Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Goottifoorumi: Yleiset korinat: Paineet/odotukset elämässä

Paineet/odotukset elämässä

Kirjoittanut: Astrella (Jäsen)
  • #21
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 23.04.2009 10:33
Jouduin avoimeen mielenterveyskuntoutukseen kun päässä naksahti. Opiskelin tradenoomiksi ja asuin ekaa kertaa yksin. Opiskelin alalla koska uskoin etten kelpaa muualle koska olen tyhmä ja vanhemmat puolipakotti mut toiselle paikkakunnalle "etten jäisi kotiin vuodeksi turhan päiten". Olen aina ollut tunnollinen ja kiltti koululainen ja menin pohjalle kun tuli kirje etten ollut suorittanut tarpeeksi opintopisteitä, kaikki kokeet miltei epäonnistuivat ja en uskaltanut mennä enää nukkumaan öisin. Olin 24-vuotiaana varma että "möröt syövät" ja aamun koittaminen masensi. Pikkuhiljaa sitä mietti vakavissaan auton alle astelemista ettei tarvitsisi mennä kouluun.
Onneksi vanhemmat pisti mut psykiatrille joka totesi psykoottisen masennuksen. Muutin takaisin kotiin ja vain nukuin vuorokaudet ympäriinsä aluksi. Avoimessa sairaalassa sain elämän syrjästä kiinni ja menin opiskelemaan minne oikeastaan halusin: ammattikouluun artesaaniksi. Äidille se oli kamala paikka koska olinhan "ylioppilas-merkonoomi" ja vanhemmat odottivat minusta toimistotyöntekijää kunnalle että saisin kivan turvallisen työpaikan. Nyt he myöntävät että olen aika lahjakas koulussani nyt.
Kirjoittanut: Layil (Jäsen)
  • Lähetetty: 03.05.2009 21:04
Kirjoitusten aikana oli kyllä paljon paineita. Piti saada ruotsi läpi ja samalla tehdä lopputyötä ja ennakkotehtäviä kouluihin. Nyt sitten odottelen pääsenkö johonkin kouluun ja pitäisi asunto löytää. Sekin on oma paineensa. Onneksi koulunpuolelta ei enää kovin ole paineita enää. Muutama kurssi pitäisi suorittaa, että valmistuu ja niistä tulee tiettyä painetta ja stressiä, koska kiinnostusta ei enää kovin ole.
Kirjoittanut: Kedira (Nimetön)
  • Lähetetty: 03.05.2009 21:18
Liikaa paineita suorittaa koulu odotetussa ajassa. Ja saada tehtävät valmiiksi vaadittuun määräpäivään mennessä sekä jotenkin kyetä edes aloittamaan viime syksyisten rästien tekemistä.

Sinänsä mielenkiintoista on se, että paineita ei niinkään tässätapauksessa aseta vanhemmat / kaverit taikka itse, vaan tuo kamala ja kurja kela, joka perii opintotukea takaisin, ellen elä heidän odotustensa mukaan
Kirjoittanut: P-M (Jäsen)
  • Lähetetty: 05.05.2009 15:59
Onhan niitä paineita. Nyt parhaillaan siitä, että miten menee huominen pääsykoe. Jotenkin sellainen olo, että sen on nyt onnistuttava tai muuten en pääsi ikiniä mihinkään enkä valmistu koskaan. Se nyt on toisaalta aika typerää, mutta olen vain niin vaativa itselleni tietyissä asioissa. Tuntuu, että se ainut oikeasti minua kiinnostava ala ja oppilaitos.

Perhe ja suku ovat onneksi olleet melko ymmärtäväisiä edellisten opiskelujeni keskeytyksen suhteen ja yleensäkin sen oman alan löytämisen suhteen. Myöskään perheenperustamisesta tai sulhasesta eivät ole onneksi vielä kyselleet, muuta kuin pari kertaa sulhasesta kiusallaan. Johtunee pitkälle iästäni, mutta uskaltaisin väittää, että meillä on tässä mielessä suhteellisen ymmärtäväinen suku ja siitä olen jo nyt kiitollinen. Toistaiseksi siis itse taidan olla se pahin paineiden aiheuttaja itselleni.
Kirjoittanut: Ayuku (Jäsen)
  • #25
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 05.05.2009 19:04
Minä pieni perfektionisti luon itselleni aina turhia paineita. En salli itselleni virheitä, ja uudessa työssä minun luonnollisesti pitäisi olla hyvä heti. Valmistuin parhain arvosanoin, sain stipendinkin, siltikin kaiveli ne muutamat kolmoset todistuksessa, jos vain olisin yrittänyt enemmän.. ! Töitäkin löytyi saman tien, mutta luotanko itseeni ja kykyihini? En.

Työni on hektistä ja erittäin työntäytteistä, ja vaikka annan kaikkeni, siltikään en riitä itselleni. Vielä pitäisi pystyä parempaan, olla parempi työntekijä ja ohjaaja... Pomoni on lisäksi sanoissaan sangen suora. Jos jokin työssäni olisi vialla, hän sanoisi siitä kyllä. Mutta uskonko siltikään pystyväni pitämään paikkani? En. Järjen ääni sanoo että murehdin turhia ja että pitäisi höllätä omia vaatimuksiani, jokin minussa vain ei suostu kuuntelemaan sitä.

Minun pahin paineitteni luoja ei ole perhe, läheiset tai edes työ, vaan minä itse. Itse minä luon paineita itselleni. Vaatimukseni ei lopu työelämään että haluan olla ihanteellinen työntekijä, vaan avopuolisona, ystävänä, tyttärenä jne, kaikissa rooleissani pitäisi minun olla hyvä. En oikeastaan ole koskaan huomioinut muiden odotuksia mitenkään erityisesti, äitini toivoi minulle akateemista uraa, en harkinnut edes hetkeä. Onneksi avopuolisoni on paras mahdollinen tuki, hän on helpottanut perfektionismiani ja taipumustani murehtia turhia huomattavasti.
Kirjoittanut: momo (Nimetön)
  • Lähetetty: 06.05.2009 09:34
Hyviä pointteja täällä tehty Opiskelen ja työskentelen puolison kanssa 900km päässä kavereista ja perheestä. Välillä ollaan havahduttu siihen, että etäisyys samanikäisistä kavereista luo paineita. Jotenkin alkaa kuvitella, että muut tekee hienoja juttuja ja etenee elämässään kovaan tahtiin. Kävimme puolison kanssa tapaamassa kavereita kuukausi sitten ja tajusin, että ihan ihmeellisiä juttuja omat aivot tekee - ei siellä ketään mitään kuuraketteja tehtaile tai ole perustamassa perhettä. Pitäisi vain saada pysäytettyä tällainen ajattelu ennen kuin se alkaa vaivata ja tehdä ihan sairaita johtopäätöksiä.

Viime aikoina omat paineet on onneksi vähän alkaneet laskea. Ostin osakkuuden yritykseen ja tavallaan otin ensimmäisen askeleen kohti itse valitsemaani suuntaa. Vanhemmatkin ovat alkaneet ymmärtää suunnitelmiani. Eivät enää ole ihan paineissa, että pilaan kaiken
Kirjoittanut: Yöntuuli (Jäsen)
  • #27
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 07.06.2009 00:28
Minulla paineet menevät myös tuonne opiskelun puolelle. 2Kertaa on tullut "pakit" oikkikseen yrittämisen jälkeen, ja nyt sit hiljattain olin poliittisen historian valintakokeessa, saapi nähdä miten kävi, kai sitä toivoa on niin kauan kunnes kielteinen kirje tulee kotiin. Tässä 24w iässä todella murehtii näitä asioita ja tuntuu että ei saa mitään aikaseksi ja aiheuttaa vanhemmille pelkkää murhetta kun ei ole saanut opiskelupaikkaa. Olisi suuri ilo saada opiskelupaikka,niin elämää voisi ajatella paremmin eteenpäin. Tunnepuolella ei paineita niinkään ole, luotan siihen että eiköhän se "oikea" joskus osu kohdalle jos on osuakseen, ja useinkin mietin että miten "osaisin" olla jonkun kanssa..kun on aina yksin tässä suhteessa ollut, niin aika hankalaa ja hidasta se alku voi olla,mutta silti kaikesta huolimatta olen sitä mieltä että yksin en elämäni polkua halua kulkea.
Kirjoittanut: Mystification (Aktiivi)
  • #28
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 07.06.2009 01:00
Outoa, mietin tässä aikani, ja pääsin siihen lopputulokseen, ettei mulla ole paineita, ei niin mitään ainakaan at the moment. Monet varmasti vihaavat minua ihmisenä, koska olen varsin kelvoton mihinkään, työt/opiskelu, ja saan viettää "rentoa, huoletonta, leppoisaa ja kiireetöntä elämää", sillä välin kun muut pakertavat niska limassa vaikkapa kirjoitusten parissa tai pas-kaduunissa surkealla liksalla ja khuspääpomon alaisena.
Puolet huoleton elämä - kuvitelmasta on täyttä totta, mutta se toinen puoli on sitten hippasen synkempi kuin yhteiskunnan työmyyrät osaavatkaan aavistaa.
Sama se, olen tällä hetkellä epä under pressure.
Kirjoittanut: Iiriva (Miss Halloween 2006 & 2007)
  • Lähetetty: 07.06.2009 11:43
Oma perheeni ei odota minulta mitään sillä tavalla, koska olen jo suorittanut ns. ne vaatimukset, eli koulut on käyty ja valkolakki saatu. Nyt "suoritukseni" ovat omissa käsissäni.

Itse odotan, että saisin armeijan käytyä loppuun. TJ on vielä yli 200, mutta ehkä se siitä. Tammikuussa sitten voi läimiä "OHI ON 362!"-tarroja kaikkeen mahdolliseen. Omat odotukseni armeijan osalta olen kyllä alittanut, mutta asioille ei voi enää mitään.

Odotan myös intin jälkeistä elämää. Palaisin taas töihin puoleksi vuodeksi, sitten muuttaisin toivottavasti Hollolaan ja alottaisin koulussa ammatinopiskelun. En tiedä, onko tarpeistonvalmistaja-artesaanilla tarpeeksi kysyntää teattereissa yms., mutta voisinhan sitten tehdä erityylisiä koriste-esineitä yms. ja myydä niitä!

Kahtellaan.
Kirjoittanut: Graveyard poet (Jäsen)
  • #30
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 08.06.2009 13:15
Mulla ei ole koskaan ollut oikeastaan mitään ulkoapäin kohdistettuja paineita tai odotuksia, mitä nyt edesmennyt isäni toivoi minusta rallikuskia, mutta muuten olen saanut kehitellä paineeni ihan omassa rauhassani. Ja niitä kyllä sitten riittikin. En oikeastaan koskaan rasittanut itseäni miettimällä rahapuolta tms vaan enemmän juuri sitä että halusin saada työn joka olisi samalla ikäänkuin harrastus, jotain mistä pitäisin niin paljon että voisin tehdä sitä vaikka ilman palkkaa. Ongelma oli siinä, että en yksinkertaisesti löytänyt sellaista alaa tai asiaa joka olisi tähän tarkoitukseen soveltunut. Olin ja olen kiinnostunut hyvin monista asioista, mutta joka ikinen kerta kun aloin pohtia asiaa ammatinvalinnan kannalta, iski jonkinlainen karmea sitoutumiskammo ja asia jäi sikseen. Näin kävi esimerkiksi kirjoittamisen ja toimittajantyöhaaveiden kanssa. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta mutta siinä vaiheessa kun aloin yrittää pykätä siitä itselleni ammattia, oli hyvin vähällä että en alkanut vihaamaan koko touhua, sen verran rankat prosessit kävin läpi.

Vasta päälle kolmikymppisenä aloin pikkuhiljaa hahmottamaan asiaa siten, että olin katsellut työn ja muun elämäni suhdetta täysin väärästä näkökulmasta. Minulle nimenomaan ei sovi työksi "harrastus" vaan jokin sellainen minkä voin halutessani aina jättää työpaikalle kun painan oven takanani kiinni päivän päätteeksi. Muu elämäni harrastuksineen sun muine juttuineen on sitten erikseen, se on sitä "oikeaa" ja "aitoa" minua, työ on loppujen lopuksi minulle vain jotain mitä teen saadakseni riittävästi rahaa perustarpeiden täyttämiseen. Edelleenkään en jaksa vaivata päätäni ihan hirveästi sillä että tienaan reilusti alle 2000€ bruttona kuussa, koska työni on helppoa, pääsääntöisesti mukavaa ja ennen kaikkea jotain sellaista minkävuoksi en todellakaan menetä yöuniani tai nostata verenpainettani.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

Samanlaisia aiheita
  • Goottifoorumia selaa 8 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 04.01.2022 03:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 501 henkeä!