Kauhuelokuvat ja erilaiset pelottavat sarjat ovat usein hyvin suosittuja. Netflix tarjoaa erittäin mielenkiintoisen sarjan kauhun ystäville. Kyseisen sarjan nimi on Haunted (Outoja Kokemuksia). Kyseisessä sarjassa erilaiset ihmiset kertovat itselleen tapahtuneista asioista, jotka ovat olleet järkyttäviä tai pelottavia. Sarjasta on ainakin Suomessa saatavilla kaksi versioita, jotka ovat hieman erilaisia keskenään.
Toinen versio, eli Haunted, sijoittuu kokonaisuudessaan Yhdysvaltoihin. Sarjasta on olemassa kolme kautta ja jokaisessa jaksossa eri henkilöt kertovat kohtaamistaan järkyttävistä asioista. Toinen versio on puolestaan Latinalaisen Amerikan versio samasta sarjasta. Latinalaisen Amerikan versio on kenties jopa pelottavampi, kuin Yhdysvaltoihin sijoittuva versio. Vaikka sarjat ovat samanlaisia, on ihmisten kokemuksissa suuria eroja Yhdysvaltojen ja Latinalaisen Amerikan välillä.
Haunted voi olla toisille hieman liian pelottava yksin katsottavaksi. Tämä johtuu siitä, miten sarja on rakentunut. Sarjassa useampi ihminen kerääntyy samaan huoneeseen. Yksi huoneessa olijoista alkaa kertomaan itselleen tapahtunutta asiaa. Muut osalliset keskustelevat tapahtumista kertojan kanssa. Samalla he kertovat myös omia muistojaan tapahtumista. Toisinaan muut paikalla olijat ovat myös todistaneet tapahtumia.
Latinalaisen Amerikan versio oli enemmän pelottava. Tämä johtui todennäköisesti sekä kerronta tavasta, että kokemusten aiheista. Latinalaisen Amerikan versioissa itse tapahtumasta kerrottiin paljon. Tarinaa ei paljoa pohjustettu vaan tapahtumasta kerrottiin ilman ylimääräisiä selityksiä. Yhdysvaltalaisen version kohdalla tarinaa pohjustettiin usein turhan pitkään ja lopulta itse kokemus jäi lyhyeksi. Tätä versioita katsellessa tuli liian usein siirryttyä samalla nettikasinolle pelaamaan erilaisia mielenkiintoisia kolikkopelejä kuten Fire Joker -kolikkopeli. Tämä johtui lähinnä pitkästymisestä, sillä tarinat eivät ottaneet kunnolla tuulta alleen.
Molemmat versiot toimivat samalla rakenteella. Ensin tapahtumien kertoja istuu yksin huoneessa, jossa hän kertoo hieman taustatietoa. Sen jälkeen muut ihmiset kokoontuvat huoneeseen ja alkaa keskustelu tapahtumista yhdessä. Sarjan aikana seurataan tapahtumista näyteltyä versioita, jotta tarinaan pääsee paremmin sisälle. Kun tapahtumat on käsitelty, ei tapahtumille anneta lopullista selitystä. Käytännössä kaikki sijoittuu itse tapahtumaan. Yhdysvaltojen versioissa tarinaa pohjustetaan toki enemmän, mutta myöskään siinä ei selityksiä tapahtumille anneta.
Sarja pitää hyvin otteessaan, sillä tarinat ovat usein hyvin kerrottuja ja hyvin näyteltyjä. Näin ollen katsoja jää jännityksellä odottamaan, että mitä kaikkea voi tapahtua. Toisinaan tarinat ovat hyvin pelottavia, toisinaan hyvin inhottavia. Kaikki tarinat ovat erilaisia ja eri ihmisten kertomia, joten sarja ei missään vaiheessa toista itseään.
Sarja vaikuttaa erittäin hyvältä ja soveltuu varmasti useiden kauhun ja jännityksen ystävien makuun. Sarja on ajoittain erittäin pelottava, välillä epärealistinen ja välillä taas todella realistinen. Jokainen kausi ja tarina on erilainen, joten ikinä ei voi odottaa, että mitä seuraavaksi on tiedossa. Kun sarjaa alkaa seuraamaan, on helppo huomata, kuinka koukuttava se on kaikesta synkkyydestään huolimatta.
Hauntedista jäi kuitenkin muutama asia harmittamaan. Tähän kuuluu muun muassa se, että sarjan jaksot keskittyvät itse tapahtumaan. Tarinalle ei tule yleensä loppua vaan liian usein katsoja jää miettimään, että mitä tapahtui itse tapahtuman jälkeen. Tarinassa ei aina selviä, että loppuivatko oudot kokemukset ja jos loppuivat, niin millaisin apukeinoin. Näin ollen jokaisen jakson jälkeen jäi olo, että loppu jäi pahasti roikkumaan.
Toisaalta taas jakson keskittyminen itse tarinaan oli sarjan paras puoli. Näin ihmiset pääsevät kuulemaan tarinan, mutta ohjelma ei kuitenkaan anna tarinalle valmiiksi pureskeltua lopputulosta. Näin katsoja jää pohtimaan, että jatkuvatko kokemukset vielä.
Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Sekalaista julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 14. päivä huhtikuuta 2024 kello 03:03. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Aiheeseen liittyviä tekstejä: Romanttinen pimeys – goottityylin vaikutus haute couture -suunnitteluun ja katumuotiin, Haluatko nostaa oman pelaamisen tarvittavalle tasolle?, Kotimaisia kohokohtia, huikeaa sarjamurhaajadraamaa ja ihmissusiklassikko, Online casino, Pelottavimmat nettipelit pimeneviin iltoihin.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.