Gootti.net

Klimt 1918: "Sentimentale Jugend"

  • Julkaistu lauantaina 12.11.2016
  • Avainsanat:

Valokuva sumussa haahuilevasta naishahmosta, jolla valkoisena tuulessa lepattava leninki.Julkaistaan 2.12.2016

Italialaisen vaihtoehto- ja post rockia tekevän Klimt 1918 -yhtyeen seuraava albumijulkaisu on kahteen osaan halkaistu "Sentimentale Jugend". Se sisältää itse asiassa kaksi albumia; ensimmäinen on "Sentimentale", toinen "Jugend". Oikealla puolen näkyy viimeksi mainitun 10 biisiä ja niistä 53 minuuttia musiikkia sisältävän levyn kansitaide. "Sentimentale" sisältää yhteensä yhdeksän raitaa, joista soittoaikaa ropisee reilun 54 minuutin edestä. Tupla-albumi ilmestyy joulukuun alussa. Se on tilattavissa esimerkiksi levy-yhtiö Prophecy Productionsin nettikaupasta.

Klimt 1918 viittaa uudella "Sentimentale Jugend" -albumillaan mahdollisesti lyhytikäiseen Einstürzende Neubautenin jäsenen Alexander Hacken ja hänen silloisen läheisensä, kirjailijanakin menestyneen, Christiane Flescherinowin yhtyeeseen. Yhtyeen nimi oli Sentimentale Jugend. Sen nimissä kaksikko julkaisi kaksi albumia 1980-luvulla.

"Sentimentale Jugend" miellyttänee esimerkiksi The Chameleonsin, The Everly Brothersin, Sigur Rósin ja Dead Can Dancen faneja.

"Sentimentale"-albumin kappaleet:

  1. Montecristo
  2. Comandante
  3. La Notte
  4. It Was To Be
  5. Belvedere
  6. Once We Were
  7. Take My Breath Away
  8. Sentimentale
  9. Gaza Youth (Exist/Resist)

"Jugend"-albumin kappaleet:

  1. Nostalghia
  2. Fracture
  3. Ciudad Lineal
  4. Sant’Angelo (The Sound & The Fury)
  5. Unemployed & Dreamrunner
  6. The Hunger Strike
  7. Resig-nation
  8. Caelum Stellatum
  9. Juvenile
  10. Stupenda e Misera Città
  11. Lycans (erikoisversion bonuskappale)

Klimt 1918 on:

  • Marco Soellner (laulu ja kitara)
  • Francesco Conte (kitara)
  • Davide Pesola (basso)
  • Paolo Soellner (rummut)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 12. päivä marraskuuta 2016 kello 03:03. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Aiheeseen liittyviä tekstejä: Kauhuteemaiset kasinopelit nettikasinoilla, Helalyn Flowers julkaisi musiikkivideon "Halos"-remix-EP:ltä, Body Machine Body yhdeksättä kertaa Tallinnassa, Possible Space: "Under the Streets", Centhron: "Gottwerk V2".

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.