Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Goottifoorumi: Yleiset korinat: Todellisuus karmeampaa kuin kauhuleffat....?

Todellisuus karmeampaa kuin kauhuleffat....?

Kirjoittanut: AuroraBorealis (Aktiivi)
  • #121
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 06.10.2007 21:21
Kirjotimpa oikeesti melko pitkästi..
Kirjoittanut: Swanette (Nimetön)
  • #122
  • • Muokkasi: Swanette
  • Lähetetty: 07.10.2007 12:48
AuroraBorealis, kiitos tuosta tekstistäsi, se kosketti. On hienoa, että pystyit kertomaan kokemuksistasi.

Lainaus: AuroraBorealis

Musiikki, kaunis ilma, pienet hetket, pienet sanat ja teot. Niille pitää antaa merkitys.

Ihan totta.
Kirjoittanut: DeadlyNightshade (Aktiivi)
  • #123
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 07.10.2007 13:19

Lainaus: Swanette

AuroraBorealis, kiitos tuosta tekstistäsi, se kosketti. On hienoa, että pystyit kertomaan kokemuksistasi.


Samat sanat täältäkin päin.

Hienoa, että joku jaksaa olla vahva..
Kirjoittanut: Deadboy (Aktiivi)
  • Lähetetty: 07.10.2007 13:57
Kahlasin koko ketjun läpi ja aika raskasta luettavaa se oli. Toivotan jaksamista kaikille jotka mainitsivat elämänsä olevan sellaista ettei jaksaisi elää sitä. Koska se on ollut usein sellaista myös itselleni, olen kärsinyt toistuvasta masennuksesta koko aikuisikäni ja ison osan nuoruuttakin. Tarkoitan sellaista masennusta että esimerkiksi opiskelu tai työnteko ei onnistu ollenkaan kun ei ole vaan voimia. Nuorempana se oli sellaista mieletöntä ahdistusta, nykyään se on lähinnä sellaista apatiaa missä mikään ei kiinnosta ja on vaan älyttömän pessimistinen ja kyyninen. Masennus on niin hankala kun se muuttaa muotoaan elämänvaiheiden myötä ja aina kun kuvittelet että pääset siitä eroon niin se odottaa jossain nurkan takana ja iskee.

Mottoni on kuitenkin: "Aina kannattaa katsoa seuraavan päivän kortit"
Kirjoittanut: Shadow Q (Jäsen)
  • #125
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 07.10.2007 15:04
Lueskelin tässä koko ketjun läpi ja tippa meinasi välillä vierähtää linssiin. Itselläni ei kauheasti ole kokemuksia tämän kaltaisista asioista. Joskus on tullut tapeltua faijan kanssa niin pahasti, että t-paita päällä lähtenyt juoksemaan ulos 20 asteen pakkaseen, mutta sekin oli vain murrosiän vaihe ja olen tyytyväinen, että koko mies on hengissä, vaikka välillä sillä olikin jotain huomionhakuisia juttuja tyyliin "välillä vaan tuntuu, ettei kukaan välitä ja vois ajaa autolla pusikkoon". Monesti tekee mieli auttaa vastaavassa tilanteessa olevia ihmisiä, mutta en tunne ketään tilanteeseen ajautunutta. Veljen vaimo toimii psykiatrisena sairaanhoitajana lasten osastolla ja olen itsekkin ajatellut psykiatriksi lukea, vaikka kuulemma henkisesti raskasta ko. työ joskus onkin.

Voimia kaikille, jotka tuntevat niiden olevan lopussa.
Kirjoittanut: diamond_385 (Aktiivi)
  • #126
  • Arvo: Mahtigootti1500
    • • Muokkasi: diamond_385
  • Lähetetty: 07.10.2007 17:34
Itse en ole koskaan vakavasti ajatellut itsemurhaa, vaikka joskus on tullut ajatuksella leikiteltyäkin. Ajan autolla ja mietin kuinka helppoa olisi vaan kääntää rattia, ajaa vastaan tulevan rekan alle, päättää kaikki *****.

Päällisin puolin kaikki on hyvin. On perhe ja ystäviä, tiedän, että he välittävät minusta ja rakastavat. Mutta, kun sattuu jonnekin syvälle. Pahaa oloa ei vain saa pois vaikka kuinka yrittäisi. Pimeys on koko ajan vaanimassa taka alalla odottaen heikkoa hetkeä, rakoa puolustuksessa. Jokainen päivä on taistelua pahinta vihollistani, itseäni, vastaan.
Kirjoittanut: AuroraBorealis (Aktiivi)
  • #127
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 07.10.2007 17:38
Jokainen meistä varmaan vihaa tai inhoaa vanhempiaan joskus. Ei kaikki ehkä mut suurin osa, kyl se siitä menee ohi kun osaa sitten pahimman tilanteen ohi mennessä avata silmät. =)

Lainaus: Swanette

AuroraBorealis, kiitos tuosta tekstistäsi, se kosketti. On hienoa, että pystyit kertomaan kokemuksistasi.

Lainaus: DeadlyNightshade

Samat sanat täältäkin päin.

Hienoa, että joku jaksaa olla vahva..

Hmm, minä en todellakaan ole välttämättä vahva, mulla on vain joku pieni uskonpilke silmäkulmassa. Vaikeaa mulla on tälläkin hetkellä, oon henkisesti melko loppuun palanut. Parin viikon välein saan kamalat kohtaukset kun ei jaksa. Itkemällä pari päivää ja olemalla peiton alla, asiat helpottuu ehkä jotenkin. Itse kun olen huono käsittelemään asioita, joten kaikki sitten purkaantuu jonkin sortin paniikkina aina tietyin väliajoin. Varsinkin nyt ku lääkkeet on loppu enkä oo ehtiny hakea lisää kun oon aina töissä.. :/

Mutta voimia oikeasti kaikille, tsempataa yhes Ja jos joku kokee tarpeelliseksi niin tuolla yhdessä ketjussa oon julkistanu sähköposti/meseosoitteeni, saapi ottaa yhteyttä jos tuntuu että helpottaisi jutella.
Kirjoittanut: MariaAntoinette (Jäsen)
  • #128
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 07.10.2007 18:29
Lueskelin näitä juttuja ja toivon kaikille voimia.

Omalta kohdaltani voin sanoa että ongelmia on ollut paljonkin mutta suurimmat ongelmat olen itse aiheuttanut ja loput johtuivat kaikista kuolemista jotka koin.

Jaksakaa.
Kirjoittanut: CybellaTraurig (Aktiivi)
  • #129
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 07.10.2007 19:01
Itse olen ollut aivan pohjamudissa vain silloin kun liian moni läheinen kuoli liian lyhyen ajan sisällä ja syytin itseäni erään itsemurhasta. Oon ehkä itsekäs, mutta sellasta on vaikea hyväksyä.. Meni niin monta päivää vaan itkiessä omassa huoneessa ja huusin sille että miks se jätti mut tänne yksin jne olin ihan sekasin. Ei yhtään auttanu että tapahtu toinen itsemurha melkein heti perään. Aina välillä nuo oikein iskee mieleen taas ja miettii vaan sitä että kun vaan olisi jotenkin kerennyt auttaa enemmän. Halusin vaan sen läheisemmän luo heti ja silloin vain olen miettinyt itsemurhaa. Mutta ehkä minun ei pidä ajatella omaa tuskaani vaan sitä että hän pääsi lepoon mitä etsikin..

En oikein osaa keskustella tällaisissa ketjuissa kun ei pysty kertomaan kunnolla omia kokemuksiaan asiasta kun heti alkaa itkettämään ja sekoaa niin ettei osaa kirjoittaa selkeästi. Mutta koittakaa kaikki jaksaa ja yrittäkää puhua ongelmista. Toivon, että minullekin olisi tultu enemmän juttelemaan ja olisin osannut/kerennyt/tajunnut auttaa. Nyt pidän aina itseäni osasyyllisenä.
Kirjoittanut: Morfinsia (Aktiivi)
  • #130
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 09.11.2007 21:14
Ihmisillä on tapana syyttää aina jotakin,itseään tai muita.
Minulla iskee nyt paniikki viime joulusta,en vain oikeasti kestä ajatusta siitä. Koulu on taas menossa niin hurjaa alamäkeä että minä en pääse minnekään...Ja koulu on ainoa asia millä enää on pitkään aikaan ollut merkitystä. Ihmiset kun ovat taipuvaisia katoamaan elämästä. Itsemurhayritykseni jälkeen en ole ollut enää juuri lainkaan väleissä suurimman osan "kavereideni" kanssa,vaikka sairaalaan kaikki laittoivat kaikkea ihanaa."Emma,älä jätä meitä!" lappuja... Mutta kun heille valkeni että olen hullu kun joudun ravaamaan psykologilla ja kaikkea niin mitäpä siitä sitten...Ei friikkien kanssa voi olla enää kauheasti tekemisissä. On ihania ihmisiä jotka välittävät ja kaikkea mutta...Kun iskee se väsymys ja itseinho(joka ei edes ole mitenkään aiheetonta) Niin ei vain edes muista että niitäkin on.
Ja kun iskee se että muistaa sen illan,kun joka ainut muistikuva rävähtää silmille,niin ei siinä pysty muuta ajattelemaan. Minä melkein kuolin. Muistaa sen veren,josta on vieläkin jälkiä sen paikan lattialla missä olin,eikä kukaan tiedä.Kukaan ei edes arvaa mitä ne suuret,tummat läikät ovat...Mutta minä tiedän. Ja muistan sen kaiken.
Yritän tapella vastaan kun alkaa tuntua että haluan kuolla,yritän väittää itselleni että kuolema ei auta mitään tai että se ei tuo rauhaa. Mutta ei se auta. Tiedän että olisi paljon paremmin jos olisin kuollut. Saisin sen rauhan mitä en tässä elämässä kykene hetkeksikään saamaan. En enää muistaisi...Ja kuitenkin tahdon olla vahva. En halua luovuttaa vielä,mutta kuitenkin tuntuu että on pian pakko.Ei tästä vain tule mitään.
Ja se,että on heikko,vain lisää itseinhoani. "En pysty edes elämään,ei minusta ole mihinkään."
Minut melkein laitettiin osastolle,mutta en sitten joutunutkaan sinne.Asun nykyään viikot mummollani,joten en edes riitele äitini kanssa kovin paljoa.Enkä ainakaan ehdi saada turpaani. Lomat ovatkin sitten eri asia. Pitää varmaan hävitä jonnekin etten vahingossakaan ärsytä. Etten taas tee jotakin väärin ja saa huutoja siitä.Kun enhän minä osaa tehdä mitään oikein kun olen aivoton typerä teini-horo.
Ja horoksi minä itseni kyllä tunnekin... No,mitä muuta voi olettaakaan kun en pysty olemaan "niinkuin normaalit ihmiset."
Kadehdin seurustelevia pareja niin paljon... Sitä että he PYSTYVÄT seurustelemaan. Kun itse olen vain täysin sitoutumaan kyvytön pieni *****... Enkä kyllä muuksi kuin panoksi kelpaakaan.Ruma minä olen. Sanoi kuka mitätahansa.

Mutta olen minä melkein ylpeä itsestäni:
En ole satuttanut itseäni tahallani kertaakaan sairaala reissuni jälkeen,Enkä ole ratkennut juomaankaan. Enkä koskenut lääkkeisiin.


Mutta kun joulu tulee...Minua pelottaa.Joka ainoa joulu tapahtuu jotain...Pahaa. Minä en halua enää yhtenäkään jouluna olla yötä ulkona pakkasessa itkemässä ja pyyhkimässä verta nenästäni,enkä myöskään lojua sairaalassa. Minä haluan vain nukahtaa jonkun syliin ja unohtaa kaiken. Jonkun joka välittää minusta. Mutta en minä voi. Minä en uskalla päästää ketään riittävän lähelle.Ihmiset satuttavat kuitenkin.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

Samanlaisia aiheita
  • Goottifoorumia selaa 43 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 04.01.2022 03:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 501 henkeä!