Tällä sivulla listataan kaikki sellaiset Gootti.net-sivustolla julkaistut jutut, jotka on kytketty aiheeseen dandelion wine. Aiheeseen liittyvät jutut listataan julkaisujärjestyksessä siten, että luettelon alkuosassa sijaitsevat tuoreimmat aiheseen dandelion wine liittyvät jutut ja vastaavasti artikkelilistauksen lopussa vanhimmat julkaisut. Voit linkittää tälle sivulle käyttämällä linkkiä http://www.gootti.net/aihe/?&a=dandelion-wine
Julkaistiin 6.11.2010
Tänä vuonna ilmestyy Black Rain -levymerkin kautta mustahuulille suunnattu joululevy "Black Snow Vol. 2 — The Completely Different Xmas Compilation". Tämän levysarjan ilmestyminen starttasi viime vuonna — marraskuussa 2009 ilmestyi 16 biisistä koostuva "Black Snow". Tällä kertaa kiekolla kuullaan levy-yhtiön suojattien tulkitsemia ja säveltämiä biisejä. Osa niistä sopii joulun henkeen ja osa on yksinkertaisesti vain tarinoita alkoholista, yksinäisyydestä, murhasta ja mielipuolisuudesta. Black Rainin riemukkaalla levyllä koetaan korvakarkin lisäksi visuaalista nautintoa kahden musiikkivideon voimin. Bonukseksi kun on ahdettu videot Dandelion Winen kappaleeseen "I want a Hippopotamus for Christmas" ja The Pussybatsin viisuun "A Wish". Joululevyn mukaan tulee mahdollisesti digitaalisessa muodossa 6-sivuinen lehtinen.
Julkaistaan 26.3.2010
Australialainen kahden muusikon perustama Dandelion Wine (www.dandelionwine.com.au) uutisoi julkaisevansa perjantaina 26. päivä kuluvaa kuukautta albumin Ars Musica Diffundéren ja Black Rain Media Groupin avustuksella. Yhtyeen uutukaiskiekko on Berliinissä viime syksyn ja alkuvuoden varrella nauhoitettu "All Becompassed By Stars". Teos on tarkoitus laskea Euroopan alueelle levitettäväksi Nova Media Distributionin kautta. Iso-Britannian alueella teosta kylvää maille ja mannuille Plastic Head Distributionin väki huhtikuussa. Australialaiset auikovat maalis-toukokuun välisenä aikana soitella jo kuudennen Euroopan-kiertueensa. Keikka-aikataulu sisältää esiintymisiä Saksassa, Belgiassa, Liettuassa, Puolassa, Sveitsissä, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Yhtye soitti keikkoja Euroopassa edellisen kerran viime vuoden syyskuussa. Bändiläiset tekivät salaisen keikan Liettuan Vilnassa samaan syssyyn. Pohjoismaissa yhtyettä ei ole vielä nähty.
Julkaistaan 24.11.2009
Saksalaisen Black Rain Media Groupin väki tulee julkaisemaan joulumusiikkia gooteille tämän "Black Snow" –nimisen kokoelmalevyn muodossa. Kuukautta ennen joulua julkaistava äänilevy tarjoaa 16 jouluista rokkaavaa ja hulluttelevaa laulua darkwaven, industrialin ja electron luojilta. Kiekko sisältää vanhoja covereita 1940- ja 1950-luvulta uusien goottibändien esittäminä. Tarjolla on esimerkiksi Dandelion Winen tulkinta kappaleeseen "I Want a Hippopotamus for Christmas" ja Hioctanin "Hava Nagila", DYM-koplan versio biisistä "Little Drummer Boy". Lisäksi tämä kokoelmakiekko sisältää jonkin verran aivan uusia sävellyksiä, kuten goottirock-yhtye The Pussybatsin kappaleen "A Wish".