Gootti.net

Tarvitsisin mielikuvianne Morticiasta koulutehtävää varten

Kirjoittanut: Dead disco dancer (Jäsen)
  • #11
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 26.09.2008 12:22
Lähes legendaarisen maineen saavuttanut kauppa, lähinnä ikänsä puolesta.
Valikoima on jostain syystä siellä käydessäni ollut todella kehno mutta ihan laadukkaita vaatteita.
..nyt en ole ainakaan vuoteen käynyt mutta aiemmin ainakin oli todella kaunis kauppa ja tuotteet mukavasti esillä. Palveluhalukkuus on aina ollut aivan uskomattoman hyvä.
Kirjoittanut: Iiriva (Miss Halloween 2006 & 2007)
  • Lähetetty: 26.09.2008 12:27
Morticiassa useinmiten pienin koko on S, jolloin oikeasti pienikokoisten päällä se sitten roikkuu vallan valtavasti. Hyyyyvin harvoin on XS-kokoa. Hmm, vaatteita kait sitten löytyisi enemmän, jos olisi kokoa S, M tai L.

Minäkin olen saanut ihan hyvää palvelua, enpä muista, olisiko joku ollut joskus töykeä. Hintavia ne rievut siellä kyllä ovat, ainakin laatuunsa nähden. Ja kokoja tarvittaisiin rutkasti enemmän, niin isompaa kuin pienempääkin. Saatika sitten kappalemääriä. On se toki kallista rahdata vaatteita tullimaksuineen ulkomailta, mutta kait niitä vaatteita voisi silti olla enemmän kuin 1 klp kokoa kohti?

OMG, sähläsin ja vahingossa poistin pikkumyyn viestin kokonaan! O.o Sry. My bad.
Kirjoittanut: pikkumyy (Nimetön)
  • #13
  • • Muokkasi: pikkumyy
  • Lähetetty: 26.09.2008 12:48
Iiriva
No ei se mitään. Rustataan sit uusiks.

Eli.. Itse olen ollut tyytyväinen asiakaspalveluun, jota olen saanut liikkeessä käydessäni. Vain kerran eräästä myyjästä ei jäänyt kovin hyvää kuvaa.

Ja se on totta, että pienin koko on liian usein s ja sit kovin isojakaan kokoja ei helposti löydy. Tuokin välillä harmittaa, että kun on yksi kappale kutakin kokoa niin helposti sit menee kivat vaattet ennenkun ehtii/on varaa niitä ostaa. Toisaalta, jos niitä olisi 150 kpl kutakin kokoa, niin niitähän olisi sitten jokaisella. Ei sillä, että nytkään varsinaisesti uniikeita olisivat.
Kirjoittanut: Piiskansiima (Jäsen)
  • Lähetetty: 26.09.2008 13:52
Morticia on mielestäni vallan mainio kauppa, ja ollut sitä jo vuosikausia. Valikoima on kiitettävän monipuolinen, palvelu on mainiota, ja mielestäni hinnatkin ovat kohdillaan (vertailen niitä välillä huvikseni mm. Backstreetin, Cybershopin ja Lippyn nettiputiikin hintojen kanssa), nykyisin Morticiassa ei edes enää myydä niitä kalleimpia (ja hienoimpia) juttuja! On oikeastaan ihan hilpeää seurata keskustelua goottivaatteiden hinnoista: mikään ei saisi maksaa mitään mutta sitten juuri niitä halvimpia vaatteita moititaan huonosta laadusta. On se NIIN kumma...

Koot taas puolestaan ovat rajoittuneita varmaan aika pitkälti siksi, että valmisvaatteissa on vain rajallinen määrä kokoja. En minäkään mahdu ihan jokaiseen Vero Modan riepuun jonka pitäisi lapun mukaan olla kokoani, that's life.
Kirjoittanut: SyllaBoreal (Jäsen)
  • #15
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 27.09.2008 21:26

Lainaus: Piiskansiima

Koot taas puolestaan ovat rajoittuneita varmaan aika pitkälti siksi, että valmisvaatteissa on vain rajallinen määrä kokoja. En minäkään mahdu ihan jokaiseen Vero Modan riepuun jonka pitäisi lapun mukaan olla kokoani, that's life.


Näin se on, itsellänikin nuo koot rajusti heittelee, olen kokoa S, silti käytän xs-m koon vaatteita
morticiassa ne koot on kyllä aika usein hyvin vastanneet mitoitustaan... Ja mitä tulee nyt niiden hintaan niin ymmärrän vallan hyvin... Eivät ne varmaan mistään laaduikkaimmasta päästä varmaan ole, mutta alkuperäiseen ostohintaan tulee ne rahtikulut ja kaikki puodin kustannukset ja se mitä halutaan voittoa... joten ne hinnat ovat minusta ihan kohtuulliset
Mutta ei mortician vaatteet nyt kyllä yhtään huonompiakaan ole kuin muualla myytävät, aika paljon samaa tavaraa löytyy muistakin puodeista.

Sori offtopic
Kirjoittanut: GothM (Nimetön)
  • Lähetetty: 28.09.2008 21:59
Hyvä kauppa palvelu hyvää, omistaja mukava, tuotevalikoimat ihan ok. miehille voisi olla enemmän mutta hyvä että edes jostain vaatteita löytyy päälle . miinusta nettikauppa mitä ei kovin paljon ilmeisesti päivitellä.
Kirjoittanut: PolyUnsaturated Doll Blood (Aktiivi)
  • #17
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 29.09.2008 10:04

Lainaus: Dark Eyes

Mikäli teiltä riittää aikaa/kiinnostusta ojentaa auttavaa kättä asian suhteen, ottaisin mielelläni privaviestinä ajatuksianne aiheesta.

Ilmoitathan sitten tänne oliko vastailustamme mitään hyötyä ja mikä oli koulutyösi lopputulos?
T. Kiinnostais
Kirjoittanut: Dark Eyes (Inkvisiittori)
  • #18
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 30.09.2008 10:38
Ilmoitan toki
Kirjoittanut: azazel (Jäsen)
  • #19
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 30.09.2008 11:23
Olen saanut aina hyvää palvelua kun liikkeessä olen asioinut.. Noo jos jotain pitää kritisoida niin vaatteet ovat olleet enimmäkseen pieniä kokoja.. ymmärrän että valikoimaa ei voi ihan hurjana pitää. Koska varaston arvo nousee ja toden näköisesti siitä seuraa vakuutusmaksujen nousupaineita.. Ja hinnat on mielestäni ok.. Kaksi erikoisliikettä Helsingissä.. Niin vuokrat ei varmaan alueella ole sieltä halvimmasta päästä.. Ja pitäähän ihmisten palkkakin työstään saada.. Saikohan kukaan tästä mitään tolkkua mitä yritin kertoa
En keksi oikein mitään muutakaan kommentoitavaa.
Kirjoittanut: pimeyden_hehku (Jäsen)
  • #20
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 16.11.2008 17:33
no aika samoja, mitä ollaan edellä mainittu, mutta niistä vaatekoista vielä, että yleensä kaikki ovat minulle liian isoja, koska s on niin iso ja isot koot pieniä..

Tämä aihe on suljettu. Et voi lähettää tähän aiheeseen vastausta. Aihe on todennäköisimmin suljettu siksi, että siinä käsiteltävä asia on puitu perinpohjaisesti ja ns. kaluttu loppuun, tai sitten aihe ei ole enää ajankohtainen (jos viestiketjussa on käsitelty esimerkiksi festivaalia tai konserttia), tai sitten samasta aiheesta on ollut keskustelua jo aikaisemmin. Goottifoorumilla on myös tapana sulkea sellaiset viestiketjut, jotka sisältävät sata (100) sivua, ja avata uusi viestiketju samasta aiheesta toisaalla. Voit halutessasi kysyä foorumin valvojilta tai ylläpidolta syytä tämän viestiketjun sulkemisen syistä.

Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit