Gootti.net

Wynardtage: "The Grey Line"

  • Julkaistu torstaina 18.09.2008
  • Avainsanat:

Wynardtagen dark electro -albumin "The Grey Line" kansikuva. Kvuassa näkyy harmaasävyinen valokuva mustahiuksisesta miehestä, jolla yllään mustaa vaatetta. Mies katsoo olkansa yli. Tausta vasemmalta pikimusta ja laidoilta varjostettu. Albumin nimi jaJulkaistaan 21.11.2008

Elektronisen musiikin alhossa jo kuuden vuoden ajan möyrinyt Wynartage (www.wynardtage.de) aikoo julkaista 21. marraskuuta uuden 11 biisiä sisältävän pitkäsoiton. Uudella albumilla vierailee davaNtagen tiimistä tuttu Melanie G. toimittamassa vierailevan vokalistin virkaa. Kiekon soittolistalla kuullaan lisäksi tuhdin liudan remix-kappaleita — studioluomuksen remix-viisut määräytyvät sen mukaan, millä mantereella kuuntelija on, sillä albumista julkaistaan venäläisille ja yhdysvaltalaisille faneille omat versiot. Kiekosta ilmestyy lisäksi erikoisversio, jossa kaksi CD-levyä, mutta sen tarkkaa kappalelistaa ei ole vielä julkaistu.

Saksalainen Wynardtage tarjosi heinäkuussa elektronisen musiikin taitureille saada omaa musiikillista tyyliään "The Grey Line" -albumin soittolistalle. Remix-kilpailun voittaneiden artistien musiikillista virettä kuullaan albumista julkaistavan erikoispainoksen biisilistalla.

"The Grey Line" -albumin kappaleet:

  1. mask
  2. tragic hero
  3. the frozen point
  4. leaving
  5. cutting down
  6. the grey line
  7. in death a tale
  8. if there is no tomorrow
  9. my life
  10. crash of a star
  11. now we are alive
  12. now we are alive (remixed by painbastard)
  13. mask (remixed by esc)
  14. tragic hero (remixed by x-fusion)

Yhdysvaltojen-painoksen bonuskappaleet:

  1. the grey line (remixed by yendri)
  2. if there is no tomorrow (remixed by cygnosic)
  3. the frozen point (remixed by echorausch)

Venäjän-painoksen bonuskappaleet:

  1. crash of a star (remixed by ginger snap5)
  2. the frozen point (remixed by acylum)
  3. mask (remixed by esc)
  4. tragic hero (remixed by x-fusion)

Wynardtage esiintyy Saksassa, kotikaupungissaan Chemnitzissä, sijaitsevan Bunkerin tiloissa 14.11.2008. Keikkailtana paikalla vietetään dark electro -iltaa. Paikalle on hankittu esiintymään myös Accessory sekä Cephalgy. Wynartage soittaa illan aikana biisejä tulevalta albumiltaan. Ovet avautuvat kello 20:30 ja riemu ratkeaa noin klo 22 maissa.

Wynardtage on:

  • Kai Arnold (musiikki ja sanoitukset)

Wynardtage on toiminut yli kuuden vuoden ajan K. Arnoldin luotsaamana musiikkiprojektina, joka edustaa genreltään dark electron kastia. Miehen musiikkiviritelmä on saanut toistuvasti suurta suosiota etenkin Saksan alternative-musiikin listalla vuosina 2006 ja 2007.

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 07. päivä joulukuuta 2008 kello 19:07. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Aiheeseen liittyviä tekstejä: Kauhuteemaiset kasinopelit nettikasinoilla, Helalyn Flowers julkaisi musiikkivideon "Halos"-remix-EP:ltä, Body Machine Body yhdeksättä kertaa Tallinnassa, Possible Space: "Under the Streets", Centhron: "Gottwerk V2".

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.