Julkaistiin 5.10.2018
Uudella Miss FD:n singlellä, nimeltään "Ashes of Stars", kuullaan vierailevana muusikkona industrial-musiikin tekijää ja tuottajaa Vulture Culturea. Samanlaisia yhteistyökuvioita ovat Miss FD ja Vulture Culture aiemminkin toteuttaneet, sillä VC vieraili naisen viimeisimmällä albumilla. "Ashes of Stars" -biisin lyriikkavideon voi katsella YouTubesta. Singlen voi tilata digitaalisessa muodossa esimerkiksi iTunesista.
Miss FD on yhdysvaltalainen synkän elektronisen musiikin hanke. Se käynnistyi vuonna 2009. Miss FD:n uusin levyjulkaisu on maaliskuussa 2018 myyntiin Quantum Release Recordsin kautta tullut "Transcendence".
Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 10. päivä lokakuuta 2018 kello 05:05. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Aiheeseen liittyviä tekstejä: Kauhuteemaiset kasinopelit nettikasinoilla, Helalyn Flowers julkaisi musiikkivideon "Halos"-remix-EP:ltä, Body Machine Body yhdeksättä kertaa Tallinnassa, Possible Space: "Under the Streets", Centhron: "Gottwerk V2".
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.