Gootti.net

Ajankohtaista 1/2020: Foorumi on toistaiseksi vain lukumoodissa. Uusien viestien tai viestiketjujen lähettäminen ei ole mahdollista. Jäseneksi liittyminen ei ole mahdollista. Vanhat jäsenet voivat kirjautua sisään ja lukea sekä vastaanottaa yksityisviestejä, sekä päivittää profiilinsa tietoja.

koppoti koppoti goth!

Kirjoittanut: Piiskansiima (Jäsen)
  • Lähetetty: 17.05.2009 18:20

Lainaus: Malys_

Mutta ensi kerralla sitten taas paremmin.


No jaa, veikkaan että tällä harjoituksen määrällä ja hevosen kunnolla ei päästä mihinkään huikeisiin suorituksiin. Estekorkeus olisi kyllä voinut olla kymmenen senttiä matalemmalla, mutta 80cm oli varattu vain poneille. Järjen riemuvoitto! Mutta hyvä että teilläpäin meni kilpailut hienosti.

Tuohon luontoon leiskauttamiseen tuli vielä sellainen idea, että moniko meistä ihmisistä olisi onnensa kukkuloilla jos joutuisi näiltä jalansijoilta temmatuksi vaikkapa keskelle siperialaisia metsiä selviämään. Ilman kameraryhmää...
Kirjoittanut: Zenren (Jäsen)
  • Lähetetty: 17.05.2009 18:41
Muuten, luin uusimmasta Hevoset ja ratsastus -lehdestä jutun ratsastuspelosta. Monelleko on käynyt niin, että hevosen kanssa on sattunut jotain ikävää ja siitä on sitten jäänyt pelko kytemään mieleen? Ne eivät ole nimittäin kovin mukavia juttuja...

Itselleni kävi 11-vuotiaana niin, että olimme porukalla maastossa, ja minulla oli alla se tallin isoin ja nuorin heppa. Tämä hevonen, Heros nimeltään, oli jo tallin pihalla aika säpsy, ja aavistelin pahaa. En kuitenkaan halunnut jättää maastolenkkiä väliin, joten lähdimme siitä sitten kopsuttelemaan hiekkatietä pitkin. Vastaan tuli iso ja äänekäs traktori, jota muut hevoset katsoivat niin kuin että "no nähty on", mutta Heros alkoi hötkyilemään, lähti pienimuotoisesti käsistä ja laukkasi tien viereiselle pellolle. Siinä ei vielä mitään käynyt, ja pääsin Heroksen kanssa takaisin tielle ihan ehjin nahoin.

Mutta lenkin puolessa välissä, kun ravasimme metsätietä pitkin, sai Heros yhtäkkiä aivan järkyttävän sätkyn. Se kiihdytti rauhallisesta lönköttelystä kiitolaukkaan noin sekunnissa, ja arvata saattoi, pysyikö kolmisen vuotta ratsastanut pikkutyttö kyydissä. Hevosen lapa ja etujalat vaan vilahtivat ohi, kun tipuin maahan leuka edellä. Kaikki pimeni hetkeksi ja hämärästi kuulin, että joku huusi nimeäni. Avasin silmäni ja hyvä etten itkenyt säikähdyksestä, kun tulin tolkkuihini. Minulla oli kypärässä onneksi leukasuojus, muuten olisin varmaan saanut ison haavan leukaani, mutta nyt tuloksena oli vain hiertymä.

Tämän pikku onnettomuuden jälkeen en vuosikausiin uskaltanut laukata maastossa. Pidin muutenkin useamman vuoden tauon ratsastuksesta, ja kun nousin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin hevosen selkään, minua pelotti aivan tajuttomasti ensimmäiset viisi minuuttia, mutta sekin meni onneksi ohi sitten. Nykyään, kun tuosta maastolenkistä on melkein 12 vuotta aikaa, uskallan taas maastoilla niin kuin muutkin, ja oikeasti nautin maastossa laukkaamisesta. ;D
Kirjoittanut: Malys_ (Jäsen)
  • Lähetetty: 17.05.2009 20:47
Olen säästynyt kummasti suuremmilta kolhuilta, isompia haavereita on sattunut vain muissa harrastuksissa. Muutama selästä tippuminen ja kumoonratsastus saldolla n. 18 vuoden ajalta. Pahimmat kolhut on ollu vaan lievä aivotärähdys ja lukuisia mustelmia.
Täysin merkillistä koska en ole edes mikään huippuratsastaja, kaukana siitä, lähinnä vaan niin että pärjää kyllä hepalle kuin hepalle hankalissakin tilanteissa mutten osaa mitään ihmeellisempiä koulukiemuroita enkä ole hypännyt enää vuosikausiin ku jotain ihan pikkuesteitä, 40-50 cm johtuen siitäki ettei ole ollu sopivaa hevosta. Sekin lisää merkillisyyttä ettei alla ole aina ollut mitään automaattihevosia vaan osa on ollut suht vaikeitakin ratsastaa.
Ei ole siis jääny mitään kammoakaan ratsastukseen, mitä nyt iän myötä on vähän itsesuojeluvaistoa tullut enemmän ettei enää ihan samanlaisiin tempauksiin lähtisi kuin lapsena...
Kirjoittanut: Tiragen (Nimetön)
  • Lähetetty: 18.05.2009 12:03
Olen miekin säästynyt suuremmilta kolhuilta kans, kyllähän hevosen selästä on tultu alas rytinällä monet kerrat mutta aina vaan jatkuu. Minullakin pahimpia on ollu aivotärähdys (Tallin junttapulla lämpöinen, säkää vain 176cm, lähti viemään metsässä niin pirun kovaa kuin jaloista vaan pääsi, ei siinä kyydissä kovin kauaa pysynyt, pää edellä ketoon ) Rannekin on murtunut kun tipuin kerran ylipienen ponin selästä. Ironista. Tokihan se kun koko painolla jysähtää käden päälle niin poikkihan siinä jotain menee.

Ratsujen kanssa tuli koettua suurimmat ratsastuspelot penska-aikoina mutta niistäkin on yli päästy. Ravureiden hyppimiset ei enää pahemmin hetkauta, kai on jotain itsevarmuutta ja jämptiyttä tullut lisää tohon ratsastukseen niin alkaa selässäkin pysymään.

Oli muuten tuo Meadow Fox ollut hyvä toinen eilen raveissa 15.8 meni täyden voltin. Harmittaa kun en päässyt näkemään, Fintoton videokirjastosta tuli kyylättyä silimät pyöriänä sitä juoksua. Liekkirintaremmi ei pettänyt xD
Kirjoittanut: Melia (Aktiivi)
  • #265
  • Arvo: Mahtigootti
  • Lähetetty: 19.05.2009 23:09
Nyt löytyi hieno tarina..! Joskus kuvittelen, että meidän naapurit on vähän ihmellisiä... ilmeisesti ollut ht-netissäkin, mutta minä en oo vuosiin lukenut sieltä kun markkinoita.

Lainaus: Zenren

Monelleko on käynyt niin, että hevosen kanssa on sattunut jotain ikävää ja siitä on sitten jäänyt pelko kytemään mieleen?


Käsi murtunut, kylkiluita katkennut, 4 hokinreikää mahassa kun sain vähän kovempaa kaviosta, jalkapöydän luita murtunut, aivotärähdyksiä, hampaanjälkiä, mustelmia, ruhjeita, mastossa tippumisia, oreja irrallaan naapurien pelloilla , erinäisiä karautuksia, yksi päälle hypännyt ori ja ja... kertaalleen jäin hevosen alle, mistä johtuen vasemmalta puolelta katkes jotain hermoja ja vasen käsi ei aina pelaa ihan kunnolla. Olen myös tosin pudonnut hevosauton lastaussillalta, ja saanut 2 tikkiä päähäni... sopivasti sattui kivi siihen alle.

Vuosikausia ratsastetttiin talvet vaaan pipo päässä kun oli kylmä eikä meilläpäin ollut ihmisillä mitään turvaliivejä kuin kenttäkisojen maasto-osuudella! Nyt pidän visusti moista päälläni joka estetunnilla. Ja tungen sen pipon kypärän sisään. Enkä kiipeä enää minkä tahansa "kokeillaanpa onko tällä koskaan ratsastettu!" -hevosen selkään... järki kasvaa, mutta valitettavan hitaasti.

Kuten sanottu, eihän tää homma mitenkään järkeen käy... mutta minkäs teet. Hevostelu on vaan niin hemmetin koukuttava elämäntapa!

Tavallaan ymmärrän sen pikkutyttöjen päässä vellovan ajatuksen niistä hevosista vapaina metsissä juoksentelemasssa. Itsekin aloitin ratsastamaan tallilla, jossa tuntihevosia ei tarhattu ollenkaan, ja niiden ainoa liikunta oli se kentän/maneesin kiertäminen... Kyllä niitä hepo-rukkia sääliksi kävi, viikonloppusin tarhattiin niitä puoliksi salaa ylimääräisillä tarhavuoroilla, ja että ne piehtaroivat ja kirmailivat!

(Tiedän myös ihmisiä, joiden hevoset seisovat tallissa kolmen loimen alla sen 23 tuntia vuorokaudesta, koska tarhailu on vaarallista ja jalat voi mennä poikki! Ja ne hei likaantuu!! idiootit.)

Diksu on täynnä hampaanjälkiä, karvattomia kohtia ja kertaalleen se tuossa myös polkaisi ruununrajaaansa erittäin ikävän reijän... mutta ei ole käynyt kyllä vielä mielessäkään, että ottaisin sen pois tuosta laumasta! Ei tarvitse pitkään noita hölmöläisiä lohkollaan katsella, että hoksaa niiden kaikkien pikku ruhjeiden tulleen vain leikin tiimellyksessä.

Meillä on nyt edessä kunnon hyppy-rupeama. Huomenna valmennustunti, torstaina pari rataa naapuritallin pikkukisoissa ja parjantaina 1 tai 2 rataa omissa kisoissa.

Tarvitsisin hevosenhoitajan... jos pitäisi hevosta jossain isommalla paikkakunnalla, niin saattaisi ehkä välttyä tällaisilta ongelmilta. Ja saada kasan muunlaisia tilalle...
Kirjoittanut: Faith Black (Aktiivi)
  • #266
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 20.05.2009 00:16

Lainaus: Zenren

Se kiihdytti rauhallisesta lönköttelystä kiitolaukkaan noin sekunnissa

Minulle on käynyt samantyyppinen tapaus, tosin en loukkaantunut rytäkässä, enkä myöskään alkanut pelkäämään maastoilua tai ratsastusta ylipäänsä.
Olimme siis lähteneet juuri tunnin jälkeen keskenämme maastoon jäähdyttelemään hevosiamme, ja oma ratsuni (joka oli muuten tuo aiemmin linkittämäni palomino-poni) jostain syystä flippasi ja lähti täysin äkkiarvaamatta käynnistä pukkikiitolaukkaa. Tietysti sieltä alas tultiin suoraan hevosen jalkoihin, mutta lähinnä nauratti tapaus ja hyppäsin selkään samantien ja matka jatkui.

Maastolenkeillä on muutenkin sattunut ja tapahtunut, kerran otimme "pientä" laukkakisaa maastossa ja etumainen hevonen hidasti lopulta, enkä tietystikään ehtinyt kerätä kopuani riittävän nopeasti, joten välttääkseni törmäyksen edellä menevään jouduin reuhtaisemaan vähän voimakkaammin ohjasta, jonka tuloksena oma ratsuni loikkasi tieltä pöheikköön ja matka katkesi hyvin lyhyeen sillä törmäsimme isoon kivenjärkäleeseen . Luojan kiitos ponini jaloille ei käynyt mitään (se oli ensimmäinen mitä ajattelin, en ehtinyt edes pelätä missään vaiheessa muuta kuin ponini jalkojen puolesta).

Sitten olen tietysti tullut alas suoraan päälleni esteiltä (tämä tapahtui melkein kolme viikkoa sitten, tässäkin oli alla tämä palomino-ruuna), ja samalla kertaa mentiin siksakpukkikiitolaukkaa portaat ylös ilman jalustimia ja ilman minkäänlaista kontrollia koniin. Tilanteessa tietysti vähän päätä huimaa, mutta näin jälkeenpäin sitä vain naurattaa.

Hassuinta tässä on se, että pelkään hevosta huomattavasti enemmän karsinassa.
Putoamiset eivät minua huoleta, vaan se, että hevonen esim. potkaisee minua karsinassa tai puraisee todella pahasti (tämä pelko voi juontaa juurensa kummitädilleni käyneestä tapaturmasta, jossa ravihevonen puri häntä todella pahasti selkään karsinassa, siitä on vielä 25 vuoden jälkeenkin arvet hänen selässään).
Kirjoittanut: Funereal Soul (Inkvisiittori)
  • #267
  • Arvo: Platinagootti+
  • Lähetetty: 20.05.2009 14:08
Hui jännää! Tänään vihdoin passini omistaja ilmoitti "heppani" koelähtöön. Ensi viikolla onkin sitten jännät paikat edessä. Sitten näkee, että Onko työni ollut turhaa, vaiko onko jotain saavutettukin. Onko edessä juoksijan tulevaisuus, vaiko matka jonnekin..
Kirjoittanut: Zenren (Jäsen)
  • Lähetetty: 21.05.2009 00:23

Lainaus: Faith Black

Hassuinta tässä on se, että pelkään hevosta huomattavasti enemmän karsinassa.
Putoamiset eivät minua huoleta, vaan se, että hevonen esim. potkaisee minua karsinassa tai puraisee todella pahasti (tämä pelko voi juontaa juurensa kummitädilleni käyneestä tapaturmasta, jossa ravihevonen puri häntä todella pahasti selkään karsinassa, siitä on vielä 25 vuoden jälkeenkin arvet hänen selässään).

Minäkin hiukan varon heppoja karsinassa, vaikka en varsinaisesti pelkää hampaita tai kaviota. Pari kertaa minut on runtattu kunnolla karsinanseinää vasten, mutta kylkiluut ovat vielä toistaiseksi kestäneet.

Mutta vaikka ehkä vaikutankin arkajalalta teihin muihin huimapäihin verrattuna , yritän yleensä hevosten kanssa kohdata pelkoni. Siksi juuri jatkoin ratsastusta tuon pikku maasto-onnettomuuden jälkeen. Periaatteeni on, että jos putoan, nousen samantien takaisin selkään, koska muuten teen itselleni ja rakkaalle harrastukselleni vain hallaa. Viimeksi putosin toissatalvena, kun alla ollut pikkusuokki otti ja innostui maapuomeista niin, että lähti kunnon rodeokierrokselle maneesin ympäri. Pysyin koko pukittelun ajan selässä, mutta kun poni kääntyi vauhdikkaasti ympäri, heitti keskipakoisvoima minut alas. Tupsahdin pehmeään hiekkaan ja ärähdin pari kirosanaa, mutta nousin takaisin satulaan ja lähdin samoille puomeille uudestaan.

Olen huomannut, että itsesuojeluvaisto ei ole hevostytöissä se vahvin puoli.
Kirjoittanut: Faith Black (Aktiivi)
  • #269
  • Arvo: Mahtigootti++
  • Lähetetty: 25.05.2009 01:18

Lainaus: Zenren

teihin muihin huimapäihin verrattuna

Njaa, en kyllä sanoisi itseäni huimapääksi, sillä en mene tarkoituksella mahdollisesti vaarallisiin tilanteisiin (en esim. suuresti nauti pukittelevilla/arvaamattomilla nuorilla hevosilla ratsastamisesta). Itse tilanteessa olen aivan pelkoperseessä kuten kuka tahansa muukin ihminen, mutta samantien kun tilanne on ohi, rauhoitun ja matka jatkuu. Jotenkin vain olen aina ollut tällainen, mitäs sitä huolehtimaan enää siinä vaiheessa, kun istuu maassa hevosen painaessa täyttälaukkaa karkuun, sillä siinä vaiheessa se käsi on joko poikki tai ei ole, eikä asialle voi enää mitään, eikä sille voi tulevaisuudessakaan mitään.
Kirjoittanut: Funereal Soul (Inkvisiittori)
  • #270
  • Arvo: Platinagootti+
  • Lähetetty: 25.05.2009 12:19
Voi ei.. Nyt se syntyi. Aamuyöllä viiden aikaan. Pieni shettisvarsa. Kaksi viikkoa tämä nuoriherra oli etuajassa, mutta niin reipas ja niin suloinen pakkaus!
Ja minä kun luulin, että vain isot heppat on niitä ihania. Kuinka väärässä olinkaan.
Vaihda maisemaa

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.

  • Goottifoorumia selaa 1 vakoilijaa ja 0 jäsentä . Kävijäennätys tehtiin 13.04.2020 19:19, jolloin paikalla oli väkeä yhteensä 437 henkeä!
Järjestä treffit