Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Paineet/odotukset elämässä

Kirjoittanut: SirMarylee (Aktiivi)
  • Lähetetty: 31.03.2009 16:30
Paineita lukiosta otan, sillä tajusin että perhana eihän syksyyn niin pitkä aika olekaan silloin kirjoitan jo historian pelkkien pakollisten kurssien pohjalta. Ällää lähdetään hakemaan, saa nähdä kuinka kovaa putoan kasvot edellä todellisuuteen. No keväällä sitten muut aineet paremmin. Tosin meigällä on homma sen verran pulkassa, että oon jo alkanut lukemaan historiaa. Suomenhistoriassa mennään, eli 4. kurssi luettu kohta ja sitten vielä muutama ja taas kirjat alusta monta kertaa... Koko kesä aikaa, mutta ei niin huvittais. En tiiä mitä vanhemmatkin tolta koululta odottaa, kai ne on silleen "no kunhan läpi pääset, kun tähänkin asti oot niin laiska opiskelija ollut".

Niin ja paineita myös siitä otan jo pääsenkö lukion jälkeen mihinkään opiskelemaan, onpa kivaa tämä elämä, kun stressaa ja stressaa ja stressaa... ja sukulaiset painostaa niin stressaa vähän lisää, kun äitikin on kaikille toitottanut että mää meen yliopistoon, jes.
Kirjoittanut: Piiskansiima (Jäsen)
  • Lähetetty: 31.03.2009 16:36

Lainaus: momo

onko teillä joskus aivan hirveän surkea olo itsestä, kun ei saavuta tarpeeksi tai täytä omia ja muiden odotuksia?


Kyllä! Tällä hetkellä lähipiirin odotukset eivät todellakaan vastaa sitä mitä itse elämältä haluaisin, ja minut kun on kasvatettu niin pirun kiltiksi niin yritän tässä vain jotenkin tasapainotella kaiken välillä. Lähinnä tekisi kyllä mieli haistattaa pitkät kaikelle ja häipyä jonnekin Goalle pariksi vuodeksi pössyttelemään tai etelä-Absurdistaniin erakoksi. Ei tässä vaiheessa elämää kuului olla mitään thö grande suunnitelmaa loppuelämäksi, prkl, ja se sivulauseissa toivottu lasten pyöräyttelykin saa luvan odottaa.

Kuten rapartisti Lord Est sanoo "Sä vain teet, ja teet, ja teet, ja teet, ja teet/Mitä sulta odotetaan/ja meet, ja meet, ja meet, ja meet, ja meet/Ootkos sä elossakaan". Olen kyllästynyt jatkuvaan suorittamiseen ja verenmakusuussa pakolla tekemiseen.

Kirjoittanut: BronzeRain (Aktiivi)
  • #13
  • Arvo: Platinagootti+
  • Lähetetty: 31.03.2009 21:54

Lainaus: Cata

musta on outoa olla vasta 19-vuotias ja olla näin varma, että nykyinen suhde voi hyvinkin olla se life-long juttu. Huomenna tulee kaksi vuotta täyteen. Mitään paineita tässä sen suhteen ei ole, mutta mun vanhemmat tuntuu lähinnä odottavan että milloin tää loppuu; isä sanoi, että tässä iässä suhteet ei oo kestäviä. Jep, ja mun äiti oli 16-vuotias, kun he rupesivat seurustelemaan...

Vähän sama juttu täällä. Äitini oli 17 kun vanhempani kihlautuivat. Siitä huolimatta hän ei pystynyt aikoinaan elämään sen asian kanssa että aloin seurustella vakavissani seitsemäntoistavuotiaana. Olin kuulemma liian nuori. Nythän olen ollut jo reilu kolme vuotta ukkoni kanssa yhdessä.
Se onkin yksi asia johon olen itselleni kehittänyt paineita. Eräs ystäväni kihlautui miehekkeensä kanssa vain vajaan vuoden seurustelun jälkeen, ja hän vaikuttaa niin läpeensä rakastuneelta ja 100% varmalta että heidät on tarkoitettu toisilleen. Miksi minusta ei tunnu samalta. Rakastan poikaystävääni, ja haluan olla hänen kanssaan, mutta silti...
Naurettavaa, tiedän.

Opiskelu minulle eniten asettaa paineita. Valmistuin keväällä ylioppilaaksi, ja voi sitä pettymystä mikä äidin kasvoilla paistoi kun kerroin jatkavani ammattikoulussa. Hän odotti minun menevät vähintään AMK:hon, jos en yliopistoon, ja viimeksi pari viikkoa sitten hän kysyi aionko hakea yhteishaussa johonkin. Tuntuu todella pahalta että hän suhtautuu niin halveksivasti valintaani opiskella ammattiin ensin toisen asteen koulussa. Ikään kuin se olisi jotenkin huonompi/helpompi koulu kuin AMK-tason vastaava.
Kaikki asettavat valtavasti odotuksia minulle. Ei ole kauaa kun eräs tuttu pyysi tekemään hänelle iltapuvun. Mistä nämä ihmiset kuvittelevat minun repivän aikaa tällaiseen? Opiskelen ja harrastan, eikä minulla todellakaan ole aikaa, saati että halua istua päivät pitkät ompelemassa. Minulla on nyt tilauslistalla toista kymmentä korsettia, kolmet housut, kaksi juhlamekkoa ja takki, puhumattakaan siitä valtavasta määrästä vaatteita jota minulle tuodaan vähän väliä korjattavaksi tai muokattavaksi. Ja omiakin vaatteita pitäisi joskus ehtiä tehdä ja korjata.
Itse koulussa minulle on rima asetettu huomattavasti korkeammalle kuin muille opiskelijoille. Olenhan vanhempi, ja minulla on lukio-opinnot pohjalla. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta että minun odotetaan saavan työni valmiiksi kaksi kertaa nopeammin kuin muut luokallani, riippumatta työn vaikeusasteesta. Muut saavat kysymällä lykkäystä tehtävien palautuspäiviin, minun odotetaan palauttavan tehtäväni ennakkoon. Olen osin tahallani hidastellut, jotta minulle ei laskettaisi niin suuria odotuksia. Olkoonkin että se vaikuttaa arvosanaan, mutta en halua suorittaa opintojani jatkuva verenmaku suussa.
Kirjoittanut: Natassja (Jäsen)
  • #14
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 31.03.2009 22:24

Lainaus: BronzeRain

Minulla on nyt tilauslistalla toista kymmentä korsettia, kolmet housut, kaksi juhlamekkoa ja takki, puhumattakaan siitä valtavasta määrästä vaatteita jota minulle tuodaan vähän väliä korjattavaksi tai muokattavaksi. Ja omiakin vaatteita pitäisi joskus ehtiä tehdä ja korjata.

Herttilaari. Tällaisella tehtailulla voisit aloittaa yritystoiminnan, kun asiakaskuntakin on valmiina. Toivottavasti saat kunnollista korvausta tekemistäsi korseteista ym., ettei tarvitse omasta selkänahasta niitä tehdä.
Kirjoittanut: Malys_ (Jäsen)
  • Lähetetty: 31.03.2009 22:24
Eipä ole mitään paineita omasta olemisesta, ainahan toki on tavotteita mutta yleensä olen päässyt tavoitteisiini vaikka ne joskus tuntuu toivottomiltakin tilanteisiin nähden.
Opinnot on opiskeltu näiltä osin, tosin voi olla että oppisopimuksen kautta opiskelen toisenkin ammatin työni ohella.

Muut hoitaa sen murehtimisen elämästäni kyllä ettei tarvitse itse huolta siitä kantaa... Kuten juurikin perheen perustamisesta ja kaikesta muusta "aikuistumisesta". Lällätilää, täähän ei aikuistu ikinä jos se tarkoittaa tylsääkin tylsempää kuihtumista neljän seinän sisällä.

Muita huolia ja murheita sitten kyllä kasaantuu joten ehkä sekin pitää turhanpäiväiset murehtimiset pois mielestä.
Kirjoittanut: Natassja (Jäsen)
  • #16
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 31.03.2009 22:29

Lainaus: Malys_

Lällätilää, täähän ei aikuistu ikinä jos se tarkoittaa tylsääkin tylsempää kuihtumista neljän seinän sisällä.

Anteeksi että menen aiheen vierestä, kun tälle aikuistumiselle on omakin ketujunsa. Mutta:
Voit aikuistua ihan rauhassa, koska aikuistuminen merkitsee valinnan vapautta ja valinnan vastuuta. Kuihtumaankin voi jäädä, jos haluaa eikä se vahingoita ketään.
Kirjoittanut: Malys_ (Jäsen)
  • Lähetetty: 31.03.2009 22:51

Lainaus: Natassja

Voit aikuistua ihan rauhassa, koska aikuistuminen merkitsee valinnan vapautta ja valinnan vastuuta. Kuihtumaankin voi jäädä, jos haluaa eikä se vahingoita ketään.


Joo siis näitten joilla tuntuu olevan ihmeellinen tarve tehdä jotain odotuksiaan Minun elämälleni niin heidän mielestään siis pitäisi keskittyä perheen perustamiseen, pelkkään työhön ja elossapysymiseen noin kärjistetysti sanottuna.
Siksi siis aikuistuminen lainausmerkeissä koska kaikille se ei ilmeisestikään merkitse samaa asiaa. Suurimmalle osalle aikuistuminen kun tuntuu olevan yhtä kuin lapsen hankkiminen vaikkei se tosiaanka kerro ihmisestä vielä yhtään mitään, minun mielestä.

Aikuistun sitten kun se miulle sopii, tiedä sitäkään vaikka sitä olisinkin jo... jonkun mielestä. Omaan korvaan se vaan särähtää nykyään yhtä inhalle kuin vaikkapa adhd ja elämä on.

Ja anteeksi pyydän minäkin off topic.
Kirjoittanut: Ania (Jäsen)
  • #18
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 01.04.2009 15:20
Inhoan yli kaiken tätä jokakeväistä hakurumbaa. Kirjoitin ylioppilaaksi kaksi vuotta sitten, ja olen sen jälkeen tehnyt töitä kokopäiväisenä ja yrittänyt kuumeisesti miettiä sitä Suurta Suunnitelmaa koko loppuelämän ajalle.. Koska tottahan sellainen nyt tähän ikään mennessä kuuluu olla.
Täytin siis tänään huimat 21 vuotta, joten minun olisi korkea aika "aikuistua" (what ever that means..), lähteä opiskelemaan ihan vaan sen takia, että opiskelu on jokin elämää suurempi itseisarvo, ei esimerkiksi siksi, että olisin löytänyt itselleni sopivan uran (mitä ei siis ole tapahtunut, tosiaankaan) ja oikeasti haluaisin tehdä niin, ei ei ei, tässä iässähän kaikki opiskelevat, ja olen huonompi kuin muut siksi, että olen "vain töissä". Tiedän kuulevani juuri kirjoittamani vuodatuksen tänään illalla, kun menen käymään porukoillani.
Typerintä on, että olen itseasiassa itse varsin tyytyväinen elämääni tällaisena, kuin se on, mutta silti ahdistun suunnattomasti näistä paineista, mitä joka puolelta asetetaan. Olin aina keskivertoa parempi koulussa, se oli minulle itsestäänselvyys, ei mikään suuri ja glooriantuoksuinen ylpeydenaihe, joten nyt, kun en opiskelekaan yliopistossa jotain Suurta ja Tärkeää tai väittele tohtoriksi päälläni seisten ja viittomakielellä seuraavan kahden vuoden sisään, tiedän tuottaneeni sukulaisilleni pettymyksen. Toisaalta minua taas verrataan samanikäiseen serkkuuni, joka odottaa avomiehensä kanssa nyt toista lastaan, "eiköhän sinunkin pitäisi jo alkaa katsella sitä miestä..?". Sigh.
Että hyvää syntymäpäivää vaan minulle.
Kirjoittanut: YogiGoth (Jäsen)
  • Lähetetty: 02.04.2009 20:34
Vanhemmat haluu että must tulee lääkäri.... ja en todellakaan halua itse sitä....
Kirjoittanut: BronzeRain (Aktiivi)
  • #20
  • Arvo: Platinagootti+
  • Lähetetty: 03.04.2009 13:26

Lainaus: Natassja

Toivottavasti saat kunnollista korvausta tekemistäsi korseteista ym., ettei tarvitse omasta selkänahasta niitä tehdä.

No, olen pyytänyt korvaukset vähän suhteutettuna asiakkaan tulotasoon ja siihen miten läheinen tuttu on kyseessä. Eräältä ystävältä en viitsinyt pyytää kuin materiaalit ja kymppi päälle kun tiedän ettei hänellä ole sen enempää rahaa kuin minullakaan. Mutta kyllä minä niistä korvauksen saan.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 2 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit