Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Masennus ja mielialalääkkeet

Kirjoittanut: Ferrum (Jäsen)
  • Lähetetty: 16.07.2010 11:30

Lainaus: Kedira

Etenkin kun kyseinen mielialahäiriö ei ole ohimenevää laatua eikä siihen ole parannuskeinoa, on vain keinoja hillitä manian ja depression vaikeimpia vaiheita.

Onko sinulla tiedonlähteitä tästä? Olen jonkun verran lukenut kyseisestä taudista eikä missään ole tyrmätty paranemismahdollisuuksia täysin. Tai sitten olen lukenut vain vääristä paikoista

Niin tosiaan, siinä ei ollut kahta termiä erikseen vaan yksi sama nimi Itsehän en koskaan päätynyt siihen asti että olisin hakenut hoitoa, joten mitään virallisiin lääkärin lausuntoihin perustuvia faktoja en osaa sanoa

Itse olen huomannut masennuksesta parantumisen jälkeen, että minusta on tullut hirveän ylivilkas. Vähän niin kuin pelkkä masentuneisuus olisi lähtenyt pois : D
Kirjoittanut: Kedira (Nimetön)
  • #112
  • • Muokkasi: Kedira
  • Lähetetty: 16.07.2010 12:01

Lainaus: Ferrum

Onko sinulla tiedonlähteitä tästä? Olen jonkun verran lukenut kyseisestä taudista eikä missään ole tyrmätty paranemismahdollisuuksia täysin. Tai sitten olen lukenut vain vääristä paikoista


Vaikkapa meidän tenttikirja 'Psykiatria' tai Mielenterveysliiton julkaisut. Paranemisena pidetään yleensä sitä, että sen kanssa oppii elämään ilman että se oireilee pahasti. Lievää samankaltaisuutta taas on jokaisella ihmisellä. Mielenterveyden sairauden ja esim. jonkin aikaa olevan (voi olla muutama vuosikin) stressin tai muun laukaiseman häiriötilan sekä normaalin manian/ masennuksen ero on joskus vaikea määritellä.

Depression ja manian asteet myös vaihtelevat eri ihmisillä, tai jopa samalla ihmisellä elämäntilanteiden mukaan. Mitään sellaista normia, että 'näin on nyt kaikkien kohdalla / sinun kohdallasi aina' on mahdoton määritellä.

Lainaus: Ferrum

Itse olen huomannut masennuksesta parantumisen jälkeen, että minusta on tullut hirveän ylivilkas. Vähän niin kuin pelkkä masentuneisuus olisi lähtenyt pois : D


Tämä kuulostaa enemmän siltä, että sairaus olisi siirtynyt vain masennusaallosta manian puoleen. Nämä syklit ja niiden vuorottelu on yksilöllistä, vuorottelu voi olla päivä-, viikko- tai jopa vuosirytmistä. Suurin osa kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavista eivät tunnista mania-jaksoaan jonka aikana elämä on hyvää ja tunne omasta voinnistaan ja terveydestään on ylioptimistinen. Eli manian aikana ihmisellä ei ole sairauden tuntoa vaikka ympäristä jossakin vaiheessa alkaa reagoidakkin siihen, ettei ihmisen hyvätuuli ja energiataso ole enää normaalia.

Osa ns. alan kirjallisuudesta pitää ihmisiä, joilla maniavaihe esiintyy lievänä (eli mania ei saa ketään tekemään suuria ja hankalia ylilyöntejä elämässään) ikäänkuin parantuneina taudista ja uutta depressiovaihetta pidetään 'uutena sairastumisena'. Näinhän ei kuitenkaan ole, mikäli ihminen sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Lainaus: Ferrum

Itsehän en koskaan päätynyt siihen asti että olisin hakenut hoitoa, joten mitään virallisiin lääkärin lausuntoihin perustuvia faktoja en osaa sanoa


On hyvin, hyvin vaarallista diagnosoida itseään etenkään näin vakavilla sairauksilla. Mielialahäiriöt eivät ole ohimeneviä flunssia joita voi lääkitä itse, vaan ne vaativat hoitoa. Valitettavasti tänäpäivänä hoitoon pääsy on vaikeaa. En kuitenkaan halua pelotella, sillä tämänkin sairauden kanssa olevat ihmiset ovat normaaleja, fiksuja ja elävät hyvää elämää sairautensa kanssa. Itse tunnen moniakin tätä sairastaneita ihmisiä myös ihan omassa yksityiselämässäni ja yhtä ihania ystäviä he ovat kaikessa luovuudessaan ja pohtivuuksissaan kuin ne 'normaalitkin' ihmiset .
Kirjoittanut: Ferrum (Jäsen)
  • Lähetetty: 16.07.2010 23:33

Lainaus: Kedira

Mielialahäiriöt eivät ole ohimeneviä flunssia joita voi lääkitä itse, vaan ne vaativat hoitoa.


Totta, ja nykyään kynnys hakea apua tuntuu olevan todella korkea. Liian moni masennusta poteva ihminen jättää hoitoon hakeutumisen tekemättä. Varsinkin suomalaisilla tuntuu olevan joku pakkomielle pitää kulisseja yllä, ei voi myöntää että itsestä löytyy jotain "virheitä" - kunnes palaa loppuun tms.
Kirjoittanut: Jizabel (Jäsen)
  • #114
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 17.07.2010 14:49

Lainaus: DarkCometh

Oon käyttänyt tota Seronilia 20mg/päivä noin vuoden ajan, mulla vatsa ei mennyt ollenkaan sekasin, muutakun ehkä aluksi. Enemmän mua haittaa muisihäiriöt, joiden uskon johtuvan lääkkeistä. Lähimuisti pätkii pahasti ja esim. kuukauden takaiset asiat tuntuu vain sellaselta hämärältä mössöltä. Tosin voi olla mahdollista että tämä johtuu muustakin, mutta on vain kummallisesti alkanut tulla lääkkeiden myötä. Kenelläkään muulla samoja oireita?


Itse olen syönyt samaa lääkettä nyt varmaan 3 vuotta. Ja olen huomannut että lähimuistini on mennyt aika heikoksi. Aluksi ajattelin että se johtuisi siitä että söin unilääkkeitä (jotka voivat aiheuttaa muistihäiriöitä) että saisin nukuttua. Nyt en ole unilääkkeitä syönyt pitkään aikaan ja muistiongelmat vain jatkuvat. Aina jos koitin kysellä asiasta psykiatriltani tai lääkäriltä he joko lisäävät annosta (jota he sitten haluavat jonkin ajan päästä laskea) tai vaan sanovat että ei mulla muistiongelmia voi olla.
Kirjoittanut: Jezebel (Jäsen)
  • #115
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 17.07.2010 23:43
Noniin, tunnustuksen paikka.
Olen sairastanut masennusta nyt 5 vuotta "virallisesti". Syön Sepramia ja nukahtamisen avuksi Mirtazapinia. Aika hyvin olen alkanut toipua, olen pahimmillani maannut sängyssä silmät kiinni (kun en saanut niitä auki) ja odottanut että kuolema korjaa.

Omalla kohdalla ison harppauksen eteen päin teki ero. Sain vihdoin olla se kuka olenkin ja kuka haluan olla, enkä toisen muottiin survottu ontto kuori. Tie on ollut pitkä ja toisinaan hyvin raskas kulkea. Ehkäpä tällä oli tarkoituskin, viime vuosina olen koittanut tutustua itseeni ja määrittää minua. Exä kun tuhosi persoonani täysin, määräsi kaiken meikeistä, vaatteista ja hiustenväristä alkaen. Eron jälkeen piti ihan kaivaa sisimmästään omaa persoonaa ja kysyä itseltä kuka minä olen, mistä minä pidän. Jospa saisin heittää lääkkeet pois vuoden-parin sisään, vähän on semmoinen olo että voisin pärjätä ilmankin.
Kirjoittanut: Jenaldo (Jäsen)
  • #116
  • Arvo: Mahtigootti
  • • Muokkasi: Jenaldo
  • Lähetetty: 18.07.2010 00:05
Itse olen kärsinyt masennuksesta melkeimpä niin kauan kuin voin muistaa, milloin lievemmin, milloin vahvemmin. Se kuitenkin todettiin vasta kun olin neljännellä luokalla, siitä asti tähän päivään on siis psykiatrilla ravattu.Minulle ei ole kuin kerran määrätty (luonnontuotteiden lisäksi) lääkkeet ja silloinkin jätin ne hakematta.
Olen siis pyrkinyt pärjäämään ilman. (Mitään niitä vastaan minulla ei kuitenkaan ole)

Lainaus: Jezebel

Omalla kohdalla ison harppauksen eteen päin teki ero. Sain vihdoin olla se kuka olenkin ja kuka haluan olla, enkä toisen muottiin survottu ontto kuori.Exä kun tuhosi persoonani täysin, määräsi kaiken meikeistä, vaatteista ja hiustenväristä alkaen

Sama täällä. Exäni torpeedoi kaikein mielipiteistäni ulkonäköön ja hänen takiaan jäivät monet ulkonäölliset asiat tekemättä ja monet kokemukset kokematta. Eron jälkeen olen ollut paljon onnellisempi ja vapaampi tekemään mitä haluan.
Kirjoittanut: Venom (Jäsen)
  • #117
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 20.07.2010 13:11
Unilääkkeitä on nyt sitten lisänä muiden lääkkeiden ohella. Jatkuvat heräilyt öisin raastaa mieltä, kun se uni on vain niin tärkeää minulle. Aluksi tuli ajateltua stressiä mutta en ole stressaantunut. Mieliala on apaattinen kuten aina yleensä nykyään mutta olempahan oppinut elämään sen kanssa. En tiedä miksi edes syön lääkkeitä kun ne eivät mielialaa juuri nosta, tietenkin myönteinen seikka on se että olen toimintakykyinen ja jaksan noiden pillereiden avulla huomattavasti paremmin. 13 vuotiaasta asti sairastanut masennusta mikä on aina vain uusiutunut ja uusiutunut, nyt olen 17.
Kirjoittanut: Necroerotica (Jäsen)
  • #118
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 20.07.2010 14:14
Olen ollut ties kuinka kauan masentunut. Nyt en ole yli vuoteen syönyt lääkkeitä. Olen jotenkin oppinut elämään tämän kanssa. On pahaa oloa, hylätyksi tulemisen pelkoa, yksinäisyyttä. Toisaalta taas en edes halua kavereita, koska en kestä kun niillä menee paremmin.

Jotenkin olen jaksanut käydä töissä ja tehdä kaikkea pakollista, vaikka välillä tuntuu että psyyke murenee. Pitää ottaa siltä kannalta että vitutus on voimavara ja sen avulla voi saavuttaa jotain, niin kuin olenkin jo saavuttanut. Haluan aina vain enemmän ja enemmän.
Kirjoittanut: mlrd (Aktiivi)
  • Lähetetty: 22.07.2010 02:13

Lainaus: Necroerotica

Olen ollut ties kuinka kauan masentunut. Nyt en ole yli vuoteen syönyt lääkkeitä. Olen jotenkin oppinut elämään tämän kanssa. On pahaa oloa, hylätyksi tulemisen pelkoa, yksinäisyyttä. Toisaalta taas en edes halua kavereita, koska en kestä kun niillä menee paremmin.


Tuttua on... mutta ei tuota osaa masennuksena pitää. Joskus tulee paskaa silmille ja sillä hyvä.
Jos ei enää kavereita halua, se on toinen asia... Tottakai toisilla menee paremmin kun he itse niistä kertovat. Silloin jäävät huonommat asiat aina piiloon, elleivät ne todella revi.

Mitenköhän tuon nyt nätisti sanoisi, mutta se on henkilöstä kiinni miten sen ottaa.
Kirjoittanut: Dineara (Nimetön)
  • Lähetetty: 22.07.2010 13:48
No, lisätäänpä oma tarinani tänne muiden jatkoksi.
Olen ollut suunnilleen puolet elämästäni masentunut. Ensimmäiset oireet tulivat jo ala-asteella, jolloin itseluottamuksen rippeet fyysisen olemukseni suhteen murenivat täysin ihmisten haukkuessa läskiksi mitä mielikuvituksellisimmin sanavalinnoin. Yläasteella kavereiden määrä väheni tasan yhteen ihmiseen. Ainoa seikka, mikä sai minut tuntemaan itseni hyväksi oli suorittaminen - olin hyvä, tärkeä, fiksu ja kelpasin, kun arvosanani olivat korkeat. Ala-asteen viimeisen luokan keskiarvoni oli lähes 9, joka oli luokan paras. Soitin pianoa ja sain tutkinnoista ja konserteista parhaita arvosanoja. Yläasteella tunsin jo oloni totaalisen rumaksi ja vastenmieliseksi ja yhdeksännellä luokalla tuli totaalinen burnout. En jaksanut panostaa yhtään mihinkään viimeiseen puoleen vuoteen, joka oli tietysti kriittisintä aikaa, mutta koska pohjatietoni olivat vankat pääsin huippulukioon 8,75 keskiarvolla. Lukiossa hengasin tasan yhden ihmisen kanssa, joka pukeutui mustaan suurimman osan ajasta, oli yhtä omituinen kuin minäkin ja lähes takuuvarmasti myös masentunut. Erosin lukiosta jossain vaiheessa, menin iltalukioon, erosin, menin takaisin päivälukioon, erosin, olin puoli vuotta tekemättä yhtään mitään ja menin ammattikouluun, jota nyt on ensimmäinen vuosi onnistuneesti takana. Keskivaikea masennus oli pirun hankala kampittaa, mutta onnistuin, enkä ole enää masentunut, en sitten tippaakaan. Olen käynyt vuosia terapiassa, syönyt ties mitä lääkkeitä (jotka lopetin puolitoista vuotta sitten, eikä ole ollut ikävä), ja käyn edelleen terapiassa setvimässä joitakin solmuja, mitä depressio jätti jälkeensä (lähinnä itsetunto-ongelma). Nykyisin elämäni on tervettä, tasapainoista ja terveellä tavalla synkkää

Lääkkeitä tunnutaan määräävän ihmisille aika heppoisin perustein. Länsimainen lääketiede muutenkin keskittyy turhan paljon oireiden poistamiseen ja kivun hoitoon, ja se tärkein osa (eli sairauden alkulähde) jää selvittämättä. Lääkkeet ovat ehdottomasti välttämättömiä ja hyödyllisiä joissain tapauksissa, mutta nekin vain lieventävät oireita, eivät poista niitä kokonaan, ja tästä syystä itse olen sitä mieltä, että terapia kannattaa. Minulla ainakin kannatti, yhdessä lääkkeiden kanssa. Kolme vuotta sitten olisi ollut mahdoton kuvitellakaan elämää ilman masennusta, mutta onneksi nyt on aivan toinen tilanne. Ei masennuksen tarvitse olla kellekään pysyvä olotila, eikä masennuksen sairastaminen tee kenestäkään hullua - ei myöskään se, että on joskus menneisyydessään ollut psyykkisesti sairas, kuten jotkut uskovat. Vaikka masennuksella on taipumus uusiutua jossain vaiheessa, ei se tarkoita, että niin välttämättä käy ja että tarvitsisi elää koko elämänsä sen pelossa. Ja positiivisesti ajateltuna masennuksen takia olen oppinut itsestäni ja elämästä todella paljon ja olen nyt vahvempi ihminen. Klisee? Ehkä, mutta myös tosiasia.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 2 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 13.04.2020 19:19, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 437 henkeä!
Järjestä treffit