Gootti.net

Olen kuulemma verrattavissa Johanna Tukiaiseen. Itsetunto nollassa, mikäli olen sellainen lehmä.

Devilsbride: oliko kyse ulkonäöstä vai käyttäytymisestä En tosin tiedä kumpi pahempi loukkaus. Sangen tyhmä ja ruma ääliö tuo Johanna.

Entinen rehtorini sanoi minun tehneen milloin mitäkin, mitä en ollut tehnyt. Viattomana on *********** kärsiä rangaistuksia. Terveiset vain Markku Sirenille Turkuun, toivottavasti tulet siihen vanhainkotiin vanhenemaan missä minä olen hoitajana. Saattaapi olla että tuseerataan aika syvältä ja kovakouraisesti.

Ulkonäöstä oli kyse. Nojaa, tiedän kyllä että mussa on melkoisasti enemmän eroavaisuuksia kuin yhtäläisyyksiä kyseiseen henkilöön verratessa. Enpä ole ainakaan blondaileva hinkkihanna, josta olen tyytyväinen. No se siitä, näitä on nähty.

Evilg:
Opetustyössä olevilla ihmisillä on hyvin usein havaittu puolin tai toisin kohdistuvaa piikittelyä, mitä on kuullut omasta päästään sekä muiden kokemuksia. Samalla mitalla takaisin, heti kun sopivan anonyymi tilaisuus sattuu, opettajien ja kaltaisten salassa tapahtuva manipulointi on nautinnollista, aina jos siihen on muitakin kuin naiivimpeja syitä.

kuulostaa jotenkin toi koulukiusaus tutulta. ite olen 13v poika ja oon ollu eskarista lähtien koulukiusattu ja olenkin monesti ollut siitä johtuen valmis tekemään itsemurhan. ja olen kuullut ***** paljuon loukkaavbia kommentteja vanhemmilta tyypeiltä ja muiltaki ihmisiltä mut eniten minua kerran loukkasi kun minulle rakas serkku vaan kerran töksäytti että mikset voi olla normaali ihminen

kiss of death: Sinun on syytä mainita vanhemmillesi siitä koulukiusaamisesta jos he eivät siitä jo ole tietoisia. Voit minimoida sinuun kohdistuvaa kiusaamista vanhempiesi ja esim. koulun opettajien voimin. Jos koet pitkällä tähtäimellä, että kiusaaminen on jonkun tyypin aiheuttamana ollut erittäin ahdistavaa, loukkaavaa ja traumatisoivaa, niin laita tyypin nimi ja tuntomerkit paperille ja pistä paperi talteen. Esimerkiksi vuosikymmenen kuluttua voit hakea omatoimisesti hyvitystä käyttämällä mielikuvitustasi.

usein vain on ikävää, että vaikka tuosta kiusaamisesta kuinka puhuu vanhemmille ja opettajille, niin he tuppaavat ummistamaan silmänsä. Jopa rehtorille asti hyvä ja rakas ystäväni meni asiaa puhumaan, mutta sieltä sai vain kuulla, kuinka heidän koulussaan ei kiusaamista esiinny. Kun kiusaaminen ei aina ole sitä selvää tönimistä, vaan se voi olla myös hiljaista ja näkymätöntä. Ja kiusaajat olivat niin ihania ja hyviä tähtioppilaita, joten ei heitä voitu rangaista.

Lainaus: groomeri

usein vain on ikävää, että vaikka tuosta kiusaamisesta kuinka puhuu vanhemmille ja opettajille, niin he tuppaavat ummistamaan silmänsä.

Jep. Ala-asteella minua ja kaveria kiusattiin lähes joka päivä. Mentiin välkällä sitten kertomaan opettajalle ja rehtorille. Nää sitten vaan sanoo että "Älä kantele"

Juu tuttua minullekkin tuo koulukiusaaminen. Ala-asteella se oli jotain tyyliin käytävillä tökkimistä ja kamppaamista. Nolona sitten aina lattialla makasin ja koitin kestää muitten naurut. Yläasteella se meni sitten jokseenki samalla tavalla mut se oli sitte henkisempää. Kaikki kaverit oli sitten yhtäkkiä muka niin parempia ku minä olin, mun kanssa ei voinu missää näyttäytyä, mihinkää ei pyydetty mukaan. Olin läski ja akne naama ja kaikkea. Sairastuin tosin sitten anoreksiaankin ja muuta kivaa. Ysillä ja lukion ekalla se meni sitten siihen pisteeseen ettei kukaan enää huomannu. Kukaan ei tajunnu että olinko koulussa vai en, en saanu poissaoloja tunneista jotka vietin yksin pusikossa tupakalla. Se söi mua ihan hullun paljon että kukaan ei välittäny ****** vertaa, ei ees vaivautunu haukkumaan. Kotona oli henkistä väkivaltaa ja jokapaikasta tuli vaan henkistä ahistusta ja paineita. Silloinhan meinasin itteni nirhata, siihen pisteeseen jo pääsin että hyvästit kirjoitin kaikille paperille. Hmm. Lukiotahan en tosiaan jaksanu enempää sitten kun sen vuoden, muutin pois kotoa isän estelyistä huolimatta, hommasin asunnon ja opiskelupaikan muutaman sadan kilsan päästä. Päätin että mä selviin ja alotan uuden elämän. Sen jälkeen ei oo kiusattu, pelätty lähinnä. Ja voin kyllä senkin sanoa että turha mulle enää tullakkaa mitää sanomaan, tai mun läheisille. Menetän malttini samantien, kukaan ihminen ei ansaitse sellaista ******!!!!! Voimia kaikille koulukiusatuille yms!!! Oon ainaski teiän puolella.

Lainaus: AuroraBorealis

Kukaan ei tajunnu että olinko koulussa vai en, en saanu poissaoloja tunneista jotka vietin yksin pusikossa tupakalla.

Yläasteen viimenen vuosi meni noin. otin siitä kaiken irti, lopulta poissaolopäiviä ja -tunteja oli enemmän kuin niitä tunteja, jotka olin koulussa.

Lainaus: Devilsbride

Olen kuulemma verrattavissa Johanna Tukiaiseen.

jos muistan sinut galleriasta niin lol, tuon asian sanoja tuo vaan esille omaa älykkyysosamääräänsä.
Tukiainen ois varmaan tosi otettu, että häntä käytetään haukkumasanana.

tähän ei liity julkkiksia: mä olen kuulemma tunteiltani niinku kivipatsas ja aiheutan ahdistusta hiljaisuudellani.
Ois ihan ookoo, jos haukuttais mun hiuksia rumaksi, se on asia, jolle mä voisin tehdä jotain, mut noille ei voi.
sekin on kyllä outoa, että yleensä naiset valittaa miehistään samoja asioita. Gay inside.

Minulle ei ole ikinä suoraan sanottu mitään aivan järkyttävän törkeää tai loukkaavaa, mutta yläasteella minulle kuittailtiin useasti ja eri tavoilla, kun halusin opiskella ja menestyä koulussa että pääsisin v-ittuun täältä peräkylästä. No, suunnitelmani muuttaa lukioon toiselle paikkakunnalle kariutui, mutta sen oli tarkoitus mennä niin ja olen ihan tyytyväinen, että lopulta menin paikkakuntani lukioon.
Tuo kuittailu oli suoraa, mutta epäsuorasti puheeseen upotettua nälvintää oli vielä ikävämpi kuunnella, kun se oli niin ovelasti muotoiltu ettei sitä aina olisi voinut tajuta herjaksi. Ikävimpiä muistoja niiltä ajoilta oli h-uoraksi haukkuminen, vaikka olin maailman vähiten naisellinen otus siihen aikaan. Eniten minnuu satutti kuitenkin s-vikaiseksi solvaaminen joissakin sanoissa keskitasoa enemmän suhisevan ässäni takia ja siitä en ole vielä oikein tänäkään päivänä päässyt yli. Onneksi eräs ihanuus takoi päähäni järkeä, enkä enää arastele kovin paljoa ässääni

Pahimmassa angstivaiheessani tunnustauduin satanistiksi. Kun olin kerännyt rohkeutta kertoakseni asiasta äidilleni, hän veti siitä hirveät pultit ja meille tuli pahin riita ikinä. Hän ei suostunut uskomaan, että satanismi ja saatananpalvonta ovat eri asioita eikä edes kuunnellut, kun olisin kertonut suuntautumiseni faktat. Silloin äiti parkaisi, että eikö hän ole onnistunut kasvattamaan minua oikein ja ettei hän voi enää luottaa minuun. Sydän verta vuotaen jouduin kieltämään itseni, jotta saisin äidin rauhoittumaan. Minua loukkasi se, ettei hän edes viitsinyt kuunnella kantaani asiasta ja se, etten saanut oikeutta olla sitä, mitä siinä elämäntilanteessa tunsin olevani. Kesti hyvän aikaa, ennen kuin tunsin äitini pystyvän luottamaan minuun kunnolla. Nykyään meillä on paremmat välit kuin koskaan.