Gootti.net

Uskotko rakkauteen?

Kirjoittanut: Klavier (Jäsen)
  • #131
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 01.03.2009 19:09
Rakkauden kemiallisesta "kaavasta" on ollut täällä puhetta jo aikasemmin, mutta tässä vielä pieni lisäys siihen miksi rakkaus (kemian näkökulmasta) loppuu:

"Amerikkalainen Cornellin yliopisto julkisti keväällä 1999 tutkimuksen, jonka mukaan rakkaus on todellisuudessa huumetta. Rakastumiseksi nimittämämme tunne aiheutui tutkijaryhmän mukaan verenkierrossa esiintyvästä dopamiinin, fenyylietylamiinin ja oksitosiinin yhdistelmästä. Rakkaus oli näiden tutkijoiden mukaan kemiallisesti aikaansaatu hulluuden muoto. Olotilaa kestää, kunnes elimistö tulee vastustuskykyiseksi kyseisille aineille (*kuten myös huumeiden kanssa on havaittavissa). Siihen menee yleensä niin kauan, että pariskunta ehtii tavata, vakiinnuttaa suhteensa ja saada lapsen."
(lähde kirjallisuus: Nicholas Fearn "Zeno and Tortoise")

Siinä se kemiallinen reaktio lyhykäisyydessään mitä ihmisen sisällä tapahtuu kun hän tapaa "Sen Ihanan Ihmisen" (en tykkää käyttää sanaa ''Se Oikea"). Juttu jatkuu kuitenkin ottamalla toisen, epäilevän näkökulman:

"Teoria kuulostaa epäilyttävältä, ellei suorastaan loukkaavalta. Rakkaushan on meistä tärkeintä, mitä ihmiselle voi tapahtua. Se tulisi mielestämme nostaa jalustalle eikä tunkea ruiskuun, josta jaetaan annoksia rakkaudettomille."

Kyseisen teorian tiedenmiehet ovat kehittäneet käyttämällä reduktionistista menetelmä, jonka mukaan asioita voidaan ymmärtää palauttamalla ne osiinsa monimutkaisia, laajoja prosesseja pystytään ymmärtämään yksinkertaisempien prosessien pohjalta. Yksinkertainen prosessi esimerkissä on kemiallinen reaktio ja monimutkaisempi on itse abstrakti rakkauden -käsite.

Vastapainoksi reduktiolle on olemassa emergenssi, joka taas ajattelee asiaa niin että alkeellisemmalta tasolta siirryttäessä monimutkaisemmalle tasolle voidaan löytää täysin uudenlaisia ominaisuuksia, jotka vaativat täysin uudenlaista selitystä. "Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa". Eli kemialliset reaktiot eivät yksin riitä luomaan "rakkautta" vaan se tarvitsee tuekseen "jotain muuta".

Tästä päästäisiin jatkamaan HYVIN PITKÄLLE mielenfilosofian syövereihin, mutta en näe aiheelliseksi jatkaa aihetta tämän enempää täällä. Jos jota kuta kiinnostaa, kannattaa alkaa lukemaan filosofiaa (suosittelen lämpimästi Filo -nimistä kirjasarjaa)

Olen lukenut koko päivän maailmankaikkeutta käsittelevää filosofiaa ja metafysiikkaa, ehkä siitä syystä tällainen kannanotto.

MUTTA

Vaikka rakkaus ei ole mielestäni uskon kysymys niin mielestäni rakkautta on olemassa, vaikkei sitä yksittäinen yksilö tuntisikaan. Onhan sen olemassa olosta loputtomasti todisteita, kuten romanttiset elokuvat, kirjat jne. Ei ole yksittäisen ihmisen mielipiteestä kiinni onko rakkautta ylipäätään olemassa, mutta ehkä siitä onko se hänelle juuri sillä hetkellä ajankohtaista tai onko hänellä ensinnäkään mitään sen kaltaisia kokemuskia (yleensä ainakin äidinrakkaus tai / ja lähimmäisenrakkaus on tuttua jos ei romanttinen rakkaus).

Itselläni on kokemuksia ja siksi uskon pystyväni sekä rakastamaan että vastaanottamaan rakkautta. Ja se huumehurmos on muuten ihanaa <3

OT

Lainaus: Heetteri

Jjjep. Orgasmi lähinnä siis ilmeisesti muistuttaa kuolemista kemiallisena prosessina; näin sanovat tiedemiehetkin. Mene ja tiedä.


Kuulemma asiaa on tutkittu ja saatukin selville, että ainakin naisilla (miehistä en tiedä) orgasmin aikana aktivoituvat alueet ovat aivan kipua havainnoivien aivojen osien vieressä ja mm. siksi naisen ilme orgasmin aikana saattaa näyttää hyvinkin tuskalliselta, vaikkei hän sinänsä kipua tuntisikaan. Kaipa tämä liitetään kuolemiseen? well, off-topique.
Kirjoittanut: SeKukaVaaniiSängynAlla (Jäsen)
  • #132
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 01.03.2009 21:42

Lainaus: MetalMama

etten pysty rakastamaan oikeasti

Minusta taas tuntuu että pystyn kyllä rakastamaan ja niin kovasti haluaisinkin rakastaa jotain (muutakin kuin kissaani) ja saada myös vastarakkautta. Tuntuu siltä että tunnetta olisi sisällä vaikka kuinka ja paljon muttei kohdetta johonkin purkaa se kaikki.

Lainaus: MetalMama

ensin pitäs oppia tuntemaan itsensä ja rakastamaan

Juu, tästä taisinkin jo jossain muussa ketjussa mainita (vai oliko se tässä.....??), että tarvitsen jatkuvaa vakuuttelua siitä että minua oikeasti rakastetaan vaikka itse kyllä hermostuisin jos omaa rakastamistani kyseenalaistettaisiin. Jotenkin vaikea uskoa että joku minusta voisi välittää niin paljon että jopa rakastaisi. Yhden kerran olen tuntenut itseni rakastetuksi (siis miesystävän toimesta,perhettä ei lasketa) vaan sekin on ohi.

Huh huh. Tulipa purkaus. Sori vaan.
Kirjoittanut: MetalMama (Jäsen)
  • Lähetetty: 02.03.2009 16:34

Lainaus: SeKukaVaaniiSängynAlla

Tuntuu siltä että tunnetta olisi sisällä vaikka kuinka ja paljon muttei kohdetta johonkin purkaa se kaikki.

Oi, tästä on pakko mainita ihan täysin OT:na (jos en jo ole ehtinyt täällä siitä kertomaan joku viikonloppuyö pikku maistissa) että ex-liiton viimeisinä aikoina päässä soi lähes taukoamatta Robbie Williamsin "Feel"... Tiedättehän, "I just wanna feel real love" ja niin pois päin. Alitajunta halusi kenties kertoa jotain...?
Kirjoittanut: Heetteri (Ex-inkvisiittori & Miss Halloween 2008)
  • Lähetetty: 04.03.2009 19:50
Pakko se on näköjään uskoa, kun olen näemmä rinnalleni löytänyt ihmisen joka jaksaa olla tukenani ja tietää vaistomaisesti jos jokin on pielessä, vaikka en sillä viitsisikään häntä vaivata.
Kirjoittanut: die Winterreise (Nimetön)
  • Lähetetty: 04.03.2009 21:38
Minä en oikein tiedä mitä sanoa, tuntuu välillä että minussa olisi jokin kuollut sisällä. Tarkoitan siis sitä että välillä tuntuu että en kauheasti välitä muiden ihmisten rakkaudesta ja itseänikään ei kiinnosta, vaikka välillä on kyllä haikea kaipaus päällimmäisenä tunteena. Aivan kuin pelkäisin rakastumista tai jotain vastaavaa. Mutta on minulla kaikenlaisia muitakin pelkotiloja. En vain tiedä mistä kyseinen "rakkaudettomuus" johtuisi... Välillä tuo vain vähän ahdistaa. Olen nykyisin hyvin suru- ja raskasmielinen niin en tiedä olisiko se tappanut minusta jotakin sisältä päin...
Kirjoittanut: Abigor (Jäsen)
  • #136
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 05.03.2009 13:46
Kuten tuolla jossain ketjussa jo mainostinkin, rakkaus on ehkä ainoa asia mihin uskon. Jopa siinä määrin että se lähentelee uskonnon statusta, mutta mutta.. Aina on se mutta. No, uskon rakkauteen. Elämä on jotenkin helpompaa ainakin itselle jos siihen uskoo ennemmin kuin ihmisten pahuuteen.
Kirjoittanut: Chrystalis (Inkvisiittori)
  • #137
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 05.03.2009 14:31

Lainaus: Klavier

orgasmin aikana aktivoituvat alueet ovat aivan kipua havainnoivien aivojen osien vieressä


On myöskin sanottu (krhm, allekirjoittanut ei ainakaan ole niin tehnyt!) että raja kivun ja nautinnon välillä on vain hiuksenhieno. Ehkäpä se johtuu tästä kyseisestä featista ? Toiset kun eivät voi saavuttaa sitä suurta O 'ta ilman pientä (tahi suurta) fyysistä kipua.


"Hei beibe potki mua naamaan." -lausahdus päättänee irrationaalisen viestini tähän aiheeseen.
Kirjoittanut: Mystral (Jäsen)
  • Lähetetty: 11.05.2009 01:52
Jaa-a, vaikea kysymys. Sanotaan, että ainakin haluaisin kovasti uskoa. Huomataan sitten että ihastuminen, rakastuminen ja rakastaminen ovat kolme eri asiaa. Puhun nyt siitä rakastamisesta.

Itse olen menettänyt usein uskoni rakkauteen, koska ihmissuhteeni ovat olleet todella vaikeita. En ihastu, saati rakastu helposti. Todella harvoin itseasiassa. Kerran elämässäni olen rakastanut täysillä ja kuvittelin hänen olevan mystinen "se oikea". Noh suhde kuitenkin sai kamalimman mahdollisen lopun ja päättyi sen seurauksena eroon. Se vei uskoni pitkäksi aikaa rakkauteen ja yleensäkään mihinkään hyvään elämässä. Olin varma, etten enää ikinä voi tuntea mitään ketään kohtaan.

Kai mä sitten olen masokisti jollain tasolla, kun kaikesta huolimatta aina seurustelemaan päädyn. Mun sisällä asuu edelleen se 5-vuotias pikkutyttö, joka haaveilee prinssistä, prinsessahäistä ja ikuisesta rakkaudesta. Eli en ole menettänyt uskoani rakkauteen täysin, koska mikään ei ole parempaa kuin rakastaa ja tulla rakastetuksi takaisin. Yksi suurimpia haaveitani onkin löytää ihminen, joka rakastaisi minua ja jota minä voisin rakastaa. Aidosti ja vilpittömästi.

Mitäkö se sitten tarkoittaa, että rakastaa toista? Mielestäni rakkaus on ehdotonta. Rakastaa sitä toista, aivan sama mitä hän tekee, miltä hän näyttää, mitä hän sanoo jne. Aivan kuten vanhempi rakastaa lastaan. Lapset tekevät usein asioita, mistä vanhemmat eivät pidä, mutta silti he rakastavat lapsiaan. Tästä mielestäni on rakkaudessa kysymys. Ehkä se on osaksi myös suurta kiintymystä toista kohtaan. Ehkä se on sitä, että on valmis uhraamaan oman onnensa, toisen onnen puolesta. Rakkaus tekee ihmisen epäitsekkääksi. Toisen onni on omaa onnea tärkeämpää.

Eli vastaus kysymykseen, kyllä uskon rakkauteen. Pakko sitäkin on vähän ainakin olla, tässä muuten paskassa ja kylmässä maailmassa.
Kirjoittanut: Mr_Yeudah (Jäsen)
  • #139
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 14.05.2009 21:05
Kyllä uskon, minä ja narrcissia löydettiin toisemme täältä "etsin ystävää" ketjun avulla =).
Ja me rakastamme toisiamme!
Kirjoittanut: narrcissia (Jäsen)
  • #140
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 14.05.2009 21:07

Lainaus: Mr_Yeudah

Kyllä uskon, minä ja narrcissia löydettiin toisemme täältä "etsin ystävää" ketjun avulla =).
Ja me rakastamme toisiamme!


Tosiaan on myönnettävä että uskon rakkauteen (vaikken joskus uskonutkaan) kerta näin suuri rakkaus kuin Mr_Yeudah täältä löytyi (:
Viesti

Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit