Elektronisen musiikin mestari, Combichrist (www.combichrist.com), suunnittelee julkaisevansa uuden albumin — "WTFIWWYP?"-niminen kiekko lasketaan levitykseen Metropolis Recordsin kautta maaliskuun 6. päivä. Albumilla kuullaan bändin viime vuonna julkaisema "Get Your Body Beat" -single.
Combichrist vahvisti kuluvan kuukauden alussa Euroopan-kiertueen aikataulun. Bändi esiintyy "What the f**k is wrong with this tour?" -kiertueensa aikana maalis-huhtikuussa yli parissakymmenessä paikassa. Vielä tässä vaiheessa Iso-Britanniaa, Italiaa ja Itävaltaa koskeva kiertueaikataulu on käsiteltävänä.
Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5600 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 12. päivä joulukuuta 2008 kello 04:04. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Aiheeseen liittyviä tekstejä: Kauhuteemaiset kasinopelit nettikasinoilla, Helalyn Flowers julkaisi musiikkivideon "Halos"-remix-EP:ltä, Body Machine Body yhdeksättä kertaa Tallinnassa, Possible Space: "Under the Streets", Centhron: "Gottwerk V2".
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.