Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

esiintymiskammo, onko teillä yleistä?

Kirjoittanut: Giffirt (Jäsen)
  • #91
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 01.09.2011 10:28
Harrastin vielä yläasteella teatteria, ja silloin ei tehnyt pahaa mitkään koulun esitelmät tahi vastaavat. Ensi-iltoja ennen hermostutti, mutta yleensä vasta kun oli jo verhon takana odottamassa omaa merkkiä, ja sitten kun lavalle astui niin sekin katosi täysin.

Lukioikäisenä muutin toiselle paikkakunnalle, ja teatteriharrastus jäi. Ja jännittäminen tuli tilalle. Ja pahana.

Lukion tokalla pidettiin puhe. Valvoin koko edeltävän yön ja oksensin pitkin yötä silkasta kauhusta. Puhetta pitäessä tärisin niin, että piti pitää rystyset valkoisina kiinni puhujakorokkeen reunoista. Kyseessä oli ehkä vain 15-20min kestävä puhe.
Yliopistoon mennessä odotin puheviestinnän kurssia kauhuissani, mutta pienen ryhmän ja mukavan porukan avulla se meni ilman totaalista hajoilua. Sitten menin hyväuskoisena Basic Academic Writing -nimiselle kurssille, koska kirjoittaminen ei ole ongelma. Heti ekalla tunnilla amerikkalainen opettaja pisti kaikki puhumaan ryhmän eteen, ja edessä oli vielä puhe ja väittely samalla kurssilla. Kyseiselle opettajalle esiintymisjännitys oli täysin tuntematon ilmiö. Suurin osa vaihtareista hoiti homman varsin rennon oloisesti, kun taas suurin osa suomalaisesta (minä mukaanlukien) vapisi kalpeana luokan edessä.

En tiedä sattuiko meille vain arkajalkojen ryhmä, mutta vähän luulen, että Suomessa esiintymiskammo on yleisempi ongelma kuin monissa muissa maissa. Vaihtareiksi nyt toki lähtee yleensä porukkaa sieltä rohkeammasta päästä, mutta ihan noin matkustelunkin kautta on jäänyt se vaikutus, että jotenkin poikkeuksellisen suuri osa suomalaisista kammoaa esiintymistä.

Esiintymällähän tämä vain lähtee jos on lähteäkseen, mutta minä en enää voisi kuvitellakaan aloittavani teatterin uudelleen. Vaikka tiedän että se varmaan auttaisi, niin koko ajatus tuntuu ihan mahdottomalta.
Kirjoittanut: Myria (Aktiivi)
  • #92
  • Arvo: Mahtigootti+
  • Lähetetty: 01.09.2011 14:06
Kammoan. Pelkkä tilanne, jossa vuorollaan jokaisen pitää sanoa pari sanaa, saa sydämen pyrkimään rintakehästä läpi, kurkun kuivumaan ja kämmenet hikoamaan. Esitelmät lukiossa olivat yhtä tuskaa, vaikka vielä yläasteella saatoin kaverin kanssa lähes improten heittää jotain esitelmäntapaista luokan edessä. Ala-asteella jopa vapaaehtoisesti halusin juontaa vähän kaikenlaisissa tilanteissa, jolloin ramppikuume oli normaalia pikku jännitystä.

Iän myötä tämäkin pelko on muuttunut vain pahemmaksi, samoin tähän kai jotenkin liittyvä sosiaalisten tilanteiden pelko. Kaupassakin on välillä ahdistavaa, jos myyjä tulee tarjoamaan apua tai pitää maksaa. En tiedä mistä tämä liiallinen pelko johtuu, mutta häiritsevää se on.
Kirjoittanut: Anyxia (Jäsen)
  • Lähetetty: 01.09.2011 20:41
Viisivuotiaasta asti on tullut harrastettua näyttelemistä ja sen mukana esiintymistä suuren yleisön edessä joten olen sen myötä tullut melko rohkeaksi. Niin esiintymisessä kuin arkielämässäkin. En siis ole erityisen ujo paitsi joskus kun tapaa uusia ihmisiä eikä kehtaa vielä heittää niitä tuu kattoon kattoon mun kaveri tapettiin tapettiin -juttuja...
Kirjoittanut: fanget sjel (Jäsen)
  • Lähetetty: 04.09.2011 09:40

Lainaus: Myria

Kaupassakin on välillä ahdistavaa, jos myyjä tulee tarjoamaan apua tai pitää maksaa.


Mullaki joskus pari vuotta sitten oli tommonen, että ahdisti jos piti maksaa. Siks pistin kaikki kaverit tms. maksamaan mun ostokset... tietty mun rahoilla
Mutta nykyään ei toi maksaminen oo yhtään ihmeellistä. Nyt lukiossa olis pitäny pitää puhe, mutta menin heti opettajalle sanoo, etten pysty, joten mun ei tarvii pitää sitä. Jännitän aina luokan edessä olemista ja siellä on ihan kamalaa, kun kaikki tuijottaa ja on ihan hiirenhiljasta... Apua.
Mutta oon pari puhetta/esitelmää jo pitäny enkä oo toistaseks kuollu sinne. Mutta haluan yrittää välttää kaikki mahdolliset stressit, koska stressistä seuraa vain vaikeuksia mulle. Mutta jos joskus uskaltautuisin vielä luokan eteen... ehkä...
Kirjoittanut: Roudatar (Aktiivi)
  • #95
  • Arvo: Platinagootti+
  • • Muokkasi: Roudatar
  • Lähetetty: 04.09.2011 11:56

Lainaus: fanget sjel

Mullaki joskus pari vuotta sitten oli tommonen, että ahdisti jos piti maksaa.

Sama juttu. Ehkä pikkasen vieläkin. Onnistun ahdistuksen välttämään kun en katso myyjää silmiin, en sano mitään. Onneksi ei niin pahana enää kun on joskus ollut. Useimmiten nykyään voin katsoa myyjää silmiin ja jopa sanoa muutaman sanan niinkuin "kiitos, näkemiin". Mutta puhelimessa puhuminen jollekulle jota en tunne on vieläkin aivan kamalaa. Esim jos lääkärille pitäs soittaa ja varsinkin jotain virallisempaa. Piti tässä viikko pari sitten soittaa yhden firman henkilöstöpällikölle tiedustellakseni työharjottelupaikkaa. Istuin hetkeksi rauhottumaan ennen kuin soitin ja ahdistus pääsi niskan päälle niin pahasti että itkuhan siinä pääs. Yhteensä varman puoli tuntia istuin siinä vuorotellen itkien ja koittaen rauhottua.
Kirjoittanut: Verity (Jäsen)
  • #96
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 06.09.2011 20:42
Whii. Ylitin itseni eilen. Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen pitämässä puheenvuoroa luokan edessä enkä ees kuollu tai mitään. Lukion olin pystynyt vielä luovimaan ilman tuollaisia tilanteita, mutta nyt ammattikorkeassa vähän eri juttu. Joko pitelen puheenvuoroja tai tutkinto jää ikuisesti suorittamatta. Tosi helpottunut olo nyt kun on tuo jää murrettu.
Kirjoittanut: Morgan Blood (Jäsen)
  • #97
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 10.09.2011 20:54
Joskus mietin, olenko ihan outo hyyppä tässä maassa, mutta minusta on hauska olla esillä! Yllättäen saan siis olla se tyyppi, joka aina puhuu julkisesti, jos jostain asiasta on puhuttava, tai hoitaa puhelut jne. Saan siitä mukavan adrealiiniryöpyn. Tykkään myös siitä, että tiedän tarkkaan, mitä on sovittu. Lisäksi, jos pitää vetää jokin projekti, otan monesti vahingossa ohjat vetäjältä, jos vetäjä on mitenkään saamaton. Se on vähän noloa, sillä minulla ei ole tarvetta olla kenellekään turhaan töykeä.

Tällä hetkellä minulla on outo olo, sillä kämppis hoiti käytännössä kokonaan tähän asuntoon asettumisen. En oikein tiedä, miten pitäisi olla, kun en ole ollut se, joka on ollut äänessä, ja tietää asiat.
Kirjoittanut: Animemo (Jäsen)
  • #98
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 18.09.2011 09:34
Mulla on kauheee esiintymis kammo. En tiedä miks mutta esim kun joudun pitämään esitelmää luokan edessä mua rupee naurattamaan. Nauran itselleni ja se on vähä kiusallista kun en haluis. xDDD Toisekseen puhun niin hiljaa ja epäselvästi kun jännitän jotain et Erkki Kekkonenkaan ei saisi selvää. xD
Kirjoittanut: Hohoton (Jäsen)
  • Lähetetty: 18.09.2011 14:36
Itellä en arasta sitä näyttelemistä nii palijo. Pelekään vaa et sanat unohtuu, eipä oo kuiteskaa koskaa onneks unohtunu. Mut en kyllä näyttelis jos ei ois pakko. Sit nyt yläasteella on pitäny pittää niitä esitelmiä. Eka mulla mennee ihan hyvin. Sitte mää alan töpeksii sannoisa ja muuteki mää en taho saaha sanoja ulos et niit pittää oikee pakottaa joten mun ääni kuullostaa varmaa aika typerältä niiko muutenki. Sit alan tärisee pikkusen ja punastun. Kanski sanat pittää pakottaa ulos ko puhun vähäkää vieraammalle. Sitte muuttelen mun ääntä ko puhun koska en uskalla puhua mun omalla äänellä.
Kirjoittanut: Florina (Jäsen)
  • #100
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 18.09.2011 18:19
Tällä hetkellä, kun normaali sosiaalinen kanssakäyminenkin on hankalaa, niin voitte varmaan kuvitella että kuinka helvetillistä se esiintyminen sitten onkaan. Koulussa kaikenlainen luokan eteen marssiminen vaatii suuria ponnistuksia, kädet tärisee, ääntä ei lähde suusta, jos meininki oikein huonoksi menee niin saattaa alkaa itkettää. Minulla on todella pahoja traumoja luokan eteen joutumisesta, minkä takia en sinne mielelläni menekään. Eli joo. Jännitän esiintymistä aivan huimasti.

Olen yrittänyt kaikkia mahdollisia konsteja tuon kammon torjumiseen: Rentoutuminen, mielikuvaharjoitukset, hengittäminen, harjoittelu kotona... Mikään ei tuota tulosta. Ainoa mahdollisuus onnistua esiintymisessä on se, että saan itseni tarpeeksi epätodelliseen mielentilaan. Olen kyllä siitä saanut kommenttia, että en ole tarpeeksi läsnä ja mukana meiningissä. Noh. Yleensä pääsen vähimmällä välttämällä mitään missä joutuu esiintymään.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 2 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit