Varmistuisin siitä että kuolisin oikeasti, eikä vain et "oho mitäs mä täällä vielä teen?"
Kirjoittaisin pitkät pitkät kirjeet (kirjoituksist tulee pitkät jos non jäähyväiset) ystäville, rakkaalleni, joillekkin tutuille ja perheelle. Laittaisin kirjeisiin mitä kamoja ja vastaavaa henkilö saa.
Sitten koittaisin saada jonkun/jotkut seuraksi. Safkaisin jotain hyvää ruokaa, kävisin kauniissa paikoissa täällä kylällä ja kävelisin ihan rauhassa.
Sitten menisin nukkumaan viimeisen kerran. Kirjoittaisin sitä ennen ehkä vielä viimeisen runon tai kirjeen. Sitten olisin valmis lähtemään
Ensin varmaan tekisin juttuja, jotka haluan vielä tehdä. Seuraavaksi sitten varmaan rupeaisin keräämään kokoon niitä läheisiä ja tärkeitä ihmisiä joiden kanssa haluaisin viimeiset hetkeni viettää. Haluaisin myös selvittää asiat muutaman henkilön kanssa. Jos emme voisi tavata, niin ainakin puhelimessa olisi tahtoisin puhua. En kuitenkaan kertoisi, että kuolen muuten 24 tunnin sisällä, koska en haluaisi ymmärrystä tai saada jotain anteeksi vain koska kuolen kohta. Sitten kertoisin ihan "tuli muuten tossa mieleen" -henkisesti lähimmilleni millaiset hautajaiset haluaisin ja sitten viettäisin heidän kanssaan loppuajan.
Tämä oli melko paha, oon miettiny monesti sitä että mitä tekisin jos saisin tietää kuolevani. Melkeen itku tursuaa silmistä, minä en nimittäin tahdo kuolla vielä hetkeen.
Aluksi herätessäni, kirjoittaisin varmaan paperille ajatuksia, hyviä asioita.. Kirjottasin sen ihmisille joita rakastan, niille jotka teki mun elämästä sellaista mitä se on ollut tähän saakka. Unohtaisin tyystin kaiken ****** mitä on sattunu, kaikki huonot ja pahat asiat, joitten takia joskus halusin paukauttaa aivoni seinälle. En olisi enää katkera mistään, antaisin anteeksi kaiken. Myös tämän kirjoittaisin ylös, jotta ihmiset joita tyhmistä syistä olen vihannut, tajuais että annoin anteeksi. Ei huvittais aiheuttaa muille lisää pahaa mieltä sillä että meikä kupsahtaa.
Tähän kirjoitus-sessioon menisi varmaan pari tuntia, ajatuksia olis niin paljon. Olisin tuolla hetkellä varmaan myös melko shokissa ja miettisin että miksi mun pitää kuolla?! Tämä hetki tapahtuisi varmaan melko aikaisin aamusta, voisin kuvitella avopuolison nukkuvan vielä.
Tässä vaiheessa laittaisin viestin jokaiselle hyvälle ystävälleni, että kokoontuisivat tiettyyn aikaan kauniiseen paikkaan. Siellä on järvi ja aina tosi nättiä. Muutamia mökkejä, monia kauniita muistoja. Sitten menisin ja herättäisin avopuoliskoni, sanoisin että nyt lähdetään. Hypättäisiin autoon ja lähdettäisiin ajelemaan kohti sitä nättiä paikkaa, kertoisin mistä on kyse. Matka kestää noin 4 tuntia, hyvin aikaa puhua ihanista jutuista, kuunnella kaikki biisit jotka jostain ihanasta muistuttavat.
Vanhempani ja veli asuvat myös lähistöllä, heidät kävisin ensin hyvästelemässä. Kertoisin heille kuinka välitän ja rakastan, vaikka vaikeat hetken ne on meilläkin olleet, mutta voidaan unohtaa ne. Ikävä tulee, ikävä on jo nyt.
Tästä matka jatkuisi järven rannalle, johon kaverit saapuisi pian. Tehtäisiin joku älyttömän iso nuotio sinne, istuttaisiin kaikki sen ympärille ja muisteltaisiin niitä hetkiä jolloin meininki oli ihan hullua!! Miten kivaa se aika olikaan, sitä ei saa enää koskaan takaisin.
Lähdettäisiin ajamaan miehen kanssa sitten jonnekkin rauhallisempaan paikkaan. Aurinko laskee jo... Istuttaisiin jossakin kivassa paikassa ja tuijotettaisiin kaukaisuuteen, sinne minne minäkin toivon mukaan olen menossa. Sitä kun ei tiedä, mistä sitä itsensä joskus löytää. Itkisin varmaan ihan hulluna, en voi edes kuvitella sitä tilannetta! Lopulta tultaisiin takaisin kotiin, viimeiset tunnit makaisin mieluusti sängyssä oman miehen vieressä, hokisin varmaan loputtomiin rakkauttani ja muuta yhtä tunteellista hömppää. Itkisin. Mutta en vois kyllä kuvitella parempaa paikkaa kuolla kuin tämän ihmisen syli.
Ja tämä kirjoitus päättyy tähän, alan märisemään nyt jo vaikken oo kuolemassakaan! Mutta jokaisella meillä on se hetki kuitenki edessä. Se tulee yhtäkkiä... Tän takia on varmaan se sanonta että pitäis elää hetket täysillä, ne voi olla viimeisiä. Pitäis kertoa ihmisille että välittää niistä, voi olla että huomenna ei ehdi.
Mutta tuskin kukaan elää tällä tavalla kuitenkaan, vaikka se kuolema onkin niin normaali juttu ja se meillä kaikilla on edessä, niin ei sitä osaa odottaa. On se elämä vaan kummallinen juttu. Pistää miettimään.
World renowned failure at both death and life
Given nothingness, purgatory blight
To run and hide, a cowardly procedure
Options exhausted, except for anesthesia - anesthesia
I don't feel anything.
Mää varmaan kuuntelisin Seth: Leave this planet-biisiä repeattina niin kauan kunnes kuolisin, heheh!
Siinä on mahtavat lyrikat:
"Spiritual transition
Physical atraction
Conciousness abolition
Sexual perversion
Emotional abstraction
(slow) killing depression
Amphetamine logic
(this is) a monumental dementia
I want you to be the only one
to be down in a hole
to destroy this empty world
or to leave this filthy planet
Darkness is a gift, feel it inside of you
Darkness is a gift, feel me inside of you
Take it or do it but
Leave this ******* planet !
Take it or do it now !
(feel the devil inside)"
Ole eliittiä, ole kuollut
Goottifoorumi: Yleiset korinat: Jos sinulla olisi 24h elinaikaa.