Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Rakastunut tyttöön/poikaan jota ei voi saada...

Kirjoittanut: groomeri (Aktiivi)
  • #61
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 28.07.2008 22:03
Itse olin myös peruskoulu aikoina yli kuusi vuotta ihastunut yhteen poikaan. Olin jo aivan varma, että se on sitä rakkautta, sillä eihän ihastumisen pitäisi noin kauaa kestää. Kuitenkin yksi päivä vain huomasin, että en enää ollutkaan ihastunut. Emme kuitenkaan onneksi missään välissä "seurustelleet" (siinä iässä sitä sanottiin kimpassa olemiseksi) joten molemmat selvisivät traumoitta välillä tulee vieläkin muisteltua noita aikoja ja naurettua, kuinka erilaisia meistä kuitenkin tuli. Pointti oli taasen, että vaikka sen ikäisenä ihastus olisikin pisempää, en nyt silti alttarille asti kehoittaisi menemään, sillä iän karttuessa se saattaa yht' äkkiä kadota. Toisaalta, mikä jottei näin käy vanhempanakin, mutta teininä se on yleisempää.
Kirjoittanut: Morfinsia (Aktiivi)
  • #62
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 29.07.2008 22:30
Niimpä...Siksi minä en antanut numeroani ihanalle pojalle koska en ole niin tyhmä että kuvittelisin jutun toimivan. varsinkin kun A. olen ihastunut/pidän/välitän eräästä toisesta(kin)
B. Minun englannillani keskustelu on...Erittäin "monipuolista" C. Välimatka olisi ehkäpä liian pitkä.
Mahdoton tapaus,mutta niitähän minä tunnun keräilevän...Itsesuojelua kenties?
Kirjoittanut: Lita (Jäsen)
  • #63
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 26.08.2008 18:55
Minulla oli parivuotta sitten ihana poikaystävä, kaikki oli hyvin ehkä puoli vuotta ja olin niin sokeana rakastunut, kunnes hän muuttui täysin ja jätti sen parempaa syytä kertomatta. tapasin häntä vielä muutaman kerran eron jälkeen ja sitten lipsahti hänen huuliltaan että olikin pettänyt mua suhteen loppuvaiheilla. Kiva kuulla kaikki vahingossa sitten jälkeenpäin. Hän sanoi viimeisellä kerralla että tapaan vielä häntä itseään paremman ja hyvän miehen jonka kanssa tulen olemaan onnellinen. Vasta jonkunaikaa sitten olen yli päässyt ja tajunnut että koskaan hän ei kyynelten arvoinen ollut. Ja sitten tapasinkin unelmamiehen 2viikkoa eron jälkeen, ensimmäisen joka pystyi viemään multakin jalat alta, ollaan oltu nyt jonkun puolivuotta kihloissa... ehkäpä se siitä. Samainen exä ei vieläkään pysty olemaan väleissä ja on erittäin lapsellinen kakara joka ei ole pariin vuoteen aikuistumisen merkkejä näyttänyt. Jos olisi mies, olisi jo kasvattanut aivotkin.

Uskon että jokainen löytää sen oikean kun on oikea aika. ja jopa minä sain sen kenet halusin, miksette siis tekin? (:

Kukaan ihminen ei ole kyyneltesi arvoinen, vaan se joka on, ei ikinä saisi sinua itkemään.
Kirjoittanut: oneesan (Jäsen)
  • Lähetetty: 07.09.2008 13:56
Itse rakastan vieläkin exääni, ja vaikka tiedänkin, että hän ei ehkä koskaan tule olemaan siinä vierelläni, saan rakastaa ja tahdonkin. Olemme ystäviä ja tavataan edelleen silloin tällöin, kaveriporukassa tai muuten, ja onhan sitä säpinääkin pariin kertaan ollut, mutta se on vain sitä, ei enempää. Kuten viisas nainen sanoi: "Sinun ei tarvitse unohtaa, ei päästä yli, ei lakata rakastamasta, kunhan vain et jää roikkumaan, ja opit elämään sen kanssa." Olen pitkän taisetelun jälkeen saanut rauhan tämän asian kanssa, ja rakastanut pitkään ja jos olen yhtään sukuuni tullut, tulen aina rakastamaan, mutta kaikesta huolimatta voin rakastaa hymyillen, vaikka joskus kyynelet silmäkulmaan nousisivatkin, se kipu kertoo elämästä. Kokemusteni myötä olen oppinut paljon elämästä, rakkaudesta, ja erityisesti itsestäni, olen kuin eri ihminen, ja siitä saan kiittää vain häntä.
Kiitos että saan rakastaa.

Toivottavasti vuodatukseni ei ole teistä liian henkilökohtainen.
Kirjoittanut: SirMarylee (Aktiivi)
  • Lähetetty: 11.09.2008 20:50

Lainaus: oneesan

Toivottavasti vuodatukseni ei ole teistä liian henkilökohtainen.

Ei ainakaan minusta, on hienoa lukea tekstiä joka kertoo elävästä elämästä kerrankin. Ja voimia sinulle
Kirjoittanut: Morfinsia (Aktiivi)
  • #66
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 13.10.2008 16:09
Vaikeita asioita... Tämä tyttö on nyt kyllä ihan tyhmänä itsensä kanssa....
Kirjoittanut: Not the nicest girl (Jäsen)
  • #67
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 13.10.2008 17:37
Jaa-a, taidan olla ihastunut yhteen jätkään.
Kerran hän tuli kuvistunnilla juttelemaan ja kehui työtäni hienoksi ja lähti paikalleen takaisin.
Tänäänkin olin yksin syömässä ja hän tuli ruokajonossa. Vilkaisin häntä ja muita ohimennen ja hän tuijotti suoraan silmiin.
Ujona käänsin katseeni.
Silti mulla on olo, ettei se tykkää musta. Ja vaikka tykkäisikin, aloitteen pitäisi tulla siltä, koska mä en yksinkertaisesti uskalla tehdä aloitetta.
Tiedän, olen surkimus.
Kirjoittanut: Abigor (Jäsen)
  • #68
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 20.03.2009 11:49
Onhan näitä tällaisisa ihastumisia meikäläisellä ollut useampikin. Ylitin vissiin itseni ihastumalla erääseen henkilöön joka asuu noin yhdeksän tuhannen kilometrin päässä Kalifornian Irvinessa, normaalisti olen sentään suomen sisällä pysynyt näissä jutuissa.

Noh, en tiedä mikä siinä on, vaikka tutustunut olen vastasukupuoleen netissä, missä ulkonäön merkitys on pienempi, nimenomaan olen ihastunut sisimpään heisssä kun olen keskustellut ummet ja lammet useimpien kanssa.. Mene ja tiedä miksi mutta aina jään sille "oot ihan kiva mutta..." (...Ajattelen sua vaan ystävänä on yleinen vastaus) -tasolle. Taidan siis olla se surullisenkuuluisa "hyväkaverimies" jonka olkapäälle itketään asiat, mutta joka ei muuhun koskaan kelpaakaan. No ei sillä, että pahakseni oikeasti pistäisin, mutta tämä elämän suuri asia eli romanttinen rakkaus toiseen ihmiseen olisi asia jonka haluaisin kokea muutenkin kuin yksipuolisena ennen kuolemaani.

Hömmömmöö, taisi mennä vähän ohi aiheen.... Niin siis, kuten mainitua, jotakuinkin varmaan kaikki ihastukseni ovat olleet ihmisiä joita en voi koskaan saada; En ole vissiin enää pariin vuoteen pahemmin tutustunut uusiin, jotakuinkin ikäisiini ihmisiin, ja vanhatkin ihastukset elelevät jo omia elämiään, kumppaniensa kanssa ja ties missä jumalan selän takana. Näin ollen siis kaikki ihastukseni ovat nytkin ihmisiä joiden kanssa en koskaan tule seurustelemaan. Ja sitten tämä seksuaalisuushomma tekee asian vieläkin mutkikkaammaksi, koska se rajaa muutenkin hyvin pientä ihmisjoukkoa joiden kanssa voin edes uskoa saavani onnellisen suhteen aikaiseksi (itseäni ei seksi kiinnosta lainkaan, mikä tekee parisuhderuletista vaikean homman kun monia se kiinnostaa usein paljon). Eli luvassa on varmasti paljonkin ihmisiä vielä tulevaisuudessa joiden kanssa ei ole mitään toivoa onnellisesta parisuhteesta.
Kirjoittanut: gothicknight (Jäsen)
  • Lähetetty: 20.03.2009 14:07
Kuten moni muukin, myös minä koin suuren rakkauteni teininä. Olin silloin 15 vanha, ja aloin sitten maan niin mahdottomasti suorastaan jumaloimaan tätä kyseistä naista (huom. minä poika, hän nainen). Ja enemmän kuin päivän selvää oli se, ettei me koskaan voitu olla.
Siinä meni sellaiset reilut viisi vuotta, mutta pääsin yli ja jatkoin eteen päin. Aika on hyvä parantaja, ja nyt tuskin edes haikeasti, korkeintaan nostalgia mielessä, ajattelen häntä. Ehkä kaikkein suurin typeryys mikä siitä kaikesta jäi, että vielä parikin vuotta sitten vertailin nais tuttaviani häneen, ja sitä kautta yritin olla hänen kanssaan. Mutta siitäkin päästiin eroon, ja nyt tämä jätkän love boat seilaa todella vapailla vesillä
Kirjoittanut: FilthyVictorian (Aktiivi)
  • #70
  • Arvo: Mahtigootti1500
  • Lähetetty: 24.04.2009 20:45

Lainaus: gothicknight

love boat




Voi juma, en ole ikinä ollut ihastunut keneenkään. Olenko outo? Muhun on kyllä pari tyyppiä ollu ihastunu vissiin, mutta rukkaset olen antanut.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 04.01.2022 03:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 501 henkeä!
Järjestä treffit