Itselläni ei sinänsä ole oikein mitenkään sisustettu "asunto", koska meikäläisen elämä hyppii anoppilan ja oman kodin välillä. Molemmissa kodeissa omaa on 1 huone, joista molemmat ovat vähän sellaisia sekavia, sillä molempia käytetään varastona. Tai on käytetty. Viime vuoden asuin asuntolassa, siellä oli sentään jotain, mutta anoppilassa asuessani ei tilaa ole, eikä näinollen myöskään minkääntapaista sisustusta. Kaikki ihanat kynttilätkin on vain nakattu johonkin pussiin talteen odottamaan omaa asuntoa
MUTTA! Tänään asiaan tuli muutos, kävi jännästi että ukko soitti että pitää alkaa pakkailee kamppeita kun saatiin kämppä tuosta oppareilta

Elikkä sinne sitten suunnnittelemaan sisustusta, kaikenlaista on miettinyt ja tulee edelleen miettimään. Ehdotuksia otetaan vastaan, solukaksio kokonaan meän käytössä
