Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Miten vanhempanne suhtautuvat "erilaisuuteenne"?

Kirjoittanut: FilthyMannequin (Aktiivi)
  • #61
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 29.03.2007 13:43

Lainaus: GothicGirl

Noniin. Tähän se elämä sitten taisi loppua... Menen ensi viikolla psykologille. Jes. -.-

Hyvä hyvä. Toivottavasti siitä ois sit jotain apua.

Mulla on ihan hyvät vanhemmat. Vaikka äiti se aina vaan jaksaa valittaa mun tietokoneella olemisesta, kun "koulu kärsii". Mut oon mä alkanu enemmän tekemään nykyään läksyjä, niin ei pitäs olla mitään valittamista. Joskus äiti haukkuu mua pikkupennuksi, joka ei välitä elämästään mitään, ja sillon kyllä meinaa mennä hermot.
Se ei valita mitään mun pukeutumisesta ja sellasesta onneksi.
Mun isä taas joskus sanoo jotain siitä ku käytän nii paljo mustia vaatteita. Se ei hyväksy mun aikomusta ottaa lävistys. "Meiän suvussa ei saa olla mitään lävistyksiä", Se sano kerran. Se on kyl aika vanha, yli 60 vuotias, muutaman vuojen päästä 70, et se on vähän vanhan aikanen joissain asioissa.
Mut mä kyl otan joskus lävistyksen! Viimeistään sitten ku oon täysikänen...

Mun vanhemmat on eronnu ku olin noin 3-vuotias, ne kuulemma riiteli paljon, et äiti ei sit enää kestäny ja häippäs sen nurkista.
Mä oon isällä aina joka toinen viikonloppu, ja joillain lomilla. Huomenna oon sen luo menossa ja sit pääsiäislomalla.
Tuun molempien vanhempien kanssa hyvin toimeen. Yhteen aikaan, joskus vuos sitte mulla ja äitillä oli koko ajan jotain kinaa. En kuitenkaa oo koskaan riidelly sen kanssa. En oo vissiin kovinkaan temperamenttinen.
Kirjoittanut: Melia (Aktiivi)
  • #62
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 30.03.2007 01:02
Vanhempien suhteen mä olen ollut kyllä erittäin onnekas! Porukat ehtivät olla naimisissa 24 vuotta, enkä muista niiden tapelleen sinä aikana kuin kerran. Olivathan ne toki eri mieltä yhtä jos toisestakin asiasta, mutta jotenkin ne vaan aina saivat neuvoteltua jonkinlaisen sopuratkaisun kaikkeen... äidille oli kehittynyt aivan uskomattoman hyvä ihmistuntemus, vähän niinkuin ylimääräinen aisti. Jotenkin se aina vaan _tiesi_ kaiken ennenkuin sille oli edes kertonut mitään. Silloin kun jotain oli sattunut, niin se korkkasi punaviinipullon ja asiaa saatettiin helposti ruotia aamun pikkutunneille asti. Äidille oli hirmu luonteva puhua, itse asiassa niin luonteva että teini-iässä pari kaverianikin kävivät purkamassa sille sydäntään.

Vaan parhaat ihmiset tästä maailmasta lähtevät ensimmäisinä. Jotenkin sitä aina ajatteli, että vanhemmat ovat jollain lailla ikuisia, tai elävät ainakin siihen asti että näkevät häät ja mahdolliset lapsenlapset ja muut elämän isot käänteet... Kaksi vuotta sitten jouluna minulta ei lähtenyt vain äiti vaan ehdottomasti myös yksi parhaista ystävistä.

Isällä oli hieman alkuvaikeuksia sopeutua tuohon yksinhuoltajan elämään, velipoika kun asuu kotona vielä varmaan useaman vuoden. Vaan löytyipä sitä lopulta oikeat napit pesukoneesta ja muusikonkin aikataulut saatiin rukattua niin että pärjätään. Vaikka me ollaan aina oltu perheenä aika tiivis paketti, niin nyt tällä jäljelle jääneellä kokoonpanolla ollaan kylllä vieläkin läheisempiä. Hauskaa on ollut myös huomata, että veli on jatkanut edelleen samaa äidin kanssa aloitettua avointa linjaa, ja kertoo isälle elämänsä menosta kyllä huomattavasti enemmän kuin normaali 15 -vuotias!
Kirjoittanut: GothicGirl (Jäsen)
  • #63
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 14.04.2007 12:32

Lainaus: Chrystalis

Ei se elämä yhteen psykologiin kaadu... (:


Kyllä muuten melkein kaatui... sillä nyt selvisi, miksi isä on alkoholisti... me olemme köyhiä... ja isällä on ihan v*tusti lainoja, joita hän ei saa välttämättä ikinä maksettua... Olen nyt enemmän maassa kuin mitä psykologille mennessä, ja minulle tehtiin masennustesti - olen vakavasti masentunut. Äiti ja isä riitelee vieläkin tosi paljon ja joudumme muuttamaan (siis minä, isä ja äiti) ehkä vielä pienempään kämppään kuin mitä tämä meidän nykyinen on ja tämäkin jo tuntuu ahdistavalta. Ja sitten... minulla on kavereita vain liian kaukana - täällä missä minä asun, ei ole yhtään kaveria... En saisi siis ikinä ottaa näihin kavereihini yhteyttä ja siksi tunnen oloni hyvin yksinäiseksi... Koulussa olen siis aina yksin. Ja tunnen olevani itse syyllinen siihen. Se on suurin syy masennukseeni. Ja tähän masennukseen ehkä aloitetaan lääkitys...
Että sellaista.
Kirjoittanut: Trismagia (Jäsen)
  • #64
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 14.04.2007 12:44
Mun porukat ei kunnioittaneet toisiaan yhtään ja ne eros tossa kolme vuotta sitten. Ero oli mulle rankka koska äidillä oli heti toinen mies se asia ei haitannu mua vaan se että isä alkoi haukkumaan äitiä ******** jne vielä pahemmilla sanoilla. Olin siinä sanasodan keskellä ja minulta kyseltiin miksi näin kävi jne jne. Itkin monet kerrat ja viiltelin kanssa. Nyt en ole viillellyt vuoteen ja siitä asiasta olen ylpeä.
Kenenkään ei pitäisi joutua vanhempiensa väliin, koska siitä lapsi ottaa mallia ai että tällästäkö tää avioliitto sitten on pelkkää huutamista,lyömistä ja haukkumista.
Lapsia ei saisi vetää asiaa mukaan.
Tuossa vaiheessa lapsi pitäisi viedä sukulaisille,tutuille,ystäville tai viime tilassa jonnekkin turvakotiin.
Kirjoittanut: Nina (Jäsen)
  • #65
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 03.05.2007 19:57
Mun kotielämä on ollut aina hiukan kieroutunutta. Virallisesti me oltiin perhe: isä, äiti ja kolme lasta, mutta vanhemmat vaan aina tappeli ja mun faija muutti meidän kellariin asumaan kun olin 6vuotias.
Nuorimpana lapsena sain aina olla todistamassa kun ne tappeli, mulla ei ollut mitään paikkaa mihin mennä joten piti vain kestää. Siskot oli sen verran vanhempia että niillä oli jo omat poikaystävät joiden luona olla. Ei niistä ollut tueksi, kun ei ne olleet koskaan kotona.
Kun mun vanhemmat 15vuoden tappelun jälkeen erosi vihdoin olin helpottunut, mutta se ei auttanut, koska olin vielä alaikäinen ja piti muuttaa jomman kumman kanssa asumaan. Valitsin äidin, koska sen luona sai sentään ruokaa.
Isäni on alkoholisti ja ammatiltaan poliisi(kyllä ei mitään uutta) ja äiti on hirveä työnarkomaani bisnesnainen. äiti on neuroottinen siivooja ja yhden kesän asuin sen kanssa sen säännöillä, hoitaen kaikki kotityöt, kunnes en vaan enää jaksanut ja rikoin sen "kello kuudelta kotiin"-sääntöä ja menin yhteen miittiin kaverini kanssa.
Äiti sai jotenkin vihiä ja uhkasi tappaa mut, haukkui ******** ja vaikka miksi. Olin vaan tapaamassa uusia ihmisiä. Äiti heitti mut ulos sinä yönä.
Muutin isän luo kun siskon luo ei voinut jäädä ja äiti tuli sinnekin huutamaan aisäpihalle ****** ja tappouhkauksia. Se ei ole mitenkään tasapainoinen ihminen.
Vaikka isä on vielä virallisesti puolisen vuotta elatusvelvollinen ei se maksa mulle edes koulukirjoja. Kotiin on turha mennä, kun ei siellä ole jääkaapissa kuin bisseä ja suolakurkkuja. Jossain munkin on päämajaa pidettävä ja ihanan poikaystäväni avulla selviän suht täysjärkisenä tässä sekasotkussa, kun olen alaikäinen ei saa kunnon töitä ja koulun takia ei ehdi. Elän äitini maksamalla elatusavulla ja ilman sitä ei ole mitään. Sossuun en halua mennä koska jotenkin hävettää ja pelottaa että jään sossukierteeseen. Ompelen vaatteita ja teen kuitutukkaa rahoittaakseni opiskeluni, elämiseni ja goottiuteni. Elatusavun loputtua onkin sitten kiva miettiä mitä sitten...
Kirjoittanut: M Chaosbreather (Nimetön)
  • #66
  • • Muokkasi: M Chaosbreather
  • Lähetetty: 08.05.2007 20:15
Isäni on alkoholisti, ollut jo ennen minun ja siskopuoleni syntymää. Äitini (oli 17 kun tapasi isäni) oli kai siinä uskossa, että voi muuttaa jonkun miehen elämän totaallisesti mutta eihän mies muutu ellei se itse sitä tahdo ja hanki apua. Joten isäni ja äitini erosivat kuin olin joku 5-vuotias, parempi niin.

Onneksi en tarvinnut joka päivä sietään kännisiä vanhempia tai muuta kuten kaverini. Faija oli lähinnä aina kännissä kun kävin sen luona viikonloppuisin. Hän on semmoinen perussuomalaisen oloinen mies, ongelmista ei puhuta ennen kuin ollaan totaalisen perskännissä ja sittenkin itketään piilossa kuunnellen jotain säälihumppaa. Vaikka soisi kulkurin valssi niin isä itkisi sillekin ja sanoisi "niin minullekin kävi" ulisi ja joisi. Sitten pitäisi kerätä sääliä ja miten elämä on kohdellut ja miten se kaikki olisi MUIDEN vika. Hänessähän ei voinnut olla mitää vikaa vaikka sairastuikin skitsofreniaan, maanis-depressiivinen, nivelvikoja, sydänvika ja ties mitä nappeja veti viinan kanssa. Kokeili huumeitakin kun minä olin siellä käymässä. Se vastuusta.

Hän yrittää soittaa minulle silloi tällöin aina kännipäissää ja itkee miten huono isä on ollut mutta yrittää sitten mollata jos minä teen jotain väärin. Isälle en ole koskaan kertonut miten asiat ovat oikeasti. Olen vain antanut hänen olla siinä uskossa, että minulla menee aina hyvin, koska jos ei mene niin saan sitten kuulla miten huono olen ja miten huonosti menee ja miten minusta ei ole mihinkään. Hänellä meni yritys nurin kun yritti vaihtaa aina parempaan ja työntekijät olisivat joutuneet tekemään ilmaiseksi töitä, ei kukaan harrasta sellaista hyväntekeväisyyttä metsurihommissa.

Äitiä taas en nähnyt niin usein kuin toivoin, koska hän teki 8-23 töitä ja jossain välissä kävi syömässä kotona. Kesällä jouduin sitten johonkin sijaisperheeseen, jossa olin päivähoidossa ja äiti haki minut sitten viikonlopuksi kotiin, jos silloinkaan tai sitten isän luo. En tykännyt yhtään olla vieraassa perheessä ja valitin siitä aina äidille. Kunnes osasin olla yksikseni koulun jälkeen vaikka äiti käskikin siskon minun lapsenvahdiksi ja siitä sisko aina vihastui. Hän haukkui ja mollasi minua, koska oli esteenä hänen menemisilleen ja juomisilleen. Tästäkin syystä minulla on ollut huono itsetunto kun lapsena mollattii vain sitä, että olet ylipäätään olemassa, koulussa ja kotona. Silloinpa kehitin oman mielikuvitus maailmani ja jossain nurkassa leikin sitten nukeillani milloin mitäkin tarinaa, eivätkä ne olleet iloisia. Olin aina yksin, kotona tai koulussa.

Siskoni ajautui alkoholismista huumekierteeseen ja on kärsinyt siitä pahasti, nähnyt monia kaveredensa kuolleen: aineisiin, tehnyt itsemurhan tai kuolleet onnettomuudessa. Onneksi nyt on kuivilla ja saa hoitoa virukseen, että se parantuisi, eikä pahentuisi (c-hepatiitti), jonka ruiskuista sai. Äitiys on tehnyt hänestä aivan uuden ihmisen. Rakastan siskoani vaikka hän satutti äitiä, minua ja itseään. Onneksi nyt on toisin.

Nyt minulla ihana mies (joo, hehkutan) joka ymmärtää minua ja semmoista... en nyt jaksa enää paasata. Eikähän tuo ole tuossa "pähkinänkuoressa" (tosin aika suuressa )
Kirjoittanut: Tuulentytar (Aktiivi)
  • Lähetetty: 08.05.2007 20:46
Mulla on hyvät vanhemmat ja sisko. Ensin ne oli kauhuissaan mun tyylistä ja valitti mustista vaatteista yms, mutta nykyään ne pitää siitä ihan hyvin ja ihmettelee jos on jotain muuta kuin mustaa päällä. Ne on tajunnut että pääsee helpommalla kun hyväksyy mut sellasena kun oon.
Ne ei ole paljoa ikinä riidellyt. Enemmän varmaan meidän (mun ja systerin) kuin toistensa kanssa. Kyllähän välillä ääni vähän kohoaa, mutta muuten on rauhallista. Nykyään en enää tappele kenenkään kanssa, en edes siskoni. Äiti antaa mun mennä paljon vapaammin kuin viime vuonna, eikä muutenkaan paljoa sano mistään. Usein onnistun puhumalla ja perustelemalla kaiken hyvin saada heidät suostumaan johonkin mitä haluan
Kirjoittanut: tamashii (Jäsen)
  • #68
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 08.05.2007 22:50
No meijän perhees on yleensä vähän riitaa, mut sit ne on sellasii kunnon riitoja. Paitsi mä ja faijan kans on melkeen päivittäin riitoja. Täytän tänä vuonna 17, ja vieläkin kun ne lähtee ulos, tarviin muka jonkun lapsenvahdin(?!)
Mun perhe on vähä sellasii yli huolehtivaisii. Ei siin pahaa oo, mutta vapautta mäkin kaipaisin. Kotiintulo ajatki on sukasta. Arkisin tyylii yhdeksältä, ja viikonloppuisin yhdeltätoista. Yleensä menee kyl aika raja yli.
Mä oon melko sulkeutunut himassa. Esim. jos itken en yleensä kerro syytä miks. Vaikka pitäis. Ja mulla on tullu univaikeuksia. Kysyin kerran terkkarilta syytä ja vastaus oli tälläne: "Jos sul on selvittömiä asioita jotka painaa mieltä, ne kannattaa kertoa. Tai riitaa vanhempien kans. Sillon kans kannattaa puhua." Ei oo ihan mun tyyliä. Tai kun melkein sain kori arestia, ku ostin omilla rahoilla nahkatakin. Onneks mutsi tuli siihen välii ...
Mun vanhemmat ei onneks lyö, vaikka joskus odotanki sitä ku alkaa riita. Mun veli muutti just pois, ja oisin halunnu lähtee sen mukaa. Tää perhe elämä ei oikein nyt maistu. Faija joskus arvostelee mua toisii nuoriin lapsiin. Ja kun mulla on lukihäiriö (Mieluiten googlatkaa, kun en jaksa selittää...), nii koulu ei mennyt miten sen piti. Tuli nelosii, vitosii sekä kutosii. Kyllä mä yllätin itseni ylä asteella ku sain ussan kokeesta seiskan. Kaikki kaverit oli just "onha se iha hyvä...", mut mun faija nyt ajattelee näin: "Onko se lähempänä nelosta vai kymppiä?"
Mutta vielä oon selvinny hengissä
Joskus on hyviä päiviä, ja joskus taas huonoja päiviä.
Kirjoittanut: Barokki (Jäsen)
  • #69
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 20.06.2007 16:23

Lainaus: GothicGirl

En saisi siis ikinä ottaa näihin kavereihini yhteyttä ja siksi tunnen oloni hyvin yksinäiseksi... Koulussa olen siis aina yksin. Ja tunnen olevani itse syyllinen siihen. Se on suurin syy masennukseeni. Ja tähän masennukseen ehkä aloitetaan lääkitys...
Että sellaista.


Itselläni on ollut joitakin samanlaisia ongelmia kuin sinulla, tosin ei ihan noin vaikeita. Vanhempani ovat riidelleet paljon, melkein ovat eronneet, rahahuoliakin on ja yksinäinen olen ollut. Mutta aina täytyy muistaa että kukaan ei ole yksin täällä maailmassa, et edes sinä. Elämä voi tuntua todella pahalta ja sen takia pitäisi olla joku jolle kertoo omista ongelmista, sen takia kannattaa käydä siellä psykologilla juttelemassa. Itsekin olen käynyt psykologilla ja vaikka kenellekään en sitä myöntänyt, niin taakka on tuntunut kevyemmältä huomattavasti. Voimia sinulle ja jatka elämää, kaikki voi vielä kääntyä parhain päin!
Kirjoittanut: Barokki (Jäsen)
  • #70
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 20.06.2007 16:25

Lainaus: tamashii

Mutta vielä oon selvinny hengissä


Toivottavasti selviät myös tulevaisuudessa
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 13.04.2020 19:19, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 437 henkeä!
Järjestä treffit