Gootti.net

Terapian tarpeessa?

Kirjoittanut: groomeri (Aktiivi)
  • #161
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 12.12.2008 17:44

Lainaus: neo_shaman

Minulla on serotoniini lääkitys [Seronil], ja se on toiminut ihan hyvin. Ehkä 1½ vuotta olen nyt niitä nappeja vetänyt. Enkä varmaan ikinä voi lopettaa. En itseasiassa kunnolla edes muista, miltä tuntui ennen lääkkeitä, joten uskon vain että asiat ovat nyt paremmin. Uskon myös, että lääkkeet vaikuttavat jotenkin muistiini.

Jos sinulle ei kerrottu lääkkeitä määrätessä tätä, niin minä kerron sen nyt.
Seronilin vaikuttava aine on serotoniini joka on ihmisen luontainen aivojen välittäjäaine. Joillakin tutkimuksilla on todettu, että esim. masennusta tai bulimiaa kärsivillä ihmisillä tätä ainettä ei kehity enää niin paljoa, joten lääke lisää sitä. Seronil on siis enemmänkin kiihdyttävä lääke. Juuri tästä syystä on ymmärrettävää, että aivojen kemikaalitasapainon muutoksien takia voi huomata joitakin muutoksia muistissa (tämä viimeinen ei ollut tutkimustulos, vaan maalaisjärjellä ajateltua). Kannattaa kuitenkin puhua lääkkeitä määränneen lääkärin/psykiatrin kanssa, jos jotakin kovin negatiivista ilmenee, joissakin tapauksissa voi nimittäin olla ihan hyväkin asia, ettei kaikkea muista.
Kirjoittanut: SeKukaVaaniiSängynAlla (Jäsen)
  • #162
  • Arvo: Mahtigootti+
  • • Muokkasi: SeKukaVaaniiSängynAlla
  • Lähetetty: 12.12.2008 19:56
Kiitän Luojaa että mun elämää astui kolme vuotta sitten todella ihana ihminen, paras ystäväni, joka ymmärtää minua paremmin kuin kukaan ikinä. Hän on auttanut minua todella paljon vaikeina aikoina ja tiedän että meidän ystävyys kestää ikuisesti.
Ei ole tarkoitus hieroa kenenkään nenää siinä asiassa jos ei ole tuota hyvää ystävää, vaan tämä on ihan vaan minun mielipide ystävän tärkeydestä. Yksi hyvä semmoinen riittää.

Koittakaahan ihmiset jaksaa itsenne kanssa, tuntuu olevan pahin vihollinen monelle se oma itse.
Kirjoittanut: black cat (Nimetön)
  • #163
  • • Muokkasi: black cat
  • Lähetetty: 29.05.2013 15:03
Mulla kaveri kärsi masennuksesta pitkään, ja pomppi osastosta toiseen vuoden ajan.
Kirjoittanut: Capitaine Ina (Jäsen)
  • #164
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 12.06.2013 07:56
Saadaanko me tähän ketjuun eloa jos yritetään?

Haluaisin kuulla kokemuksia mielenterveyden häiriöistä kärsivien lähipiiristä. Miltä semmoinen näyttää läheltä, silti niin kaukaa. Mitä ihmettelette rakkaanne huollossa. Mitä kiitätte.
Haluan hälventää näihin asioihin edelleen liittyvää stigmaa. Nykyään on jopa trendipelleksi leimautumisen vaara, mikäli mainitsee käyvänsä säännöllisesti kallonkutistajalla. Se ei ole mitään hupia. Ei sitä tehdä sen takia että hypätään jo vuosia sitten ohitse menneeseen aivohipsterijunaan. Tai jos joku tekee, hävetkää sillä se vie uskottavuuden todellisilta ongelmilta.

Haluan itse astua nyt kaapista ulos ongelmieni kanssa. Mulla on takanani kaikenlaista hoitoa ja hoidon yrityksiä. Enemmän jälkimmäisiä. Helpommin tulee mieleen, mitä mulla ei ole ainakaan koskaan edes epäilty. Aspergerinkin joku heitti joskus ilmaan, jäi kirjoittamatta. Pertti Jarlalla on kuulemma sellainen. Hieno mies.
Mutta loppujen lopuksi eniten on auttanut oma ja 'kollegojen' apu. Vertaistuki ja mustaakin mustempi huumori. Terapeutti ei enää ole ihminen, jolla on ollut samanlaisia ongelmia. Mielenterveyshoidosta on tullut bisnestä, aitojen ihmisten eteen lähetetään pelkkä työntekijä mukanaan vain arvaus miltä se todellisuudessa saattaa tuntua. Toki höpöttäminenkin auttaa paljon, kunhan pitää mielessä että keskinäinen ymmärrys voi valitettavan usein jäädä täysin vajavaiseksi. Jos sitä saa lainkaan, liian monien oletetaan pärjäävän lääkkeillä. Ota tabut ja juokse -menetelmä.
Osin sitä on minunkin kohdallani harjoitettu. Huonolla menestyksellä.
Avustakin on onneksi jo toivuttu, ja vaikka sitä olisi saanut miten paskaa se on aina mahdollista. Asioilla ei ole tapana järjestyä itsestään! Ne pistetään järjestymään. Ja sitä ei saa kieltää, sitä työtä minkä jokainen on tehnyt omien ongelmiensa ja muiden auttamisen suhteen.

Voimia kaikille tällaisen kanssa vielä painiskeleville. Mä pitelen kurpitsalyhtyä täällä edempänä niin näette paremmin tulla.
Kirjoittanut: Giffirt (Jäsen)
  • #165
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 15.06.2013 20:15

Lainaus: Capitaine Ina

Haluaisin kuulla kokemuksia mielenterveyden häiriöistä kärsivien lähipiiristä. Miltä semmoinen näyttää läheltä, silti niin kaukaa. Mitä ihmettelette rakkaanne huollossa. Mitä kiitätte.


Vaatii läheisiltä pirusti kärsivällisyyttä, jaksamista ja ennen kaikkea omia rajoja. Isoin ongelma mielenterveysongelmaisten lähipiirissä tuppaa olemaan se, että väsytään itse kun koitetaan auttaa niin paljon. Yleensä lopputulos on se että läheisestäkin tulee ennen pitkää potilas. Ne omaisetkin tarvitsevat tukea ja myös sen, että voivat sanoa että tänään ei jaksa, ilman pelkoa siitä että juuri sinä päivänä se tärkeä ihminen sitten vetää itsensä kiikkuun tai alkaa syyllistää että "nyt säkin sitten hylkäät mut".

Hoitoon pääsyn vaikeus riippuu paikkakunnasta, sairaudesta, rahasta ja potilaan sekä läheisen omasta aktiivisuudesta. Tilanne on todella epätasa-arvoinen ja se jos jokin nakertaa uskoa yhteiskuntaan. Olen nähnyt läheltä sekä tapauksia joissa hoitoon on päästy nopeasti ja sitten tapauksia joissa on saanut hampaat irvessä tapella että sitä apua saisi. Iso ongelma on myös se, että usein sairastuneet itse eivät joko jaksa tapella hoitonsa eteen tai eivät pahimmillaan edes tiedosta/halua myöntää sitä tarvitsevansa. Valitettavasti hoitoon pääsee usein sitä helpommin mitä pahemmassa jamassa on, mikä tarkoittaa sitä että pitää naksahtaa kunnolla kerran tai että tilanteen pitää hiljalleen luisua todella pahaksi ennen kuin mitään tehdään.

Lähes kaikki läheiset joilla on ollut joko lievä tai keskivaikea mielenterveysongelma ovat joutuneet jonottamaan hoitoa pitkään ja hoito on ollut erittäin usein vain lääkkeiden määräämistä, vaikka tutkitusti eniten apua on lääkkeiden ja terapian yhdistelmästä. Terapia on Suomessa aivan liian kallista, sillä Kela-korvausten jälkeenkin se maksaa yleensä yli sata euroa kuussa. Se on todella monelle aivan liian paljon.
On aika huolestuttavaa, että saadakseen nopeaa hoitoa on potilaan yleensä oltava itsensä lisäksi vaaraksi myös muille. Vakavaan psykoosiin sairastunut ystäväni luokiteltiin tähän kategoriaan ja se oli osaltaan myös pelastus, sillä hän sai ehdottomasti parasta ja nopeinta hoitoa mitä saatavilla oli.

Läheisten kannattaa mylös kasvattaa paksu nahka. Kaikkea ei sairastuneeltakaan tarvitse sietää, mutta jos haluaa säästää itsensä paljolta murheelta kannattaa koittaa oppia havaitsemaan se, milloin puhuu sairaus ja milloin ihminen itse.

Epätoivoisilta tuntuvissa tilanteissa kamppaileville sen verran lohdutusta, että itse olen nähnyt ihmisten nousevan sellaisista syvyyksistä, että olin jo henkisesti valmistautunut hautajaisiin tai siihen, ettei se läheinen kaveri tule ehkä koskaan pääsemään pois suljetulta osastolta. Ihmismieli on monessa tapaa aika mieletön, myös kyvyssään toipua ja parantua, kunhan siihen vain saa tarvittavaa apua.
Kirjoittanut: byron (Jäsen)
  • #166
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 02.07.2013 22:08
Mulla on masennus, vaikkei sitä ole diagnosoitu. Syön masennuslääkkeitä. Aloitin joskus huhtikuussa. Sain energiaa, väsymys lakkasi enkä ole enää niin pirun ärtynyt koko ajan, mutta itsetuhoiset ajatukset ja jonkinlainen tyytymättömyys ja henkinen väsymys eivät ole kadonneet minnekään. Joinain päivinä ei ole vaan niin vaikeaa.
Aattelin että ehkä miun kannattaisi hakeutua terapiaan, puhua kaikista menneisyyteni aaveista ja sitä kautta parantua tästä, mutta kun sain ajan psykologille, niin en nähtävästi tarvitse terapiaa, kun en ole akuuttitapaus. Jännä juttu, että veljeni sai terapiaa kun hän masentui. Ja perheessäni on muutenkin mielenterveydellisiä ongelmia, joiden pelkään puhkeavan itsellenikin, mutta koska en ole akuuttitapaus, minun ei tarvitse puhua kenellekään :/ Ei sitten. Ei väkisellä. Odottelen jos tää helpottaa ajan kanssa itsestään tai jos tää pahenee.
Kirjoittanut: Giffirt (Jäsen)
  • #167
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 04.07.2013 21:20

Lainaus: byron

Mulla on masennus, vaikkei sitä ole diagnosoitu. Syön masennuslääkkeitä.

Ei ole pakko vastailla henkilökohtaisuuksiin jos ei nappaa, mutta tämä hämmensi. Eikö reseptilääkkeiden saaminen yleensä edellytä diagnoosia?

Ja juurikin tuo jurppii suunnattomasti mielenterveyshoidon tilassa tällä hetkellä. Ongelmia hoidetaan vasta kun ne ovat liian isoja jotta ne saataisiin nopeasti aisoihin. Ennaltaehkäisevään ja varhaisen vaiheen hoitoon panostaminen pelastaisi monet ihmiset siltä, ettei tarvitsisi ehkä edes käydä siellä ihan pohjalla asti.

Suomalaiseen mentaliteettiin tuntuu hiukan kuuluvan se, että saa valittaa vain pienistä asioista. Säästä ja rasittavista ihmisistä voidaan pauhata loputtomasti, mutta kun oikeasti ahistaa niin sen sanominen ääneen on sosiaalisesti jos ei nyt paheksuttavaa niin ainakin kummastuttavaa. Koska eihän meillä raavailla metsäläisillä mitään tunteita kuulu olla. Kun hakee apua niin kannattaa rehellisesti lyödä kaikki kortit pöytään ja kertoa myös esimerkiksi itsetuhoisista ajatuksista, vaikka sellaisten myöntäminen ääneen voikin olla ison kynnyksen takana.

Ikävintähän tuossa on se, että mt-potilas harvoin jaksaa tapella hoitonsa puolesta, jos lääkäri aloittaa homman vähättelemällä ongelmaa tai lykkäämällä hoitoon pääsyä.
Kirjoittanut: misner (Jäsen)
  • #168
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 05.07.2013 10:10
On ollut vaikka mitä hoitojaksoa minullakin. Diagnosoitu erittäin vaikea masennus joka johti vuosia sitten 2 itsemurhayritykseen niillä lääkkeillä joiden pitäisi minua auttaa (hahaha). Tällä hetkellä kärsin (?) huonosta itsetunnosta, masennuksesta sekä muista pienistä vioista. Olen kuitenkin onnellinen n. 80 % ajasta, mikä on ihan helvetin suuri saavutus.
Kirjoittanut: byron (Jäsen)
  • #169
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 05.07.2013 17:39

Lainaus: Giffirt

Ei ole pakko vastailla henkilökohtaisuuksiin jos ei nappaa, mutta tämä hämmensi. Eikö reseptilääkkeiden saaminen yleensä edellytä diagnoosia?


Terveyskeskus lääkäri määräsi mulle lääkkeet (ja pisti lähetteen eteenpäin), mutta sitten varsinainen alan ammattilainen oli sitä mieltä että pelkillä lääkkeillä pärjään. Ja jopa, että lääkkeet on yhtä hyvä kuin terapia - mikä varmasti pitää osittain paikkansa, mutta kaverini on lähes valmistunut psykologi, joka on aina mulle tolkuttanut sitä, että terapia on se paras keino auttaa ihmisiä. Ja pelkkien lääkkeiden tuputtaminen on väärin.
Toi samainen lääkäri halusi, että käyn kiertämässä kaikki verikokeet uudelleen, jos tää johtuisikin jostain muusta, vaikka aiemmin kyllä verensokerit, kilpirauhasarvot yms. oli tarkistettu, eikä missään pitänyt olla mitään sellaista vikaa, joka ois selittänyt masennuksen oireet. Tottakai miekin olin ajatellut noita fyysisiä puoli ensin ennen kuin harkitsin masennusta vaihtoehdoksi.

Nyt tietty vaihtui paikkakuntakin, eli pitäisi aloittaa varmaan koko homma alusta, ja kiertää verikokeetkin taas läpi. Kyllähän siinä tuli sellainen vähättelevä sävy koko keskustelusta lääkärin kanssa, enkä kaipaisi kokea sitä uudelleen. Kieltämättä rupesi hävettämään, että muilla on isompia ongelmia kuin miulla, niin kyllä miun pitäisi jaksaa enemmän. Miusta tuntuu nyt siltä, että odottelen vielä ja seuraan vointiani ennen kuin lähden uudelleen koettamaan onneani. Kuten monet tänne kirjoittaneet ovat omaa vointiaan kuvailleet, niin olen vielä kaukana akuutista... Mikä vissiin tarkoittaisi sitä vaihetta, että on jo menty niin pitkälle, että joutuu kiertämään osastojen kautta takaisin terveiden pariin. En tiedä. Halusin joka tapauksessa jakaa nyt tämän oman tilanteeni. Oon aina kestänyt kaikenlaista ja jaksanut tukea läheisiäni näiden kamppaillessa mielenterveytensä kanssa, mutten ole päässyt puhumaan tai purkamaan kaikkia niitä asioita kenellekään. Oon vaan aatellut, että tekisi hyvää kerrankin päästä puhumaan niistä. En vaan tajunnut miten vaikeaa se puhumaan pääseminen olisi :/
Kirjoittanut: Giffirt (Jäsen)
  • #170
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 05.07.2013 20:08

Lainaus: byron

varsinainen alan ammattilainen oli sitä mieltä että pelkillä lääkkeillä pärjään. Ja jopa, että lääkkeet on yhtä hyvä kuin terapia - mikä varmasti pitää osittain paikkansa, mutta kaverini on lähes valmistunut psykologi, joka on aina mulle tolkuttanut sitä, että terapia on se paras keino auttaa ihmisiä. Ja pelkkien lääkkeiden tuputtaminen on väärin.

Kompaan kaveriasi. On totta että joillekin pelkät lääkkeet riittävät, mutta kaikkien järkevien tutkimusten valossa tilastollisesti parhaat tulokset saadaan lääkkeiden ja terapian yhdistelmällä. Kemiallinen balanssi voidaan saada kuntoon lääkkeillä, mutta masennuksen takana voi olla myös traumoja, vääristyneitä ajatusmalleja ja muuta vastaavaa. Antamalla vain lääkkeitä hoidetaan yleensä pelkkiä oireita, sen sijaan että puututtaisiin ongelman syihin ja aiheuttajiin. Lisäksi oikea lääke löytyy vain kokeilemalla, joillekin sopivat heti ensimmäiset lääkkeet, toisten kohdalla pitää käydä läpi lukematon määrä erilaisia nappeja ennen kuin keksitään mitkä ovat parhaat.

Lainaus: byron

Kieltämättä rupesi hävettämään, että muilla on isompia ongelmia kuin miulla, niin kyllä miun pitäisi jaksaa enemmän.

Aina löytyy joku jolla on asiat huonommin. Ongelmat ovat subjektiivisia eikä niitä voi verrata. Se että Afrikassa kuolee ihmisiä nälkään on totta, mutta ei sen sanominen vie kenenkään masennusta pois. Jos tuntuu siltä että pärjää niin hyvä, mutta jos menee alamäkeen niin ei ole mitään syytä potea huonoa omaatuntoa siitä että tarvitsee apua. Ei kukaan mene sanomaan diabetesta sairastavalle, että lakkaa nyt vaatimasta sitä insuliinia kun muilla on paljon pahempia ongelmia. Masennus on ihan yhtälailla sairaus jota pitää hoitaa.

Jos pelkkä puhuminenkin auttaa, niin kannattaa kokeilla myös seuraavia:
http://www.mielenterveysseura.fi/puhelu_pelastaa/k riisipuhelin
http://www.mtkl.fi/liiton_toiminta/tietopalvelu_pr opelli/
https://www.nyyti.fi/

Lisäksi eri uskontokunnat tarjoavat puhelin- ja nettitukea, mutta siinä kukin valitkoon vakaumuksensa mukaan.
Viesti

Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit