Gootti.net

Pelaaminen sopii erinomaisesti kaikille

  • Julkaistu keskiviikkona 26.01.2022

Kuinka usein sitä saa kuulla vitsejä, että gootit eivät tee muuta kuin masentuvat kotona ja vain odottavat kuolemaa? Kuinka usein sitä ajatellaan, että gootit eivät nauti mistään? Molempiin vastaus on, että aivan liian usein. Kanssa ihmisillä on usein hyvin vääristynyt käsitys gooteista, sillä kuten muutkin ihmiset, myös me gootit nautimme erilaisista asioista elämässä. Elämä ei ole yhtä masennusta ja synkistelyä, vaikka niin monet luulevat.

Siinä missä muutkin ihmiset, niin myös me gootit rakastamme erilaisia asioita. Näihin kuuluvat muun muassa sellaiset asiat kuin musiikki, pelaaminen, lukeminen ja ystävien kanssa ajanvietto. Vaikka moni kuvittelee toisin, niin myös gootit urheilevat. Eli olemme lopulta syvällä sisimmässämme hyvin samanlaisia kuin kanssaihmisemme. Tämä ei kenties näy maailmankatsomuksessa, vaatetuksessa, musiikissa tai aatteissa aina. Tässä artikkelissa halusin kuitenkin kertoa erityisesti pelaamisesta, sillä pelaaminen on hyvin oivallinen tapa rentoutua.

Pelaaminen on mahdollista yksin

Lähes jokainen ihminen kaipaa silloin tällöin myös omaa tilaa. Tämä johtuu siitä, että monille sosiaalinen kanssakäyminen voi olla hyvin raskasta ja kuluttavaa. Oman tilan saaminen mahdollistaa sen, että jaksaa normaalissa arjessa entistä paremmin. Siksi myös pelaaminen yksin voi olla erittäin rentouttava kokemus. Nykyisin monet sanovatkin pakenevansa arkea peleihin.

Pelata voi monin erilaisin tavoin. Viime vuosien aikana rahapelien suosio on kasvanut suuresti. Tämä tarkoittaa sitä, että nettikasinotkin houkuttelevat pelaajia entistä enemmän. Erilaiset pelaajat on usein huomioitu sivustoilla, minkä johdosta myös gooteille sopivia pelejä on mahdollista löytää. Näihin kuuluvat esimerkiksi Dracula NetEntiltä ja Dark Matter Slingshotilta.

Toisaalta myös älypuhelimilla pelattavat sovellukset houkuttelevat. Suosituimpiin sovelluksiin kuuluvat esimerkiksi Escape Room tyyppiset pelit, murhamysteerit sekä erilaiset älypelit. Monille suosikkipeleihin lukeutuu myös Candy Crush, joka ei kenties teemaltaan sovellu goottihenkisiin peleihin, mutta on erittäin houkutteleva silti.

Tietokoneella ja konsoleilla pelaaminen on suosittua

Nykyisin lähes jokaisesta suomalaisesta kodista löytyy sekä yksi pelikonsoli, että tietokone. Pelikonsoleilla ja tietokoneella on mahdollista pelata sekä yksin, että yhdessä. Parhaisiin puoliin kuuluu se, että pelaaminen yhdessä voi tapahtua niin fyysisesti samassa paikassa ollessa kuin myös erikseen ollessa. Internet yhteys mahdollistaa pelaamisen yhdessä, vaikka eripuolilta maailmaa.

E-urheilu, eli elektroninen urheilu, on hyvin suosittua nykyisin. Erilaiset pelit kuten CS:GO, LOL sekä Dota 2 ovat erittäin suosittuja pelejä. Gooteille soveltuvin e-urheilupeli lienee World of Warcraft, joka on erittäin tunnettu roolipeli ja fantasiapeli. World of Warcraft, eli WOW on vuonna 2004 ilmestynyt moninpeli, josta monet ovat ainakin kuulleet.

Vaikka pelejä on paljon sekä tietokoneelle, että konsoleille, niin monista peleistä on noussut erilaisia suosikkeja. Näihin kuuluu muun muassa pelit kuten Fortnite, Minecraft sekä Resident Evil pelit. Lähes jokainen tuntee myös GTA pelit, jotka ovat omalla tavallaan tunnetuksi nousseita pelejä.

Aina ei tarvitse tuijottaa näyttöä

Pelaaminen on mukava harrastus, mutta sen ei tarvitse rajoittua vain konsoleihin, tietokoneeseen tai älypuhelimiin. On olemassa useita erilaisia pelejä, joita voi pelata ilman mitään näyttöjä. Lähes jokainen on pelannut elämänsä aikana tunnettuja lautapelejä kuten Monopoli tai Cluedo. Jos taas perinteiset lautapelit eivät houkuta, voivat palapelit olla hyvä ratkaisu.

Toisaalta roolipelit voivat olla hyvin houkuttelevia. Tunnetuin roolipeli lienee Dungeons and Dragons, joka on alun perin julkaistu jo vuonna 1974. Dungeons and Dragons sopii erittäin hyvin myös gooteille teemansa ansioista. Nykyisin erilaisia roolipelejä on kuitenkin paljon, joten valinnanvaraa löytyy hyvin pelaajille.

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 14. päivä huhtikuuta 2024 kello 03:03. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Aiheeseen liittyviä tekstejä: Romanttinen pimeys – goottityylin vaikutus haute couture -suunnitteluun ja katumuotiin, Haluatko nostaa oman pelaamisen tarvittavalle tasolle?, Kotimaisia kohokohtia, huikeaa sarjamurhaajadraamaa ja ihmissusiklassikko, Online casino, Pelottavimmat nettipelit pimeneviin iltoihin.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.