Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

Goottifoorumi: Yleiset korinat: Elämämme kumppanit ja rakastuminen

Elämämme kumppanit ja rakastuminen

Kirjoittanut: Tiragen (Nimetön)
  • Lähetetty: 19.02.2008 17:47
Nykyisen poikaystäväni, ja kohta luultavasti valitettavasti myöskin entisen, tapasin lukiossa. Itse käyn ekaa vuotta ja hän toista. Kaksoistutkintoa kun teen ja ammattikoulusta lukiolle kun pölähdin niin olin täysin hukassa, ja kuvittelin että hengaan vaan muiden yhdistelmätutkintolaisten kanssa mutta kohta huomasin että olis ystävystynyt hyvin muutaman lukiolaislikan ja pojan kanssa. Ihan kuin tyhjästä vaan. Myö alettiin kulkemaan enemmän yhdessä ja huomattiin et me tullaan tosi hyvin toimeen, meillä on todella paljon yhteistä ja me voidaan puhua ihan kaikesta häpeilemättä. Kyllä mä aloin hänestä kiinnostumaan, ja se tais olla ihan molemminpuolista.

Se oli uusivuosi, kun myö alettiin seurustelemaan. Tää poika oli jo ennen joululomnaa kysynyt alkaisinko seurustelemaan mutta mä halusin miettiä. Se oli ehkä mun elämän täydellisin ilta, ihan valehtelematta. Hauskinta tässä on se että hän on sellainen oikein uskovainen ja on tosi vahvasti mukana kaikissa seurakuntajutuissa ja käy tyyliin joka vkloppu jumalanpalveluksissa, kantaa miniraamattuakin mukanaan, ja minä olen tälläinen synkkä pallero jota ihmiset luuleevat saatananpalvojaksi (eivät osaa erottaa goottia ja saatananpalvojaa toisistaan -___-) ja muutenkin ei niin kovin uskonnollinen, mikä kontrasti, ei jestas.

Mutta nyt... nyt. Kaikki heittää härän pyllyä. Mulla on kumma taipumus satuttaa kaikkia mun rakkaita, ja sen tähen mä niin vihaan itseäni. Pojalta tuli eilen tulikivenkatkuista viestiä ja hän haluaa puhua, niin haluan minäkin. Mutta tämä vaan taitaa olla ohi. That's it, se siitä. Sattuuhan tämä mutta elämä jatkuu.
Kirjoittanut: Jasmine (Jäsen)
  • Lähetetty: 19.02.2008 21:13

Lainaus: Evelyn

Huhtikuu vain lähestyy eikä oo vieläkään mitään hienoa suunniteltuna


Eipä juu todellakaan. Huhtikuussa on tulossa 2 vuotta ja silloin ollaan menossa ainakin syömään. Pitäs miettiä jos tekis jotain muutakin tuolloin.
Kirjoittanut: HepZusi (Mister Halloween 2007)
  • Lähetetty: 19.02.2008 21:40

Lainaus: Tiragen

Sattuuhan tämä mutta elämä jatkuu.

Nimenomaan itselläkin meni poikki tossa syksyllä yli vuoden mittanen suhde ja pahaltahan se tietysti tuntuu. Kuitenkin jo tammikuussa tapasin erittäin ihanan tytön, jossa vaikuttais olevan potentiaalia vähän pitempiaikaiseenkin juttuun.
Kirjoittanut: Veronica (Jäsen)
  • Lähetetty: 20.02.2008 00:49
Minulle tapahtui sekä maailman hienoiten että paskiten.. Rakastuin viikon jälkeen mieheeni ja hän minuun, olimme puoli vuotta yhdessä. tapasimme joka päivä ja aloimme kaipaamaan toisiamme jo muutaman tunnin eron jälkeen. parhaat 6 kk mun elämästäni.
Ne päätty siihen että mun mieheni kuoli mun syliini lokakuussa.. viimeset sanat mulle oli Mäkin rakastan sua, kulta..
Kirjoittanut: Tiragen (Nimetön)
  • Lähetetty: 20.02.2008 17:28
Veronica
Voi kamala. O_o Otan osaa.
Kirjoittanut: Black angel (Aktiivi)
  • #276
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 20.02.2008 18:14
tapasin vanhan tyttö-ystäväni kerran kisa matkalla kuopiossa,se oli elämäni paras päivä!oltiin kuin täydellinen pari ja tyylillä ei ollut väliä,kunhan saatiin olla yhdessä...
mikään ei vaan kestä ikuisuuksia.oltiin 4 kuukautta yhdessä ja alettiin miettiä eroa,ja niinhän siinä sitten kävi.Kyrsii se hieman vieläkin ja sattuu...
Kirjoittanut: MissLaura (Jäsen)
  • #277
  • Arvo: Asiantuntija
    • • Muokkasi: MissLaura
  • Lähetetty: 21.02.2008 21:05
Veronicalle suurimmat osanottoni ja lämmin halaus täältä!

Teille eronneille niin kyllä se elämä jatkuu, tosin hitaasti....

Itse erosin syksyllä 3-vuotisesta avioliitosta. Käteen minulla jäi 1- ja 2-vuotiaat lapset, tuhansia litroja itkettyjä kyyneliä ja täysin latistettu itsetunto.
Oli kyllä uskomattoman (saatanan) vaikeaa mutta hengissä selvittiin kaikki ja nyt tuntuu että elämä jatkuu ja olemme jopa onnellisia.
Kirjoittanut: kampela (Jäsen)
  • #278
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 21.02.2008 21:09
Veronica,

Hyvin syvä osaan ottoni.

Menetys on aina menetys.
Tunnen tätä aihetta laajemminkin.
Myös omassa elämässäni.
Kirjoittanut: IHMEELLINEN HUONE (Jäsen)
  • #279
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 22.02.2008 01:02
Hetki sitten meni 2½ vuoden seurustelu katki. Kyrpii ja pännii... enkä ikinä tapaa ketään kivaa missään. Auttas tietenkin kun vähä kävis jossain, mut kun ei itekseen oikeen huvita ja kaveilla on jo ihan omat kuviot.
Kirjoittanut: Iiriva (Miss Halloween 2006 & 2007)
  • Lähetetty: 23.02.2008 16:25
Minä vietin "3 vuotta ja 7 kk"-päivää milloin mitenkin päin ja sukset ristissä laskettelurinteessa välillä itkien, välillä huutaen ja suurimman osan ajasta huutoa kuunnellen. ._.

Ei kannata pyytää laskettelunopetusta lyhytpinnaiselta miehekkeeltä, näemmä.

Ja oli muuten ensimmäinen kk-päivä kun en kuullut yhtäkään hellää sanaa, olipas kivaa.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

Samanlaisia aiheita
  • Goottifoorumia selaa 38 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 04.01.2022 03:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 501 henkeä!