Gootti.net

Wayne Hussey: "Bare"

Neljä mustiin pukeutunutta miestä seisoo lämpimästi valaistussa huoneessa siten, että kolme mustapukuista seisoo taustalla seinäruusuina ja yksi etualalla nojaillen kaiteeseen. Hänellä silmien edessä mustat aurinkolasit ja puolipitkät hiukset."Bare" ulos helmikuussa

Brittimuusikko Wayne Hussey, joka on tullut vuosien saatossa tutuksi kytköksistään The Sisters Of Mercyyn ja The Mission (www.themissionuk.com) -yhtyeeseen, on nyt laskemassa viimeksi mainittua bändiä haudan lepoon. Hän jatkaa muusikkona toimimista soolouraansa rakentamalla. Uutta heräämistä varten luo ensimmäinen albumi, nimeltään "Bare", on nyt valmistunut. Se on akustinen ja äänitetty miehien omistamassa brasilialaisessa studiossa parin viime kuukauden aikana. Levy lasketaan myyntiin The Missionin "Farewell Tour" -kiertueen yhteydessä helmikuussa kuluvana vuonna.

"Bare"-albumin voi hankkia aikanaan myös TM:n virallisten nettisivujen kautta. Levyllä kuullaan tuhti lista biisejä, joista yksi on U2-cover kappaleesta "With or Without You" sekä The Curen biisistä "A Night Like This". Kiekko on ensimmäinen julkaisu Waynen hiljattain perustaman Eyes Wide Shut Recordingsin kautta. Mies kertoo kiekon äänitteiden perustuvan osittain niihin soolokeikkoihin, joita hän on soittanut harvakseltaan viime vuosien aikana. Hussey toteaa levyllä kuultavien kappaleiden olevan periaatteessa vain akustisen kitaran, pianon ja kosketinsoitinten säestämää laulettua musiikkia. Pari värssyä on väritetty myös sellolla ja muilla samankaltaisilla instrumenteilla. "Bare"-kiekolla ei kuulla bassoa, ei "oikeita" rumpuja tai sähkökitaran surinaa. Ei bändiä.

"Bare"-albumin kappaleet:

  1. A Night like This
  2. Keep It In The Family
  3. Black Mountain Mist
  4. With Or Without You
  5. Shelter From The Storm
  6. Garden Of Delight
  7. God Only Knows
  8. Absolution
  9. Stars Don’t Shine Without You
  10. My Funny Valentine
  11. Bird Of Passage
  12. Grotesque
  13. OneThing Leads To Another (bonuskappale)

Wayne Hussey kertoo, ettei hän oikeastaan miellä "Bare"-albumin olevan hänen ensimmäinen sooloteos, vaan enemmänkin akustinen uusintaversio aikaisemmasta tuotannostaan. Mies toivoo ensimmäisen kelvollisen soolo-opuksensa olevan varustettu vain uusilla biiseillä ja että sillä esiteltävät biisit ojentuisivat kohti tulevaisuutta menneisyyden sijaan. Muusikko paljastaa The Missionin nettisivuilla, että hän tullee paneutumaan seuraavan soolokiekkonsa luomiseen kiertueen jälkeen. Hän toivoo voivansa julkaista levyjä omalla nimellään, sillä se antaa laajemman taiteellisen vapauden toimia ja luoda musiikkia.

"Bare"-levyllä kuullaan bonuskappaleena "OneThing Leads To Another", joka on Waynen kirjoittama ja äänittämä biisi D-Side -nimistä lehteä varten noin vuosi sitten.

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5584 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 14. päivä joulukuuta 2008 kello 03:03. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.