Gootti.net

Grausame Töchter: "Engel Im Rausch"

Sinisävyinen valokuva tai piirros rumasta irvileuasta, jonka alla Grausame Töchterin logo ja sen alla valkoisella värillä albumin "Engel Im Rausch" nimi.Julkaistaan 26.10.2018

Kuluvan kuukauden lopussa julkaistava "Engel Im Rausch" on saksalaisen Grausame Töchterin uusi albumi. Bändin mukaan se on synkkää electron ja punkin yhdistelmää. Siitä tehdään tupla-CD-painos, joka sisältää remixit ainakin And Onelta, Suicide Commandolta, Centhronilta, Devil-M:ltä, Barabazilta ja Unterschichtiltä. Marraskuun lopulla Grausame Töchter järjestää albumin julkaisujuhlan Hampurissa.

Vuonna 2009 perustettu yhtye sekoittaa musiikissaan industrial-punkkia, elokuvamusiikkia, technoa ja EBM:ää. Sellaista valmistui edellisen kerran studioalbumillisen verran vuoden 2016 aikoihin, jolloin "Vagina Dentata" ilmestyi.

Grausame Töchter on:

  • Aranea Peel (laulu)
  • Kiara Kazumi (taustalaulu ja kitara)
  • Kasimira Ratke (taustalaulu)
  • Era Kreuz (basso)
  • Joscha Radaj (rummut)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 06. päivä lokakuuta 2018 kello 00:12. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Aiheeseen liittyviä tekstejä: Kauhuteemaiset kasinopelit nettikasinoilla, Helalyn Flowers julkaisi musiikkivideon "Halos"-remix-EP:ltä, Body Machine Body yhdeksättä kertaa Tallinnassa, Possible Space: "Under the Streets", Centhron: "Gottwerk V2".

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.