Hei, tämähän on kiva topic

Olenkin pähkäillyt, mitä kannattaa ostaa ja mitä ei.
Ostin kasilla (eli pari vuotta sitten)
Poizen Industriesin housut, ja ovat kestäneet hämmentävän hyvin. Pitsi-/satiininauhakohdat ovat hitusen päässeet kulahtamaan, mutta se on ihan luonnollista. Toinen pikkuvika on kankaan löystyminen, vaikuttavat nykyään isommilta kuin ostaessa. Tämä eikuitenkaan haittaa, voisin kaventaa niitä mikäli jaksaisin. Kaikki D-lenkitkin ovat tallella ja elinvoimaiset. Omistan pari muutakin Poizen Industriesin vaatetta, enkä keksi mitään moittimista.
Sen sijaan
Living Dead Soulsin housut olivat kyllä huono ostos, ei siitä mihinkään pääse. En uskalla käyttää niitä paljon, sillä metallisirkat irtoilevat. Kurja juttu

Living Dead Soulsin hame taas on pysynyt ihan saman värisenä kuin aluksi, kangas on napakkaa ja vaikuttaa muutenkin ihan hyvältä. Yhden paidankin omistan, mutta siinä ei ole ilmennyt mitään vikaa.
Criminal Damagen housut, uudemmat kuin Poizenit, ovat haalistuneet, D-lenkkejä on alle puolet jäljellä, olen ommellut joitakin kankaisia kiristysjuttuja kiinni kun ne ovat meinanneet irrota, lahkeet näyttävät räjähtäneiltä (osittain oma vika, mutta värin haalistuminen ei). Ompelujälki ei ole mitenkään erityisen hyvää, taskun kohdalta yksi kohta repsottaa vähän ikävästi.
Queen of Darknessista ei myöskään ole valittamista, yhden paidan ostin seiskalla, eikä siinä ole mitään vikaa. Saman merkin merenneitohamekin näyttää ihan kunnolliselta.
XS Punkin liivityyppisessä vaatteessa oli aluksi pieni ompeluvirhe, mutta tätä ei edes huomannut ja sai parilla pistolla kodikseen. Olen käyttänyt tätä paljon, mutta mitään vikaa ei ole tullut.
Trippiltä minulla on vain korsettitoppi, lähinnä juhlakäytössä ollut, enkä keksi siitäkään mitään valittamista.
Hell Bunnyn neulepaidan ostin alennuksesta. Vähän on kangas päässyt nukkaantumaan, mutta tosiaan hyvin vähän. Ei sitä edes huomaa ilman tarkempaa syynäystä. Hintakin oli vaivaisen vitosen, eli en menetä paljoa vaikka tuolla kävisi vähän kurjemminkin.
Sinisteriltä omistan pitkän samettihameen satiininauhanyörityksin. Ostaessa en huomannut erästä pikkuista reikää, mutta ompelin sen käsin äkkiä kiinni, enkä enää edes löydä sitä. Muuten en keksi tästäkään valittamista.
//Tosiaan, siskollani on
Mercyn maastokuvioiset housut. Olen käyttänyt niitä itsekin, ja tuntuvat oikein napakoilta.