Gootti.net

Klassisesta

Kirjoittanut: P-M (Jäsen)
  • Lähetetty: 09.01.2010 11:41

Lainaus: SirMarylee

Nyt miun on pakko kertoa jtn hirveän surullista käytännössä. Olen vihannut klassista musiikkia ala-asteelta asti, sillä meidän musiikin opettajamme pakkosyötti meille sitä tunnista toiseen.

Minäkin vihasin klassista samasta syystä. Meidän opettajamme tosin onnistui tekemään sen teorialla, koko 6. luokan musiikki lähes pelkkää teoriaa. Kaiken kruunasi esitelmä Bachista, jonka jokainen teki ja esitti luokalle. Onpas kiva kuulla sama tarina 18 kertaa putkeen juuri kun olet itse perehtynyt aiheeseen..

Nykyään en vihaa, pidänkin tietyllä mielialalla ja hiukan kausittain. Täytyy kyllä myöntää että juuri pintaa syvemmälle en klassiseen musiikkiin ole vielä tutustunut. Vivaldin Neljä vuodenaikaa (olkoon kuinka kulunut tahansa) on yksi suosikeitani.

Soitinten puolelta pidän erityisesti viulun, sellon ja pianon kuuntelemisesta. Viulua olen pari kertaa kokeillut soittaa, olihan se hienoa ja vielä hienompaa jos oikeasti osaisi. Selloa en koskaan ole edes kokeillut ja pianoa olen hiukan harjoitellutkin, mutta jotenkin sen soittamiseen minulla ei koskaan ole ollut. Hassua sinänsä koska kuunneltuna mielestäni on kaunis.
Kirjoittanut: Vanadium-I-Ching (Jäsen)
  • #92
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 18.12.2013 17:07
KAIJA SAARIAHO!
http://www.youtube.com/watch?v=TrXaWt0UJ5Y
\,,/

1900-luvun klassinen menee yleisesti ottaen paremmin, kuin se klassisempi klassinen. Pidän György Ligetistä, George Crumbista, ja John Cagea ei voi olla arvostamatta. Lisäksi Prokofjev on yksi suosikeistani. Minulle on tärkeää, että musiikki sisältää riitasointuja ja puolinuotteja, muttei sen suinkaan tarvitse olla atonalismia.
Kirjoittanut: Muffin (Jäsen)
  • #93
  • Arvo: Asiantuntija
  • Lähetetty: 18.12.2013 22:18
Tykkään klassisesta musiikista hyvin paljon. Minulla on sitä suurinpiirtein 30 cd-levyn verran ja lisää pitäisi hankkia. Yhdessä vaiheessa ostin sitä paljon kun löysin kaupasta euron maksavia levyjä eri säveltäjiltä. Levyt ovat pahvikotelossa joten ne eivät vie pahemmin tilaa levyhyllyssä.
Oopperaa en tykkää kuunnella, mutta kyllä minä oopperaan voisin mennä, mutta ei ole sen suurempaa kiinnostusta että olisi pakko päästä.

Suosikkisäveltäjäni on ehdottomasti Pjotr Tšaikovski. En ole tosin vielä kuullut häneltä muuta kuin Pähkinänsärkijän ja Joutsenlammen, mutta yritän muistaa tehdä tuttavuutta muihinkin teoksiin. Nuo mainitsemani ovat hyvin lumoavia ja taianomaisia. Myös Vivaldin Neljä vuodenaikaa kuuluu suosikkeihini.
Kirjoittanut: Magnolia (Jäsen)
  • #94
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 20.12.2013 21:26
Van Cliburn - Rachmaninoff - Piano Concerto No 2 in C minor, Op 18
http://www.youtube.com/watch?v=Fl7S3GEQdLA
Kirjoittanut: Anyxia (Jäsen)
  • Lähetetty: 20.01.2014 14:09
Täällä myös yksi klassisen musiikin ystävä! Levyjä en ole kummemmin hankkinut, joku Mozartin levy löytyy hyllystä kun joskus halvalla sai. Klassista tulee kuunneltua eniten silloin, kun täytyy lukea tentteihin tai tarvitsee muuten hyvän keskittymisen. Kuulin joskus väittämän, että klassinen musiikki ns. kasvattaa aivoja ja huomasinpa tentteihin lukiessa että enemmän sitä päähän jäi asiaa kun antoi rauhallisen klassisen musiikin soivan taustalla. Jotenkin sitä vain pystyi keskittymään lukemaansa asiaan paremmin, muuten kun olen niin keskittymishäiriöinen. Chopinin nocturnesit tällä hetkellä eniten taustamusiikkina
Kirjoittanut: Nyxeria (Jäsen)
  • Lähetetty: 10.04.2014 01:20
Klassisen ystävä ilmottautuu! Levyhyllyssä bachin tuotanto, ja suurimmat muutkin, ja netti auttaa lopuissa. Uruilla/pianolla menee kaikkea kivaa, ja säveltäminen (metallin ohella) onnistuu. Ja päivän l33t tr00t suututtava kommentti: Mun mielestä välillä klassinen musiikki on gootimpaa, kuin goottimusiikki. Toisaalta taitaa olla vähän kiinni subgenreistä. En osaa kuvitella kauhean hyvin klassiselle musiikille tanssivaa cyberkuuttia (for some completely uknown reason, huehue).
Kirjoittanut: phaeryen (Jäsen)
  • #97
  • Arvo: Edistynyt
  • Lähetetty: 10.04.2014 15:05
Ei ole mahdollista olla gootimpaa kuin gootti.

Vain gootti on goottia.

En suuttunut.

Hymiö.
Kirjoittanut: Magnolia (Jäsen)
  • #98
  • Arvo: Mahtigootti
  • • Muokkasi: Magnolia
  • Lähetetty: 28.02.2015 02:41
Izzy - Una Furtiva Lagrima
https://www.youtube.com/watch?v=OttOcsVUdiM

Gabriel Faure - Pavane
https://www.youtube.com/watch?v=FNh2ObXKDa4#t=106
Kirjoittanut: Magnolia (Jäsen)
  • #99
  • Arvo: Mahtigootti
  • • Muokkasi: Magnolia
  • Lähetetty: 28.02.2015 14:01
Oistrakh plays Mendelssohn - Violin Concerto in E minor [Part 1/4]
https://www.youtube.com/watch?v=5KA5hFdjXsM

Rimsky-Korsakov: Scheherazade / Gergiev · Vienna Philharmonic · Salzburg Festival 2005
https://www.youtube.com/watch?v=SQNymNaTr-Y
Kirjoittanut: Magnolia (Jäsen)
  • #100
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 06.05.2015 20:32
2. toukokuuta 2015 kuoli Maija Plisetskaja, venäläinen balettitanssija ja koreografi.

Tässä on hänen videot:

http://www.shchedrin.de/index.php?id=20&L=2
Viesti

Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 17.09.2015 09:50, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 362 henkeä!
Järjestä treffit