ihme rämpytystä mutta kuitenkin.
Kirjoittanut: Vanadium-I-Ching (Jäsen)
  • #38
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 18.12.2013 16:33
Öhm, tästähän saisi kirjan, oman musikaalisen omaelämänkerran aikaiseksi. Mitenköhän vastaan tähän viestiketjuun järkevissä mitoissa.

No, ensi alkuun täytyy sanoa, että kun olin lapsi ja varhaisteini, minut erotti suurimmasta osasta muista ikätovereistani kaksi asiaa. Ensinnäkin, minulla ei ollut tietokonetta, eikä näin ollen mahdollisuutta päivittäin surffailla netissä ja tehdä musikaalisia tai esim. goottikulttuuriin tai mihinkään muuhunkaan valtavirrasta poikkeavaan liittyviä löytöjä. Näin ollen varhaisteininä kuuntelin paremman puutteessa sitä mainstream-musiikkia, joka parhaiten vastasi "tarpeitani".
Toiseksi, kun kaikilla muilla oli cd-levyjä, minulla oli c-kasetteja, koska minulla oli pelkästään c-kasettimankka 14-vuotiaaksi asti. C-kasetteja ei edes saanut Suomesta, joten ostin ne harvat ulkomailta, ja niistä harva oli hyviä.

Ensimmäiseksi todelliseksi lempibändiksi (jos spaissareita ei lasketa) muodostui Linkin Park 11-vuotiaana niiden ekan levyn aikoihin. Tykkäsin myös Evanescenscestä ja Limp Bizkitistä siinä 11-13 v:nä erinäisen popin ja teknon ohella.

14-vuotiaana aloin tosissani kuunnella musiikkia ja valita itse mitä kuunnella. Minulla oli tuolloin outo indie ja poprock -kausi, kun kuuntelin sellaisia bändejä kuin Mumiy Troll, Mew, Zemfira ja Carpark North. Normaalisti en kuitenkaan kuuntele mitään vähänkään kitarapitoista.
Toisen poikkeuksen musamakuuni muodosti hevi, jota kuuntelin esim. 15-vuotiaana, mutta olen sittemmin löytänyt vaihtoehtoja heville, joissa on vähän samanlainen tunnelma, mutta kitaroiden tilalla jyräävät koneet.

15-vuotiaana löysin Depeche Moden, ja siitä tuli lempibändini aina nykypäivään asti. DM:ssa on kaikki kohdallaan. Erikoiset synamusat, Daven laulutapa ja -ääni ja eteerisen synkeä tunnelma.
15-17-vuotiaana kaksi lempibändiäni oli Depeche Mode ja Marilyn Manson. Lisäksi pidin suomalaisesta End of You:sta, joka soitti melodista elektronista metallia, sekä Rammsteinista.
Tutustuin ensin uudempaan Depeche Modeen, enkä heti lämmennyt niiden vanhoille kasarilevyille, mutta opin pian pitämään niistä ja tutustuin muihin kasari-synthpop -bändeihin. Fanitin esimerkiksi joskus 16-vuotiaana Soft Celliä. Johtunee Marcin vastustamattomasta persoonasta ja ulkonäöstä...

The Crüxshadows oli ensimmäinen enemmän tai vähemmän goottibändi, jonka löysin, kun olin juuri täyttänyt 17. Huomaan jälkeenpäin, että samoihin aikoihin aloin totisesti kaivata levykokoelmaani sellaista musiikkia, jota myöhemmin tajusin kutsuttavan industrialiksi, ja myös sellaista "kauhuleffamusaa" jonka tiedän nykyään dark ambientiksi. Mutta minulla ei ihan heti ollut keinoja löytää moista musiikkia. Siksi villiinnyin jostain Chris Vrennan "American McGees Alice"-peliin säveltämästä creepystä taustamusiikista ja kuuntelin Mansonin oudoimpia tekeleitä.

Kun olin 17-vuotias ilmestyi myös Eleanoora Rosenholmin eka levy, josta luin lehdessä ja ostin sen saman tien. Semisynteettistä indiepoppia. Löysin myös sellaisen erikoisuuden kuin Nurse With Wound.

Einstürzende Neubautenin löytö juuri täytettyäni 18 v. oli eräänlainen käännekohta. Siitä asti olen kuunnellut industrialia.Voisi sanoa, että alkuun kuuntelin puhtaasti alkuperäistä kasari-industrialia, ja suhtauduin jotenkin ylenkatseellisesti siihen uudempaan musaan, jota monet kutsuivat industrialiksi, mutta joka on itse asiassa electro-industrialia, aggrotechiä ja 2000-luvun "EBM":ää tms.. Joka tapauksessa, noihin aikoihin sanalla EBM oli minulle negatiivinen kaiku. Ainoa electro-indutrial -bändi, josta tykkäsin oli KMFDM.
18-vuotiuden lopussa ja 19-vuotiuden alussa (eli vuonna 2009) industrialin huudattaminen vaimeni, ja pitäydyin jonkun aikaa synthpopissa, (DM, DAF, Kraftwerk).

Elämääni tuli taas uusi käänne kun joulukuussa 2009 löysin Front Line Assemblyn '89 ja '90 levyt ja Front 242:n ja aloin kuunnella oldshchool-EBM:ää. Kuuntelin sitä koko vuoden 2010, 2011, 2012 ja aina edelleen. Oldschool EBM taitaa olla juuri sitä, mitä olen koko ikäni etsinyt, ja jossa vahvistuu ne piirteet joista Depeche Modessa eniten tykkäsin. Vuonna 2010 kuuntelin Fronteja ja Nitzer Ebbiä, kesällä 2011 löysin And Onen, josta tuli minulle eräänlainen vara-Depeche Mode, ja 2012 löysin miljoona muuta hyvää EBM-bändiä, vain muutamaa mainitakseni: Orange Sector, Spetsnaz, Jäger 90, Digital Factor, Mekanik Disorder, Astma, Pinsel Liest!, Plastic Noise Experience, Paranoid, DRP, 2nd Communication. Aloin olla asian ytimessä. Kolme viimeksi mainittua ovat jokseenkin harvinaisuuksia.

Vuonna 2011 perehdyin myös dark ambient -musiikkiin, ja kuuntelen sitä aina välillä, kun ei tee mieli kuunnella mitään, mutta on pakko kuunnella jotain, ja DA käy hyvästä taustamusiikista.

Olen viime aikoina kierrättänyt kaikkea tähänastista lempimusaa.

Minulle tulee säännöllisin väliajoin jotain musikaalisia poikkeusjaksoja. Esim. joskus innostuin discosta, joskus 70-l punkista, joskus 80' hard rockista, joskus kansanmusiikista. Voisi sanoa, että kaikesta olen jossain vaiheessa tykännyt. Ainoa, minkä luulin jäävän pois tuosta listasta on rap, mutta sitten löysin M.I.A.:n, ja sehän lipoo jo aika läheltä rappia.
Goottirockiakin olen joskus kuunnellut poikkeuksen vuoksi, mutta se ei ole koskaan ollut lempimusaani, vaikka se on ainoa musiikillinen suuntaus jossa on sana "gootti". Mielestäni se, että nimessä mainitaan gootti ei tee siitä välttämättä "gooteinta" musaa, ei ainakaan välttämättä "keskivertoon" nykygoottiin parhaiten vetoavaa musaa. Vaikka määrittelykysymys se on lopulta. Voimmehan rajata gooteiksi ne, jotka kuuntelevat sitä alkuperäistä goottimusaa.

Tänä syksynä innostuin grungesta, ja huudatin Deftonesia koko syksyn. Kyseisessä bändissä viehättää eniten laulutyyli. Olen vähän sellainen ihminen, että minulle on tärkeää laulutyyli. Voin tykätä vaikka mistä musasta, mutta jos laulaja on dynaaminen persoona tai jos hänellä on omaperäinen laulutapa, hullaannun tällaisiin bändeihin eniten.

Yhteenvetona: oli Depeche Moden ansiota, että löysin Neubautenin, ja oli Neubautenin ansiota, että löysin 1900-luvun alun noisekokeilut, avantgardet ja dark ambientit. EBM:n puolestaan löysin irrallaan kaikesta muusta.

Uusinmana kuumotuksenani on joukko ranskalaisia ajankohtaisia dj:tä, jotka soittavat EBM-mäistä klubiteknoa. Esim. 9 Elma, Servovalve, Ex_Tension, Millimetric ja tänä syksynä ensimmäisen levynsä julkaissut Gesaffelstein.
Kirjoittanut: Mortictoc (Jäsen)
  • #39
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 24.01.2014 16:54
Oi jee, nyt lähtee.

Ensimmäinen bändi, johon muistan oikeasti tykästyneeni, oli Indica. Olin silloinkin periaatteessa aika vanha, yhdeksän. Seuraavat musiikilliset muistikuvani ovatkin 10-vuotiaalta tytöltä, joka oli kovasti kiinnostunut isoveljensä levyhyllyn tarjonnasta - muistini mukaan ainakin HIM:istä ja Linkin Parkista. Kuulin aina silloin tällöin radiosta mielestäni hyvänkuuloista musiikkia, ja äidilläni olikin tapana nauhoittaa radiosta c-kaseteille autoon kuunneltavaksi musiikkia, josta hän itse piti - vähän kaikenlaista, mutta aika paljon minullekin mieluista rockia sekä jokerina Nightwishia.

Olin 12, kun Nightwishin Dark Passion Play ilmestyi, ja silloin bändi viimeistään kolahti ihan kunnolla. Muistan kun eräs silloinen kaverini vähän lollasi kun hänen kysyttyään lempikappalettani olin nimennyt Amaranthin. Niihin aikoihin sain mp3-soittimen, ja koska oma musiikkimakuni ei ollut sillä tavalla laaja että olisin osannut ainakaan nimetä bändejä joiden musiikista tykkään, veljeni auttoi tässäkin asiassa ja latasi ämpärille musiikkia josta arveli minun pitävän. Viimeistään sitä kautta tulivat tutuksi Sonata Arcticat ja Within Temptationit sun muut.

Kuuntelin ehkä 14-vuotiaaksi asti vähän kaikenlaista mikä korvaani nyt sattui miellyttämään, lähinnä ehkä sekalaista rockia ja vähän sinfonista tai melodista metallia. Tuossa iässä kuitenkin tutustuin ystäviini, joista suurimman osan kanssa pidän vieläkin yhteyttä. Heidän kauttaan löysin tukuittain uusia bändejä, ja musiikkimakuni alkoi vakiintua metallipainotteiseksi kun bänditarjontakin kasvoi. Aika samalla tiellä ollaan vieläkin.
Kirjoittanut: Elisabet Addams (Jäsen)
  • #40
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 06.04.2014 18:59
Hei näitä on kyllä hauska lukea! Ehkäpä minäkin avaudun aiheesta

Musiikin kuuntelun alkuvaiheet joskus ala-asteella menivät aikalailla samalla tavalla, kuin mitä monet muutkin ovat täällä kertoneet. Valtavirran poppia ja dancea siis. Ainoana erotuksena se, että muihin ikätovereihini verrattuna en tunnista yhtäkään Spice Girlsin biisiä. Ala-asteella kävin aina isoveljeni levyhyllyllä ristiretkellä, lainaan päätyi kaikenlaista Darudesta räppiin. Ala-asteen viimeisillä luokilla ostelin jo kaikenlaista aiempaan verrattuna vähän rankempaa, kuten Evanescensea, The 69 Eyesia ja Apocalypticaa. Veikan levyhyllystä päätyi lainaan Paradise Lost.

Ensimmäinen kosketus siihen varsinaiseen genrepuristien hyväksymään goottimusiikkiin tapahtui ala- ja yläasteen välisenä kesänä, kun kävin äitini kanssa lomamatkalla Prahassa. Pienestä levykaupasta löytyi Sisters Of Mercyn Floodland. Kotona aloin innoissani kuuntelemaan levyä, mutta se ei vielä aivan auennut minulle ja olikin vailla kuuntelua seuraavat pari vuotta. Yläasteen aikana kuuntelin paljon kaikenlaista metallia, pääpaino folkissa, powerissa ja goottimetallissa. Samaan ajanjaksoon mahtui siihen rinnalle myös J-rock -vaihe. Tutustuin yläasteella myös KMFDM:ään, joka on edelleen yksi suosikeistani.

Lukion aikana innostuin vasta kunnolla syventymään goottigenren pariin. Nykyinen musiikkimakuni sisältää pääasiassa tämän lipun alla purjehtivaa monenlaista musiikkia, mutta myös jonkin verran metallia. Metallimusiikissa minulle on aina ollut tärkeää se, että bändillä on jonkinlainen visuaalinen teema, jonka ympärille biisejä on helppo kuvitella mielessään. Esimerkiksi Sabaton ja Powerwolf nappaavat tällä logiikalla.
Viesti

Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit