Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Kummitustarinat

Kirjoittanut: Akame (Jäsen)
  • #71
  • Arvo: Tulokas
  • Lähetetty: 21.05.2009 12:08
Mä näin pienenä keskiyöllä meidän sohvalla istuvan nuoren parin. Ne hohti oudosti. Nyt mä kuulen kun telkkari menee kiinni (vaikka se oli jo kiinni). Ja myös meidän keitin tekee samalla tavalla
Kirjoittanut: Frozen__ (Jäsen)
  • #72
  • Arvo: Tulokas
  • Lähetetty: 15.07.2009 18:17
Minulla oli joskus melko pieni radio. Sellainen harmaa retrotyylinen.
Äitini oli ostanut sen minulle ehkä vuoden tai kaksi isäni kuoleman jälkeen.
Eräänä yönä, olin mennyt nukkumaan ja radio oli kiinni.
Yöllä heräsin siihen, kun kuului musiikkia. Radio oli mennyt päälle ja luulin että olin itse laittanut sen vahingossa päälle, koska se oli vieressäni yöpöydällä.
Siirsin radion silloin yöllä toiselle puolelle huonettani ja suljin sen.
Heräsin yöllä toisenkin kerran musiikkiin ja radio oli taas päällä, vaikka nukuin yksin huoneessa, eikä talossa ollut muita. Laitoin radion taas kiinni, ja heräsin sinä yönä vielä kerran samalla tavalla ja laitoin radion taas kiinni.
Seuraavana päivänä sitten illalla koneella istuessani olin laittanut radion ikkunalaudalleni.
Itse en koskenutkaan siihen koko iltana, eikä kukaan muukaan käynyt huoneessa, mutta silti yhtäkkiä säikähdin, kun radio meni itsestään päälle.

Sitten, kerran aloimme spiritismiä kaverini luona, mutta henki häipyi melko nopeasti, ja kun olimme lopettaneet sen, niin yritin laittaa seinällä olevan lampun päälle, mutta kun painoin katkaisijaa, niin lamppu pamahti ;o
Kirjoittanut: Piiskansiima (Jäsen)
  • Lähetetty: 15.07.2009 18:41
Ettei olis ollut kelloradio...? Itse sain joskus aikoinaan synttärilahjaksi radion jossa oli herätystoiminto, päällähän se sitten oli ja keskellä yötä alkoi radio popittamaan Michael Jacksonin Billie Jeania. Oli karmivaa, joskin selitys on täysin järjellinen.
Kirjoittanut: FilthyVictorian (Aktiivi)
  • #74
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 16.07.2009 17:14
Hyi, mitä juttuja. <_< Itse en ole oikein kokenut mitään.. mutta yöllä heräsin yhtäkkiä siihen, että iha selvästi kuului siipien ääniä ja oikeen kovaa, korvan juuressa,ja hätkähdin hereille. :P Tuskinpa oli tuo mitään mutta..
Kirjoittanut: TaruinenAave (Jäsen)
  • Lähetetty: 18.07.2009 12:11
Minun ainoa "kummituskokemukseni" tapahtui viimeisenä yönä, kun asuin vanhempieni luona, reilu puolitoista vuotta sitten. Parin tunnin ajan huoneessani kuului epätavanomaista ja erittäin kovaäänistä rapinaa ja seinissä kolkutuksia. Kolmesti myös kuulosti siltä, että huoneeni ovi olisi avattu, vaikka se koko ajan oli kiinni. Loppujen lopuksi kyllästyin kuuntelemaan ja säikkymään näitä ääniä ja siirryin seinän toiselle puolelle olohuoneen sohvalle nukkumaan. Siellä sitten saikin olla rauhassa.

Sinänsä hieman hämmentävä yö tuo oli, sillä koskaan aiemmin eikä sen koommin (ainakaan siskoni mukaan, joka tuossa huoneessa nykyjään asuu) ole sellaista tapahtunut. Siinä kuitenkin täytyy olla joku luonnollinen syy, sillä ankarana skeptikkona en usko mihinkään henkimaailman hössötyksiin. Toisaalta syynä voisi olla kissat, mutta ainakaan ennen en ole kuullut niiden pitävän tuonkaltaista meteliä, toisaalta sitten huoneessani oli ohuet, epämääräistä materiaalia olevat seinät, jotka saattoivat reagoida sään mukaisesti. Tiedä nyt sitten.
Kirjoittanut: Swanette (Nimetön)
  • Lähetetty: 19.07.2009 12:43

Lainaus: Frozen__

yritin laittaa seinällä olevan lampun päälle, mutta kun painoin katkaisijaa, niin lamppu pamahti ;o

Eikös se nyt ole aivan normaalia, että lamput "pamahtavat" kun niistä on se lamppu palanut? Jos nyt ymmärsin tuon oikein...
Kirjoittanut: Kryonik (Jäsen)
  • #77
  • Arvo: Asiantuntija
  • • Muokkasi: Kryonik
  • Lähetetty: 09.09.2009 02:35
Rakastan kummitustarinoita! Kesämökillämme on tapahtunut paljon erikoisia asioita, joista eniten on jäänyt kaivelemaan tämä:

Olin kuutisen vuotta sitten pikkusiskoni kanssa kahden mökillämme, lämmitimme illalla saunan ja menimme uimaan. Uimme vierekkäin kotirannastamme poispäin, kun näimme naapurimökin laiturilla vanhan naisen pitkässä, valkoisessa yöpaidassa. Nainen vain katseli järvelle, eikä tehnyt elettäkään tervehtiäkseen. Minulla ei ollut silmälaseja, joten ajattelin, että se on naapurin vanhempi emäntä, ja niin luuli siskonikin. Nostimme kätemme vedestä tervehdykseen, mutta nainen vain tuijotti meitä. Jatkoimme uimista ja käännyimme melko pian takaisin, jolloin nainen oli kadonnut. Uimme kotirantaan ja kuivailimme itseämme, kunnes havahduimme epämiellyttävästi muistamaan, että edellisenä päivänä koko naapurin perhe oli lähtenyt pois mökiltään, eikä pihassa ollut sen jälkeen ollut autoja eikä liikettä, eikä mökissä valoja. Emme vieläkään tiedä, kuka nainen oli.

Tuon lisäksi olen nähnyt kaksi kertaa mökkimme pihassa outona "välähdyksenä" pitkän, viiksekkään, silinteripäisen herrasmiehen nojailemassa puuhun. Erikoista on, että minun näyistäni tietämättä eräs tuttuni oli armeijassa marssin näännyttämänä nähnyt tismalleen samanlaisen miehen penkillä istumassa, kun hän oli päässyt määränpäähänsä.

Lisämausteina oudot huudot, tummat möhkälemäiset hahmot rannoilla ja metsän ryske, jotka ovat luonnonilmiöillä selitettävissä, mutta kyllä tuolla mökillä mieluiten pimeällä ottaa tukihenkilön mukaan ulkohuussireissuille :F
Kirjoittanut: snowprints (Jäsen)
  • #78
  • Arvo: Edistynyt
  • • Muokkasi: snowprints
  • Lähetetty: 09.09.2009 15:00
Olen siis entinen SinOfSatan täältä foorumilta,et jos oon kirjotellu tänne aikasemmin jottain nii saattaa olla samat jutut

Meillä ainaki radio menee joskus päälle itsestään,ärsyttävää alkaa olla jo kun yrittää saada unta ja sitten se menee päälle ja kovemmalle vaan koko ajan. ja uudestaan ja uudestaa vaikka käy sammuttamassakin. Nyt ei tosin ole vähään aikaan sattunu mitään.

Kaverin luona ollessani ainakun kuljin radion ohi se alko soimaan. pistin sen myös monta kertaa pois mutta ei se sammunu ennekui kaveri kävi sammuttamassa sen. Samasella kaverilla sen entisessä asunnossa rupes aina radio soimaan ku menin niille. Mistähän johtunee,en tiedä.

Pari kertaa on käyny niin että joku on yrittäny yöllä viedä peittoa päältä mutta se loppuu jos sanon että haluun nukkua. En usko että minuu ilkeesti häiritään,jollai taitaa vaa olla asiaa mut vois valita jonku paremman ajankohdan kun yön -.-

Dejávu ilmiöitä on kanssa sattunu parisen kertaa. ja oon myös kerran nähny kummituksen,luulisin. Tuli kyllä itku sillon ja aika paniikki kun pelästyin niin saatanasti. eikä sillä ollu edes kasvoja. Askeleita kuuluu kotona komerosta ihan älyttömästi aina (ollaan oltu siellä spiritismiä tuhat kertaa) mut se loppuu ainaku sen oven aukasee.

Viime viikolla olin viemässä vintille tavaroita,siellä rupes kuulumaan semmonen ääni ku et joku ois juossu ympäri sitä vinttiä. pakko oli lähteä pois ku rupes hirvittämään,valot päälläkää ei nähny sinne ihan perälle. Mut ne askeleet seuras rappusissa ihan kintereillä ja jouduin kinuamaan poikaystävän kahtomaan mikä siel vintil on ei siel mitään sit ollukkaa..

kaikkee muutaki on sattunu mut en kirjottele tähän enempää ku ette jaksa lukee kummiskaa
Kirjoittanut: Kryonik (Jäsen)
  • #79
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 10.09.2009 11:46
Olin aivan unohtaa koulurakennuksessamme liikkuvan raitapaitaisen pojan. Itse olen nähnyt hänet kahdesti, yksi opettajamme on kerran ja kaveri kerran, kaikki eri aikoihin. Koulurakennuksessamme kummittelee niin paljon, että sieltä on irtisanoutunut siivoojia, kun eivät ole uskaltaneet olla siellä iltaisin. Tyhjistä luokista kuuluu askelia ja tavaroiden siirtelyä, ikkunoista ja muista lasipinnoista heijastuu hahmoja.

Ensimmäinen kohtaamiseni raitapaitaisen pojan kanssa tapahtui reilu vuosi sitten, kun olin illalla ystävieni kanssa koululla monistamassa sarjakuvalehteä. Rakennuksen alakerrassa on pitkä käytävä, jonka katkaisevat lasiovet tietyin välein. Printterit ja kopiokoneet ovat käytävän päässä, ja vessaan päästäkseen on mentävä kahdesta lasiovesta käytävää pitkin. Vessaan mennessäni olin täysin varma, että kaikki muut olivat jääneet kopiokoneille, eikä koululla ollut muita illalla työskentelemässä. Ensimmäistä lasiovea avatessani näin kuitenkin oman peilikuvani takana minua päätä pidemmän, vihreä-ruskearaitapaitaisen vaaleatukkaisen pojan, joka ei ollut takanani kun katsoin. En ollut jostain syystä lainkaan peloissani, vaan seuraavalle lasiovelle mennessäni katsoin tarkkaan heijastusta, jos kuvajainen näkyisi uudestaan, mutta ei näkynyt. Muutamaa viikkoa myöhemmin koulun ohi kävellessäni näin pojan samaisen alakerran käytävän ikkunassa.

Kaverini mukaan sama poika oli juossut käytävää pitkin av-välineitä sisältävän lasikopin ohi, mutta heijastuen vain lasista, eikä ollenkaan fyysisenä olentona käytävällä. Luulin, että kummituksilta nimenomaan puuttuu peilikuva, mutta tämä taitaakin olla jokin vastarannan kiiski Koulurakennuksemme on vanha sotilassairaala 1910-luvulta, joten en ihmettele, että sinne on jäänyt porukkaa haahuilemaan. En epäile hetkeäkään, etteivätkö näkyni olisi aitoja, sillä niin moni muukin on nähnyt saman.
Kirjoittanut: musha85 (Jäsen)
  • #80
  • Arvo: Tulokas
  • Lähetetty: 06.10.2009 00:24
no, viimeksi oli tässä viime lauantaina. asun isossa vanhassa omakotitalossa, tässä on asunu mummoni, pappani jne. siivoilin sisällä, mieheni ja lapseni olivat ulkona. näin sivusilmällä tumman hahmon, kun katsoin kohti, niin se katosi. ensin luulin että se oli mieheni, heti tajusin että eihän se voi olla, se on ulkona, katsoin ja ei mitään näkyny..

joskus täällä kuuluu yläkerrasta, joka on tällä hetkellä lähinnä varastotilana, niin askelia. aikaisemmin kun muutin tänne jokunen vuosi sitten, niin kuulin usein että joku on keittiössä, aina kun katsoin sinne, siellä ei ollut ketään ja tajusin että ei siellä voi olla kun kaikki on jo nukkumassa tai että olen yksin kotona.

joskus olen myös nähny sivusilmällä että kissa juoksee ohitse, mutta omat kissani eivät ole ollu lähimaillakaan. tässä talossa on ollut monia kissoja.

olen kuullut isältäni, että tänne aikoinaan, on tapettu ihmisiä, punakaartilaiset on tappanu yhden maatilanisännän ja jotain muita, tuonne taloni taakse. sinne on aina jostain syystä pimeällä todella ahdistava mennä. mutta ei minua muualla pimeässä ahdista, ainoastaan omassa kotipihassani? ja siellä tulee joskus myös tunne kun kävelee sisälle päin, että joku tulee kohti ja lujaa vauhtia, sitten laittaa itseensä jo vähän vauhtia, sitten kun pääsee ovelle ja katsoo taakseen, niin ei ole mitään. sitten joku mies on hirttänyt itsensä liiteriin. joku upseeri on ampunut itsensä yläkertaan.

mieheni on kertonut, kun meillä on kuivuri, että aika usein hällä on tunne siellä kun töitä tekee, että joku katselee ja tarkkailee. kerran tapahtui kuivurissa, siellä on yksi vipu, mies oli laittanu sen kierrättää viljaa, niin isäni oli myöhemmin tullut paikalle ja se oli kuivaamisella. mieheni oli monta kertaa varmistanu ennen kuin oli lähteny, että se oli kierrättämisellä. sitä ollaan pähkäilty miten se voi olla mahdollista, koska en minä ole siihen koskenu :O isäni vain lohkasi "henkimaailman juttuja".

usein minulla on tunne, että joku on takanani ja katselee. usein vilkuileni olkani yli kotonani!

poikani usein leikkii jonkun kanssa, kun olen kysynyt kenen kanssa leikit, kenen kanssa juttelet. kun selkeästi juttelee jonkun kanssa, ei itsensä kanssa. ei suostu kertomaan. yleensä jos on mielikuvituskaveri niin kyllä yleensä lapset kertovat mielellään niistä.. joskus poikani on oikein alkanut huutamaan "menkää pois täältä!". joskus ihmetyttäny kelle se oikein huutaa.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 3 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 13.04.2020 19:19, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 437 henkeä!
Järjestä treffit