Gootti.net

Paineet/odotukset elämässä

Kirjoittanut: Elegia (Aktiivi)
  • Lähetetty: 08.07.2009 19:02
Ai että minullako paineita..? KYLLÄ.

Kun yläasteelta pääsin vuonna 2007 lähetin paikkahakemuksen paikalliseen upouuteen lukioon, josta kuin ihmeenkaupalla sain paikan, syynä juurikin se ettei monikaan ollut vielä osannut lähteä tuonne hakemaan.
Tuossa lukiossa sain siis opiskella, tai jos sitä edes opiskeluksi voi sanoa.. sen verran tuli kyllä lintsailtua ja tunneilla nukuttua ja leijuttua omissa maailmoissa että hyvä kun eivät itse minua lähteneet erottamaan.
Kuitenkin toisen lukuvuoden talvena masennus ja skitsofrenia olivat ottamassa minusta otettaan jolloin vanhemmatkin olivat jo sitä mieltä että en todellakaan tulisi pärjäämään tulevissa YO-kokeissa, enkä lukiossa noin muutenkaan. Niinpä minä sitten luovutin, lähdin opettajien kansliaan vaatimaan erotodistusta siinä toivossa että ehkä pienen loman jälkeen seuraavassa yhteishaussa pääsisin opiskelemaan jotain edes hieman kiinnostavaa alaa itselleni.

Yhteishaku koitti -> minä hain paikkaa -> paikkaa en saanut.
Ja tällä hetkellä nyt yritän päästä ammattistarttiin tai täydennyshaussa jollekin paikalle.
Mutta koska todistus ei todellakaan ole mitään maailman parhainta luokkaa on nykyinen meno siis todella epätoivoista.
Joulusta asti olen ollut homehtumassa kotona ja jos en nyt saa jostain opiskelupaikkaa niin en todellakaan tiedä mitä siitä sitten seuraa. Luultavasti räjähdän.

Anteeksi vuodatus! Oli pakko hieman purkaa.
Kirjoittanut: Melia (Aktiivi)
  • #42
  • Arvo: Mahtigootti
  • • Muokkasi: Melia
  • Lähetetty: 10.07.2009 12:09
Oma sukuni on siitä helppoa sakkia, että aika lailla kaikilla on hyvä koulutus ja se perheen perustaminen on tapahtunut joskus siinä kolmenkympin tienoolla. Ei siis paineita sieltä, jo sillä, että minusta tuli suvun ensimmäinen insinööri sai ihan tarpeeksi respectiä.

Ja sitten se miehen suku... duunariporukkaa, jotka ovat alkaneet kaikki porsia 16-vuotiaina. Painostus on vielä varsin pientä, mutta aina vähän muistetaan vihjaista että "pitäisikö mennä käymään siellä ja tällä katsomassa vastasyntynyttä, jos vaikka se into tarttuisi?". Hohhoijaa. Anoppi on elänyt mun painajaiseni. Se käytännössä on viettänyt koti-perhe-elämää niin tiukasti, että nyt kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, niin se on tajunnut ettei sillä ole koskaan ollut minkäänlaista omaa elämää! Ja nyt se ei tiedä sit miten päin olis...

Olen ollut aikalailla aina sitä mieltä, että ei lapsia. Toisaalta mietin, että millasta elämä on sitten vanhempana, kun ei enää ehkä jaksa mennä ja harrastaa yhtä paljon, puuttuuko elämästäni silloin jotain ilman lapsia? Saatika sitten eläkeiässä. Sanovat, että raskausaikana myös ajatusmaailma muuttuu (tai jotain päässä kuulemma vinksahtaa, ja yllättäen ne naapurin kauhukakaratkin lakkaavat ärsyttämästä... ). Kuinka paljon?? Voiko luottaa siihen, että jos nyt tuntuu että hajoaa raskauden jälkeiseen masennukseen eikä kestä ajatustakaan jostain niin sitovasta, niin raskausaikana mieli muuttuu..?

30 on vielä muutaman vuoden päässä, ja yritän parhaani mukaan olla stressaamatta asiasta ja luotan siihen että luonto kertoo miten tulee toimia... Mutta onhan se fakta, että ei tätä päätöstä voi loputtomiin lykätä! Ja kuten joku jo aikaisemmin sanoi, tosi monille asia tuntuu olevan niin itsestäänselvä ja luonnollinen, monella on jopa suunniteltuna että eka lapsi tällöin ja toinen tuolloin. Onko jotenkin tosi epäkypsää olla haluamatta lapsia? Etenkin kun kumppanina on mies, josta tulisi varmasti aivan mahtava isä.

Otetaan ne työ-paineet vaikka ens kerralla... heh.
Kirjoittanut: Evelyn (Aktiivi)
  • #43
  • Arvo: Mahtigootti+
  • • Muokkasi: Evelyn
  • Lähetetty: 12.07.2009 14:48
Koulupaineet sen kuin kasvaa. Jo kolmesta paikkaa on tullut ei-kiitoskirje, neljättä odotellessa.. Joidenkin ihmisten on näköjään vaikea ymmärtää minkälaiset paineet mulla (ja varmasti muillakin kouluun pyrkivillä) on. Pitäis päästä opiskelemaan, saada työkokemusta, valmistua hyvin arvosanoin, kaikki ilman opintolainaa ja tulla toimivaksi yhteiskunnan osaksi. Muutenkin mun koko viime vuosi on ollut täyttä kuraa; ystävät on pettäneet, oon joutunut kannatella masentunutta äitiä niin rahallisesti kuin henkisesti, veli arvostelee mua ja mun päätöksiä ja jopa poikaystävää, mummo hilluu kuoleman porteilla ja siivojan työ nyt ei ole muutenkaan arvostettua, mutta työkaverit tuntuvat pitävän mua astetta tyhmempänä. Tuntuu itseasias et kaikki pitävät mua tyhmänä ja arvottomana. Yksi ainut ihminen on, jolle voin puhua ja hänkin asuu Vantaalla. Koko ajan muille pitää vain hymyillä, kaikki on hyvin..
Eli ei muutenkaan ole hyvä fiilis ja nyt sitten näyttää siltä ettei mua huolita minnekään opiskelemaan vaikka parhaani yritän. Mä en ymmärrä kuinka mä oon näin surkee ja tyhmä etten pääse minnekään. Koko Pohjanmaa ahdistaa, kaikki ahdistaa. Tuntuu et joko tapan itseni tai muutan täältä pois.
Kirjoittanut: Sire (Aktiivi)
  • #44
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 12.07.2009 20:41
Tällä hetkellä varmaan opiskelut ja toimeentulo aiheuttavat eniten paineita. Olisi pikkuhiljaa jo korkea aika päästä ulos opinahjosta. Rahaakaan ei ole aikoihin saanut mainittavasti yhtään mistään, joten tulee säästettyä aika lailla kaikessa mahdollisessa. Mitkään isommat hankinnat eivät tule kysymykseenkään juuri nyt. Onneksi on töitä tiedossa syyskuun alusta vuoden loppuun, muuten voisi jo alkaa ahdistaa todella pahasti.
Kirjoittanut: momo (Nimetön)
  • Lähetetty: 13.07.2009 08:28

Lainaus: rumanaama

Hmmm. Taitaa se keskeneräisyys painaa sinua. Välivaihe. Paikalleen jämähtänyt olo? Mulla oli ainakin sellainen, kun opintotuet loppui aikoinaan, gradumateriaali kuumotti pöydän reunalla ja töissä piti käydä gradun teon ohella henkensä pitimiksi. Tee realistinen ja konkreettinen suunnitelma gradun loppuun saattamiseksi ja tee koko hässäkkä alta pois nopeasti. Kirjoitin graduni empiirisen osuuden viikossa yötä päivää kirjoittamalla, otin sitä varten viikon paussin töistä.


Kiitos ohjeista Se on ihan totta, että gradussa ahdistaa juuri sen keskeneräisyys. Mulla alkaa vasta syksyllä graduseminaari, mutta jo etukäteen ahdistaa koko homma, kun tutkimuksen tekeminen ei hirveästi kiinnosta. Aiheen olen onneksi valinnut ja vaikka ohjaajat varmasti yrittävät muuttaa mieltäni niin aion tosiaan pitää sellaisen aiheen, että se itseäni kiinnostaa.

Loistavaa tietää, että täällä on myös gradun taltuttaneita ja sen kanssa kärsineitä niin voin sitten tulla whinettämään ja hakemaan apuja, kun tilanne vaatii
Kirjoittanut: Natassja (Jäsen)
  • #46
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 13.07.2009 10:37
Momo: tuo lainaus oli minulta eikä Rumanaamalta.

Lainaus: momo

syksyllä graduseminaari, mutta jo etukäteen ahdistaa koko homma

Kun alkuun pääsee, ahdistus hellittää. Tärkeintä on aloittaa se kirjoittaminen, teksti muuttuu prosessissa moneen kertaan.

Lainaus: momo

Loistavaa tietää, että täällä on myös gradun taltuttaneita ja sen kanssa kärsineitä niin voin sitten tulla whinettämään ja hakemaan apuja, kun tilanne vaatii

Täällä ollaan valmiina jeesaamaan.
Kirjoittanut: Orthoxina (Jäsen)
  • #47
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 13.07.2009 12:16
Minä romahdin henkisesti kerran toisen jälkeen juuri noiden paineiden takia. Olin aina ollut hyvä oppilas ja kun yläasteella eriasteiset masennuskaudet alkoivat... Siitä alkoi se henkinen helvetti ja oravanpyörä, jossa kiduin tämän vuoden kevääseen.
Persoonassani hallitsevia piirteitä ovat perfektionismi, suorittajuus ja kontrollifriikkiys, mikä tarkoitti sitä että en voinut tehdä kaiken kuin niin hyvin kuin osasin, ja jos en jaksanut / kyennyt jäi tehtävät tekemättä koska en niitä huonosti osannut tehdä. Kokoajan piipussa, ja kun väliaikaisesti luovuttaneena oli vähän aikaa voimia kerännyt, ne käytin heti. Stressi söi minua kunnes ei meinannut olla enää mitä syödä.

Viimeisimmän, pahimman henkisen romahduksen ja masennuskauden jälkeen päätinkin sitten antaa periksi. Tätä Suomen lukiosysteemiä kun ei ole tehty fyysisesti tai psyykkisesti sairaille ihmisille, ja voi jumalauta mitä se on jos olet molempia. Minua kun on siunattu psyykkisten ongelmien lisäksi hypermobiliteettisyndroomalla, alkavalla selkärankareumalla sekä molemminpuolisella leukanivelten diskusdislokaatiolla joka johti yli vuoden kestäneeseen kipuhelvettiin. Joka ei vieläkään ole ohi, mutta kyllä näiden leukanivelten kanssa elää jo.

Ja siinä samalla sitten kantaa paineet siitä, että tietää että olisi mahdollisuudet vaikka seuraavaksi Einsteiniksi tai Leinoksi. Jos jaksaisi ja kykenisi, minussa olisi ainesta vaikka mihin. Nyt tässä lukion keskeyttäneenä yritänkin oppia elämään sen mukaan, että teen sitä mitä haluan enkä sitä mitä pitää. Kesti kolme vuotta tajuta, että lukio ei ole minua varten, se oli vain ponnahduslauta yliopistoihin.

Ja nyt, kaikista paineista irtipäästäneenä työttömänä, kouluttautumattomana sairaspäivärahoilla elävänä lasta odottavana voin vain todeta, että olen onnellisempi kuin koskaan. Jumalauta. Kouluihin sitten kun lapsi on tarpeeksi kasvanut että uskallan hänet hoitoon laittaa, huomattavasti terveempänä ja ehkä jo ei-niin-suorittavaisena ihmisenä joka on oppinut antamaan itselleen anteeksi ja pärjää sen myötä kouluelämässä. Amikseen jee.

Tästä ei muuten varmaankaan tule ilmi mun pointti. No, käy joskus näinkin kun kirjoittaa ennen aamun ensimmäistä kahvikupillista...
Kirjoittanut: Gootihullu (Jäsen)
  • #48
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 17.08.2009 17:07
Minulla ei ole vielä paineita työ/ raha-asioista, mutta vähän raivostuttaa,kun tullaan kyselemään, että "joko se on pöikaystävä valkattu." Ja koulukin menee vähän kiikun kaakun ja sama minkä numeron saa, niin ikään ei arvon vanhemmat ole tyytyväisiä. Vähän tulee myös ristiriitainen olo kun isäukko sanoo joka toinen viikonloppu, että "mitään poikaystäviä ei sitten tartte tänne tuoda" ja joka toinen "sitten kun sulla on omia lapsia..."
Kirjoittanut: VariSami (Jäsen)
  • #49
  • Arvo: Asiantuntija
  • • Muokkasi: VariSami
  • Lähetetty: 17.08.2009 21:30
Paineeni taisivat helpottaa ainakin suhteellisella tasolla jo tämän sivun ja aloitusviestin lukemisella...

Jos niistä kuitenkin hieman vuodattaa...
Kouluarvosanat eivät minulle edes todellakaan ole ongelma. Keskiarvoni on yli 9.5 ja saksan kiroituksistakin sain käytännössä lukematta eximian. Ongelma on kuitenkin nimenomaan huono omatunto omasta laiskuudesta, koska tietää, että *voisi* mennä vieläkin paremmin. Ja suku ei ikinä lakkaa muistuttamasta tästä, kun pitkästä matematiikasta tuleekin kurssin numerona 9. Olen itse laiska perfektionisti eli henkilö, joka toivoisi täydellisyyttä, muttei jaksa nähdä vaivaa sen eteen. Sukuni henkilöt ovat vain typeriä, koska noillakin tuloksilla saa milteipä täydet pisteet haussa. Ainakin keskiarvon osalta siis - kirjoitukset ovatkin eri asia.
Rahaa on säästössä, mutta se onkin tarkoitettu säästettäväksi jatkoa varten. Toisin sanoen ostokykyni on käytännössä hyvin rajoittunutta juuri nyt, vaikka aina haluaisi shoppailla sitä sun tätä. Se on oikeasti painostavaa, kun aina haluaisi ottaa hyiemen lisää pois säästöistä saadakseen jotain... Nyt pitäisi vain keskittyä muutenkin niiden täydentämiseen.
Eikä minulla tietenkään ole juuri tällä hetkellä tyttöystävää, vaikka joitakin naiskontakteja onkin. Se rassaa niin itseänikin kuin sukulaisiani ilmeisesti. Asiaa ei yhtään auta, että serkkuni on ollut järkyttävä pelimies, ja isovanhempani eivät ole juuri saaneet kuulla siitä, että olen jopa ehtinyt seurustelemaankin elämäni aikana, joten he vaativat tietoja siviilisäädystäni kuin vasta tytöistä kiinnostuvalta pikkupojalta... Rassaavaa se on, uskokaa pois.
Lisäksi henkilökohtaiset projetkini ovat ajanpuutteen ja laiskuuden ja muiden syiden vuoksi lähes pysähdyksissä, vaikka asetan niille suuria odotukia. Ja typeryyksissäni olen mennyt mainitsemaan niistä parille muullekin, joten nyt heilläkin on minulle odotuksia, mikä ei yhtään helpota asiaa.

Tavallaan kaikissa noissa on jokin lieventävä asianhaara, mutta se oikeastaan enemmänkin vaikeuttaa asioita, koska se joko lisää huonoa omatuntoa tai vaatii enemmän itsehillintää.
Viesti

Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit